Äiti on vähän väsynyt, rakennusprojekti Thaimaassa osa x

Äiti on vähän väsynyt

Tulin tänne vaan kertomaan, että ”äiti on vähän väsynyt”. Vaikka en olekaan äiti. Enkä niin kovin vähän väsynyt. Viimeiset viikot ovat menneet kuin kummallisessa unenkaltaisessa tilassa. En aina tiedä mikä on totta ja mikä unta. Harmikseni melkein kaikki näkemäni asiat ovat tosin olleet totta. Täältä lukemaan vähän pohjustusta tähän meillä meneillään olevaan raksaprojektiin liittyen.

Viimeisen viikon aikana kusta, paskaa ja yrjöä on ollut tarjolla sekä kuvainnollisesti että ihan konkreettisestikin.
 Temppelikoiramme Moula alkaa olla aika finaalissa siihen, että meidän pikkuruinen pihatiemme tuntuu nykyään olevan koko muuten nukkuvan saaren vilkkain kulkuväylä. Joka ikinen päivä raksalle pukkaa täysin uusia ennen näkemättömiä ihmisiä tekemään milloin mitäkin. Ja koska tämä ei ilmeisesti ole tarpeeksi, niin lisäksi jopa paikalliset ruokatuktukit ovat myös alkaneet käydä meillä myymässä ruokiaan työntekijöille.

Tunteet käyvät raksalla kuumana paikalliseen tapaan, eli kukaan ei sano suuttuessaan mitään, mutta yhtäkkiä joku tyyppi häviää raksalta lopullisesti. Joko saatuaan kenkää tai todettuaan itse että tämä projekti on hänen osaltaan nähty.

 Kun Moula hermostuu, niin se reagoi yleensä stressiin joko mutustelemalla asioita tai vaihtoehtoisesti tyhjentämällä rakkonsa tai suolensa. Tai molemmat. Mutta aina sänkyyn kuitenkin. Kumpaakaan ongelmakäytöstä ei ole esiintynyt enää pitkiin aikoihin, mutta näemmä ne kyllä kaivautuvat sieltä jostain naftaliinista esille mikäli tilanne käy tarpeeksi tukalaksi. Voin kertoa ettei ole ihan mikään kaikkein helpoin projekti raahata kaikkia sängyn petivaatteita peittoineen ja petareineen mopolla pesulaan. Ja miettiä kuumeisesti että onko parempi sanoa että ystävän vauvalle kävi pikku vahinko vaiko olla sanomatta yhtään mitään. Siltä varalta siis että pesula sattuisi olemaan muslimiomisteinen.

No, onneksi harjoitus tekee mestarin, sillä pääsimme kokeilemaan tätä kahdesti yhden viikon sisällä kun Moula jäi toistamiseen kerran epähuomiossa sisälle yksin 10 minuutiksi. *päänräjähdysemoji*

Koiraparka on ollut niin hermona, että vaikka se oli ulkona hihnassa kiinni hetken niin että minä olin vain muutaman metrin päästä siitä eikä meillä ollut kuin oma perhe kotona, niin se ehti natustaa melko arvokkaaseen käsinpunottuun riippumattoon päänkokoisen reiän. Näitä riippumattoja myyvä kauppa mainostaa myös korjaavansa tuotteitaan, mutta luulen, että tämän reiän nähdessään hekin nostavat suosiolla kädet pystyyn ja RIP riippumatto. Kepeät mullat vaan.

Kummituskissa Pii ei sen sijaan hermostu mistään. Se patsastelee tiluksilla kuin kuningas valtakunnassaan ja käy tutkimassa jokaisen paikan joka on muuttunut viime näkemästä mikromillinkään verran mihinkään suuntaan. Sillä on siis kiirettä pitänyt. Etenkin kun kaikkien pick-upien lavat pitää myös ratsata. Onneksi vastapainona voi aina nukkua 18 tuntia päivässä. Ja katsoa ylimielisesti kuinka orjat siivoavat sängystään hänen sinne juuri ryynäämiään kaariyrjöjä. Toisinaan oikeasti kahdehdin tuota kissaeläimen hermorakennetta ja härskiyttä.

