Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito

Tuijottelukisa

Rakennusprojektin 2.0 seuraaminen on vähän kuin laavalamppua katselisi. 

Meillä on tässä vieläpä eturivin paikat, kun studion ainoa ikkuna sattuu osoittamaan uuden talon suuntaan. Usein jään katselemaan raksaukkojen puuhasteluja lasittunein silmin kuin hypnotisoituna; laastia, harkko, taputtelua, laastia, harkko…

Epäilen, että ukoille on valjennut että toljottelen heitä päivät pääksytysten, jos minulla ei satu olemaan parempaakaan tekemistä. Yhtäkkiä he nimittäin alkoivat rakentaa näkösuojana toimivaa sisäseinää kovalla kiireellä ja katosivat sitten sen taakse. Vähän ajan päästä sieltä alkoi kuulua iloista rupattelua ja kilinää. Perjantaipullothan ne siellä iloisesti suhahtelivat auki.

No, ei auta. Pakko ne ulkoseinätkin on ennen pitkää rakentaa, joten sain lihasvoimilla ja laastilla käyvän laavalamppuni takaisin. 

Vakoiluikkuna

Tommille tämä raksan seuraaminen ei ole lainkaan niin rentouttavaa kuin minulle. No, onko se ihme kun on itse piirtänyt talon ja joutuu sydän kurkussa seuraamaan eturivistä kuinka monella tavalla sen rakennus voi mennä vikaan. Eilen viimeksi Tommi huomasi, että keittiön ulkoseinään oville jätettävä aukko on väärän kokoinen. Minä seurasin sisätiloista jännityksellä kuinka hän meni paikalle mittanauhan kanssa ja elehti ilman yhteistä kieltä mistä kohtaa seinien oikeasti pitäisi mennä.

Pääraksaaaja Ris raapi päätään, otti takataskustaan tulitikkuaskin kokoiseksi taitellun paperimytyn, avasi sen ja käänteli sitä hetken aikaa selvästi ymmärtämättä siitä mitään. Oletan, että hän pyöritteli käsissään talon piirustuksia. No, Ris on oppinut jo muutaman sanan suomea. Tai ainakin hän valpastuu heti kun Tommi astelee paikalle ja huudahtaa ”Riisikeppi kuule, nyt sulla menee taas hommat aivan päin vttua siellä”. Tommin visiitin jälkeen vähän sitten rälläköitiin seinää yhdeltä puolelta (ei ollenkaan niin rentouttavaa katseltavaa) ja toisaalta rakennettiin toiselle puolelle vähän lisäseinää.

Toisinaan ukot pällistelevät vuorostaan meidänkin hommiamme. Kuten vaikkapa mitä meillä on tänään ruokalistalla. Tai kuinka puhtaaksi kylppärin lattia tulee, kun sitä oikein harjalla hankaa. Tätä jälkimmäistä piti oikein tulla ovenraosta vilkuilemaan. Kosteat kelit ovat vielä sopivasti turvottaneet jälleen vessan oven niin pulleaksi, ettei se mene kokonaan kiinni. Siinä on sitten ukoille vähän lisäohjelmaa tarjolla. Yksityisyys onkin vessa-asioiden suhteen täysin yliarvostettua!

Kohtahan tuonne voi jo kantaa huonekalut sisälle!

  

Sadekausi yllätti rakentajat. Taas.

Raksa seisahtui neljäksi kokonaiseksi päiväksi, sillä sadekausi ”yllätti” rakentajat ja rakennuttajan. Ihan siis se sama yllättävä sadekausi joka osapuilleen kuukausi sitten sai kadut tulvimaan sen verran rankasti, että paikalliset etenivät pääkadulla kajakeilla. Neljä päivää seurasin kuinka valtoimenaan pulppuavat vesimassat muovasivat pihaan uusia railoja ja siirtelivät tavaroita ympäriinsä. Naapurinkin pihalta ajautui kiinnostavaa tavaraa, kuten puhvelin sitomiseen käytettyjä köysiä ja keppejä tänne meidän puolellemme.

Pha eli vuokranantajamme kurvasi paikalle mopollaan harva se päivä rankkasateita uhmaten katsomaan miten talonraakile voi. Minä katselin taas näköalapaikaltani kuinka mamma jäi pienet sandaalit jaloissaan nilkkojaan myöten jumiin mutaiseen maahan yrittäessään peitellä betoniharkkoja pressun alle. Mietin sitä melko toivottoman näköistä touhua katsellessani, että pitäisikö minun käydä kysymässä, että miksi ne yhdessä pinkassa makaavat harkot on niin tärkeää suojata, kun talon raato on kuitenkin niitä samoja harkkoja täynnä ja ihan sama sade niitäkin kastelee. Päätin istua kuitenkin sitten vain sisällä ja olla tarjoamatta apuani tahi neuvojani mammalle.

