Kummallisia kohtaamisia

Oletteko koskaan kokeilleet ensin käsitellä chiliä käsissänne, silleen oikein huolella ja sitten hinkanneet niillä samaisilla nakeilla naamaanne? No, minä olen, viimeksi eilen. Jumaleissön että se kirveli eikä asiaa auttanut se, että Tommi nauroi ääneen, kun kiroilin, valitin ja ruuttasin hänen ojentamallaan puutarhaletkulla vettä suoraan naamaani niin kauan että pahin polttelu hellitti. Kiukuspäissäni sanoin vielä vieressä varsin maltillisesti hirnuvalle Tommille alahuuli väpättäen että kyseessä on vakava paikka eikä siinä ole mitään hauskaa. Sain äkkiä ystävällisen muistutuksen siitä kuinka minä nauran aina väärissä tilanteissa. Kuten silloin kun Tommi tippui ajamani mopon kyydistä. Ja olisin takuulla vetänyt vastaavassa tilanteessa kenelle tahansa muulle kunnon koukkuselkäräkänaurut. Mutta ei se sitten olekaan yhtään hei kivaa kun joutuu itse uhriksi. Perskuta.

Miten tämä liittyy tämänkertaiseen aiheeseen? No, ei se oikeastaan liitykään. Kunhan lämpimikseni (kirjaimellisesti) kirjoittelin.

 

Thaimaa, tai ainakaan paikallinen pienehkö saari ei välttämättä ole introvertille helpoin paikka asua. Suurimman osan ajasta minä tykkäisin sulautua massaan ja olla niin kuin en olisikaan. No eihän se kovin helppoa ole kun on eri värinen ja kolme kertaa isompi kuin paikalliset. Nyt jotenkin tuntuu että viime aikoina näitä otsikossa mainittuja kummallisia kohtaamisia on siunaantunut jotenkin erityisen paljon.

Muodokkaita mangoja ja muita etelän hedelmiä

 

Muodokkaat mangot

Minä käyn yleensä ruokatorilla kerran viikossa ja koitan haalia sieltä koko viikon tarpeet kerralla kasaan. Lähinnä siksi että vihaan ostoksilla käyntiä. Täällä on turha tehdä mitään kovin tarkkoja ostoslistoja, etenkään näin Koronan supistamien valikoimien aikaan, sitä ostetaan mitä on tarjolla. Vuosien varrella olen valikoinut suosikkikojuni ja olen niille varsin uskollinen. Olenkin aikaisemmin maininnut blogissa mangomiehestä jolta ostan aina kaikki hedelmät. Mangomies ei koskaan anna ostaa mangoja ilman että maistan kaikkia laatuja ennen päätöksen tekemistä. Rankkaa! :D Ostokset siis hoituvat aina samalla kaavalla.

Nyt kuitenkin mangokojullakin on jo kahteen otteeseen tapahtunut kummia. Olin ensinnäkin kerrankin liikenteessä niin, että ylläni oli vain hiukan reikäinen, mutta harvinaisesti edes hiukan istuva paita päälläni. Kaikesta päätellen en ole pitänyt kyseistä paitaa aiemmin ylläni torilla sillä mangomies huudahti jotain heti minut nähdessäni, hymyili ja alkoi tehdä käsillään melko suurta kahdeksikkoa. Käsittääkseni siinä oli minun figuurini joka parhaillaan piirtyi ilmaan ukon toimesta. Se oli jotenkin niin hämmentävää ja kiusallista etten osannut sanoa mitään. Kuin että saanko mä noita keltaisia mangoja kaksi kiloa. Ja sitten suomeksi että saanko myös kehorauhan ostoksieni ajaksi, kiitos. Siinä hämmentyneen hiljaisuuden vallitessa keräsin ostokseni pikavauhtia mukaani ja jatkoin matkaani seuraavalle kojulle. 

Seuraavalla kerralla minulla oli jälleen jätesäkin mallinen turvapaitani päällä ja paikalla oli myös mangomiehen vaimo ja poika. Vaimo auttoi minua valikoimaan hedelmiä ja kertoi sitten summan thaiksi. Minun thaikielen osaamiseni on vieläkin melko alkeellista, mutta torijargonin ja numerot sentään sain jo opeteltua monta vuotta takaperin. Kojulla oli joku toinenkin asiakas, vanhempi mies, joka tuhahti jotenkin harmistuneena myyjälle että ”ei toi mitään tajua”. Mamma vastasi tuhisijalle ylpeänä, että kyllä se tajuaa, katso vaikka! Ja sitten ukko jäi siihen suu auki toljottamaan kun annoin myyjälle tasarahan lapaan. Ja poistuin taas hämmentyneenä paikalta.

