Raihnaista ja lihavaa väkeä

Aloitetaaanko iloisilla uutisilla?! Raksaukot ovat viimein poistuneet tiluksilta, vuokranantajamuumin kanssa on tehty vuokrasopimus kirjallisena ja Tommi on urheasti fiksannut meille terassin valmiiksi. Ja meillä on ensimmäistä kertaa pariin vuoteen ihan oikea ruokapöytä! Ei enää lattialla tai sängyssä syömistä! Olemme tosin molemmat ehtineet näemmä parin vuoden aikana jo unohtaa miten ruokapöydän ääressä istutaan kuten normaalit ihmiset. Ehkä juutuupista löytyy aiheeseen liittyen jotain tutoriaaleja?

No siinähän sitä jo oli positiivisuutta kerrakseen. Sitten varmaan takaisin realiteetteihin :D

Ruokapöytä!

Pii onkin valinnut jo hänen korkeudelleen sopivan tuolin pöydän ääreltä

Oho muuttuu kiukkupyllyksi, osa 2

Erityiskoiramme Oho alkoi jo toistamiseen olla kovin kiukkuinen. Se on siis sille varsin epänormaalia käytöstä koska sen perusluonnetta voisi kuvailla parhaiten ehkä sanoilla hyväntuulinen hömelö. Siksi luonnollisesti huolestuin kun Oho alkoi haastaa riitaa Moulan kanssa ja tunnelma oli kotona kireä kuin viulunkieli. Yhtenä päivänä jopa rajasin koirat eri tiloihin koska en enää kestänyt sitä jatkuvaa painekattilan lailla kiehumispisteessä muhivaa tilaa joka vain odotti räjähtämistä.

Tällainen käytöksen muuttuminen koirilla usein johtuu kiputiloista. Niin kuin viimeksikin muutama kuukausi sitten. Oho sai 4 päivän kuurin kipulääkkeitä ja muuttui samantien normaaliksi itsekseen. Meillähän on täällä saarella vain yksi eläinlääkäriasema ja sekin on tarkemmin sanoen lahjoitusvaroin pyörivä hyväntekeväisyysjärjestö joka koittaa hoitaa lähialueiden eläimiä ja hankkia niille tarvittaessa uusia koteja. Seuraavaksi lähin vaihtoehto on mantereella parin tunnin ajomatkan päässä, mutta kyydin löytäminen muslimisaarella koiran kanssa ei ole aina ihan simppeli homma. Tämä siis pohjustuksena sille mitä seuraavaksi tapahtui.


Vein Ohon siis nytkin lähimmälle lääkärille. Harmillisesti vastassa oli uusi eläinlääkäri, mutta selitin kuitenkin tilanteen ja historian niin hyvin kuin osasin. Että kaikki merkit viittaavat kipuun ja me tarvitsemme nyt jotain apua ja kiireesti. Lääkäri, nuori ja suorastaan epäilyttävän hyvää englantia puhuva thaimies, tutki Ohon käsikopelolla ja totesi sitten että ei sillä mitään vikaa ole. Että tulette takaisin jos ongelma jatkuu. Ja ehkä kannattaisi hakea apua koiran ilmiselviin käytösongelmiin. Minä koitin sanoa, että Oholla on kipuja eikä käytösongelmia, olen siitä aivan varma, mutta lääkäri sanoi yllättävän tylysti että ”we’re finished”, käänsi minulle selkänsä ja meni seuraavan potilaan luokse.

 

Minä ajoin takaisin kotiin kiukunkyyneleet poskilta valuen ja tunsin itseni ihan idiootiksi. No, uusin koirien välinen tappelu oli jälleen päällä muutaman tunnin päässä tästä reissusta joten seuraavana päivänä menin takaisin keskukselle. Tällä kertaa sanoin, että voisiko sitä Ohon suutakin varuiksi katsoa kun ei sillä ole alaetuhampaista kuin nysät jäljellä ja yksi päivä se kiljui syödessään kylmää ruokaa. Ei siis vinkaissut vaan kiljui suoraa huutoa. Tarkemmin kuvaillen, ahne koira kun on kyseessä, Oho siis haukkasi ruoastaan palasen, kiljui, haukkasi toisen palasen, kiljui ja tätä jatkui kunnes kippo oli tyhjä. Minun ilmeeni katsellessani tätä showta oli varmasti vähintäänkin hämmentynyt.


