Kierros kotitiluksilla
Yksi
asia joka täällä Lantalla on TODELLA poikkeava Suomesta, on hyvän
päivän -tutut. Espoossa bussipysäkillä oli aamuisin aina samat naamat,
mutta silti kukaan ei tervehtinyt ellen minä tervehtinyt ensin. Täällä
tervehditään, jutellaan ja udellaan asioita kyllä kaikilta joiden naama
on etäisestikään tuttu. Arvatkaa kuinka helppoa se on ihmiselle, joka on
salaisesti introvertti ja jolla on onneton kasvomuisti. Nimimuistista
puhumattakaan.
Ajattelin ottaa teidät mukaan kierrokselle tänne meidän lähihuudeille ja esitellä näitä meidän tuttavia. Lähipiiri onkin jo esitelty TÄÄLLÄ. Tervetuloa kylään!
 |
| Vähän hiljaisempi naapuri |
Aloitetaan heti tästä kotikadulta:
Pinkin talon asukkaat Ahmad ja Malee
Tämä
on hauska pariskunta joiden kanssa olemme edelleen onneksi hyvissä
väleissä vaikka Moula on päästänyt pari heidän nuorta kanaansa
päiviltä ja säikyttänyt isompia pahimmanlaatuisesti. No, edelleen, jos
kanat eksyvät kotoaan meidän pihallemme, niin en oikein voi syyttää
Moulaa vaistojensa noudattamisesta. Paitsi että toki syytän.
Malee
tekee kotikäyntinä kuulemma siivouksia ja hierontoja mutta minusta
olisi tosi kiusallista laittaa naapuri meille töihin. Joinakin
arki-iltoina Malee vetää Zumban thaiversiota paikallisille naisille ja
toisinaan he kokoontuvat pinkin talon pihalle harjoittelemaan
”koreografioita”. Sellaista yks kaks kaks koli neli -tyyppistä
askellussettiä. Pyllyt eivät paljon tällä tunnilla pyöri.
Malee vetää Zumban thaiversiota paikallisille naisille. Pyllyt eivät paljon tällä tunnilla pyöri
Ahmad
on paikallisradion vetäjä, aina hyväntuulinen, spedetukkainen ja melko
vaikutusvaltainen paikallinen. Ihan siis siitä päätellen, että toisinaan
kaikki lähialueen tiet ja pihat täyttyvät autoista ja mopoista kun
Ahmadilla on käynnissä rankemmat vedonlyöntisessiot. Vedonlyöntihän on
Thaimaassa toki laitonta, mutta tuskin sillä on niin väliä kun näissä
tapahtumissa on mukana myös poliiseja. Vetoa lyödään ainakin
nyrkkeilystä ja joskus heillä on kuulemma ollut kalatappeluita. Ei, en
tiedä miten kalatappelut käytännössä tapahtuvat enkä edes halua tietää.
Kuten nimestä voi päätellä, Ahmad on muslimi, mutta silti kuulemme hänen
tulevan melkein joka ilta mopon kori kaljapulloja kilisten kotiin ja
onpa hänet bongattu paikallisesta ”karaoke”-paikastakin. (Teille jotka
ette tiedä, karaokebaari on täällä sama kuin bordelli)
 |
| Pilkahdus pinkistä talosta |
Omituisten otusten naapurusto
Noita-akan talo. Eli
meidän entinen kotimme. Jos et tiedä miksi kutsun edellistä vuokranantajaamme noidaksi, niin ehkä haluat lukea lisää täältä . Tätä nykyä talo on
ilmeisesti vuokralla Air BnB:ssä koska asukkaat vaihtuvat tämän tästä.
Onneksi noita perheineen ei itse juurikaan käy tiluksilla ja jos käy
niin emme sano sanaakaan, mulkoilemme heitä vain merkitsevästi ja
ilmeettä.
Sitten onkin
aika siirtyä eteenpäin kotitietä. Vastaan tulee ensin paikallisasutusta
ja puolialastomia pieniä lapsia jotka huutavat ”HELOO HELOO HELOO” ja
haluavat antaa yläläpsyjä. Osa myös koittaa aina pelotella Moulaa, mutta
näkevät kyllä ilmeestäni mitä mieltä minä asiasta olen.
