Sinistä silikonia ja muita paikallisia erikoisuuksia

Katsaus menneeseen vuoteen

Näin vuoden vaihteessa on kai ihan hyvä tehdä pieni yhteenveto kuluneesta vuodesta 2021. Menneestä vuodesta on lähes mahdotonta puhua ilman isoa K:ta eli koronaa, eli koittakaa kestää, koitan pitää sen osuuden vähäisenä. Vuoteen mahtui ainakin epäonnistunutta ja onnistunutta raksaa, kasvava määrä eläimiä (sekä omia että villejä) ja nyt aivan viime aikoina yllättäen myös turisteja!

Siitä lähtien kun astuin elokuussa uudelleen (etä)koulunpenkille, aika on mennyt kuin siivillä. Toistaiseksi koulu on koostunut varsin suurelta osin loputtomien esseiden kirjoituksesta ja kaiken sen, no, voinko sanoa potaskan, kirjoittamisen jälkeen takki on ollut aika tyhjä muiden kirjoitusjuttujen suhteen. En ole harmillisesti kovin tehokas multip...taskaaja. Toivottavasti seuraava lukukausi sisältää toisenlaisiakin tehtäviä, niin energiaa jää hieman enemmän näihin omiinkin projekteihin. :) Olen koittanut pitäytyä tiukasti huomaamattomalla keskitasolla koulutehtävien suhteen; teen ne niin hyvin, että ne menevät läpi, mutta en niin hyvin, että niitä joutuisi purkamaan ja esittelemään muille. Pääosin opiskelu on ollut mukavaa, mutta yksi koko päivän kestänyt massiivinen ryhmätyö ajoi minut kuilun partaalle siinä määrin että jouduin pari kertaa sulkemaan sekä kameran että mikin, astelemaan pihalle ja selittämään Tommille miksi huudan siellä yksin kurkku suorana. (vastaus: turhaumia purkaakseni). Oman ryhmän kanssa tehtävät työt ovat olleet kaikki ok, mutta heti kun minut laittaa samaan ryhmään vakavien, negatiivisten insinöörityyppien kanssa, katastrofi on valmis. Jösses sentään. Pelkkä ajatuskin saa niskakarvat pörhistymään.

 




Niveaa, Speedoja ja glitterhaalareita

Thaimaa helpotti maahanpääsyä jokunen kuukausi sitten, jolloin katukuvaan alkoi ilmestyä selvästi enemmän matkailijoita. Sitten olikin taas aika kiristää sääntöjä ja jäädä odottamaan kuinka moni turisti päätyy kärvistelemään viikon karanteenin ja kuinka moni peruu lomansa suoraan. Aika moni harmillisesti peruu tai matkanjärjestäjä tekee sen heidän puolestaan. Näyttää siltä, että meidänkin vierastalomme on tyhjänä vielä tämänkin sesongin. Jos siis sinne asettautunutta gekkopopulaatiota ja satunnaisesti siellä nokosiaan nukkuvaa Kummituskissaa ei lasketa.

Melkein kahden vuoden hiljaiselon jälkeen on ollut kiinnostavaa seurailla miten melko ränsistynyt ja uinuva saari on herännyt eloon. Joka nurkalla nakutellaan, maalaillaan, ripustellaan uusia kylttejä ja ollaan ylipäätään varovaisen toiveikkaita. 7-11 -kioskit täyttyvät taas Nivealta käryävistä turisteista ja kaduilla näkee punanahkaisia matkailijoita ajelemassa mopolla pikkuruisissa bikineissä tai ilman paitaa. Viimein niitti oli kuitenkin se, kun meidän hiukan syrjäisemmällä kotikadullamme käveli pari eläkeläistä pelkät Speedot yllään. Se jos joku oli varma merkki siitä, että turismi on palannut Lantalle!

Ylipäätään olin ihan unohtanut kuinka vähissä vermeissä turistit liikkuvat kylillä. Luultavasti pari vuotta paikallisten muslimien ympäröimänä jättää jonkunlaisen jälkensä omaankin pukeutumiseen. Vai onko se sitten melanooman pelko, tiedä häntä, mutta toistaiseksi ainakaan minua ei tulla näkemään täällä päiväkävelyllä pelkissä uikkareissa. Speedoista puhumattakaan. Siitä ovat varmasti myös kanssaihmiset kiitollisia.