Jälleen vastassa oli sama lääkäri. Hän katsoi Ohon suuhun, paineli ikeniä ja sanoi että ei niissä mitään vikaa ole. Voisivat olla paljon pahemmatkin. Ja että vanhoilla koirilla on usein tällaiset hampaat. Vanhoilla? Oho on siis arvioitu keskuksella 2-vuotiaaksi. Kun kerroin tästä kylmän ruoan syömisestä hän tokaisi, että no älä anna sille kylmää ruokaa sitten. Ja jälleen käänsi meille selkänsä ja käski mennä kotiin.

Menin taas pettyneenä kotiin, join illalla hiukan liikaa viiniä ja tunsin kuinka raivo alkoi kasvaa sisälläni ihan ennennäkemättömällä tavalla. Minä siis kestän raksamiesten perseilyt, vuokranantajan ”huonomuistisuuden” kun puhutaan jo sovitusta vuokrahinnasta ja omat jatkuvat sairasteluni, mutta kukaan, EI KUKAAN, estä minua saamasta hoitoa kipeällä koiralleni. PERRRKELE!

Ohon normaali, kivuton ilme :)

Seuraavana päivänä päätin laittaa kakkosta silmään saadakseni Oholle apua. Laitoin siis keskuksen omistajalle viestin jossa selitin tilanteen. Keskuksen omistaja on siitä erikoinen tyyppi ettei hänellä ole mitään suodatinta kun puhutaan ihmisten tunteista. Niinpä sanoin ihan suoraan, että haluaisin pääeläinlääkärin mielipiteen Ohon tilanteesta sillä en ole aivan samoilla linjoilla (= Olen täysin eri mieltä) meitä hoitaneen lääkärin kanssa. Omistaja oli kanssani samaa mieltä, että oireilu kuulostaa kivulta ja lupasi jutella lääkäreiden kanssa.

Ensimmäinen vastaus oli että pääeläinlääkäri tukee alaistaan (mahdollisesti myös kasvojenmenetykseen liittyvistä syistä, koska Thaimaa) ja häntäkin oli kuulemma jo konsultoitu tästä. Niin, tosiaan kuulin kyllä kun meidät vastaanottanut lääkäri hävisi jossain vaiheessa tutkimuksia takahuoneeseen ja puhui selvästi minusta jotain sen tyyppistä kuin että ”no, toi omistaja tuolla nyt vaan vaatii että tutkitaan. Se ei vaan usko”. 

Kaipa sitäkin voi konsultaatioksi kutsua. Sitten minulle sanottiin että ei keskuksella ole aikaa tehdä ”turhia” tutkimuksia. Ei siis esim. ottaa pyytämiäni röntgenkuvia vaikka toki olisin maksanut kaikesta ja sanonut että minulle sopii ihan mikä tahansa ajankohta.

Lopulta kilahdin niin, että sanoin että jos Oho ei saa apua, niin palautan sen tälle keskukselle josta se on meille adoptoitu. Ja jossa sitä nytkin on tutkittu. Että missään tapauksessa emme voi pitää kotona aggressiivista koiraa. En siis olisi vienyt Ohoa missään nimessä takaisin, mutta koska asialinja ei tuottanut toivottua tulosta niin oli aika laittaa kovat piippuun.

Kuinka ollakaan heti seuraavalle päivälle löytyi aika pääeläinlääkäriltä joka ihan itse laittoi minulle todella ystävällisen viestin että haluaisi tutkia Ohon mahdollisimman pikaisesti.
 Tutkimuksissa selvisi että Oholla on toisessa polvessa patellaluksaatio eli siis polvilumpio ei pysy urallaan vaan lonksuu pois paikoiltaan. Sillä oli myös selässä aivan selvä kipupiste jota se aristi. Minä käytin kaiken hillintäni etten olisi huutanut siinä paikassa että MITÄ MINÄ SANOIN!