 

Piin monet kasvot, osa 1

Ja osa 2

Ei päivää ilman draamaa

Minä olen päässyt rakennusprojektin myötä jännittävään välikäteen jossa rakennustyön tilaaja eli vuokranantajamme Pha ja rakennusfirman omistaja Yo haukkuvat toisiaan minulle kilpaa. Siis toki toisiltaan salaa. Molemmat ovat ilmoittaneet että tuon ihmisen kanssa ei vaan kerta kaikkiaan voi tehdä töitä ja tarkoittaneet toisiaan. Meidän kannaltamme tämä näkyy lähinnä niin, että joka kerta kun Yo suuttuu lisää, niin paikalle lähetetään aina vain, no miten sen nyt kauniisti sanoisi, vähemmän osaavan oloista porukkaa. Niinpä asiat etenevät koko ajan hitaammin ja huonommin. 

Tiedän, että mamma antoi kenkää ainakin yhdelle työntekijälle siksi että hän joi viinaa. Työnjälkeä katsellessani minusta näyttää kuitenkin siltä ettei se viinamäen mies tehnyt ainakaan huonompaa jälkeä kuin nämä hänen jälkeensä tulleet raittiit miehet.

 Tänään, juuri tällä hetkellä raksalla on yksi mies ja hänen poikansa. Ja kun sanon poika, niin tarkoitan oikeasti nuorta, kouluikäistä poikaa. Hän on kovin paikoillaan pysymätöntä sorttia. Silloin kun hän ei hio tai maalaa ovia niin hän tulee seurakseni ulkokeittiöön kyselemään että mitä liedellä kulloinkin porisee. Ja nähdessään muovilaatikossa säilössä olevat räpylät hän kysyy ihmeissään, että osaanko minä sukeltaa. Ja sitten hän onkin taas jo kadonnut johonkin.

Jostain syystä käyttövedet ovat olleet tänään poikki koko päivän aamusta lähtien mikä ei suoranaisesti helpota. Mitään. Minä alan olla siinä pisteessä että naureskelen jo kaikille uusille vastaantuleville, etenkin ei-toivotuille, asioille hysteerisesti. Sillekin kun isä ja poika ovat pyytäneet luvan käydä studion vessassa tarpeillaan ja minä olen toki sanonut että se sopii. Ja muistanut heti sen jälkeen kun ovi on kolahtanut heidän perässään kiinni, että niin tosiaan, eihän se vesi sinne vessaan, eikä vessanpyttyynkään tule. Ja jatkanut hekottelua miettiessäni että joudun seuraavaksi siivoamaan lemmikeiden eritteiden lisäksi ihmistenkin eritteitä. Tiedän, en ole ihan kunnossa.

Pha pölähti vähän myöhemmin päivällä kylään ja ilmoitti vakavana etten saisi jättää arvotavaroitani hetkeksikään vahtimatta, sillä tämä nuori poika on ”paha”. Varas on. Ja paha poika. Kuulemma on ollut ihan vankilassakin. Melko nuorelta näyttää siihen hommaan, mutta mistäs minä tiedän.

Mutta onpa kiva mennä taas ensi yönä nukkumaan ajatellen sitä että meillä on tässä viimeisen kuukauden aikana käynyt valehtelematta kymmeniä vieraita ihmisiä töissä ja ”töissä”. Onneksi jokainen heistä sentään takuulla tietää ettei meille pääse tulemaan ilman että Moula ilmoittaa siitä äänekkäästi. Suurin osa heistä on myös ihan kädestä pitäen saanut huomata, että seurailemme raksan touhuja valvontakameroista. 

Näimme siis myös ihan live-lähetyksenä kuinka sementtisäkkejä tuonut auto kolhaisi studion tukitolpasta ihan hyvän kokoisen palan pois ja kuinka kuskia ohjannut apuri viittilöi jatkamaan matkaa tästä välittämättä. Heidän ilmeensä olikin paljon puhuva kun Tommi asteli paikalle vierastalosta kuin myrskyn merkki ja käveli suoraan tolpalle ja kysyi että mitäs hittoa täällä tapahtuu. Asia ratkaistiin melko tyypilliseen paikalliseen tapaan, kuski sanoi parit paikalliset sorit ja poistui sitten paikalta.

