40 on uusi 50 vai miten se nyt meni

Vaikeneminen on kultaa

Meillähän on tässä ihan naapurissa vierastalo, jota vuokraamme lähinnä tuttaville ja mukaville ihmisille. Ei mikään varsinainen bisnes, mutta josko se jo ensi vuonna tuottaisi sen verran plussaa, että saisi vähän juustoa leivän päälle. Tai ainakin sitä leipää.

Nyt low seasonilla talon oli tarkoitus olla tyhjillään jokunen kuukausi, joka käytännössä olisi tarkoittanut sitä, että meillä olisi ollut leffankatsomispaikka ja pieni pakonurkkaus raksaukoilta. Ja ylipäätään ehkä hieman perheenkeskeistä aikaa. Kauaa ei tästä luksuksesta nautittu, kun jo viime postauksessa mainitsemani huonossa jamassa oleva ystävä tuli taloon asumaan. Siitä alkaa olla kohta kuukausi ja hän suunnitteli vielä jäävänsä toiseksi kuukaudeksi. Onneksi hänen vointinsa on kohentunut jo huomattavasti, itse asiassa niin paljon, että olemme alkaneet kutsua häntä prinsessaksi. Olemme nimittäin iltamyöhällä ravanneet kaupoissa hakemassa hänelle oikeanlaista hiusväriä, tilanneet kotiin hierojia ja löysinpä itseni myös hinkkaamassa kuorinta-ainetta hänen selkäänsä. :D

Viikko sitten Pattayalla töissä ollut tuhlaajapoika Neng  taas palasi Lantalle etsimään töitä. Yllättäen työttömällä ja rahattomalla kokilla ei ollut majapaikkaa, joten hän on nyt sitten nukkunut vierastalon olohuoneen sohvalla. Onneksi hän aina välillä innostuu kokkaamaan meille! 

Nälkäinen kokki 

Siinä on äkkiä tällaisen omaa rauhaa kaipaavan kontrollifriikin pakka sekaisin, kun tiluksilla majailee seurankipeitä ja meidän tavoistamme ymmärtämättömiä ihmisiä. Moula on tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen, sillä vieraat pyynnöistä huolimatta heittelevät ruoantähteet pihalle. Temppelikoiran vyötärölinja muistuttaa päivä päivältä enemmän tynnyriä. Mikä ei nivelrikkopotilaalle ole yhtään hyvä asia. Minä koitan tuupata Nengille aina ostoskasseja mukaan, sillä sydämeni itkee verta siitä kertakäyttöisen ja ihan turhan muovin määrästä mitä tänne meille kannetaan. Tupakantumpeista ja niiden oikeasta loppusijoituspaikasta sekä jätteiden lajittelusta on myös käyty useita melko hedelmättömiä keskusteluja. 

Eniten minua silti syö oman rauhan puute. Se, että joku tulee kutsumatta sänkyyni istumaan ja ihmettelemään kuinka myöhään minä oikein nukun. Ei ole kovin mieltä ylentävä herätys sellaiselle, joka valvoo myöhään ja on nukkunut paitsi huonosti, myös syntymäasussaan. Tai kun yrittää vaikkapa katsoa leffaa tai tehdä kirjoitustöitä ja nälkäinen Neng tulee valittamaan nälkäänsä ja tonkimaan jääkaappia. Tai ihan vaan pulisemaan. Hiljaisuus on täysin aliarvostettua!

Muut raksaukot ovat viimein poistuneet suunnitellulle tauolle raksalta, mutta maailman hitain sähkömies jatkaa ikuisuusprojektiaan. Voin sanoa, että jos olisin tiennyt, että kyseessä on NÄIN hidas ja osaamaton tyyppi, niin olisin ihan mielelläni maksanut 80 e erotuksen sille ammattilaiselle, joka lupasi hoitaa sähkövedot kahdessa päivässä. Nyt noita piuhoja on tusailtu tuossa kuukauden verran. Eli koko se aika on kuunneltu thaiballadeja, lainailtu mopoa (en osaa sanoa miksi omaa autoa ei voi käyttää asioilla käymiseen)  ja katseltu tiluksilla ympyrää juoksevia sekä kirkuvia lapsia sekä 4 kertaa päivässä eväitä tuovia vaimoja. Eikä sitäkään varmaan voi tulkita kovin hyväksi merkiksi, että asentaja näytti olevan itsekin vilpittömän hämmentynyt kun sai 3 viikon näpertelyn jälkeen yhden valaisimen syttymään.

Miten meni valaisimen keskitys tolppaan noin niin kuin omasta mielestä?

