Mitä eroa on Koillis- ja Etelä-Thaimaalaisella tuppukylällä?


Seitsemän lentoa ja kuusi kaupunkia on nyt takana reilun parin viikon sisällä ja sen lisäksi että äiti maa itkee aiheuttamaani ilmastonmuutosvaikutusta, sisäisen koneistoni akut huutavat punaisella. Tulin takaisin kotiin Lantalle 4 päivää sitten ja ensimmäisen tehopäivän jälkeen olen lähinnä rapsutellut koiria, nukkunut, syönyt ja nukkunut vähän lisää. Tai niin kuin ne englanniksi tapaavat sanoa: eat, sleep, repeat.

Kotiinpaluu oli perinteinen siinä mielessä, että vaarikoira haisteli matlockmaisella tarkkuudella minut kiireestä kantapäähän, totesi että tämän tyypin taisinkin tuntea entuudestaan ja punki ilahtuneena ison karvaisen naamansa syliini rapsuteltavaksi. Sillä välin Moula säntäili edes takaisin kuin sähköjänis paniikissa miettien että mitä ihmettä tässä nyt oikein pitäisi tehdä. Olin varautunut mahdollisiin ”vuotoihin” (jos ymmärrät mitä tarkoitan) ottamalla Moulan varuiksi vastaan pihalla sisätilojen sijaan. Muutaman minuutin säntäilyn ja ihmettelyn jälkeen temppelikoiran päässä naksahti jotain paikoilleen ja se riemastui jälleennäkemisestä niin paljon, että innoissaan koheltaessaan ja naamaani nuollessaan raapi minut kauttaaltaan naarmuille.
Tilanne oli kuitenkin sitten sen verran jännittävä, että muutamaa tuntia myöhemmin huomasin Moulan lirutelleen pienet pissat sänkyymme
Toki tämä ”uusi” tilanne oli kuitenkin sitten sen verran jännittävä, että muutamaa tuntia myöhemmin huomasin sen lirutelleen pienet pissat sänkyymme. Miksi aina sänkyyn tai sohvalle? MIKSI?!

No mutta, josko sitten varsinaiseen tämänkertaiseen aiheeseen. Olen viettänyt leijonanosan Thaimaassaoloajastani tiukasti täällä etelässä ja jonkun verran Bangkokissa, mutta muu Thaimaa on lähinnä musta aukko, johon ehdottomasti haluaisin tutustua paremmin. Kirjoitinkin jo aiemmin eri asteisista ämpyilyistä reissuun liittyen, mutta lopulta matkasuunnitelmaksi muodostui Kuala Lumpur (tuoreet leimat viisumiin) - Bangkok - Buriram - Bangkok - Helsinki - Bangkok - Krabi. Tommi sen sijaan lensi Helsingin sijaan suoraan takaisin Krabille hoitamaan koiria ja laittamaan uuden vuokratalon remonttia ja sisustusta käyntiin.

Kuala Lumpur on ehdottomasti yksi suosikki kaikista näkemistäni Aasian kaupungeista. Julkinen liikenne on siellä helppo jopa kaltaiselleni säätäjälle. Junat operoivat ajallaan, ovat siistejä ja ilmastoituja eikä hintakaan kirvele. Little Indiasta saa erinomaista murkinaa erinomaiseen hintaan. Kirjoitin Kuala Lumpurista pätkän joskus aiemmin, käy kurkkaamassa jos kiinnostaa. 😊

Mielettömän vaikutavat Petronasin tuplatornit KL:ssa

Asiaan, eli:

Vertailussa thaimaalaiset tuppukylät: Etelä-Thaimaan Ko Lanta vs. Koillis-Thaimaan Nang Rong

Ilmeisin ero näiden kahden välillä on luonnollisesti se, että siinä missä Lanta on saari, Nang Rong on kaupunki sisämaassa. Toisessa on merta ja hiekkarantoja silmänkantamattomiin. Toisessa (riisi)peltoja. Mutta sitten niihin mielenkiintoisempiin ja vähemmän faktuaalisiin eroihin.