Vaatteista puheenollen, Lantan oma (malesialainen) Elvis on taas palannut saarelle! Siinä oli taas sellainen elämää suurempi, tällaista tapahtuu vain Thaimaassa -hetki käsillä, kun ajoimme Elviksen talon ohi ja hän oli ripustanut koko garderobinsa sisällön narulle kuivumaan. Siinä ne roikkuivat, hedelmäpuiden varjossa, kaikki glittereillä ja paljeteilla koristellut trumpettilahkeiset, ihonmyötäiset kokovartaloasut sulassa sovussa odottamassa seuraavaa keikkaa. Harmillisesti Elvis itse ei ollut paikalla, sillä hän olisi kyllä luikauttanut pienen näytteen repertuaaristaan meidät nähdessään.

Sen verran tänne on tullut suomalaisiakin matkailijoita, että me olemme päässeet nauttimaan ruisleivästä ja suomalaisista karkeista. Voi näitä ilon ja onnen päiviä! Mahalla tosin oli vastalause tai pari sanottavanaan siihen, kun sinne parin vuoden tauon jälkeen tuuttasi ruisleipää jatkuvalla syötöllä.

Yksi aivan erityislaatuinen tapaaminen suomalaisten kanssa oli myös se, kun pääsin jäsenkorjaajan hoidettavaksi, kahteenkin otteeseen! Melkein puolentoista vuoden könkkääminen ja kipeän lonkan varominen oli, ei kovinkaan yllätäen, vääntänyt koko ruhon aikamoiselle mutkalle ja oli hämmentävän hieno kokemus saada se jälleen suoraksi. Tämä kultainen ihminen ei edes halunnut ottaa maksua hoidoista. Tällaista harvinaislaatuista anteliaisuutta en ole tavannut aikoihin ja se liikutti minua kovasti.

On ollut tosi mukava tavata suomalaisia ja päästä puhumaan suomea muidenkin kuin Tommin kanssa pitkän tauon jälkeen. Tarkemmin ajatellen puhumme Tommin kanssa muutenkin ihan kummallista eri kielten sekamelskaa, jossa toki suurin osa keskustelusta käydään suomeksi, mutta koska välillä ei jaksa, muista tai tiedä suomenkielisiä nimiä tai termejä niin ne livahtavat keskusteluun thaiksi, englanniksi tai thaienglanniksi. Vieraiden ihmisten kanssa on sentään pakko yrittää vähän skarpata. Aikamoiseksi metsänpeikoksi sitä näköjään muuttuu ilman ulkopuolisia ihmiskontakteja.


Veneretkellä kavereiden kanssa

 

Kusinen homma

Miten vuosi 2021 meni lemmikkiemme kannalta? Ainakin niin, että niitä tuli yksi lisää, alati nälkäinen ja maailman pehmein ja pullein Karpo-kissa liittyi perheeseemme kesäkuussa. Älä koskaan sano koskaan, mutta Karpo onnistui myös samalla nappaamaan viimeisen vapaan lemmikin paikan tästä taloudesta. Neljä huonosti koulutettua eläintä on vähintäänkin tarpeeksi.

Elämä koiriemme kanssa on tasaisen varmaa edestakaista siksakkia. Yksi askel eteen, muutama sivuloikka ja viuhahdus taaksepäin. Eroahdistuksesta kärsivä Moula esimerkiksi kehittyi hienosti mitä yksinoloon tulee, kunnes sitten taas yllättäen taantui. Harmillisesti Moula taantuu aina niin, että se menee paniikissa pissalle meidän sänkyymme. Toisinaan se on jopa niin määrätietoinen, että se varta vasten avaa ulko-oven että pääsee hoitamaan paniikkihätänsä. Meillä ei ole pyykinpesukonetta, joten pyykkihuolto on ulkoistettu lähellä asuvalle mukavalle nuorelle parille. Muutamaan otteeseen pohdin, raahatessani kolmatta kertaa viikon sisään kusisia petivaatteita pesuun, että pitäisikö minun ehkä yrittää selittää tilannetta jotenkin. Ilman että kertoisin mukavalle musliminaiselle, että lakanoihin on imeytetty koirankusta. Että tuttujen lapsi kävi. Tai jotain. Lopulta totesin, että selittely todennäköisesti ainoastaan pahentaa asiaa. Päädyin sen sijaan turvautumaan tippaamiseen.