 

Heinää puhveleille

Yksityisyydenrajat ovat täällä jokseenkin häilyviä, tai ainakin näin suomalaisena tuntuu kovasti siltä. Meille aina toisinaan tuppaa kylään sellainen melko ärsyttävä vanhempi ukko tervehtimättä ja alkaa leikata ja kerätä heinää puhveleilleen. Asiahan ei minua sikäli haittaisi jos hän vaivautuisi tervehtimään ja edes muodollisesti kysymään, että saako sitä heinää leikata ja jos saa niin mistä. Mutta ei. Tällä kertaa ukko ajoi moponsa keskelle oleskelualuettamme ja sai sillä hetkellä hihnassa olevat koirat raivostumaan. Erityiskoira Oho etenkin on oikein alkanut tykätä siitä reaktiosta jonka se saa paikallisissa ihmisissä aikaiseksi haukkumalla ja hyökkimällä koko hihnan mitalla ihan kuin paraskin verikoira. Sitten jos sen päästää vapaaksi, niin se töpöttää nysillä jaloillaan häntä heiluen heti toivottamaan vieraat tervetulleeksi, mutta sitähän ei heinänleikkaajaukko tiedä. Ukko pelästyi Ohoa niin pahasti että hyppäsi uuden talon terassille turvaan ja siinähän oli hyvä paikka sitten alkaa tiirailla samalla sisälle. Siinä vaiheessa Tommilla paloi käpy ja hän ilmoitti käsimerkein ryyditettynä että ukon olisi nyt parasta poistua ja äkkiä. Ukko ihme kyllä ymmärsi pakata viikatteensa ja lähteä. Sen jälkeen olen nähnyt ukon ainoastaan pysähtyvän talomme kohdalla, huomanneen meidät ja jatkaneen sitten matkaa. Että josko se viesti olisi viimein mennyt perille. Joku aika tästä nimittäin vuokranantajamamma soitti meille etukäteen ja kysyi erikseen lupaa seuraavan heinänleikkaajaporukan saapumiselle. 

Tässä tämä verenhimoinen tappijalka lempipaikassaan riippumatossa :D

Utelias ruokalähetti

Lanta on nyt sikäli siirtynyt ihan uudelle aikakaudelle että meillä on täällä nykyään kuulkaas firmoja jotka kuljettavat ruokaa kotiin! Se on näin sadekaudella ja ulkokeittiön armoilla ollessa aika hieno homma. Käytämme itse vain yhtä firmaa jonka kaikki työntekijät osaavat jo alkukankeuksien jälkeen onneksi ajaa meille ja palvelu pelaa oikein hienosti. Kunnes sitten koitti se päivä kun yksi vakityöntekijöistä oli ottanut kaverinsa mukaansa reissuun. Ukko nousi autosta, käveli pokkana suoraan uuden talon terassille, kurkki sisälle ja siitä alkoi tämä jo monesti kuultu perinteinen paikallinen haastattelu. ”Kuinka iso tämä on, kuinka monta huonetta, omistatko tämän, entä tuon toisen talon, kuinka iso tontti, onko kallis vuokra jne jne jne”. Ehkä se ei kuulosta äkkiseltään niin pahalta, mutta jäin itse miettimään sen tilanteen todennäköisyyttä että Suomessa pizzataxin kuski latelisi samat kysymykset samalla kun tunkisi väkisin sisälle asuntoon kurkkimaan. En vaan osaa nähdä tätä tapahtuvaksi. 

Koko kylä kasvattaa lapsia. Ja koiria.

Meidän kotikadullamme asuu jonkun verran lapsiperheitä ja kaikki muistavat hyvin ne isot valkoiset ulkomaalaiset joilla on koiria. Harvoin on sellaista lenkkiä ettei lauma lapsia juokse pihalta tielle vilkuttamaan ja huutamaan HELOOOOOOOHELOOHELOO. No sitten on toki niitäkin mukeloita jotka kisaavat siitä kuka on rohkein ja uskaltaa tulla lähimmäs koiria ja haukkumaan niille. Oho varsinkin on jotenkin niin nöösin näköinen etteivät lapset oikein osaa kunnioittaa sitä. Niinpä sitten yhtenä päivänä yksi vaahtosammuttimista sai kuningasidean lähteä juoksemaan Ohoa kohti keppi kädessään. En tiedä oliko tarkoitus mäjäyttää koiraa vai ehkä vain huitoa ja pelästyttää se, mutta Tommi ehti nähdä nämä aikeet ajoissa ja ärähti lapselle oikein miehekkäästi rintaäänellä että "perseily seis!". Tiedättekö kun pienille lapsille usein tulee se reaktio tapahtumiin hieman viiveellä? Niin nytkin. Lapsi jähmettyi, sitten hiljeni, tiputti kepin kädestään ennen kuin alkoi itkeä ja huutaa kuin palosireeni. Muksun äiti nauroi tälle kaikelle viereisellä pihalla ja käski jälkikasvunsa takaisin kotiin. No niin, yksi lapsi koulutettu kunnioittamaan koiria (tai ainakin Tommia), ehkä parikymmentä vielä jäljellä. Ihan muuten sivuhuomautuksena, että minua lapset eivät pelkää ollenkaan. Paitsi ehkä viimeksi hiukan kun jouduin häätämään melko aggressiivisen semiomistetun koiran pois Oholle rähjäämästä. Otin maasta lähimmän kepin, heitin sen lähelle koiraa ja mylvin kuin leijona. Sinne hävisivät niin se koira kuin naapuruston lapsetkin.