Nangrongilainen pelto

1. Hintataso

Ei mitenkään yllättäen Koillis-Thaimaa, joka on Thaimaan köyhimpiä alueita, on todella paljon edullisempi kuin turistien suosima eteläinen saari. Ruoka on tietty selvästi edullisempaa, mutta jopa apteekissa loppulasku oli melkoinen yllätys. Olin kärsinyt mysteerisistä lihaskivuista jo muutaman päivän ja menimme pikkuruiseen paikalliseen apteekkiin, jossa minä kuvailin oireita englanniksi Nengille joka taas kuvaili niitä thaiksi farmaseutille. Meillä oli siis siinä oikein kunnon rikkinäinen puhelin käsillä. Lopulta sain liuskan lääkkeitä käteeni ja kysyin hinnan uudelleen varuiksi vielä Nengiltä siltä varalta, että kuulin väärin. En kuullut, liuska lääkkeitä maksoi tosiaan 0,75 e. Laitoin Tommin välittömästi googlaamaan mitä myrkkyjä mamma oli minulle antanut, mutta kyseessä oli itse asiassa täsmälleen oirekuvaa vastaava lääke. Joka muuten sivumennen sanoen poisti kivut päivässä!


2. Syökää kanaa - tai siis sikaa

Täällä etelässä sitä on tottunut, että suurin osa väestöstä on muslimeita ja possu ei siksi ole se suosituin liha-artikkeli ravintoloissa. Entäpä sitten Nang Rongissa? Joka ikinen - ja siis todellakin tarkoitan IHAN JOKA IKINEN - paikka myi possua eri muodoissaan. Lantalla yleensä riittää, että sanoo haluavansa kasvisruokaa ilman kanaa, mutta täällä piti vielä erikseen terottaa, että en halua ruokaani myöskään sikaa.

Sika on todellakin hämmentävän luonnollinen osa ruokailua täällä. Pistäydyimme pieneen paikalliseen ravintolaan syömään ja pyysin Nengin hoitamaan tilauksen puolestani, eikä mitenkään yllättäen sain eteeni hyvin samankaltaisen annoksen kuin Lantallakin paikoissa joissa menussa on vain yksi tai kaksi ruokaa (eikä niistä kumpikaan ole takuulla kasvista). Jonkunlainen nuudelikeitto muutamalla vihanneksella ja kananmunilla.
Ruoka oli imelää eikä juurikaan hivellyt makuhermojani ja siksi päätinkin ovelasti viedä huomiota pois siitä että lähinnä tökin nuudeleita edes takaisin kipossani syömisen sijaan toteamalla, että kappas vaan, täällä näemmä tehdään kaikki alusta asti itse valmisjauheiden sijaan. Neng innostui tästä ja totesi riemastuneena rinta rottingilla, että asia todellakin on näin, porsaanjalkoja keitellään kuulkaas tuntikausia että saadaan näin herkullinen liemi kaikkiin ruokiin. Lusikkani jäi siltä istumalta niille sijoilleen ja päätin hakea välittömästi toisen mukillisen vettä. Saakelin possulandia!


Oikeasti, possu tarjoilemassa possua?

3. Lihavat on leppoisia

Mahtaako olla tämä ainainen possunpuputus syynä, mutta Nangrongilaiset olivat pullavampaa porukkaa kuin thait joita olen itse tottunut näkemään. Täällä jopa ensimmäistä kertaa thaimaalainen alkuperäisasukas sanoi minulle, että en ole ollenkaan lihava! Sen jälkeen keräilinkin leukaani lattialta tovin hämmentyneenä.

Nengin perheen kanssa syömässä (etualalla istuva mustapaitainen nainen on Pui)
Halusin huonosta muististani huolimatta opetella Nengin sukulaisten nimiä ja kysyin hänen vanhemman alati semisti kiukkuisen näköisen siskonsa nimeä. Thaimaassahan ihmisiä harvoin kutsutaan oikeilla nimillään eikä lempinimillä ole välttämättä mitään tekoa virallisen nimen kanssa. Niin tässäkin tapauksessa. Neng oli ihan itse antanut siskolleen lempinimen ”Pui”, joka on lyhenne sanasta ”pumpui” joka taas tarkoittaa lihavaa. Tätä kertoessaan Neng hekotteli tyytyväisenä. Aloin ymmärtää siskon kiukkuista ilmettä hetki hetkeltä paremmin. Häntä tämä muiden mielestä kovin hupaisa lempinimi ei nimittäin naurattanut yhtään.