Sadekausi

Yllättävän monena päivänä ennätin suorittamaan kokkaukset ulkokeittiössä sateiden välissä. Muutaman kerran sain tosin myös vettä niskaani ja ruokaankin sen verran, että ape jäähtyi ennen kuin saimme sen eteemme. Niinpä yhtenä iltana päätin luovuttaa suosiolla ja tilasimme pizzat kotiinkuljetuksella. Aivan, kuulkaas viidakkoonkin saa tilattua kiekkoja! Saksalainen kuski katseli pihaamme ja sen läpi virtaavia eri kokoisia puroja ja kysyi ihan tosissaan, että mistä vesi mahtaa tulla pihallemme. Ymmärrän toki, että hän tarkoitti, että onko viidakossa mahdollisesti joku joki joka syytää sisuksensa meille. Sen sijaan vastasin, että taivaaltahan tuo vesi näyttää tänne tulevan. Siihen loppuivat small talk -yritykset ja hyvä niin. Kiekot olivatkin jo uhkaavasti jäähtymässä!

Sateet olivat minusta pelkästään mukavaa vaihtelua yli neljänkympin helteisiin verraten ja erityisen iloinen olin puutarhan puolesta, sillä kerrankin kasviparkani eivät joutuneet odottelemaan minun seuraavaa kasteluinspiraatiotani.

Asiahan nimittäin niin, että minä olen tuuripuutarhuri. Innostun aika ajoin erityisesti hyötypuutarhan perustamisesta (en ole niin kovasti kukkien perään, koska nehän eivät tuota mitään hyödyllistä). Aivan yhtä puskista (hehehe) se innostus myös lopahtaa. Tämä sama ilmiö on nähty jo Suomessa. Onnistuin kerran kasvattamaan siellä 7 vuotta mini-kaneliomenapuutani ja se oli juuri tuottamassa ennätyssadon, kun syysmyrsky poikkaisi koko puun katki juuresta. Itkuhan siinä tuli. Ja jälleen vannoin etten enää koskaan yritä kasvattaa mitään. Kunnes sain idean kirsikkapuusta. Ja sitä rataa.

Näin kun Pii käveli suoraan kohti ruukkua, hyppäsi sisälle ja kyykistyi siihen kuselle

Tapahtuu sitä täälläkin, eipä silti. Jos ei myrsky, niin avaruusmadot voivat tehdä tuhojaan puutarhassa. Tai Kummituskissa! Ihmettelin tässä joku aika sitten miksi juuri kaupasta ostamani Bougainvillea-taimi pudotti lehtensä ja näytti surkealta. Sen pitäisi olla kuitenkin melko vähään tyytyväinen kasvi. Sitten näin kun Pii käveli suoraan kohti ruukkua, hyppäsi sisälle ja kyykistyi siihen kuselle. Ja katsoi samalla minua suoraan silmiin. Voin sanoa, ettei katti edes silmäänsä räpäyttänyt vaikka huusin sille pää punaisena terassilta. Ei, kissaeläin ei nimittäin pienestä hätkähdä. Se tekee asiansa loppuun ja jatkaa matkaa kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan.

Bougainvillea on toipunut kissankusihyökkäyksestä

Kadonnutta viherpeukaloa etsimässä

Täällä osan vuodesta asuva ekspat-kaverini oli lähdössä 4 kuukaudeksi takaisin kotiinsa Venäjälle ja kaipasi taimilleen sijoituspaikkaa siksi ajaksi. Tarjouduin ottamaan taimet meille, mutta sanoin ainakin neljä kertaa että en mitenkään voi taata että rehut pysyisivät tämän ajan hengissä. 

Ehdotin, että mahdollisesti nämä kasvit kannattaisi laittaa Hiisin haudan viereen, sillä jos joku kasvi täällä tuuripuutarhurin tiluksilla EI kuole, niin se on Hiisin puu ja sen ympärille istutetut maanpeittokasvit.

Päivää ennen kaverini kotiinlähtöpäivää tajusin tehneeni suuren virheen. Hän puhui kasveistaan koko ajan nimellä ”my babies”, vauvani. Siitä voidaan varmaan vetää johtopäätöksiä miten hän suhtautuisi ”vauvojensa” kätkytkuolemaan.