Löysin tällaisen ihanan arkistojen aarteen jossa Hiisi on vielä mukana lenkillä <3

Rahoituspalvelu Marsu & co

Välillä tuntuu että niin meillä lukee otsassa. Älkää nyt käsittäkö väärin, täällä on nyt monella paikallisella vaikeat ajat ja se on todella ikävää. Mutta ei sekään ihan hirveän kivaa ole että kaverit ja tuttavat piinaavat meitä jatkuvilla viesteillä joissa pyydetään rahaa. Joko lainaksi tai ihan muuten vain. Uusin trendi tässä ilmiössä on se, että meille tarjotaan joko autoja tai mopoja rahaa vastaan. Siis että me annamme rahaa, saamme sitten auton tai mopon ja lainaaja maksaa meille velkansa pikku hiljaa takaisin. Mikäli tämä ei onnistu niin saisimme pitää kulkupelin itsellämme. Kylmä fakta on se, että meillä on kahden oman mopon lisäksi pihassa 2 muuta kavereiden omistamaa mopoa jotka ovat vapaassa käytössämme. Kahdelle ihmiselle 4 moottoripyörää on enemmän kuin tarpeeksi. Kumpikaan meistä ei myöskään halua ajaa täällä autoa. Ei meidänkään rahatilanteemme ole kovin juhlava nyt kun laittelemme uutta taloa ja Korona stoppasi vierastalon vuokraustoiminnan kokonaan. Ja sitten on vielä sekin että kukaan ei ole kovin innokas tekemään näistä ”rahoitussopimuksista” niin virallisia että omistaja vaihdettaisiin virallisiin papereihin myös. Eli käytännössä emme siis voisi mitään jos papereihin merkitty omistaja tulisi hakemaan kulkuneuvonsa takaisin. Ihan sama kuinka paljon me olisimme siitä rahaa maksaneet. Ja ihan viimeisenä pointtina, ei meitä kiinnosta toimia minään yleisenä rahanlainauspalveluna. Historia on opettanut että siitä ei seuraa koskaan mitään hyvää.



Olemme siis sanoneet kaikille tasapuolisesti ei.
Viimeinen tällainen hämmentävä tilanne syntyi kun erehdyin postaamaan Facebookiin kuvan uudesta terassistamme ja iloitsemaan siitä että talosta on yksi osa valmiina. Ja että meillä on viimein ruokapöytä. Virhe. Tästä paikalliset tuttavamme heti päättelivät että meillä on rahaa jaettavaksi asti.

Härskein tapaus oli ehkä kuitenkin yhden paikallisen ravintolan omistaja joka pölähti meille ilmoittamatta kaverinsa kanssa. Tätä naista olemme auttaneet kerran aikaisemmin kun hänen miehensä hakkasi naista mustasukkaisuuspäissään luudalla niin kauan että se meni poikki ja nainen joutui tikattavaksi. Täällä  tarkempi kuvaus tästä keissistä.

Ravintoloitsijan kaveri paineli heti uuteen taloon sisälle kuin omaansa. Kyseessä oli siis meille ihan vieras ihminen. Sillä aikaa ravintolanpitäjä alkoi pyytää Tommilta apua. Ravintolan vuokrat ovat kuulemma 3 kuukaudelta maksamatta, mafia huohottaa niskaan eikä kukaan voi auttaa mutta te varmaan voitte. Tommi joutui sanomaan valehtelematta 10 kertaa että ei meillä ole rahaa emmekä me voi auttaa.

Minä sen sijaan mietin mistä se utelias kaveri oli niin tutun näköinen. Kysyin että onko hänellä ehkä Lantalla jotain bisneksiä. Kyllä oli, ravintola. Kysyin ravintolan nimeä ja sen jälkeen silmissä pimeni. Tämä nainen ja hänen perheensä on omistanut yli 15 vuotta sen kyseisen ravintolan johon Oho oli hylätty nälissään ja puuklapi kaulaan porautuneena verissään kärsimään. Toisin kuin minulle oli sanottu, niin vanha ravintoloitsija ei siis ollut muuttanut saarelta ja jättänyt Ohoa oman onnensa nojaan uusille omistajille. Kysyin että mahtaako tämä narun nokassa raivokkaasti haukkuva koira näyttää yhtään tutulta?! Kuulemma näytti, että varmaan on niiden heidän vanhempien koiriensa jälkeläinen. Ja kaiken tämän hän sanoi leveä hymy naamallaan. En löytänyt enää sanoja.

