Thaimaalainen raksa 2.0 - Syksyksi, jouluksi tai ehkä juhannukseksi uuteen kotiin.


Selviytyjät Koh Lanta


Mietin tässä juuri joku päivä, että olemme asuneet tässä meidän ”väliaikais”asunnossamme nyt reilun puoli vuotta. Siis yli kuusi kuukautta 16 m2 studiossa. Eniten naista on syönyt säilytystilan puute, sillä vaikka Tommi vakaasti onkin sitä mieltä, että normaalin tropiikissa asuvan henkilön vaatteiden tulee mahtua yhden yöpöydän kokoisen lipaston laatikkoon, niin eivät ne ihan totta puhuen sinne kyllä mahdu. Loput rytkyt ovat muovilaatikossa, mutta harmikseni sielläkin säilytettynä, ja vaikka meillä on suurimman osan ajasta ilmastointi ainakin kuivatuksella päällä, kaikki ne silti dunkkaavat jo homeelle. Mahdollisesti on muutenkin aika uusia vähän vaatepartta, kun suurin osa on joko auringonhaalistamaa, homeessa tai puhkikulunutta. Puolipuhtaat vaatteet yksin muodostavat äkkiä ainakin puolimetrisen pinon laatikoiden päälle. Olen näemmä jo sokaistunut kasan ulkonäölle.

Tropiikissa asuvan henkilön vaatteiden tulee mahtua yhden yöpöydän kokoisen lipaston laatikkoon

Muuten olemme mahtuneet hämmentävän hyvin pikkuruiseen studiotilaan. Siis henkisesti. Kertaakaan puolen vuoden aikana en ole kaivannut lisätilaa parisuhteelle. Eläimet sen sijaan osaavat ottaa tilansa ja jättää sinne jälkensä vähän liiankin hyvin. 
Kiiltävä musta lattia ja valkoharmaa tomppelikoira eivät ole välttämättä kaikkein toimivin kombo. Saati gekkojahtiin lähtiessään akustolevyistä vauhtia ottava kummituskissa. Moula jäi kerran vahingossa sisälle suljetun oven taakse lähtiessämme syömään. Olimmme poissa ehkä tunnin tai pari ja sinä aikana Tomppelikoira oli koittanut määrätietoisesti raapia itsensä äänenvaimennuslevyjen läpi vapauteen. Harmi etten ollut tajunnut kertoa, että niiden vaahtomuovisten levyjen jälkeen tulee parikymmentä senttiä betoniseinää. Onneksi Moula pysyy tätä nykyä hyvin pihalla vapaana, sillä en oikein tykkää sitoa sitä hihnaankaan kiinni ja aitaa taas ei voi rakentaa ennen kuin rakentamiset on rakenneltu. Ja tosiaan, sisälle sitä ei voi jättää yksin ilman massiivista paniikkia. Eroahdistuskoulutukset on syytä ilmeisesti aloittaa taas siinä vaiheessa kun olemme päässeet muuttamaan.

Miesluola eli studio
Keittiö meillä on studion takana miniterassilla, paitsi että jääkaappi on studion sisällä. Eli kokatessa pitää pakata jääkaapista pieni piknikkori tarpeita mukaan ”keittiöön” mennessään. Ja toivoa ettei sada. Tai vaihtoehtoisesti klo 15 jälkeen ei kannata harkitakaan kokkaamista ennen auringonlaskua. Ulkokeittiössä on nimittäin niin kuuma, että muoviset säilytysastiat sulavat muodottomiksi (jatkossa ostan todellakin pelkästään lasisia purnukoita!) ja jalkapohjat kärventyvät betonilattialla. Sateisina iltoina ruokaan saa kivasti ekstraproteiinia erinäisistä valoa ja höyryä kohti leijailevista ötököistä.