Järkytyksekseni näitä taimia oli myös huomattavasti enemmän kuin osasin odottaa. 7 ostoskorillista epämääräisiä muovipurkkeja, maitotölkkejä ja ties mitä kupposia täynnä pieniä orastavia taimia. Ja yksi itänyt peruna, koska ”se oli niin sympaattisen näköinen”. Se ”sympaattinen” mätä möykky tosin siirtyi sitten muutaman viikon päästä täyttämään kompostiani.

Taimien päiväkoti

Aika monen mutkan ja hampaiden kiristelyn jälkeen kärräsin susirumat ostoskorit sisältöineen Hiisin haudan viereen pressun päälle. Sitten katselin kuinka kaverini poikaystävänsä kanssa alkoivat paniikissa rakentaa nuotiopaikalle heitetyistä pizzalaatikoista ja omasta sadetakistaan jonkunlaista katosta kasveille. Siinä kohtaa kaduin jo syvästi tarjoustani hoitaa kasveja. Taimien lisäksi halusin myös heittää hörhöt hemmettiin pihaltani. No, lopulta nakuttelin pari tolppaa maahan ja heitin pressun päälle. Se laatuviritelmä kestää paikoillaan aina noin päivän verran ennen kuin perhosen siivenisku tai koiranhönkäisy tönäisee sen nurin.

Laatuviritelmä kestää paikoillaan aina noin päivän verran ennen kuin perhosen siivenisku tai koiranhönkäisy tönäisee sen nurin.

Nyt olemme muutenkin tilanteessa, jossa arviolta noin puolet ”lapsista” on siirtynyt ajasta iäisyyteen. Osa on depsinyt kuivuuteen, osa liikaan veteen ja loput varmaan vaan vttuillakseen minulle. Parin kuukauden päästä on luultavasti hitusen kiusaantuneet ajat käsillä, kun kaveri näkee rupiset taimensa.

Vuohinainen

Kasvimamman lisäksi minulla on toki muitakin erikoisia kavereita. Lupasinkin viimeksi kertoa Paulasta, portugalilaisesta vuohinaisesta. Paula on tullut kylillä tunnetuksi ensin siitä, että hän keräili joka aamu herättyään yksin roskia rannalta. Sitä kautta mekin alun perin tutustuimme. Sittemmin hänet tunnetaan paremmin ”sinä naisena joka kanniskelee vuohia sylissään”.

Paula nimittäin ystävystyi useampi kuukausi sitten jonkun emonsa hylkäämän pikkukilin kanssa. Hän oli jo lähdössä takaisin Portugaliin ja kyseli hädissään minulta neuvoja sen suhteen miten vuohen saisi vietyä mukanaan kotimaahansa. Sanoin, että en tiedä, mutta mahdollisesti voisimme ottaa pikkukilin tänne meille. Onneksi, ONNEKSI vuohinainen kieltäytyi, sillä hän oli vakaasti päättänyt viedä vuohen mukanaan Portugaliin. Se kuulemma mahtuisi käsimatkatavaroissa penkin alle pienessä kuljetuskopassa. Tässä kohtaa nostin kädet pystyyn ja toivotin hänelle ja kilille kaikkea hyvää.

Kili kuulemma mahtuisi käsimatkatavaroissa penkin alle pienessä  kuljetuskopassa

Ilmeisesti vuohia ei ihan noin vaan otetakaan matkustamoon. Ja myöhemmin niitä tuli lisääkin, joten nyt oli taas haussa koti, mutta tällä kertaa neljälle vuohelle. En enää edes tarjoutunut ottamaan sarvipäitä meille, sillä tässä vaiheessa tiesin jo että ne tuhoavat mielellään mm. Kookospuita. Meillähän on niitä tässä pihalla kymmeniä ja vuokranantajamme rakastaa niitä enemmän kuin suurinta osaa ihmisistä. 

Kuukausien etsimisen jälkeen joku ystävällinen sielu on lupautunut majoittamaan vuohet mailleen ja rakentamaan niille sekä aitauksen, että kaksikerroksisen asuinpaikan. En kyllä malta odottaa, että pääsen tapaamaan joskus ihan livenä nämä Thaimaan hemmotelluimmat  ja Lantan kuuluisimmat vuohet! Toistaiseksi olen nähnyt näistä luppakorvista vain lukemattomia selfieitä, vai goathieita? 

No mutta, huomaan, että raksaukkojen lounastauko on ohi ja on aika laittaa taas nenä kiinni ikkunaan ja katsoa mitä ohjelmaa on luvassa! Heippa!