Yhdessä
näistä vieri viereen rakennetuista pienistä taloista asuu ulkonäöstä
päätellen joku itäeurooppalaisvaikutteinen ympäriinsä tatuoitu mies
thaivaimonsa kanssa. Meni puoli vuotta ennen kuin ukko alkoi vastata
tervehdykseeni. Äijä puhuu täydellistä thaita ja on hakattu täyteen
mustetta, joten luonnollisesti olen keskenäni tullut siihen tulokseen,
että hän on ollut paikallisessa vankilassa, oppinut siellä kielen ja
aikansa kuluksi päättänyt koristella ihonsa. Se selittäisi myös hänen
nihkeytensä uusia ihmisiä kohtaan. Ms Marple täällä hei!
Sitten
ollaankin jo saksalaisen narunohuen miehen talolla. Se mäki jota minä
kutsun golgataksi ja jonka rinteille olen joskus oksentanut
mansikkamehut (tämä info ihan vaan selventääkseni kuinka koville sinne
kiipeäminen tältä pullukalta ottaa) on tälle miehelle joka-aamuinen
kevyt pikku kipaisu. Saattaa myös selittää sitä miksi hän ei joudu
kuuntelemaan pullukkakevennyksiä toisin kuin minä.
Olemme
tässä viimeiset pari vuotta tervehtineet ja jutelleet aina
törmätessämme, mutta kotikatunsa ulkopuolella hän ihan vilpittömästi ei
koskaan tunnista meitä. Lohdullista, että on mahdollista pystyä olemaan
vielä huonompi kasvojen tunnistamisessa kuin minä olen.
Mäki jota minä kutsun golgataksi ja jonka rinteille olen joskus oksentanut mansikkamehut
 |
| Golgatan huipulta on hienot maisemat |
Saksalaisen
narumiehen naapurissa asuu pyöreäkasvoinen, aina iloinen thaimies.
Hänen kanssaan vähintään moikataan tai jos olen ilman koiraa
liikenteessä, ehkä myös vaihdetaan kuulumisia. Jos taas tomppelikoira on
mukana, niin suurin osa energiasta menee siihen, että koitan hätistellä
naapuruston yhteisomistuksessa olevia piskejä kauemmas kiukkuisesta
nartustani.
Pinkistä
rivitalosta vastaan juoksee aina äitinsä kanssa prinsessamekkoon
pukeutunut pieni paikallinen tyttö joka aiemmin huusi kaikille kovaan
ääneen Hiisi-koiran nähdessään ”katsokaa, leijona tulee”. Itse asiassa
hän vilkuttaa ja huutaa leijona edelleen, vaikka ihan totta puhuen Moula
ei taida juuri leijonalta näyttää.
Sen
jälkeen olemme vesimiehen kodin vieressä. Vesimies, kuten nimestä voi
päätellä, tulee siis aina puhelinsoitosta muutamassa minuutissa
täyttämään käyttövesisäiliön autollaan. Olemme käyttäneet hänen
palveluitaan vain kerran ehkä pari vuotta sitten, mutta sen jälkeen hän
on aina tervehtinyt meitä lapa korkealla pystyssä.
 |
| Tällaisiakin maisemia löytyy likeltä |
Ruokaostoksia ja lenkkejä
Sitten
ollaankin jo markkinoilla! Luonnollisesti suuntaan heti kärkeen
mango-miehen kojulle. Hän paitsi ”pakottaa” minut maistamaan
kaikkia mangolaatuja (oih ja voih tätä minun rankkaa elämääni!), myös
aina laittaa pari ylimääräistä hedelmää kassiin. En koskaan valikoi
täällä itse hedelmiä, sillä hampaaton ukko tekee sen paremmin
puolestani. Jopa niin hyvin, että viimeksi tulin kotiin 6 hedelmäkilon
kanssa. Yleensä hän myös pölisee kovasti thaiksi jotain ja minä
vastailen jotain summanmutikassa. Niin kuin että Tommi ei siksi ole
mukana ostoksilla, että hän on kotona juomassa kaljaa ja
laiskottelemassa. Koska sen minä osaan thaiksi sanoa! :D
Tommi ei siksi ole mukana ostoksilla, että hän on kotona juomassa kaljaa ja laiskottelemassa
Seuraavaksi
mennään vihanneskojulle Dean luokse. Dea on suloinen nuori
pikkuriikkinen nainen jonka kojussa on vaihteleva määrä työntekijöitä.