Saimme heti kärkeen 2 viikon kuurin kipulääkkeitä ja kehotuksen tulla takaisin kuurin loputtua. 
Kontrollissa lääkäri oli sitä mieltä että Ohon selkä kannattaisi ehdottomasti kuvata, mutta röntgenkone oli sopivasti mennyt tässä muutaman viikon väännön aikana rikki. Sillä lailla. Joko voisimme lähteä Phuketiin asiansa osaavalle lähimmälle lääkäriasemalle (4-5 tunnin ajomatka suuntaansa) tai odottaa koneen korjaamista. Koska kipulääkkeet selvästi toimivat eivätkä koirat ole tapelleet KERTAAKAAN lääkkeiden aloittamisen jälkeen niin täällä sitä nyt sitten odotellaan että kone saataisiin korjattua.

Voin sanoa että kun Moula tästä jokunen päivä myöhemmin tarvitsi rokotuksen, niin klinikalla oli melko kiusalliset oltavat kun vastassa oli jälleen tämä Ohoa aiemmin hoitanut lääkäri jonka mukaan siinä ei ollut mitään vikaa. Koska molemmat koirat ovat pörröisiä hän ilmeisesti ei erottanut koiria toisistaan vaan oletti että olen jälleen liikenteessä Ohon kanssa. Siinä sitten seisoin hämmentyneenä keskuksen pihalla kun henkilökunta huusi ympärilläni ”Ohhooo, Ohhooo, how is Ohhooo?!” ”Miten se nyt voi, vieläkö se on vihainen, mikä sillä sitten lopulta oli?” Kaikki tämä kun meidän ”suosikkilääkärimme” seisoi siinä vieressä melko iso tatti otsassaan selvästi miettien että eikö tästä naisesta pääse koskaan eroon. (Ei muuten pääse jos eläimeni tarvitsevat hoitoa, tiedoksi vaan)

Koitin sanoa että ihan hyvää sille kuuluu, mutta hoidettaisko nyt vaan Moulan rokotukset tässä kiitos ja anteeksi. Lopulta joku huomasi vilkaista Moulan rokotuskorttia ja Oho-keskustelu viimein vaimeni. :D

Moksausta ja meridiaanihoitoja

Minä päätin vielä kokeilla jo pari kuukautta kipuilleeseen lonkkaani paria vaihtoehtoista hoitoa ennen lääkärille menoa.
 Ensin menin reikihoitoon. En oikeastaan ajatellut että se varsinaisesti pystyisi parantamaan lonkkaa, mutta tuskin siitä haittaakaan olisi. Hoito oli tosi miellyttävää, siinähän siis vaan makoillaan ja hoitaja pitää käsiään eri kohdissa vartaloa. Toiset reikihoitajat eivät koske ollenkaan ja toiset laskevat kätensä kevyesti asiakkaan päälle. Ennen hoitoa hoitaja sanoi että jossain vaiheessa hän pyytää minut kääntymään mahalleni. Hoito tuntui kestävän iäisyyden mutta oli niin mukavaa että torkahtelin hiukan välillä. Jossain vaiheessa kuulin että hoitaja joi vettä. Sitten hän avasi oven ja toi purinasta päätellen kissanpentunsa huoneeseen. Minä makasin paikoillani kuin partiolainen kiltisti odottamassa pyyntöä kääntyä mahalleen. Jossain vaiheessa hoitaja ilmeisesti päätti että nyt saa riittää ja avasi verhot jolloin minä avasin silmäni. Sitten hän totesi että ei raaskinut herättää minua aiemmin. Minä siis olin makoillut ihan hyvän tovin siinä paikoillani, ihan hereillä tajuamatta että hoito on ohi. Ja hoitaja luuli että nukuin eikä raaskinut herättää. Nolostuksissani annoin hoitajalle rahat, liukenin paikalta ja ihmettelin miten aurinko oli jo laskemassa. Olin ollut hoidossa reilut 3 tuntia! Ilmainen vinkki kaikille teille hoitoalan ihmisille; kannattaa ihan suoraan ja selvästi sanoa potilaalle kun hoito on ohi. :D

