Yötöitä ja kalsaripyykkiä

Oma maa mansikka ja niin edelleen

Visiitistä Suomeen alkaa olla nyt olla jokunen viikko ja selviän jo suurimmasta osasta päiviä nukkumatta n. 15-20 tuntia päivässä. Kotiinpaluupäivänäni hölisin kuulemma taukoamatta 10 minuuttia ja sen jälkeen minuun sai puheyhteyden vasta keveiden parinkymmenen tunnin nokkaunien  jälkeen. Itsehän en muista ensimmäisestä viikosta tänne palaamisen jälkeen juuri mitään.

Pii ei myöntänyt mitään, mutta kaikesta päätellen sillä saattoi olla vähän ikävä :D

Raksalla asiat rullaavat aivan yhtä käsittämättömällä tavalla kuin ennenkin. Sillä erotuksella, että alamme olla vakuuttuneita siitä, että vuokranantaja Pha on tässä se kaikkein heikoin lenkki. Jos mikromanageroinnista ja mielenmuuttamisesta jaettaisiin palkintoja, niin hän olisi kyllä vahvasti mitalinsyrjässä kiinni. Mammalla on selvästi kova stressi päällä siitä, että hän hävisi melko massiiviset summat omia ja sukulaistensa rahoja pyramidihuijauksessa. Mikä on siis toki ymmärrettävää. Siinä alkaa äkkiä heikompia hirvittää, kun toisinaan hän haluaa tehdä meille niin hienon vuokratalon, että kaikki näkevät kuinka hyvin hänellä pyyhkii ja sitten taas toisinaan valittaa teatraalisesti, että betonisäkit maksavat liikaa eikä niihin kerta kaikkiaan ole varaa. 

Näissä tuulenpuuskissa on melko vaikea pysyä mukana. Olemme käyneet keskusteluja mm. Aiheesta onko 3 cm betonia ilman raudoitusverkkoja riittävän tukeva pohja talolle vai ei. Ei se muuten ole. Parhaillaan on menossa kriisi sellaiseen aiheeseen liittyen, että ukot olivat vetäneet vessasta suihkuvedet samaan likakaivoon kuin vessankin vedet, mikä on melko loogista omasta mielestäni. Pha taas haluaa, että suihkuvedet menevät suoraan seinästä ulos, että hänen kallisarvoiset palmunsa saavat mahdollisimman paljon kastelua. Äsken tuolla pihalla hääri kolme melko kyrsiintyneen näköistä raksamiestä ”korjaamassa” tätä ”virhettä”.

Entä se likakaivo joka tehtiin suoraan ulko-oven eteen ja luvattiin peittää niin upeasti, ettei paremmasta väliä? No, ensinnäkin se on jo hölmöstä sijoittelusta johtuen puolillaan sadevettä ja jokainen voi tästä kuvasta keskenään tarkastella onko tämä toteutus kaunis vaiko eikö.

Meille tämä myytiin ennen toteutusta "hotellitasoisena ratkaisuna"

Sähkärin yövuoro

Edelliset raksaukot laittoivat nyt pillit pussiin. Tiluksilla häärää ainoastaan mitään mistään tietämätön sähkömies. Hänellä on tapana tulla töihin yöksi. Muutenhan meille on ihan sama milloin hän hoitaa työnsä, mutta voin sanoa, ettei se ole kovin mieltä ylentävää kuunnella rälläköintiä esim. Klo 3 yöllä. Hän on nyt nyhertänyt sähköpiuhoja muutaman viikon saamatta juuri mitään aikaiseksi. Tommi vihjaisi pari kertaa, että studion sähkövedot meille vetänyt Tann oli sekä halvempi, että nopeampi, mutta ei. Epäilen, että tämä hommaan valikoitunut mies kuuluu johonkin hyvä veli -verkostoon.

 

Kun tässä kaikessa ei ollut ilmeisesti vielä tarpeeksi, niin vuokranantaja-mamma onnistui loppuviimein suututtamaan Tommin niin perusteellisesti, ettei hän suostu tulemaan edes ulos kämpästä kun mamma painelee tiluksille. Ja se tapahtuu tätä nykyä IHAN JOKA PÄIVÄ. No, mieti itse, että olisit pari kuukautta valvomassa raksaa ilmaiseksi ja ainoat kommentit mitä tästä työstä ikinä saat, ovat pelkkää valitusta. Tänne blogiin siitä kuran määrästä mitä Tommin niskaan on kaadettu, on kuitenkin kirjattu ehkä noin 3 %.