Jos sitten haluaa tehdä jotain uuniruokaa, niin on toivottava, että vieressä tönöttävä vierastalo on tyhjänä ja voi mennä sinne paistelemaan ruokiaan.

Tiskaus onnistuu tätä nykyä ämpärin sijaan tiskialtaassa, joten olemme ilmeisesti siirtyneet kivikaudelta metallikauteen.

Kylppäriin ja vessaan mennään myös ulkoterassin kautta. Sehän on muuten ihan jees, paitsi silloin kun haluaisi käydä suihkussa ja tontti vilisee jälleen jotain tuttuja tai tuntemattomia paikallisia. Voin sanoa, että silloin ollaan jännän äärellä kun hiihdellään pelkkä pyyhe päällä ylihäveliäiden paikallisten edessä toivoen ettei mistään nurkasta vilku mitään.


Tuhokaksikko

Raksa 2.0

Onko siis kaiken tämän jälkeen ihme, että tuntuu aika messevältä, että tähän studion viereen on viimein nousemassa meille vuokranantajamme Phan toimesta varsinainen asuinrakennus?! Mikä parasta, koska me emme itse rakennuta sitä, niin stressikäyrät eivät ole vielä aivan tapissa. Kyllä ne tästä vielä toki kivasti ehtivät vielä nousta, että älkää toki huoliko siellä.
Alku oli sikäli lupaava, että yksi raksaukoista on tuttu. Ris teki paikalliseksi ihan mukiinmenevää jälkeä studiollakin ja paikkaili menestykkäästi edellisten tunareiden jälkiä. Hänellä on lisäksi mukanaan nuori, kaikesta päätellen mykkä apumies sekä vähän vanhempi ja isompi mies joka toi minulle heti kärkeen passionhedelmän taimia ja neuvoi miten ja mihin niitä pitää istuttaa.
Passionmies pääsi heti suosikkilistalleni. Minun suosioni voi ostaa näemmä melko helpolla. Kummituskissakin on onnistunut kuoputtamaan onneksi vasta kaksi taimea kuoliaaksi. Onhan se nimittäin niin, että jos jotain kaivetaan pihalla, niin kissan on kertakaikkiaan päästävä kokeilemaan olisiko kenties juuri se se täydellinen kissanvessan paikka!


Raksa on ollut nyt käynnissä osapuilleen puolitoista viikkoa. Tänä aikana olen lähinnä hämmästellyt kuinka paljon (=kaikki) täällä tehdään asioita käsin. Tehokkuus-Suomen kasvatti ei voi kuin hämmästellä.
Toistaiseksi pihalle on tuotu muutamia kuormia harkkoja. Ja ihan jokainen niistä on käsin kuormattu ja purettu. Hiekka lapioidaan ja betonivellit sekoitetaan lihasvoimalla. Kaikki tämä yli 40 asteen kuumuudessa. Ukot ovat sanoneet, että talo on jonkunlaisessa valmiudessa puolentoista kuukauden sisällä. Että seinät ja katto ja lattia ainakin olisivat paikoillaan. En pidätä henkeäni odotellessa. Minä olen oppinut näiden vuosien aikana Thaimaasta ja paikallisista aikatauluista nimittäin jo jotakin. Ja se on se, etteivät ne lähes koskaan pidä kutiaan.
Minä olen oppinut näiden vuosien aikana paikallisista aikatauluista nimittäin jo sen etteivät ne lähes koskaan pidä kutiaan.

Viime viikolla tiluksille raahatut harkot olivat niin kusista laatua, että ihmettelen miten ne on ikinä saatu kuljetettua ehjänä perille asti. Ne siis murtuivat ihan sormissa palasiksi. Vaikka kyseessä ei olekaan meidän projektimme, niin olisihan se toki kiva ettei talo sortuisi ensimmäisen tuulenpuuskan puhaltaessa.