Seuraavaksi kuulin suosituksia täällä vierailulla olevasta kiinalaisesta nuoresta naisesta, Linistä, joka tarjoaa kiinalaista meridiaanihierontaa ja moksausta. Päätin varata ajan sen enempää asiaa pohtimatta. 
Lin halusi tulla tekemään hoidon meille kotiin joten laitoin vierastaloon itselleni mukavan paikan makuuhuoneesta valmiiksi. Lin oli huolissaan moksauksen aiheuttamasta hajuhaitasta joten hän halusi suorittaa hoidon mieluummin olohuoneessa. Ilmastoidun huoneen ja pehmeän sängyn sijaan hoito siis tehtiin olohuoneen hiostavalla ja muhkuraisella keinonahkasohvalla. Olin jo valmiiksi hiukan kuumissani mutta se oli vielä pientä siihen nähden mitä oli tulossa.

Lin oli sinällään aika harmittoman, joskin härön oloinen tyyppi. Mitä pahaa osapuilleen 40 kg painava nuori nainen nyt voisi saada aikaiseksi? Minähän en oikeastaan yhtään tiennyt mitä olin edes tilannut. Toivoin vain kovasti että hoito parantaisi lonkan kiputilan kuin taikaiskusta.

Lin kysyi kärkeen että kuinka voimakkaana haluan hoitoni. Sanoin että ei mitään lääppimistä, mutta ei myöskään täyttä murjontaa. Että keskivahvaa. Voin kärsiä hiukan kivusta jos se auttaa asiaa. Tätä neronleimaustani kaduin syvästi noin vartti hoidon aloittamisen jälkeen. En kyllä hetkeen muista että mikään olisi sattunut niin paljon kuin tämän pienen kiinalaisen nuoren naisen painelu. Hän paikallisti aina ensin sormin kipeän alueen ja alkoi sitten murjoa sitä kyynärpäällä tai polvella keinutellen. Lin sanoi että voisin ilmaista ääntelehtimällä tai nytkähtelemällä jos kipu oli liikaa. Minä kyllä ölisin ja hytkyin kuin essopäät full moon partyissa konsanaan, jolloin hoito toisinaan muuttui hieman lempeämmäksi, mutta ei suinkaan joka kerta. Minä ihmettelin ympärilläni leijailevaa melko sakeaa hienhajua kunnes tajusin että se on ihan omaa tuskanhikeäni joka pystyi puskemaan läpi kaikista käyttämistäni ihonhoitotuotteista.


Kummituskissa Pii oli myös päättänyt tulla seuraamaan tätä toimitusta eikä se vaikuttanut ollenkaan tyytyväiseltä. Se käveli ympäri hoitopöytää, kommentoi hoitoa äänekkäästi, tiputteli tavaroita pöydiltä ja puski hoitopöydän ulkopuolella roikkuvia käsiäni. Hetken kuluttua tunsin että hoito muuttui miellyttäväksi ja pehmeäksi paineluksi. Päätin antaa asiasta heti palautetta siinä toivossa että tämä linja jatkuisi kivuliaan runnomisen sijaan ja kertoa Linille, että tuo mitä sä just nyt teet tuntuu tosi mukavalta, että sitä lisää kiitos. Hetken hiljaisuuden jälkeen Lin totesi ”tota, se on toi sun kissasi joka parhaillaan kävelee sun selän päällä”

Meinasin ensin kuolla häpeästä mutta päätinkin sitten purskahtaa nauruun. En tiennytkään että meillä oli kotona jo valmiiksi tällainen täysin (itse)oppinut erikoishieroja käytettävissä!

