Sosiaalinen krapula - low season saarella

Sosiaalinen krapula

Lanta alkaa näin huhtikuun alkupuolella selvästi hiljentyä. Muutama paikka on jo sulkenut ovensa ja viimeistään Songkranin jälkeen kadut ovat lähes autiomaisen hiljaiset.

Sitä tunnetta, joka kuuppaan jää hakkaamaan, kun on ensin reivannut monta viikkoa putkeen Suomesta ja Ruotsista ja ties mistä tulleiden ystävien kanssa ja koko ajan on äksöniä ja sosiaalista elämää ja sitten yhtäkkiä ei ole mitään, on hyvin vaikea selittää. Ensin on supersosiaalinen monta viikkoa ja sitten yhtäkkiä istutaan taas viidakkomökissä kahdestaan tai Nengin kanssa, ehkä Jiab poikkeaa pesemään autoaan tai kähveltämään hedelmiä mangopuistamme. Ensin iloitaan jälleennäkemisestä ja sitten ihan liian pian jo itketään jäähyväisiä. Tai ainakin minä itken. :D

Korvissa suorastaan viheltää, vähän samoin kuin tulisi meluisasta baarista tai keikalta kotiin hiljaisuuteen. Sosiaalinen krapula. Jotain sellaista se on. Tunne toki vain vahvistuu mitä pidemmälle sesongin ulkopuolista aikaa edetään. Osapuilleen kuukauden päästä vähintään puolet kaupoista ja ravintoloista laittaa ovet säppiin ja jopa kiinalaiset turistit häviävät katukuvasta. Lähes jokainen vastaantuleva farang on kaveri tai ainakin kasvotuttu. Tuulet kääntyvät, merenkäynti kovenee ja aallot puskevat roskia rantaan. Jopa ilma alkaa tuoksua erilaiselle ja jossain vaiheessa tulevat sateet. Ei se kurjaa ole, tosiaankaan, mutta ero sesongin ja sen ulkopuolisen ajan välillä on valtaisa.

Old Townin rantaa

Koodikielenä suomi

Olen varmaan aiemminkin useasti maininnut, että välillä Thaimaassa asuessaan todellakin unohtaa, että suomi ei ole vain minun ja Tommin oma salakieli, jota kukaan muu ei ymmärrä. Etenkin kun emme juurikaan pyöri resorteissa, joissa ehkä törmäisi muihinkin suomalaisiin. Viimeksi olin viikottaisessa rannansiivoustapahtumassa ja juttelin siellä iloisesti englanniksi muutamien nuorten naisten kanssa ja siinä vasta heidän lähtiessään kuulin heidän puhuvan keskenään suomea. No mitäpä tuosta, mutta toisinkin voi käydä.

Esimerkiksi niin, että käy hakemassa ruotsalaisten kavereidensa mopon heidän bungalowinsa edestä sen säilytykseen siirtämistä varten. Sitten menettää mahdollisesti hermonsa kun ei ymmärrä, miksei se s*tanankoneen ohjaus toimi. Kunnes miehesi vierestä huikkaa, että siinä on rattilukko päällä (miten mopossa voi olla rattilukko, kun siinä ei ole edes rattia, kysynpähän vaan!). ”Ai saatana!” saattaisi joku tässä tilanteessa huudahtaa, ihan vaan siksi, että ”ihan sama mitä mä täällä suomeksi messuan, eihän sitä täällä kukaan kuitenkaan ymmärrä”.

”Ai saatana!” saattaisi joku tässä tilanteessa huudahtaa, ihan vaan siksi, että ”ihan sama mitä mä täällä suomeksi messuan, eihän sitä täällä kukaan kuitenkaan ymmärrä”.

Muutama päivä tämän tapahtuman jälkeen, joka oli siis jo täysin pyyhkiytynyt pois muististani, sain ystävällisen viestin eräältä suomalaiselta naiselta, joka on lukenut blogiani, sattui olemaan Lantalla ja hänellä oli mukanaan ylimääräisenä vähän suomalaisia herkkuja kuten hapankorppuja ja salmiakkia. Että jos haluaisimme herkut, niin saisimme tulla hakemaan ne hänen luotaan.

Siinä sitten viestiteltiin ajankohdasta ja tapaamispaikasta ja ilokseni huomasin, että tiesin paikan, jossa nainen majoittautui. Ihan siinä ruotsalaisten kavereidemme naapurissa. Tässä kohtaa nainen tiedusteli, että mahdoinko käydä siinä tiluksilla muutama päivä sitten. Että kuulemma ihan meidän näköiset tyypit kävi naapurissa pyörähtämässä ja naisosapuoli oli kuulemma varsin kuuluvasti heläyttänyt ilmoille ”Ai saatana”” -huudon.
Eh. En tosiaan muistanut enää koko tapahtumaa, mutta jäljet johtavat sylttytehtaalle. Ihan ajankohtainen muistutus tämän salakielen toimivuudesta muualla kuin paikallisten keskuudessa. :D Ja myös ehkä siitä, että on mahdollisesti aika siistiä muutenkin leipäläpeään hiukan.