Nengin perheen kanssa aikaa enemmän viettäessäni aloin ylipäätään ymmärtää hieman paremmin Nengin pakkomiellettä pekoniin. Jopa Nengin pikkusiskon Emin 6-vuotias poika Pon söi all you can eat -buffetissa pelkästään pekonia. Tai no, eipä liioitella, välillä hän söi jäätelöä ja laittoi sinne sekaan myös vähän pekonia.

Punapaitainen Pon pitää pekonista

4. Farangien ikä- ja sukupuolijakauma

Nang Rongissa kieltämättä törmäsi vähemmän norsupöksyisiin valkonaamoihin kuin etelässä, mikä nyt ei sinällään ole yllättävää, kun kyseessä on pieni kaupunki sisämaan puolella. Se sen sijaan oli melko hupaisaa, etten tainnut nähdä itseni lisäksi yhtä ainutta valkoihoista naista. Varttuneempia eri kokoisilla elintasokummuilla varustettuja hopeakettuja thaimaalaisten nuorikkojen kanssa sen sijaan käveli vastaan huomattavasti enemmän kuin Lantalla. Vaikka Nang Rongissa ylipäätään oli paljon vähemmän farangeja (=valkoihoinen ulkomaalainen), meitä ei tuijoteltu, osoiteltu, naureskeltu ollenkaan samaan tyyliin kuin esim. Etelä-Thaimaan Trangissa tai Satunissa. Neng tietysti ylpeänä sanoi, että kyse on siitä, että paikalliset ihmiset ovat paljon kohteliaampia ja hienotunteisempia kuin etelän serkkunsa. Kotiseuturakkaus saattoi hieman tosin värittää tätä ”faktaa”.


5. Palleja, palleja, joka puolella palleja!!

Ensinnäkin vapaana vilistävien koirien määrä oli jotain ihan uskomatonta. Joka pihassa pyöri ainakin muutama koira ja kadulla niitä steppaili vähintään yhtä paljon kuin kanoja meidän kotitiellämme Lantalla. Mikä merkillisintä, niillä kaikilla (paitsi tietty nartuilla) oli pallit! Lantan sterilointikampanja (kiitos Lanta Animal Welfare) on tehonnut niin hyvin, että siellä on siis kertakaikkiaan yhtä todennäköistä törmätä yksisarviseeen kuin kivekselliseen koiraan. Tämän erittäin kiehtovan kulkusfaktan lisäksi koirat olivat Lantan lajikumppaneihinsa verrattuna monet hyvin huonokuntoisia, erityisesti iholtaan. Välillä kapisten koirien katselu veti mielen aika matalaksi.


Tällä suloisella pörröpäällä oli aika massiivinen ihotulehdus selässä

 
Tämä kaveri on saanut pitää pallinsa

 

 6. Taksikyydit

Pääosin liikuimme Nengin todella hauskan ja räväkän pikkusiskon Emin kyydittävänä, joten kyytiongelma oli sillä hoidettu. Paitsi sen yhden kerran, kun tällä kahden lapsen työssäkäyvällä äidillä todellakin oli Nengin vastalauseista huolimatta siis omaa elämää joskus puolen yön jälkeen yöllä ja meidän piti saada kyyti baariin ja mieluiten vielä takaisin hotellille. Neng alkoi siinä panikoida, ettei hänen kotikaupungissaan oikeasti ole takseja. Bussiasemalla on kuulemma muutama, mutta vain päivisin. Minä vedin tästä välittömästi johtopäätöksen, että totaalisoseessa baarissa reivaavat paikalliset heittävät siis kolikkoa siitä kuka ajaa kotiin. Kovin montaa ajokuntoisen näköistä ihmistä en nimittäin paikallisissa juottoloissa bongannut. Lantallahan takseja päivystää joka kiskan edessä suorastaan tappelemassa asiakkaista.