Alkaa siis tosiaan olla taas vähitellen melko epätodellinen olo. Minulla on edelleen lonkkakipuja joten olen melkoinen näky raahustaessani raksalla linkaten ja vuoronperään lasittunein katsein, toisinaan naurua pidätellen, mutta useimmiten leukaani lattiasta keräillen. Viikon verran vaivannut - raivokkaasta patoutumien purkamisesta uimalla hankkimani - korvatulehdus myös muuten herkistää aika ikävästi sirkkelin äänille. Tuli sekin tässä todettua samalla.

Onneksi olen keräillyt ja lajitellut roskia  lähestulkoon työkseni, niin ehkä saan tämänkin kasan tästä vielä joskus raivattua

 

Top 5 hämmennystä aiheuttaneet raksakokemukset viimeisen 2 viikon ajalta

Koitan tähän keräillä yhteen joitakin hämmentäviä viime aikoina näkemiäni asioita. Teille jotka seuraatte blogin Facebook-sivuja osa näistä onkin jo tuttuja.



1. Ikkunalasit: 

Vuokranantaja halusi täsmälleen samanlaiset lasit kuin tässä talon vieressä seisovassa studiossa on. Eli mustat ikkunanpuitteet ja kirkkaat lasit. Lasikaupan työntekijät kävivät raksalla monta ottamassa mittoja, joten oletin että he samalla tarkastivat myös ikkunoiden värit. Varuiksi tein vielä omasta mielestäni havainnollistavan pantomiimiesityksen ikkunoiden edessä Phalle. Ja koska ajattelin ettei vara venettä kaada, niin lähetin vielä perään viestinkin jossa muistutin asiasta.

Lopputulemana kaikki talon ikkunat ovat kyllä mustilla puitteilla, mutta myös lasit ovat mustat. Paitsi vessassa, siellä on nimittäin vihreä lasi. Kaikki mustat lasit olivat jo paikoillaan virheen huomatessani, joten tiesin että niistä on täysin hyödytöntä valittaa. Vessan ikkunan vihreä lasi sen sijaan vasta nojasi olohuoneen seinää vasten joten sen suhteen oli vielä toivoa. Kysyessäni että mites tämä yksi lasi on vihreä, sain ensin vastauksen, että ei ole, rouva vaan näkee väärin. Kirkas on. (Valkoinen) seinä takana vääristää. En näe, ei ole, ei vääristä. Lopulta asentaja päätti kokeilla toista strategiaa ja sanoi, että niin mutta tämähän ON samanlainen kuin studion vessassa. Vihreä. 

Se herättää jotenkin minussa aina yhtä jännittäviä tunteita kun joutuu väittelemään asioista joista on sikäli melko varma kun on itse ne lasit valinnut ja vielä lisäksi tuijotellut niitä reilun vuoden verran päivittäin. Pyysin että asentaja kävisi ihan itse tarkastamassa asian. Hän tuli takaisin leuka rinnassa ja ilmoitti ikkunan värin thaiksi. Minä otin leveimmän mahdollisen hymyn naamalleni ja kysyin ystävällisesti että anteeksi kun en ymmärrä paikallisella kielellä kuin värit vihreä ja musta mutta en ollenkaan nyt tätä sinun sanomaasi väriä. ”Kliä” sanoi asentaja nolona englanniksi. Mamma parahti (pelätessään että projekti myöhästyisi esimerkiksi päivällä) että ”maasuu, ei kai se haittaa!?”. 
Edelleen jos tilaisin itse näitä tuotteita ja maksaisin ne omasta kukkarostani niin olisin laittanut kaikki vaihtoon, mutta mikäs siinä jos maksajalle kelpaa. Muistaakseni tummennetut lasit olivat autoissakin kasarilla kuuminta hottia! Ja vihreän lasin läpi luonto näyttää vihreältä kuivallakin kaudella!



Mustat kuten minun sieluni

2. Ovenkahvat: 

Thaimaassa, ainakin niissä asunnoissa joissa olen itse asunut, oven kahvat ovat melko usein olleet pyöriteltäviä nuppeja painokahvojen sijaan. Ne ovat omasta mielestäni ihan järjettömän epäkäytännöllisiä, joten sain puhuttua taloon ”farang”-kahvat. Meinasin lentää selälleni kun näin miten ensimmäinen kahva oli asennettu. Ajattelin että se oli ehkä vitsi. En edes kuvaile asiaa enempää, voit katsoa tästä kuvasta ihan itse.