Ohon mielenliikkeitä on toisinaan vaikea ymmärtää. Jostain syystä tämä aiemmin täysin sisäsiisti neropatti on alkanut epäsäännöllisen säännöllisesti nostaa koipeaan sisällä, joten molemmille on ollut tarjolla ulkohoitoa silloin kun emme ole itse paikalla. Yksi viime vuoden hienoimmista saavutetuista rajapyykeistä olikin ehdottomasti pihalle noussut aita, joka mahdollistaa sen, että eläimet saavat mellastaa ja tehdä tarpeitaan turvallisesti ulkona ilman jatkuvaa vahtimista. (kummallakaan koiralla ei muuten ole elimellistä vikaa, joka selittäisi nämä pissailut).

Moula ja Oho eivät oikeastaan tämän parin yhdessä vietetyn vuoden jälkeenkään ole varsinaisia bestiksiä, enemmänkin kämppiksiä, jotka sietävät toisiaan, mutta toisinaan kaksikko yllättäen osaa puhaltaa yhteen hiileenkin. Näin kävi viimeksi äskettäin uudenvuodenaattona. Oho on paukkuarka, joten jätimme sille mahdollisuuksia mennä piiloon ahtaisiin paikkoihin, koska se selvästi helpottaa sen kärsimystä. Ilmeisesti tarjotut paikat eivät nyt kuitenkaan riittäneet, joten Moula oli ystävällisesti käynyt tökkimässä makuuhuoneen liukuovet sen verran auki, että Oho oli saanut luikerreltua itsensä sisään ja sängyn alle turvaan. Sängyn alle ei paha paukkumörkö nimittäin pääse.

Poishan se tosiaan ei osaa itse sieltä tulla, mutta onneksi harjoitus tekee mestarin. Oho tietää nykyään itse asettautua hienosti kylkiasentoon, jotta sen saa kiskottua jaloista pois turvapaikastaan.


Karpo "auttaa" koulutöissä

 

Muutama viikko sitten tämä tehokaksikko spottasi aidan toiselta puolelta vieraan koiran, jonka Moula jotenkin sai paimennettua aidanraosta pihan sisäpuolelle. Siitähän se riemu repesi! Oho on lähtökohtaisesti varsin leppeä kaveri, mutta kun sen kaikki kaksi aivosolua ottavat kipinää, niin siinä on leikki kaukana. 

Siinä oli naapureille taas piilokameramatskua tarjolla, kun koirat huusivat, minä huusin, kissat säntäilivät paniikissa ympäriinsä ja lopulta jahtasin väkkäränä pyöriviä ja tappelevia koiria vesiletkun kanssa ympäri pihaa. 

Vieras koira ei hahmottanut pensasaidan takana olevaa verkkoaitaa, joten se yritti tuloksetta tunkea läpi jokaisesta mahdollisesta kohdasta raivokkaasti rähisevä ja pureva Oho kintereillään. Nämä ovat kyllä juuri niitä hetkiä, kun toivoin että olisin voinut etälamauttaa tappelupukarit siihen paikkaan.

Lopulta sain vieraan koiran ohjattua portista ulos, mutta siinä samassa sinne horisonttiin hävisi sitten Moulakin, perheemme jahtaamiseen erikoistunut koiranero. Moulalle matka on tärkeämpi kuin saalis ja sen mielestä parasta hupia on jahdata kaikkea mitä liikkuu. Hauskuus loppuu vasta sitten kun saalis pysähtyy. Sittenhän se on ihan tylsä. Moula palasi lopulta reissultaan kieli kynsissä, väsyneenä mutta onnellisena. Oho taas sai otsaansa pari katu-uskottavuutta lisäävää vekkiä. Pehmolelun näköisen koiran sisällä näemmä asuu raivo härkä.

Kun koirat olivat jotenkin ruodussa, olikin aika lähteä etsimään tilanteesta pyhästi järkyttyneitä ja pahastuneita kissaeläimiä. Pii palasi kotiin, kun totesi, että tilanne on rauhoittunut tarpeeksi. Karpo taas löytyi kököttämästä sadan metrin päästä kotoa palmun alta kauhuissaan, hiljaa miukuen. Loppupäivän se sitten istuikin tiukasti sylissä lahjusherkkuja syöden ja mulkoillen vulgääreitä koiraeläimiä halveksuvasti. Kyllä ei aristokraattinen kissa voi ymmärtää miksi palvelijat ovat ottaneet tuollaisia alemman kastin lemmikkejä tänne nurkkiin haisemaan ja meluamaan.