Em, Neng ja takapenkkiläiset

Onnistuimme saamaan hotellimme respasta paikallisen taksin numeron, jonka tietysti itse oletin olevan taksikeskuksen numero. Ehei! Kyseessä oli siis ainoan virallisen päivystävän taksin numero, joka parhaillaan sattui ajelemaan jossain ihan muualla eikä voisi tulla kyyditsemään meitä. Sillä aikaa kun Neng mökötti ja ilmoitti että kyyti on mahdoton järjestää, kävelimme ensimmäisen autonsa vieressä seisoskelevan jantterin viereen ja kysyimme voisiko hän mahdollisesti viedä meidät seuraavaan kohteeseen. Tungimme väkisin nuorelle miehelle vähän palkkaa kyydistä, jota hän ei mitenkään olisi kehdannut ottaa vastaan. Kas näin farangit hoitavat jälleen asian siinä missä Neng ei itse kehdannut omassa kotikylässään hoitaa.

Paikallinen juottola

7. Siveysvyön kireys

No niin, nyt tulee rankkaa yleistystä, mutta mikäs sen hauskempaa ja ärsyttävämpää samaan aikaan. Olen jo niin tottunut huivipäisiin mammoihin ja nilkkansa ja käsivartensa peittäviin naisiin, että pikkushortseissa kulkevat paikalliset thainaiset saivat minut hetkeksi luulemaan, että olen ihan eri maassa. En siis sano, että paikalliset olisivat mitenkään erityisen paljastavasti pukeutuneita, näin länsimaalaisen silmin pikemminkin normaalisti, mutta jotenkin se tuntui kaiken lantalaisen häveliäisyyden jälkeen silti erikoiselta.
Ollessamme yhtenä iltana paikallisessa juottolassa viettämässä iltaa, Tommi pääsi myös kokemaan elämänsä vessareissun.
miltä itsestäsi tuntuisi siinä jortikka kädessä pisuaariin lorotellessasi jos täysin vieras mies ilmestyisi selkäsi taakse ja alkaisi hieroa hartioita?
En väitä - vaikka mieli kovasti tekisi - että tämä on nangrongilainen perinne, mutta miltä itsestäsi tuntuisi siinä jortikka kädessä pisuaariin lorotellessasi jos täysin vieras mies ilmestyisi selkäsi taakse ja alkaisi hieroa hartioita? Lisääkin palveluita oli kuulemma saatavilla maksua vastaan. Tommin pissahätä loppui siihen ja hän tuli takaisin pöytään hieman hämmentyneen oloisena. Päätimme vaihtaa baaria.


8. Kaksoishinnoittelu

Tämähän on ihan yleinen tapa Thaimaassa, turistit maksavat eri hinnan kuin paikalliset lähes kaikista nähtävyyksistä ja turistikohteista. Olen kuullut tälle kaksi selitystä:
1) turisteilla on rahaa enemmän, joten heidän kuuluukin maksaa enemmän
2) Thaimaalaisilla on vähän rahaa, joten heitä koitetaan houkutella katsomaan maansa nähtävyyksiä edullisilla hinnoilla.
Tässä niin sanotusti kusee vain muutama asia. Hinnoittelu perustuu pärstäkertoimeen. Jos satut olemaan thain näköinen ulkomaalainen, saat thain hinnan. Jos taas olet punakka ja pönäkkä valkonaama, puhut thaita ja asut Thaimaassa ja maksat sinne verosi, maksat silti turistin hinnan.

Hintaerot ovat luokkaa thai maksaa 0,5 e, farang maksaa 5 e, mutta voivat ne olla paljon räikeämmätkin.

Joskus turistius voi kääntyä myös eduksi. Olimme ajelemassa reissun lopussa kohti Buriramin lentokenttää kun Nengin sisko Em halusi käyttää meidät Buriramin racing-radalla ja jalkapalloareenalla. Portilla hän kuului selittävän vartijalle, että parkkipaikan sijaan voimme ajaa varmaankin molemmissa kohteissa suoraan pelipaikoille ”koska farangit haluavat tutustua kohteisiin”. Ja niin sitä köröteltiin polleasti suoraan stadionille ja käytiin katsomassa Buriram Unitedin pelaajien pukukopitkin. :D Tommi myös osti paikallisen pelipaidan, koska onhan se hupaisaa painella menemään se päällä täällä etelässä. Tai no, katsotaan kuinka fanaattisia paikalliset ovat potkupallonsa suhteen, tuleeko yläläpsyä vai ehkäpä alakoukkua..?