Ovenkahvan asennus, osa 1

 

Kävin sitten kertomassa asentajalle seuraavana päivänä, että tässä kävi pikkiriikkinen virhe ja demonstroin painoliikettä ilmassa näyttääkseni miten kahvat tulisi asentaa.

Seuraavaksi setä haki minut katsomaan toiseen oveen asentamaansa ovenkahvaa ja olin aistivinani ilmassa hienoista ylpeyttä. Minä jouduin käyttämään kaiken itsehillintäni etten olisi revennyt nauramaan siinä paikassa. En toki halunnut nolata asentajaa. No, tässä tämä uusi yritys.

 

... Ja osa 2

 

Tämän jälkeen koin että ainoa vaihtoehto on raahata mies studion ovelle ja painella sen oikein asennettua kahvaa ylösalaisin. Näytin jopa myös mitä lukon kieli tekee kun kahvaa painelee. Enempää en osannut asiaa havainnollistaa.
 Jossain vaiheessa näin että kahva nro 1 oli asennettu ikään kuin hymynaamaksi eli ihan uudella tavalla väärinpäin, mutta nyt vihdoin se näyttäisi olevan ovessa osapuilleen niin kuin pitääkin.

 

3. Sisäovien petsaus:

Minä olen pienestä pitäen pitänyt piirtämisestä ja maalailusta joten niinpä minut valjastettiin lapsuudenkodissani jo nassikkana maalailemaan ja petsailemaan sellaisia kohteita joissa en olisi saanut kovin peruuttamatonta tuhoa aikaiseksi. Olen myös omissa kodeissani maalaillut seiniä ja ovia joten minulla on jonkunlainen käsitys siitä hommasta. Tarjosin mammalle useampaan otteeseen, että minä voisin petsata talon sisäovet (ihan ilmaiseksi toki), mutta jostain syystä se ei käynyt. Niinpä sitten katselin livenä studion ikkunasta sormet ristissä ja suonet otsassa pullistellen miten projekti eteni. 

Toivoin kovasti, että näillä kahvan asentajilla olisi hieman enemmän kokemusta petsaamisesta kuin kahvojen asentamisesta. Ei ollut. Minä en osannut villeissä kuvitelmissanikaan ajatella, että oviprojektiin voisi mahtua niin monta mokaa. No, nyt meillä on 4 ovea joista kaksi ei aukea kunnolla ja yhden kahva lerpattaa masentuneen näköisenä. Vierekkäin olevien ovien kahvat ovat eri tasolla. Maalarimestarit eivät jäljestä päätellen sekoittaneet petsiä lainkaan ennen käyttöä, sillä identtiset ovet ovat keskenään eri värisiä, toisessa on kuultava pinta ja toisessa peittävä. Kahvat, saranat ja valkoiset seinät ympäriltä on myös tuhrittu petsillä. 

On petsiä ja sitten on petsiä.

  

4. Terassin laatat: 

Niin, ne surullisen kuuluisat terassin laatat joista käytiin jo aikamoista vääntöä aiemmin. Nehän tosiaan loppuivat kesken, myös myyjäliikkeestä joten uusia piti odotella reilu viikko. En meinannut löytää sanoja kun laatat loppuivat jälleen kesken. Että toisellakaan ostokerralla niitä ei voinut hankkia tarpeeksi. Terassin kulmasta puuttui nyt 4 laattaa ja mamma oli hätäpäissään (odottelu on pahinta mitä hän tietää) käskenyt laatoittajaa tekemään viimeisen kulman jäljelle jääneistä silkuista. Että niin kuin mosaiikkia yhteen nurkkaan. Ei jumafakinlauta. Sanoin, että nyt otat sen puhelimen kauniiseen käteen ja tilaat yhden boksin niitä uusia laattoja ja minä maksan. No, oikeasti en kyllä ollut näin kovanaama, kunhan uhoan, mutta joka tapauksessa mammalle sopi tämä järjestely. Laatat siis maksoivat n. 8 euroa.