Ikuisuudelta kestäneen tunnin jälkeen hierontaosuus oli suoritettu ja oli moksauksen vuoro. Siinä sellaista paksun sikarin näköistä, melko voimakkaasti käryävää pötkylää kuljetellaan kehon yläpuolella. Hieronnan jälkeen tämä tuntui niin rentouttavalta että havahduin pariin otteeseen siihen että olin kuolannut tyynylleni lammikon. 
Heräsin transsistani lopulta kun mitään ei enää tapahtunut ja huomasin että Lin istui hoitopöydällä ja pyyhki kyyneleitä kasvoiltaan. Minä jotenkin huolestuin välittömästi ja kysyin onko hän kunnossa. Hän sanoi että hän antaa aina hoidon jälkeen kaikkein tunteiden tulla vapaasti ja se kipu jota hän kehossani aisti ilmeisesti laukaisi tällaisen reaktion. Sitten minäkin aloin itkeä. Se oli kyllä erikoinen hetki kaiken kaikkiaan.

No mutta koska Thaimaa ja Aasia niin toki tämä herkkä hetki katkesi siihen kun Lin sanoi että yleensä hänen potilaansa ovat hoikempia että siksi hänen oli vaikea tietää miten hoito meni perille. ”Kato kun sulla on aika paksu kerros tota rasvaa sun kehossa”. Varuiksi hän vielä demonstroi asiaa ihan sormin näyttämällä kuinka paksu se minun kehon rasvakerrokseni olikaan. Ja sitten heti perään että älä nyt loukkaannu tästä hei. No, kieltämättä asiaa on siinä herkässä tilassa hiukan vaikea ottaa huumorillakaan, joten päätin paikalliseen tapaan hymyillä pahan mieleni läpi.


Hoidon jälkeen sanoin Tommille että alaselkä tuntuu kyllä melko aralta, että epäilen että se on vähän mustelmilla. ”Vähän mustelmilla” oli melko vahvaa vähättelyä sinipunaisena hehkuvasta lantiostani. Pariin yöhön ei tarvinnut muuten nukkua selällään ollenkaan. Tommi kielsi minulta uintireissut ihan vaan siinä pelossa että ihmiset luulisivat että hän ihan harrastuksenaan piiskaa minua. :D



Mahdollisesti ette halunneet nähdä tätä, mutta tässä se on silti. Kuva on otettu pian hoidon jälkeen. Seuraavana päivänä iho oli vielä hitusen värikkäämpi :D

Hoidon jälkeen olin 5 päivää ihan koomapotilas. Nukuin kellon ympäri, nousin vessaan, koitin suorittaa jonkun askareeen siinä yleensä epäonnistuen ja menin takaisin nukkumaan. Silloin kun en nukkunut, lähinnä itkin. En siis tiedä mitä demoneita Lin sai sisältäni liikkeelle, mutta vaikutus oli kyllä hämmentävän voimakas.

Seuraava hoitokerta oli viikon päästä ja lähetettyäni kuvia selästäni ja kerrottuani menneestä viikosta, uusi hoito oli hiukan vähemmän kivulias. Tällä siis tarkoitan että se sattui enää helvetisti. Ei niin paljon että olisin ollut lähellä pyörtyä niin kuin viimeksi. Nyt olin varautunut viikon tulevaan koomaan niin että olin ostanut kaapit täyteen smoothieineksia siltä varalta etten taaskaan jaksaisi kokata mitään ruokaa.

Tällä kertaa hoito käynnisti loppumattoman janon. Latkin vettä pohjattoman kuivalta tuntuvaan kurkkuuni litratolkulla vajaan viikon verran kunnes olo jälleen normalisoitui. Tänään muutaman tunnin päästä on 3. Hoitokerta enkä oikein edes uskalla arvailla mitä se tuo tullessaan. Ylitsevuotavia onnentunteita, toivon. :D 

Valikoiva muisti

Kuten alussa mainitsin, vuokranantajamme Phan kanssa on nyt vihdoin vuokrasoppari saatu tehtyä ja allekirjoitettua.
 Paikalliseen tyyliin hän ei itse ehdottanut asiaa, ehkä siinä pelossa että koska talossa niin moni asia meidän mielestämme vaati vielä fiksausta, niin hän pelkäsi joutuvansa maksamaan korjaustöistä eikä siksi uskaltanut sanoa asiasta mitään. Niinpä hän tuli tiluksille joka saakelin päivä tekemään tikusta asiaa. Toisinaan näimme että jopa hänen poikansa pysähtyi tielle talomme kohdalle ja alkoi soitella puheluita. Veikkaan että äidilleen. Meni hetki ennen kuin tajusin mitä hänellä on mielessään ja seuraavan kerran kun hän taas ajoi pihaan "katsomaan istutuksiaan" niin kysyin että pitäisikö ne vuokrapaperit kohtapuoliin tehdä. Hän ilahtui niin paljon että alkoi hyppiä tasajalkaa paikoillaan ja kaivoi paperit heti käsilaukustaan. Ties kuinka kauan hän oli niitä roudannut mukanaan edes takaisin. :D Anteeksi suomalaisuuteni, mutta minä ymmärrän helpommin ihan puhuttua kieltä kuin tällaista sanatonta vaiheilua.