Pehmolelun ulkonäkö, raivo härän sisällys

 

Omien eläinten lisäksi täällä on ollut hieman toivomaani enemmän myös kutsumattomia eläinvieraita. Siis käärmeitä. Makuuhuoneen lasiovista olemme välillä seuranneet epäuskoisena paikallista Avaraa luontoa livenä ja katselleet kuinka näppärästi kobra-vauva kiipeää verkkoaidan yli. Siinä ei kauaa nokka tuhise tai kieli livo vai mitä ne käärmeet sitten tekevätkään. En tiedä onko se sitten vähenevät ihmismäärät vai mikä, mutta emme ole vielä koskaan nähneet niin paljon käärmeitä täällä kuin kuluneen vuoden aikana. Harmillisesti niistä on ollut melko iso osa vaarallista sorttia. Muutama viikko sitten joku mateleva, onneksi harmiton, ystävämme oli jopa jättänyt nahkanuttunsa ulkokeittiön kuivauskaappiin.

Nahkanuttu jäi keittiöön

 

Ikuinen raksa

Vuosi sitten marraskuussa muutimme vuokranantajamme rakentamaan keskeneräiseen taloon ja nyt viimein, aika monen EIOLEVTTUTODELLISTA-hetken jälkeen meillä on keittiö! Siis ensimmäinen toimiva ja mitenkään järkevä sisäkeittiö koko Thaimaassa asuttuna aikanamme. Alun perin meidän oli tarkoitus tehdä köökki paikalliseen tapaan, betonirunkoisena massiivisena möhkäleenä, mutta kun kylppäriremontti meni niin reisille kuin on mahdollistamennä niin lopulta Tommi päätti, että tekee mieluummin länkkärikeittiön ihan itse kuin ottaisi tänne enää yhtään ulkopuolista tekijää. Ihan hermoja säästääkseen. Ja nyt kun tarkemmin mietin, niin joskus viime keväänä, kun silloinen kädetön palkkaamamme huijarirakentaja hävisi tontilta ja minä istuin jossain nurkassa sikiöasennossa nyyhkyttämässä, niin Tommi sanoi, että ennen vuoden loppua sulle järjestetään edes se keittiö tänne jotenkin. Tiukille se meni, mutta lupaus piti!

Kylppäri ei ole vielä "aivan" maalissa

 


Keittiö ehti näyttää melkein vuoden tältä

Joskus alkusyksystä, kotiläksyt tehtyämme (en tiedä miksi tapaan kirjoittaa Tommista niin usein me-muodossa, mutta hän ne läksyt keittiöön liittyen kyllä teki) päädyimme lopulta IKEAn keittiöön, koska täälläpäin maailmaa se tuntui oikeasti tasalaatuisimmalta vaihtoehdolta mitä tulee lastulevyyn. Samalla tulee testattua miten ko materiaali kestää tätä paikallista superkosteaa ilmastoa ja kaiken tuhoavia termiittejä ja muurahaisia. Koronan takia IKEAssa oli suunnilleen kaikki loppu varastosta, joten pari kuukautta meni ihan vaan kyttäillessä niitä varastolukuja ja piinatessa asiakaspalvelua. Lopulta saimme kaappien rungot, ovet ja vetimet tilattua ja asennettua paikoilleen (hauska juttu muuten, taas ME ;D), mutta tasojen varastosaldot näyttivät aina vaan punaista.

Lopulta Tommi löysi jostain Pohjois-Thaimaan perukoilta firman, joka teki kyllä täyspuiset työtasot, mutta toimitti ne ainoastaan mantereelle Krabille asti, josta ne olisi pitänyt itse käydä noutamassa. Paketti ei kuulemma mahtuisi siihen kuljetusfirman autoon, joka tulisi tänne saarelle. Meille autottomille nämä itse hoidettavat noudot ovat aika kalliita ja aikaa vieviä projekteja, joten koitimme neuvotella kuljetusfirman kanssa asiasta. Noin kymmenen puhelun ja "jes söör, diliverii tumolou" -lupauksen jälkeen saimme kuitenkin toimituksen viimein onnistumaan lisämaksusta ihan kotiovelle saakka. Ihan sillä samalla autolla jolla se tuli Krabillekin.