Suomalaisten herkkujen lisäksi sain viettää hauskan juttutuokion tämän suomalaisen naisen kanssa. Olisin silti ehkä mieluummin jäänyt mieleen esimerkiksi huudahduksesta ”elämä on ihanaa” kuin sadattelusta. :D

Ystävä toi Suomesta asti nämä maailman hienoimmat villasukat (Moulan syömien tilalle), joten sadekausi voi puolestani tulla. Olen valmis!

Sarvikuono has left the building - shamaanin vastaanotolla

Kävin tässä joku aika sitten shamaanin vastaanotolla kuulemassa uusimmat päivitykset voimaeläimeni suhteen. Tässä edellisestä voimaeläimestäni vähän juttua.

Olin tosiaan odottanut jo ensimmäisellä kerralla voimaeläimeni olevan joku eläinmaailman fast & furious, niin kuin vaikkapa haukka tai gepardi, mutta eihän se ihan niin mennyt.
Eikä mennyt tällä toisellakaan kerralla. Hoidon jälkeen istuin shamaanin edessä jalat ristissä jännityksestä kihisten ja odottaen kuulumisia voimaeläimeltäni. Olin siis jo aivan sinut sarvikuono-asian kanssa, suorastaan ylpeä niin hienosta ja harvinaisesta tyypistä vahtimassa selustaani, kun shamaani sitten yllättäen ilmoitti, että sarvikuono on lähtenyt.
Minä jäin siihen vähän hämmentyneenä katsomaan lattiaan alahuuli aavistuksen väpättäen. Sitten kysyin varovasti, että teinkö mä nyt jotain väärin? Onko sarvikuono vihainen?
Onneksi sarvikuono oli kuulemma lähtenyt vain siksi, ettei sitä enää tarvittu. Että heippa vaan sarviveikko, ehkä vielä tavataan jossain henkimaailman syövereissä!

Sen sijaan sarvikuonon tilalla minua on neuvomassa nykyään jänis. En ehtinyt pureskella tätä uutta informaatiota pitkään ennen kuin shamaani kysyi, että mitä minulle tulee jäniksestä eläimenä mieleen, että minkälaisia ominaisuuksia nousee pintaan. Jätin sanomatta ääneen spontaanin mielleyhtymäni sanonnasta ”lisääntyä kuin jänikset” ja sanoin, että jänikset on arkoja, juoksevat kovaa ja ketterästi ja piiloutuvat puskaan. Että maltan tuskin odottaa kun kerrot miten tällaiset ominaisuudet auttavat minua eteenpäin henkisen kasvamisen matkallani! :D

En näemmä (taaskaan) vastannut oikein, sillä voimaeläimenä jänis kuulemma muistuttaa luovuuden ja itseilmaisun tärkeydestä ja toisaalta voi olla avuksi parantuessa turhista peloista, masennuksesta tai ahdistuksesta. Se on myös spontaaniuden lähettiläs ainaisen puntaroinnin ja miettimisen sijaan. Noita määritelmiä tarkastelemalla on kyllä melko selvää miksi sain voimaeläimekseni juuri jäniksen. Yksi risti kaksi ja koko rivi oikein.

Aiempi viikkokausia kestänyt sairastelu vei voimat myös luovuudelta ja minä selvästi näivetyn jos en saa purkaa luovuuttani johonkin. Olen myös itse kuvaillut mieltäni ja olotilaani sattumalta usein araksi pupujussiksi joka pelkää koko ajan kaikkea ja odottaa, että pahin mahdollinen tapahtuu ja maailma rysähtää niskaan. Tässä oli siis taas vähäksi aikaa pureskeltavaa ja hyväksyttävää.

Pureskeltavaa sain kirjaimellisesti myös shamaanin vaimolta, sillä kuultuaan jatkuvasta on-off -kuvotuksestani, joka vaan ei meinannut hellittää sairaalavisiitistä huolimatta, hän iski käteeni purkillisen itse valmistamiaan kapseleita ja kehotti ottamaan 2 kapselia joka aamu. Tai siis todellakin hän unohti ensin sanoa, että nimenomaan aamuisin, mutta sen asian havaitsin jo ensimmäisenä iltana kapselien ottamisen jälkeen kun pyörin sängyssäni rytmihäiriöistä ja unettomuudesta kärsien.