Työturvallisuus huipussaan. Ukot keikkuvat tämän rakennustelineen päällä :o

Se viimeinen höyhen, eli tässä tapauksessa heinänkorsi joka sitten lopulta katkaisi kamelin selän oli se kerta, kun ihan palkkasimme ukon leikkaamaan puolitoistametriä korkean heinikon koko pihamaalta. Tätä heinikkoahan ei leikata pelkästään visuaalisista syistä, vaan emme halua tehdä käärmeiden oloa liian kotoisaksi. Sen sijaan, että mamma olisi kiittänyt siitä että hoidimme hänelle kuuluvan homman omakustanteisesti, hän alkoi vinkua kuinka pettynyt hän on siitä kun heinänleikkaaja ei ollut erottanut itsensä mittaisesta pusikosta mamman istuttamia muutamia. 30 cm korkeaita kookoksentaimia.

Ilmeisesti mamma itsekin tajusi, että nyt mentiin liian pitkälle, sillä sen jälkeen kun Tommia ei ole enää "TOMMIITOMMIITOMMIIIII" -huudoista huolimatta pihalla näkynyt, hän on ollut minua kohtaan nyt äärimmäisen mukava. Kävi istuttamassa jopa pari pitaijaakin ihan studion viereen ja lupasi tuoda lisää kasveja. Hän myös kehui vuolaasti kuinka ”viileät kädet” minulla on, kun hänellä ne ovat taas kovin kuumat. Myöhemmin minulle selvisi, että tämä oli kohteliaisuus jolla tarkoitetaan, että minulla on niin sanotusti viherpeukalo. Tämä on ehdottomasti absurdein kohteliaisuus jonka olen ikinä kuullut. Minä olen perinteisesti ollut kuuluisa lähinnä siitä kuinka en saa edes niitä helpoimpiakaan kasveja pidettyä hengissä. Suomessa meillä ei ollut enää vuosiin yhtä ainutta viherkasvia sisällä tästä samaisesta syystä.

Kohta voidaan hetki nauttia siitä outoudesta, ettei pihalla ole joka päivä kymmeniä vieraita ihmisiä palloilemassa ja lainaamassa mopoja ja työkaluja.

Lopulta sovimme, että koska mamman rahahanat ovat nyt sulki ja meillä pinnat kovin piukalla, niin laitetaan raksa pakettiin 2 kuukaudeksi ja jatketaan siitä sitten uusin voimin. Kunhan tämä tuulennopea yösähkäri saa joskus viimeisetkin piuhat vedettyä, niin voidaan hetki nauttia siitä outoudesta, ettei pihalla ole joka päivä kymmeniä vieraita ihmisiä palloilemassa ja lainaamassa mopoja ja työkaluja. Pari päivää sitten raksalla näytti olevan jonkunlainen lasten päiväkerhokin. Katselin ikkunasta epäuskoisena, kuinka joku pikkupoika seisoi uuden talon terassilla ilman housuja ja pissasi siitä komeassa kaaressa rakennustelineelle. Joku lapsi polki pihalla rinkiä fillarilla ja pari leikki hiekkakasassa.