Hän tosin ei harmillisesti muistanut kertoa tästä uudesta suunnitelmasta laatoittajalle joten kun näin studion ikkunasta, että setä siellä jo sekoitteli laastia nurkkaan tulevaa mosaiikkista taidepläjäystään varten, niin juoksin ulos ja käytin kaiken thaikielen taitoni kertoakseni että EI. EI. EI. Että samalla tavalla kuin muualla. Pieni pala huono pala. Lopulta soitin vielä mammalle ja käskin selittämään asian uudelleen. Ihan vaan siksi, että kyseessä on sama mies joka on nyt tusailut noita ovia ja kahvoja. Olen jo oppinut sen verran, että vaikka hän näyttää siltä että hän ymmärtää selitykseni niin näin ei välttämättä ole.

Pienestä kii

 

5. Ulkomaalaus: 

Täälläpäin maailmaa on sadekausi meneillään joten ilmat ovat hyvin vaihtelevia. Meille luvattiin että ehdottomasti sadesäällä ei maalata mitään muuta kuin korkeintaan sisätiloja. Totuus: kaikki mahdolliset ulkomaalaukset tehtiin yksinomaan sadesäässä. Ilman poikkeuksia. Toisinaan sadekuurot olivat niin rankkoja että vettä tuli taivaalta vaakatasossa, mutta se ei näyttänyt maalareita pysäyttävän.

Viimeinen tähänastinen ”tämä ei jumaleissön ole enää todellista” -hetki oli käsillä kun tutkiskelin sitä ulko-oven väärinpäin asennettua kahvaa ja huomasin samalla että talon päätyseinä on eri värinen kuin kaikki muut seinät. Totesin Phalle, että nyt on kuule jäänyt tähän yhteen seinään väärä harmaa pohjamaaliksi tarkoitettu väri pintaan. Että olipas hassu virhe. Hehe. Hän katsoi minua ja aivan tosissaan kysyi että mitä sitten? Että kun maali on niin kallista ja se oikean värinen loppui kesken. Minä sanoin että no kyllähän se vähän silmään sattuu. Tai siis oikeasti aika paljonkin. Ja se pieni maalitörppö maksaa muistaakseni noin 15 e eli ihan mistään tähtitieteellisistä summista ei ole tässä kyse. Jotenkin minulla on kutina, että se olen kyllä minä joka lopulta luovuttaa, käy ostamassa oikeaa maalia ja telaa sen tuohon yhteen seinään. Tällä seinällä on muuten myös se yksi vihreä ikkunakin että sikäli jonkunlainen teema jatkuisi jos seinänkin jättäisi muista poikkeavan väriseksi.

Seuraava ja toivottavasti viimeinen ohjelmanumero tällä erää on sähköjen veto ja kattolamppujen asennus. Asialle on palkattu sama mies joka teki sähkötöitä täällä jo reilu vuosi sitten. Siihen on syynsä miksi olen antanut hänelle lisänimen ”tuulennopee”. Siis oikein harmittaa, kun kyseessä on tosi herttaisen oloinen mies joka asuu tuossa melkein naapurissa perheenä kanssa ja usein pyytää meitä kotiinsa syömään kun kävelemme siitä ohi. Mutta harmillisesti se ei silti tee hänestä pätevää sähköasentajaa. Viime kerralla hän tuli raksalle aina iltaisin tai öisin ja lähinnä tuijotteli kattoa ja sähköjohtoja kaihoisasti. Sitten hän kysyi, että saisiko hän lainata meiltä mopoa ja hävisi asioilleen. Ja tämä sama kuvio toistui joka päivä viikkojen ajan. Enkä edes liioittele. Työ jonka piti ottaa maksimissaan pari päivää kesti monta viikkoa.

No mutta, onneksi on muitakin harmaita hiuksia aiheuttavia asioita kuin tämä raksa, erilaiset eritteet ja minun rapistuva terveydentilani. Nimittäin erityiskoiramme Oho. Mutta koska tämä teksti venyi jo nyt melko pitkäksi, niin jatketaan siitä ensi kerralla. Äiti käy nyt nimittäin hakemassa kaupasta vähän viiniä. :D

Ilmankos ei tehoa!