Parin päivän päästä yllätyksekseni huomasin, että en ollut pahoinvoiva. Tunnustelin sitä olotilaa hieman oudoksuen, sillä olin jo ehtinyt tottua jatkuvaan eri asteiseen kuvotuksen tunteeseen. Siinä vaiheessa laitoin shamaanille viestiä ja kysyin, että mitäs nämä ihmekapselit tarkalleen ottaen sisältävätkään. Hän vastasi ”Chaga mushroom” ja heitti perään pari linkkiä. Ihan nevö hööd ajattelin kunnes Google kertoi että kyseinen sieni on suomeksi pakurikääpä! Siis pakurikääpä, jota kasvaa Suomessa asuntomme viereisessä metsässä! Oli melko vaikea uskoa, että matkustin 9000 km Suomesta Thaimaahan australialaisen shamaanin vastaanotolle saamaan hoitona pakurikääpää. Ja se vieläpä toimi! Paremmin kuin sairaalasta saamani kassillinen ties-mitä -lääkkeitä.

Oli melko vaikea uskoa, että matkustin 9000 km Suomesta Thaimaahan australialaisen shamaanin vastaanotolle saamaan hoitona pakurikääpää. Ja se vieläpä toimi! Paremmin kuin sairaalasta saamani kassillinen ties-mitä -lääkkeitä.

Edessä oleva purkki, jonka sisältö muistuttaa lähinnä kokkareista puuroa, on tinktuurakokeiluni.

En enää ajatellut asiaa sen kummemmin, heittelin vaan tyytyväisenä kapseleita kitusiini ja siinä vaiheessa tänne pärähtikin jo laumoittain aiemmin maintsemiani ystäviä ja sukulaisia visiitille, heräsin yölläkin kirjoittamaan inspiraation yllättäessä ja viikot vilahtivat silmissä ja varsin hyvinvoivina ohi.

Kunnes ne perskuleen kapselit loppuivat. En edes ensin huomannut yhteyttä, sillä olin omasta mielestäni jo täysin parantunut, mutta sitten taas heräsin yhtenä aamuna huonovointisena. Ja sitä seuraavana iltana jokaista lihasta kolotti, päätä särki ja kurkkua kivisti. En kehdannut vaivata shamaania, kun nuokin kapselit oli hänen vaimonsa tehnyt oikeastaan itselleen, mutta katsoessaan harmaata puklua pidättelevää naamaani, hän antoi näytesatsin minulle todennäköisesti lähinnä säälistä.

Tilasin siis kotiin pakurikääpäpurua (sitä saa nettikaupasta naapurisaarelta Phuketista!) ja ryhdyin tutkimaan Googlen avulla mitä sillä voisi tehdä, koska toisin kuin shamaanilla, minulla ei satu olemaan kotona kapselointikonetta. Tutkimuksen jälkeen kävin ostamassa pikku pullon vodkaa (rasti seinään!) ja sekoitin sinne osan puruista. Tilasin myös netistä aiheeseen liittyen pipettipullot kuin mikäkin pro-kemisti konsanaan. Muutaman viikon muhittelun jälkeen purkissa pitäisi olla erittäin vahvaa ja tehokasta pakurikääpätinktuuraa. (tai vähintään hiton pahan makuinen ja näköinen drinkki)

Seuraavaksi aloin keittää teetä. Siinä menikin muutama tunti rattoisasti noitakattilaa hämmennellessä, mutta mitä sitä ei tekisi olonsa normalisoimiseksi.

Seuraavaksi aloin keittää teetä. Siinä menikin muutama tunti rattoisasti noitakattilaa hämmennellessä, mutta mitä sitä ei tekisi olonsa normalisoimiseksi. Lopputulos oli kahvin väristä sameaa sotkua. Ensimmäinen muki meni alas melko ongelmitta, mutta seuraavan kohdalla piti jo pitää nenästä kiinni. Nyt kun tarkemmin asiaa miettii, niin ei se taida olla ihme, ettei lahottajasienestä keitetty tee välttämättä hivele makunystyröitä. Mitä enemmän olen sitä juonut, sen pahemmin se tökkii vastaan. Eikä se edes vie pahaa oloa pois.

Nyt olen siis siirtynyt heittämään hitusen puruja veteen ja nielaisemaan ne kerralla alas. Tai ainakin se oli suunnitelma. Sen sijaan purut seilaavat juomalasin reunoilla, kurkussa ja hampaissa. Kaipa jokunen muru löytää tiensä mahaan astikin. Seuraava askel lienee sen hemmetin kapselointikoneen tilaaminen. Asioita, joita en nähnyt tapahtuvaksi vielä muutama kuukausi takaperin. Ehkä tämä on sitä jäniksen peräänkuuluttamaa heittäytymistä.
Ja toisaalta, sesongin ulkopuolella aikaa on enemmän kuin tarpeeksi tällaisten uusien harrastustenkin toteuttamiseen. Positiivisena argumenttina toimii myös se, että sitten kun tämäkään projekti ei mene kuin elokuvissa ja sadattelen taas ääneen, niin todennäköisyys, että kukaan suomalainen olisi sitä kuulemassa on sentään jo melko pieni.  :D

Katsokaa näiden tyyppien ilmeitä suomalaisen ystävän tuoman tuliaiskasan edessä :D