Moponlainaamisesta tulikin mieleen, että minä tässä juuri päätin, että minun mopoani ei lainaa enää kukaan ikinä. Se on lähes arvoton romukasa, mutta soisin sen silti olevan aina silloin käytössäni kun tarvitsen sitä. Yksi päivä Tommi havahtui terassilla siihen, että joku täysin vieras nainen kampesi juuri vierastalon eteen parkkeeraamani mopon päälle. Meillähän on ollut tapana elää täällä vähän niin kuin muumitalossa, lukitsematta mitään. Näemmä tätä toimintatapaa on syytä uudelleenarvioida. Ajattelimme, että mamma palauttaa mopon ehkä viiden minuutin päästä, mutta todellisuudessa hän rallatteli sillä TUNNIN. Ihan kun siinä ei olisi ollut vielä tarpeeksi, nainen rukoili minua vielä ajamaan hänet kotiinsa vajaan parin kilometrin päään. Hampaat kiukusta kirskuen roudasin naisen kotiinsa sanomatta sanaakaan. Sen jälkeen olen parkkeerannut moponi etuoven eteen ja seuraava lainaajakandidaatti saa ainoastaan Moulan peräänsä. Myöhemmin kävi lisäksi ilmi, että nainen on jonkunlainen elämäntapavalehtelija, hän on käynyt jo useammassa kaupassa ostamassa bensaa tai ruokaa luotolle ja luvannut tulla heti maksamaan ostoksensa. Eipä ole näkynyt.

Iso nelonen

Jotenkin sitä ajattelisi, että ikäkriisissä olisi ihmiselle jo tarpeeksi käsiteltävää. Ettei siihen päälle tarvitsisi enää mitään ylimääräistä. No, this is Thailand, joten tarvitseeko sanoa enää enempää?

Minä täytin juuri äskettäin 40 vuotta enkä ymmärrä ollenkaan miten niin pääsi käymään. Minä luulin, että kaikki 40-vuotiaat olisivat aikuisia ja heillä olisi jotenkin elämä järjestyksessä. 

Minä luulin, että kaikki 40-vuotiaat olisivat aikuisia ja heillä olisi jotenkin elämä järjestyksessä. 

Meillä on ollut jo pitkään koiranpennun paikka auki. Tai siis on ja ei ole. Olin ajatellut toimia niin kuin järkevät aikuiset ja odottaa siihen saakka, että talo valmistuu, mutta koska kukaan ei tiedä milloin tuo talonraakile on asumiskunnossa, niin päätin aikaistaa suunnitelmia. Mikäli sopiva pentu löytyy, niin sitten sen aika on tulla. 

Pentu meinasi tulla aiemmin kuin uskalsin toivoakaan, sillä erehdyin puhumaan vierastalossa majailevan prinsessan kuullen pentuhaaveistani. Unohdin, etteivät paikalliset suunnittele koiranhankintaa ollenkaan sellaisia aikoja kuin minä. Edesmenneen Hiisinkin hankintaa suunnittelin VUOSIA. Siinä oli aika tukala paikka käsillä, kun kaveri oli hankkimassa minulle huskynpentua synttärilahjaksi. Yllätyksenä. ONNEKSI hän sentään mainitsi suunnitelmistaan Tommille, joka ehti torpata tilauksen sanoen, että vaimo saa raivokohtauksen jos tänne pärähtää pentu vastoin hänen suunnitelmiaan. Kaveri sanoi, että ei hätää. On täällä vaikka mitä muitakin suloisia pentuja. Että mikä laitetaan?! Te ette usko kuinka kiitollinen olen ja olin siitä, että toisin kuin minä, Tommi pystyy sanomaan asiat suoraan. Niinpä viesti meni onneksi kaverillekin perille.

Myönnän kyllä, että olin aiemmin ihastellut tämän kaverin kuvaa, jossa hänellä oli 5 huskynpentua sylissään. Samaan aikaan sanoin kyllä myös, että siinä on sitten harvinaisen järjetön rotu tähän ilmastoon, mutta ilmeisesti tämä osuus meni kommenteistani ohi.

Voin sanoa, että jos tänne olisi raahattu huskynpentu, niin kenelläkään ei olisi ollut kivaa. Tällainen ylieläinrakas ihminen, käsissään jossain hämärässä pentutehtaassa kasvatettu täysin väärän rotuinen koira ei ole hyvä kombo. Lopulta kaveri päätyi ostamaan minulle korun lahjaksi. Siitäkin huolimatta, että Tommi sanoi, ettei vaimo oikeastaan kaipaa kuin muistamista. Liikutuin korusta kyllä ikihyviksi. Etenkin kun näin vaihtoehtoisen tulevaisuuteni paksuturkkisen maailman aktiivisimman ja eniten liikuntaa kaipaavan arktisen koirani kanssa vilisevät filmin lailla edessäni. 