Nähdessään minut hän huudahtaa iloisesti ”heloooo malikaa” ja antaa
minulle erityissuuren korin tavallisten pienten korien sijaan. Dea on
nimittäin oppinut, että toisin kuin paikalliset, me yleensä ostamme koko
viikon vihannekset kerralla ja se on paljon se! Hän myös kysyy
ihmeissään ostoksia punnitessaan, että etkö tänään todellakaan ota
munakoisoja. Hän oikeasti muistaa paremmin kuin minä itse mitä minä
yleensä ostan! :D Dea laittaa kassiin kaupan päälle aina jotain joka on
kohta nuhistumaisillaan ja pitää Tommia maailmanluokan rokkitähtenä
koska on nähnyt hänen musavideoitaan YouTubesta.
Lähdetään
tästä meidän vakilenkillemme. Heti ensimmäisessä risteyksessä on lauma
koiria jotka tulevat aina räkä roiskuen louskuttamaan pihaltaan keskelle
katua. Muutama kiukkuinen PAI (mene!) ja kurotus kohti pikkukiviä
tehoaa ja koirat häviävät omalle tontilleen. (En siis heitä koiria
kivillä, pelkkä elehtiminen riittää hyvin). Nämä eivät ole huonosti pidettyjä tai pahansisuisia koiria, kunhan tylsyyttään haukkuvat.
Lähes
aina tällä tiellä vastaan ajaa iso rekka joka tööttää raivokkaasti.
Siitä jo tietää, että kuski on Son, se hampaaton ukko joka juo joka ilta
pullon paikallista viinaa yhdessä vakiravintoloistamme. Kaipa hän joskus syökin
jotain, oletan.
 |
| Vakiravintolan omistaja esittelemässä suomalaisia erikoisuuksia |
Lenkki
jatkuu pitkin punaisia hiekkateitä, ohi padon ja laiduntavien vuohien,
puhveleiden ja hevosten. Tätä nykyä pelkään erityisesti pinkkejä puhveleita, sen jälkeen kun juoksin niitä kerran karkuun itku kurkussa,
kissa paidan alla maukuen.
Jos
ei aiemmin, niin viimeistään mäen päällä törmäämme takuulla ”Ööö”
-mieheen. Ööö-mies tuntee ja tietää kaikki ja kaiken mitä saarella
tapahtuu. Päivä sen jälkeen kun muutimme pois noita-akan talosta,
Ööö-mies tuli meille ja tarjosi omaa taloaan vuokralle. Edes koirat
eivät olleet este, vaikka hän on itse muslimivermeisiin pukeutuva uskova
ihminen. Itse asiassa hänellä taitaa itselläänkin olla pari koiraa. Ai
miksi Ööö-mies? No koska hän ei koskaan tervehdi perinteisesti, vaan
huutamalla ÖÖÖÖÖÖ!! Suu isossa virneessä. Ööö-mies ei puhu sanaakaan
englantia joten keskustelumme menevät jotenkin näin:
Ö: ööö! Mitä kuuluu?
Me: ÖÖÖÖÖ! Kiitos hyvää, entä sulle?
Ö: paljon thaita ryyditettynä ÖÖÖÖllä
Me: ÖÖÖÖ!!!
Päätiellä
todennäköisesti törmäämme harmaatukkaiseen mopotuktukilla ajavaan
mieheen jolla on kärry täynnä ruokaämpäreitä jotka hän käy paikallisissa
ravintoloissa täyttämässä ruuantähteillä ja jakaa niitä koirilleen.
Melko
varmasti ohi ajelee fillarillaan myös valkoiset rastapötkylät tuulessa
lepattaen saksalainen Patty joka on ollut jo ties kuinka monta kautta
täällä sukellusopettajana. Pattyn kanssa voidaan vaihtaa viimeisimmät
saarijuorut ja törmäillä sitten taas kohta jossain. Jos ei ennen niin
seuraavana syksynä kun turistit taas palaavat saarelle.
Oikeastaan
sadekauden hauskin puoli on juuri se, että suurin osa vastaantulijoista
on vähintään kasvoiltaan tuttuja (no, ainakin Tommille jos minulla lyö
tyhjää) ja on aikaa katsoa ympärilleen sen sijaan, että käyttäisi kaiken huomionsa holtittomien kiinalaisten turistien väistämiseen. Ehkä täällä on vähän samanlaista
maalaiskylätunnelmaa kuin Suomessa aikoinaan. ÖÖÖ!
 |
| Pääkadulla on törmätty tällaiseenkin näkyyn |
Ei kommentteja