Anteeksi, mutta luulen, että olohuoneessani on hieman hiekkaa lattialla

Kyllä Riskin silti osaa näemmä perseillä. Ensin hän tuli kyselemään Tommilta, että mihin tasoon terassi laitetaan. Tommi ilmoitti, että samaan tasoon talon kanssa, Ris kuittasi asian ja painui takaisin töihin. Yllättäen iltapäivällä Pha tuli paikalle ja sanoi, että Risin mielestä terassia ei voi tehdä samaan tasoon talon kanssa, sillä pilareiden korkeus ei siis kertakaikkiaan riitä. Ja täytemaatakin menee hirveästi lisää (yksi kokonainen kuorma täytemaata maksaa vajaa 20 euroa…). ”Sattumalta” harkkojen sekaan laitetut tukiraudatkin oli aseteltu matalammalle tasolle. Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä oivaltaakseen, että urakkapalkalla töitä tekevät ukot eivät halunnneet tehdä terassia yhtään korkeammaksi kuin on pakko ja kieroilivat tahtonsa läpi.
Vai onko joku oikeasti sitä mieltä, että vajaan kymmenen sentin korkeusero vaikuttaa olennaisesti siihen kuinka hyvin kolmemetrisen terassin alla mahtuu seisomaan?!

Pha on sopivasti sijoittanut tässä projektin kynnyksellä ei ainoastaan omansa, vaan myös koko perheensä rahat jonkunlaiseen pyramidihuijaukseen tai vastaavaan. Yhteensä kuulemma melkein 25 000 euroa. Nyt jännäillään saako hän rahojaan takaisin. Ja jos saa, niin kuinka paljon ja millä aikataululla. Toki olen ihan vilpittömän harmissani hänen menetyksiensä puolesta, mutta tuohan tämä toki meneillään olevaan rakennusprojektiinkin jännän lisämausteensa.”Meidän” talomme budjetti on kuulemma luokkaa 10-15 000 e (hinta-arvio vaihtelee päivästä ja uhmakkuudesta riippuen). Phan ja muiden paikallisten mielestä tuleva talo on VALTAVA! Olen itsekin kyllä vilpittömän onnellinen tulevasta ja tilavasta 64 m2 kaksiosta, mutta valtava ei välttämättä sentään olisi ihan ensimmäinen sana, jota käyttäisin kuvaamaan sen kokoa.
Kaiken muun lisäksi olen innoissani 24 m2 terassista, jossa pääsen taas jatkamaan toivotonta joogaharrastustani ja päättymätöntä spagaattihaastettani.

Hiekat osapuilleen tasoitettuna

Yksinmökötyksen ihanuus


Niin kuin olen tainnut mainita, Phan mielialat seilaavat kuin tuuliviiri. Välillä ei ole rahaa mihinkään ja hetken päästä ei taas olla köyhiä eikä kipeitä.
Olen nähnyt hänen jopa kerran itkevän. Syynä ei tosiaankaan ollut se, kun häneltä kusetettiin omat ja lainatut rahat, vaan se kun ystävämme vtunhannu erehtyi karsimaan oksia Phan rakkaista kookospalmuista. Vähemmästäkin parku tulee!
Tämän episodin nähtyäni tunsin huojennusta siitä, etten toteuttanutkaan aiempaa päähänpistoani vuohien hommaamisesta. En halua edes ajatella mitä olisi tapahtunut, kun ne luppakorvaiset sarvipäät olisivat rouskutelleet palmut ja kaiken muunkin kasvuston mennessään.