Värien testailua

Tommi korjaamassa työntekijöiden räikeimpiä mokia

Ei ihme, että maalikaupassa minua tervehditään nykyään ihan erityisen ystävällisesti :D




Vuokrahintahan sovittiin hänen kanssaan suullisesti jo yli vuosi sitten ennen kuin talonrakennusta oli edes aloitettu. Tässä välissä hänen muistinsa oli kuitenkin ”mystisesti” alkanut temppuilla ja tallentanut hinnan aivolohkoihin hiukan toisin kuin oli puhuttu. Ei kovin yllättäen kalliimmaksi. Tätä asiaa oli jo jankattu muutamaan otteeseen hänen kanssaan, mutta ehkä koska minä olin asialla, niin viesti ei ollut mahdollisesti mennyt perille niin selvästi kuin olisin toivonut.

Tästä puhkesikin sitten jokunen viikko takaperin aika äänekäs kädenvääntö. Hän alkoi soittaa maailman pienintä viuluaan ja kertoa minulle kuinka hän on heikko nainen vain, yksin joutuu maksamaan lapsiensa yliopiston eikä ole miestä apuna. Yhyy yhyy yhyy. Että maksakaa nyt se isompi hinta ihan säälistä. Yritin hetken ihan nätisti sanoa, että kurja juttu, mutta kyllä me nyt pidetään siitä kiinni mitä on sovittu. Tommi liittyi keskusteluun sopivasti tultuaan valmiiksi väsyneenä pyörälenkiltä kotiin, kuunteli tätä vinkumista hetken ja sanoi Phalle että nyt riitti, lähde pois täältä. En jaksa enää hetkeäkään tätä paskaa. Hinnasta on sovittu eikä sinä enää muutella. Että jos haluat enemmän vuokraa niin onnea sitten uusien vuokralaisten etsintään. Ei varmaan kovin helppoa löytää niitä tälleen korona-aikana. 

Mamma oli jo lähdössä kotiinsa murtuneena kunnes sitten kuitenkin teki u-käännöksen ja sanoi että haluaa että kaikki ovat iloisia tästä sopimuksesta. Me kerroimme hänelle että olemme heti iloisia kun hinta on niin kuin on yli vuosi sitten selvästi sovittu.

Niinpä sitten opetin hänelle hetken päästä miten Suomessa lyödään asioista kättä päälle kun sopimus on tehty ja asia saatiin sillä päätökseen. Toki tämä melko äänekäs keskustelu käytiin terassilla jossa meillä on valvontakamerat. Sinne myös tallentui varsin selkeästi sovittu hinta, siltä varalta että tämä asia nousisi vielä koskaan uudelleen tapetille.

Sopimuksenkirjoituspäivänä Pha oli unohtanut silmälasinsa kotiin joten hän antoi minun täyttää paperit. Tommi kysyi minulta suomeksi että onko hinnasta ollut puhetta. Minä sanoin että ei, mutta minähän kirjoitin tänne juuri sen mitä sovittiin ja koska mamma veti summaa näkemättä nimensä papereihin alle, niin tehdäänkö niin ettei edes lähdetä avaaamaan sitä pandoran lipasta enää uudelleen. Ikinä. Niinpä sitten siirsimme loput vuokrarahat hänen tililleen ja asia oli sillä selvä. Mamma lähti tyytyväisenä kotiinsa ja me toivomme ettei hänen ihan hetkeen tarvitse palata takaisin. :D

Terassi on valmis <3