Buriram Unitedin kotikenttä Thunder Castle

Chang Circuit (joku autollakaahausrata tms)


Kaikenkaikkiaan reissu oli ikimuistoinen ja kertakaikkisen hupaisa. Ei niinkään nähtävyyksien osalta joita kävimme katsomassa, enemmänkin esimerkiksi naureskellessa kuinka 30 vuotta tupakoinut huonokuntoinen Neng yritti jaksaa kavuta paikallisen temppelin näköalapaikalle. Ylipäätään minkäälainen kävely jatkuvaan mopoiluun tottuneelle Nenkku-papalle näytti käyvän kovasti voimille.

Hauska asia oli myös se, etteivät paikalliset oppaamme (eli Neng ja hänen siskonsa) itse olleet käyneet näissä Nengin ylistämissä nähtävyyksissä itse ikinä tai ainakaan vuosikymmeniin.

Neng väitti kuolon korjaavan hänet ennen kuin nämä rappuset olisi selätetty

Ikimuistoinen oli myös se hetki kun saavuimme ensimmäisen matkapäivän jälkeen Nengin kotiin, jossa meitä oli illallinen odottamassa. Tunnelma oli vähintäänkin kiusallinen, sillä muut olivat jo syöneet ja lapioimme jäähtynyttä ruokaa kitoihimme siinä hiljaisuuden vallitessa. Sekä Nengin äiti että sisko olivat lähinnä hiljaa, mutta varuiksi kiukkuisen näköisiä.
Pakko silti sanoa, ettei Neng silti ole liioitellut, hänen äitinsä kokkaama kurpitsacurry on ehdottomasti parasta jota olen koskaan syönyt. Jopa kylmänä niin ruoan kuin tunnelmankin osalta.

Tähän asiaan tuli kuitenkin muutos, kun veimme Nengin perheen seuraavana päivänä syömään hotpot-ravintolaan ja perhe alkoi selvästi vähän rentoutua, mahdollisesti ainakin miesväki oluen avustamana. Selfieitä luonnollisesti otettiin yhdellä jos toisellakin puhelimella.

Ruokailun jälkeen Nengin vanha kumara äiti pyysi yllättäen Tommia taluttamaan hänet ravintolasta takaisin autolle ja sanoi siinä matkalla, että jatkossa häntä voi sitten kutsua äidiksi. Ei ollut muuten liikutus kaukana, sen verran suurelta kunnialta tällainen luottamuslause tuntui ihmiseltä joka ei ollut juurikaan ulkolaisia ihmisiä ennen nähnyt. Tästä hetkestä otettiin kuva, joka kuulemma laitetaan kehyksiin, että äiti voi kehuskella kaikille vieraille, että hänelläpä onkin rikkaita (:D) farang-ystäviä, jotka kutsuvat häntä äidiksi!
Tommi ja Nengin äiti

Viimeisenä päivänä meille myös selvisi, että kaikki tapaamamme paikalliset olivat koko ajan olettaneet, että minä olen Nengin vaimo ja Tommi Emin mies sen sijaan, että me valkonaamat olisimme olleet keskenään pari. Näin jälkikäteen harmittaa, että tuli tämänkin olettamus korjattua, sillä paljon parempi juorumylly olisi lähtenyt kiertämään sukulaisten ja tuttavien parissa jos he olisivat saaneet jäädä siihen luuloon, että oman kylän flikat ja pojat ovat viimein löytäneet rikkaat farangit puolisoikseen. Koska jotta asia nyt varmasti tulisi kaikille selväksi, Thaimaassa olet heti rikas, jos naamasi on valkoinen. :D Eli Hi So people (High Social class = eli parempaa sosiaaliluokkaa) niin kuin täällä tavataan sanoa.

Ja meillä kaikilla oli niiiiiin mukavaa (huomaa Nengin uupunut ilme nähtävyyskävelyiden jälkeen)

Ei kommentteja