Olen kuitenkin koetellut islaminuskoisen vuokranantajamme rajoja muilla tavoin. Leijonakoira Hiisin viimeinen leposijahan on tässä meidän studiomme vieressä. Paikallisen kulttuurin tuntien päätin, että on parempi olla kysymättä yhtään mitään koiranhaudan kaivamisen soveliaisuudesta ja pahoitella vasta sitten jos sille on jälkikäteen tarvetta. On paljon helpompi vedota tyhmyyteensä sitten kun vahinko on jo tapahtunut.
Pitkään jopa siis tuudittauduin lapsellisesti siihen uskoon, ettei Pha edes tajunnut mihin koira on kirjaimellisesti haudattu. Niin. Siis yhtäkkiä meiltä häviää yksi koira, pihalle ilmestyi puu, joka on ympäröity kasveilla ja kivillä ja jonne johtaa studiolta kivipolku. Ja toki puussa roikkuu vielä Hiisin vanha nimilaattakin. Mutta silti toivoin, että ehkä hän ei siis kertakaikkiaan osannut laskea 1+1.
Tuudittauduin pitkään lapsellisesti siihen uskoon, ettei Pha tajunnut mihin koira on kirjaimellisesti haudattu
No, se mysteeri ratkesi viime viikolla kun raksaukot pölöhtivät pihalle. Ris kysyi heti, että missä leijonakoira on. Pha - ilmeenkään värähtämättä - osoitti Hiisin hautaa ja sanoi, että tuollahan se on leelawadee-puun alla. Sillä lailla. Emme keskustelleet asiasta silloin, emmekä nytkään. Eiköhän se homma tullut siinä käsitellyksi.

Aiemmin Pha jo tiedustelikin, että milloin meille tulee lisää koiria, kun Moula on varmasti kovin yksinäinen. Olen todella iloinen, että hän suhtautuu tähän koira-asiaan näin joustavasti. Hän on myös viimein alkanut ymmärtää, että meille sopii oikein hyvin nököttää täällä viidakossa ihan oman perheen kesken.
Toisinaan hän keksii suureellisia ideoita, joissa hän rakentaa koko kahden rain (1 rai on 40 x 40 m) tontin täyteen taloja, jotka me sitten kaikki vuokraamme häneltä ja sijoitamme kaikki ystävämme niihin asumaan. Olemme sanoneet, että meille riittää paremmin kuin hyvin tuo yksi vierastalo vuokrattavaksi ystäville ja tutuille. Emmekä muutenkaan välttämättä arvostaisi, että tällainen hiljainen viidakkotontti tumpattaisiin taloja täyteen. Eikä meillä ole rahaakaan. Emmekä näe suunnitelmassa mitään bisnespotentiaalia. Mutta silloin kun Phaalla on iso vaihde silmässä, niin tällaiset perustelut kaikuvat kuin kuuroille korville. Menotkin muuttuvat saataviksi.
Viimeksi hän taisi kuitenkin ymmärtää yskän, sillä hän kertoi taas jollekin tiluksille eksyneelle sankarille että ”Maasuu ja Tommii haluavat kuulkaas olla ihan vaan kahdestaan täällä. Ilman ihmislaumoja. Eläinten kanssa. Voitteko kuvitella.” Paikallisten laajennetut perheethän taas käsittävät sellaisiakin sukulaisia, etteivät he aina itsekään muista mitä kautta ovat toisilleen sukua.

Minun haaveissani siintää parimetrinen uutta taloa ja studiota kiertävä aita. Ja vesipisteitä tasaisin välimatkoin siellä aidan ulkopuolella, niin että Pha saa ihan rauhassa käydä kastelemassa kallisarvoisia palmujaan ja jättää vesiletkut solmuun ja lannoitesäkit levälleen ihan niin kuin parhaaksi näkee. Ja minä saan kulkea häpeilemättä missä tahansa löytämissäni ryysyissä ilman ylimääräistä yleisöä. Sitä ja lottovoittoa odotellessa.

Ensi postauksessa aion kertoa teille ainakin Paulasta, eli ”vuohinaisesta” jonka parhaat kaverit ovat vuohia. Ellei raksa päätä räjähtää jotenkin käsiin. Ja pääni siinä samalla.


Ei ole sellaista hiekkakasaa tai betonivalua jossa Pii ei käy postailemassa

Ei kommentteja