Lopulta saimme häädettyä tämän hämmentävän kaksikon meiltä pois. Viimeisinä sanoinaan he ilmoittivat että ”nähdään taas huomenna, heko heko”. (ei muuten nähty)

Minä päätin käyttää kiukkuni hyödyksi ja menin maalaamaan käytävän kattoa. Se on muuten sitten huonoilla välineillä ja muovisen huteran jäälaatikon päällä keikkuen aivan vihoviimeistä hommaa. Menisin mieluummin Linin murjottavaksi kiinalaiseen meridiaanihierontaan joka päivä kun maalaisin enää yhtäkään saakelin kattoa. 

Lopulta sain homman pakettiin, totesin että vtuiks sekin mänt, menin suihkuun ja makoilin riippumatossa kylpytakissani kun Pha päätti tulla kylään. Se on nimittäin varma, että aina kun olen kotonani vähissä vaatteissa niin mamma pärähtää heti paikalle.

Ensi töikseen hän kysyi että paljon terassikalusteet maksoivat. Kun emme halunneet kertoa hintaa hän alkoi inttää kahta kauheammmin ja sitten kun heitimme päästä jonkun hinnan niin hän alkoi pajattaa että OLIPA KAUHEAN KALLISTA. Ja että mahtavatko nuo tuolit edes kestää teitä kun te olette niin lihavia?! Hän useampaan otteeseen tivasi tuolien painorajoitusta ja mietti että kovin näyttävät heikoilta noin isojen ihmisten alle. Kalusteet muuten ovat Ikeasta, että eiköhän ne ole suunniteltu myös pohjoisen pallonpuoliskon kansalaisten kokoon soveltuvaksi.

Olemme tässä nyt jo useamman viikon hioneet ja maalanneen uudelleen niitä kertaalleen sössittyjä sisäovia ja siksi ulko-ovikin oli useamman päivän pois paikoiltaan kun se oli joko maalauksessa tai kuivumassa. Joka siis paikallisella kielellä näemmä tarkoittaa, että ”tervetuloa vaan meille sisälle katsomaan ihan vapaasti miltä siellä näyttää”. Phakin siis marssi ihan pokkana taloon sisälle ja alkoi availla huoneiden ovia ja tutkia mitä talossa oli tehty sitten viime visiitin. Tässä pamahtivat kyllä kaikki mahdolliset yksityisyydenrajat ja pinnat ja kamelin selät poikki niin että pauke kävi. Tommi huusi mammalle että tule nyt ulos sieltä, ei sinne saa mennä ja pui vielä nyrkkiä tehostaakseen sanomaansa. Phan mielestä tämä oli valtavan hauskaa ja hän hihitteli talon sisällä piilossa ja sanoi että hän odottaa siellä kunnes Tommi soittaa poliisit paikalle. :D

Sitten hän ihmetteli, että kuka on tehnyt ovista niin hienot?! Että jeskamandeera kun ne näyttävät rikkaiden ihmisten ovilta. Se on muuten hienoin kohteliaisuus jonka täällä voi kuulla, että joku tai jokin näyttää siltä että se kuuluu ylempään sosiaaliluokkaan. Minä nostin käteni ylös ja sanoin, että minähän niitä olen maalannut. ”Niin siis Tommi?” ”Ei kun minä” ”Oikeasti, osaatko SINÄ sellaista?!”. Muistaakseni tarjouduin alunperinkin maalaamaan usean otteeseen ne ovet ihan ilmaiseksi, mutta ilmeisesti hän ei uskonut että voisin olla tosissani. Koska eihän nainen voi osata maalata! (hänen tapauksessaan se pitää tosin paikkansa, katso vaikka tätä vierastalon seinää jota hän kävi vähän sutimassa)

Muutama vuosi sitten maalattu talo, varastosta löytynyt maalinjämä ja Pha asialla

 

Tässä kohtaa Tommi ilmoitti jälleen Phalle että on tullut aika. Aika hänen lähteä takaisin kotiinsa. Mitä pikemmin sen parempi.

 Minä aloin tutkia samantien aitarakenteiden hintoja ja naputtelin toiveikkaasti Googleen ”Kuinka paljon maksaa rakentaa Thaimaahan sähköaita vallihaudalla?”

Ei muuten ole sattumaa, että ulko-ovi on musta. Ties mitä kummituksia sellaisen takana majailee :D