Pala kakkua

Täällä on edelleen varsin moni paikka kiinni, joten vaihtoehdot synttärijuhlapaikkojen suhteen olivat vähissä. Olin kovasti toivonut saavani palan juustokakkua, mutta sekään ei onnistunut. Kävimme siis kaverin ravintolassa syömässä ja siitä sitten baariin. Myös baareja on nihkeänlaisesti auki ja ystävällämme Nengillä oli taas jonkunlainen mököpäivä käsillä eikä hän halunnut mennä muualle kuin sellaiseen paikkaan jossa hän tuntee omistajan. 

Löysimme siis itsemme toistaiseksi hirveimmästä räkälästä jossa olen ikinä tähänastisen elämäni aikana käynyt. Kauhea homeinen ja likainen luola joka vielä toki oli tyttöbaari. Elämäänsä kyllästyneet tytöt tarjoilivat meille juomia aina kun muistivat. Me lähinnä mietimme voivatko sukupuolitaudit mahdollisesti tarttua nahkasohvasta. Tommi kävi vessassa ja kehotti mieluummin pidättämään tai vaikkapa laskemaan alleen kuin käyttämään tarjolla olevia fasiliteetteja.

Ei mulla oikeastaan ollutkaan hätä

Nengillä sen sijaan näytti olevan mukavaa laulaessaan karaokea. Äkkiseltään väittäisin, että myös karaokelaitteet ulkonäöstä päätellen viettivät nelikymppisiään. Yhtäkkiä entuudestaan hämärä huone pimennettiin ja henkilökunta alkoi laulaa minulle onnittelulaulua kakku käsissään. Alkuhämmennyksen jälkeen tajusin sentään puhaltaa kynttilät ja sen jälkeen olimme enemmän kuin valmiita vaihtamaan paikkaa.

Karaoke-emäntä

Kakku nro 1

Seuraava baari oli onneksi siistimpi ja päätimme pyytää yhden vakiravintolamme omistajat mukaan. He ilmestyivät paikalle paitsi ystäviensä, myös eväiden ja oman viinapullon kanssa ja ostivat baarista vain blandikset. Asioita, joita Suomessa ei vaan kertakaikkiaan voi tehdä, osa sata. Kahden miehen orkesteri aloitti keikkansa ja yhtäkkiä huomasin taas olevani huomion keskipisteenä kun koko baari lauloi yhdessä onnittelulaulua ja kantoi minulle kakkua pöytään kynttilöineen kaikkineen. Tähän väliin on varmaan hyvä kertoa, että vuorokauden ympäri auki olevasta 7/11-ketjusta saa pieniä täytekakkuja osapuilleen eurolla. Jos siis ihmettelitte, että mistä paikalliset pystyvät taikomaan alvariinsa paakelseja pöytään.

Kakku nro 2

Neng pääsi jälleen laulamaan, tällä kertaa livemusiikin kanssa ja Tommi soittamaan kitaraa. Nengin repertuaariin kuuluu 3 thailaulua ja 2 englanninkielistä kappaletta joten voin sanoa, että olen kuullut nämä KAIKKI vähintään sata kertaa. Neng kuuluu kategoriaan ”vanhassa vara parempi” -ihmiset.

Niinpä hän oli taas naama mutrussa kun vaihdoimme paikkaa. Siihen samaiseen tyttöbaariin josta löysin itseni pari viikkoa sitten. Minä ajattelin, että voin kivasti livahtaa sisälle ilman suurempaa haloota, mutta baarin kaikki mimmit muistivat minut, tulivat halailemaan ja kättelemään. Kun he kuulivat, että minulla on synttärit, he riehaantuivat entisestään. Sain lahjaksi rannekorun ja todella kauniin käsilaukun jonka paikan manageri oli tilannut itselleen mantereelta, mutta päätti nyt kuitenkin lahjoittaa minulle. Sen lisäksi joku henkilökunnasta tuli koko ajan halaamaan, paijaamaan tai hieromaan hartioita. Sen jälkeen sain ystäviltäni lempinimen mamasan. Mamasanit ovat siis niitä naisia jotka pyörittävät tyttöbaareja. Että kiitos tästä kunniasta. Not.

Saisiko olla vielä vähän kakkua?

Siellä baarissa oli oikeasti tasan yksi asia minkä minä halusin. Ihan äärimmäisen suloinen koiranpentu, joka ilmestyi näkösälle jostain tiskin alta. Tytöt huomasivat pöydässä mököttävän ja hiljaa istuvan Nengin ja kyselivät huolestuneena, että onko hän muslimi? Pitääkö koira viedä pois? 