Yleisesti ottaen Korona on vaikuttanut täällä oleviin kauppoihin niin, että valikoima on suppeaa ja vanhaa. Raksakaupat eivät ole tästä poikkeus. Pääosin siis tilaamme tavarat netistä, joka on sikäli sääli, että mielellään sitä toki tukisi paikallisia yrittäjiä. Mutta ei niin epätoivoisesti, että olisi valmis maksamaan uudelleenpakatusta ruokamyrkytysriskisestä tuotteesta enemmän kuin kurantista vastineesta nettikaupan kautta. Esimerkiksi siinä kohtaa kuin ostin täältä samasta kaupasta neljättä kertaa kaurahiutaleita joissa oli salamatkustajia (riisihäröjä) mukana, päätin suosiolla siirtää ostokseni nettiin. Olen myös mielenkiinnolla seuraillut kuinka kauan harmaaksi menneet leikkelepakkaukset pysyvät myynnissä tai milloin ainakin vuoden vanhat pakastelohet uivat ovella vastaan. Liikuttuneena olen lukenut uutisia Suomesta, joissa kauppias kertoo menettäneensä kylmälaitteen rikkoutumisen tai sähkökatkon seurauksena kaikki kylmäsäilytystä tarvitsevat elintarvikkeet. Voi Suomi, sinä ruokaturvallisuuden ja rehellisyyden lintukoto!

Täällä sähkökatkot ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, enkä tiedä osaanko itse enää ollenkaan suhtautua sellaiseen pakastetuotteeseen jossa ei ole edes vähän hilettä joukossa. :D

Toisinaan kuitenkin yritämme käyttää paikallisia kauppoja, niin kuin vaikka rakennustarvikkeiden suhteen. Tommi esimerkiksi kävi rautakaupassa tiedustelemassa harmaata silikonia, mutta myyjä hetken asiaa mietittyään sanoi, että heillä on vain sinistä silikonia. SINISTÄ. No, nyt jäi eittämättä kyllä kiinnostamaan, että miksi ja missä ja miltä se näyttää. Harmaan laatan kanssa se olisi voinut olla melko perverssi näky. Jäi kokeilematta tosin.

Pakko nostaa Tommille hattua, sillä keittiön asennus laatoituksineen, upotettuine liesineen ja pesualtaineen kaikkineen oli kaikki hänelle täysin uutta ja silti lopputulos oli parempi kuin yhdenkään paikallisen ammattilaisen kädenjälki tähän mennessä. Toiset vaan hallitsevat kaiken mitä ikinä keksivät yrittääkään.

Valmisteilla olevan keittiön kaapeista löytyi hämmentävän usein kissoja

 

Mahdollisesti vuosi 2022 voi tuoda tullessaan myös kokonaan laatoitetun kylpyhuoneen nykyisen puoliksi puretun tilalle. Eihän sitä koskaan tiedä! Ehkä Tommi alkaa musiikkihommien lisäksi myös laatoittajaksi. Mutta nautitaan nyt tästä keittiöihmeestä ensin täysin siemauksin. :)
En myöskään ihmettelisi, että nostaisimme kytkintä ja vaihtaisimme jopa maata siinä vaiheessa, kun kaikki on viimein valmista. Sopisi jotenkin hyvin tähän meidän masokistiseen luonteenlaatuumme. Itse asiassa pidän sitä jopa hiukan todennäköisenä.


Olen istuttanut ikkunan alle taktisesti mangopuun, toivottavasti sieltä voi kohta nappailla evästä tiskatessaan 

 

Vihdoinkin valmis!

 

 

 

 

 

 

 


2 kommenttia

  1. Heippa!
    Ihana lukea kuulumisianne ja IHANA KEITTIÖ!
    Kissanne Karpo voisi olla samasta pentueesta kuin meille viime keväänä muuttanut kodinvaihtaja Olivia.
    Tsemppiä opiskeluun ja muutenkin.
    Terveisiä lumisateisesta Jyväskylästä. Pihallamme on toista metriä korkeita lumikasoja, että lämmintä odotellen :)
    Tuula Mäntylä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mekin pidetään uudesta keittiöstä kovasti. On jotenkin hämmentävän helppoa kun kaikki on yhdessä paikassa ja suojassa sateelta. 😄

      Kiitos paljon tsemepeistä ja Olivialle rapsuja. Toivottavasti lumet pian sulavat. :)

      Poista