Pitaija

Ystävä hädässä

No, ei se ole ainoastaan tuo raksa mikä on pitänyt kiireisenä. Suunnilleen heti sen jälkeen kun minä olin toipunut paluuflunssastani siihen kuntoon, että olin osapuilleen tolpillani, saimme viestin eräältä paikalliselta ystävältämme. Hänellä oli käsissään niin vaikea elämäntilanne moninaisine kiemuroineen, että hän oli päätynyt päättämään elämänsä. Tiesimme ainoastaan sen paikan nimen jossa hän asui (toisella puolella Thaimaata), mutta emme tarkempaa osoitetta. Useamman mutkan jälkeen onnistuimme kuitenkin lähettämään jonkun puolitutun katsomaan missä kunnossa hän on ja pyytämään häntä tulemaan meille vetämään vähän henkeä. Viimein hän suostui ja alun vaikeuksien jälkeen hän alkoi varsin nopeasti löytää elämänilonsa takaisin. On vaikea kuvailla kuinka huojentuneita me tästä olimme. Moula on tehnyt myös parhaansa vierasta piristääkseen. En ole ikinä ennen nähnyt sen tunkevan noin kovalla tarmolla vieraan ihmisen syliin tai nuolevan tätä naamasta. Koira on oikeasti ihmisen paras ystävä.  Silloin kun Moula ei lohduta surullista ihmistä, se ilmoittaa häntä tötteröllä ja muristen kaikista epämääräisistä hampuuseista jotka pyrkivät tiluksille. Moula 💪💚

Kunhan vaan ei mitään sattuisi

Jos joku asia on täällä varma, niin se on se, ettei täällä juurikaan vietetä ns. Normaaleita päiviä. Sellaisia, ettei mitään eriskummallista tapahdu. Kierrepallo oli vasta tuloillaan.

Ystävämme Neng on ollut jo useamman kuukauden Pattayalle töissä kokkikoulussa opettajana. Aina siis siihen asti kun pari täällä blogissakin aiemmin esiintynyttä suomalaista sankaria päätti ottaa yllätyksenä äkkilähdön ensin Nengiä moikkaamaan ja sitten tänne meille Lantalle. Ensimmäisen poikien kesken vietetyn railakkaan ja kostean illan jälkeen Neng päätti, että nykyisiä hommia on nähty jo tarpeeksi ja meni aamulla ottamaan rehvakkaasti lopputilin. Ei mitenkään yllättäen siitä seurasi lisää railakkaita ja kosteita iltoja.

Lopulta Neng pakkasi reppunsa ja lähti kohti Pohjois-Thaimaata tyttäriään katsomaan ja suomalainen parivaljakko suuntasi meille.

Paikallisen possuravintolan omistaja oli oppaana Lantan yössä

Tästä tämän suomalaisten kaverusten noin viikon mittaisesta reissusta seurasi erittäin paljon sen tyyppisiä asiankäänteitä, että niistä suurin osa on melko painokelvotonta materiaalia. Sellaista jota en voi tänne MITENKÄÄN kirjoittaa, mutta sanotaanko nyt niin, että siinä rytäkässä ainakin yksi sankari joutui kalsaripyykille (terkkuja vaan herra kakkahousulle), oli vain muutamasta metristä kiinni että emme ajaneet keskellä yötä pohkeenpaksuisen pythonin päältä ja minä löysin itseni toista kertaa elämässäni tyttöbaarista.

Voin sanoa, etteivät tyttöbaarit varsinaisesti kuulu lempipaikkoihini. Monestakaan syystä, mutta eipä lähdetä perkaamaan sitä asiaa tällä kertaa sen enempää.

Tässä baarissa ei ollut edes näön vuoksi karaokea tarjolla. Mutta pakkohan jonkun oli taas toimia äitinä ettei mitään sattuisi. Jos ei muuta, niin olin ainakin estämässä yhtä orastavaa nyrkkitappelua syntymästä. Känniset miehet ja homottelu tyttöbaarissa näemmä saavat aikaan yllättävän nopeasti roihahtavia liekkejä.

Yksi mimmeistä tarjoutui auliisti hoitelemaan minutkin tai vaikka minut ja Tommin yhdessä. Siinä kohtaa olikin hyvä hetki vaihtaa paikkaa. Ihan sellaiseen tavalliseen baariin. Sen jälkeen kun koko kööri oli saatu osapuilleen ehjänä omiin majoituspaikkoihinsa nukkumaan, olikin äidin (=minä) vuoro alkaa hommata sankareille paluulippuja ja kyytiä kentälle.

Yllättävän paljon mulle kertyy näitä ”lapsia” hoidettaviksi siitä huolimatta etten ole koskaan halunnut äidiksi. Josko tämä tästä taas kohta vähän tasaantuisi… En pidätä henkeäni sitä odotellessa.

Tämä kuva ei varsinaisesti liity mihinkään, mutta koska se huvitti minua, niin ehkä joku muukin saa siitä iloa