Olenko se vain minä joka näkee jonkunlaisen ristiriidan siinä asiassa, että muslimimies tulisi tyttöbaariin ja joisi viinaa, mutta koiranpentu olisi liikaa? Ei, en jatka tästä nyt sen enempää. No, Neng ei ole muslimi, joten pentu sai jäädä pyörimään baariin. Mittailin siinä silmilläni, että pentu oli niin pieni, että se olisi juuri mahtunut uuteen käsilaukkuuni. Kaveri lupasi harhauttaa ja yksi laittaa sillä aikaa mopon käyntiin. Joku järjen ääni sisälläni kuitenkin kertoi, että mahdollisesti tämä ei ollut paras ideani, vaikka meluisa baari ja känniset koiraa riepottavat ihmiset ei minusta olekaan koiralle sopiva ympäristö.

Ei enää kovinkaan yllättäen sitten olikin jo aika illan kolmannen synttärikakun ja onnittelulaulun. Minulla ei ole sinällään mitään kakkuja vastaan, mutta tässä vaiheessa tuttu ravintoloitsija oli jo niin kännissä ja riehakas, että hänen mielestään oli ilmeisesti erittäinkin hauska idea ottaa koko kakku käteen ja hieroa se naamaani. Voin sanoa, ettei se ole yhtään niin hauskaa kuin miltä se ehkä ulkopuolisista näyttää. Kakun mureneva pohja hajosi atomeiksi ja niitä partikkeleita oli sieraimissa, korvissa ja henkitorvessa. Kakun kuorrute taas teki paksun rasvaisen kerroksen hiuksiin ja vaatteisiin. Baarin mimmit tulivat kaikki yhdessä putsaamaan kakkua pois nenäliinoilla, mutta eihän se rasvainen mössö kuin hinkkaantunut tiukemmin ihoon ja hiuksiin kiinni. Tommi sai myös kakun jämät naamalleen, mutta niin rajusti että en tiedä halusiko ukko enemmänkin murtaa Tommilta nenän vai leikkiä ruoalla. Ravintoloitsijapariskunnan ja baarin työntekijöiden tanssimuuvit muuttuivat koko ajan absurdeimmiksi ja totesimme, että meidän on aika mennä nukkumaan. Ja pesemään niitä kakun rippeitä pois naamasta.

Kakku nro 3 ennen kuin se osui naamaan

Tommin puhelin soi osapuilleen klo 4 aamulla. Paikalliselta klinikalta soitettiin ja kerrottiin, että ravintoloitsijan vaimo oli joutunut onnettomuuteen, hän on nyt kunnossa, mutta tarvitsisi jonkun lunastamaan hänet ulos (=maksamaan laskun) ja viemään kotiin. Tommi lähti ajamaan klinikalle, jossa selvisi, että ”onnettomuus” oli hänen känninen, mustasukkaisuuskohtauksen saanut aviopuolisonsa, joka oli hakannut vaimoaan luudalla niin kauan, että varsi meni rikki. 

Känninen, mustasukkaisuuskohtauksen saanut aviopuoliso oli hakannut vaimoaan luudalla niin kauan, että varsi meni rikki. 

Nainen oli kauttaaltaan mustelmilla ja ranteessa oli niin iso ja paljon vuotava haava, että hän oli yltä päältä veressä ja käsi tarvitsi tikkejä. Tommi maksoi laskun ja toi hysteerisesti itkevän naisen meille vierastaloon nukkumaan. Siis sinne jossa hetkellisesti työtön Neng ja aiemmin itsemurhaaa harkinnut ystävämme majailivat. Että kaipa sinne yksi kotiväkivallankin uhri sopii.

Tämä teksti löytyi yhden baarin seinästä. Kuka tunnustaa kirjoittaneensa? :D

Seuraavana päivänä koitin jutella naisen kanssa, joka sanoi, ettei hänen miehensä ole koskaan aiemmin lyönyt häntä. Siis näin pahasti. Että mitä nyt joskus vähän nyrkillä sipaissut. Hän myös kertoi, että oli itse joskus raivopäissään kalauttanut miestään muovilaatikolla kajuuttaan ja siinä yhteydessä mieheltä meni toisesta silmästä näkö. Hän kuitenkin kovasti halusi mennä kotiinsa, että he saavat ravintolan avattua. Ja ukkokin on kuulemma aina lyömisen jälkeisenä päivänä tosi ystävällinen.

Kuuntelin näitä tarinoita silmät pesuvadin kokoiseksi laajentuneena ja totesin lopulta itsekseni, että minkäs minä sille mahdan, että nainen haluaa palata kotiinsa. Ei kai se oikeasti voi olla meidän vastuullamme auttaa kaikkia tämän saaren asukkaita. Etenkään jos he eivät halua apua. Tai se apu on melkein aina rahan antamista.

Päätin siis yhä enemmän pitää kiinni päätöksestäni keskittyä auttamaan eläimiä. Harmi, etten tajunnut tätä jo aiemmin. Wanted! Koiranpentu, pörröinen. Kissaa isompi. Ei arktisia rotuja.