 |
| Kukapa sairastelusta tykkäisi, mutta mieluummin riippumatossa ulkona kuin neljän seinän sisällä |
Jossain vaiheessa kyllästyin potemiseen ja etenkin tähän jatkuvaan kuvotukseen ja sain kertakaikkisen hienon idean harhauttaa tautia. Kävin muutama kuukausi sitten paikallisella kampaajalla ja silloin selvisi, että omistaja/kampaaja Ying tekee myös kauneushoitoja. Jostain syystä ihoni on mennyt aika huonoon kuntoon, joten laitoin hovihoitolaan viestin ja kysyin milloin sopisi tulla. Sain ajan heti seuraavaksi päiväksi. Olin edelleen ihan hiton huonovointinen, mutta ajattelin, että tällainen tavallisuudesta poikkeava toiminta saisi ajatukset vähän muualle. Oikeassa olin!
Ying kysyi heti kärkeen, että onko minulla tatuointeja. Ööö, ei, mutta mitenköhän se mahtoi liittyä aiheeseen..? Kuulemma siten, että ihanan ja rentouttavan kasvohoidon kipuluokitus on samaa leveliä tatuoinnin kanssa. No mutta sehän on kiva kuulla. Not.
Olin jo alunalkaen osannut aavistella, että homma mennään thaimaalaiseen saari-tyyliin melko vanhakantaisilla menetelmillä, mutta Yingillä oli muutama sellainen ässä hihassaan, joihin en ollut itsekään osannut varautua. Hoito alkoi ihan miellyttävällä kuorinnalla, jonka jälkeen sain kasvoilleni 4 kertaa kuumalla vedellä kastellun pyyhkeen. Ymmärrän, että ihohuokosiahan siinä availtiin lämmöllä, mutta itselläni ei ollut pakokauhu kovinkaan kaukana, kun märkä pyyhe juntattiin naamalle kauttaaltaan, ilman siis, että nenälle tai suulle olisi jätetty mitään hengitysaukkoa.
Tämän jälkeen alkoi se ikävin vaihe eli mustapäiden ja muiden ällötysten mekaaninen poisto tiristelemällä. Positiivista: en tosiaan enää muistanut todella perkeleellisen nipistelyn takia huonovointisuuttani ollenkaan! Negatiivista: jostain täysin käsittämättömästä syystä Ying halusi näyttää lopuksi ihostani turistelemansa saaliin minulle estelyistäni huolimatta. Vaivalla harhauttamani paha olo palasi välittömästi yrittäen myös tuoda aiemmin syödyn lounaan mukanaan ylös.
Ihohuokoset luonnollisesti suljettiin käänteisesti kylmällä tukehduttamispyyhetekniikalla, mutta sen jälkeen loppuhoito oli jo ihan mukavaa. Yingillä näytti olevan tupla- tai jopa triplabuukkausta siinä käsillä, joten välillä huomasin, että joku ihan vieras ihminen oli levittelemässä mömmöjä iholleni Yingin antaessa ohjeita jonkun toisen asiakkaan hiuksia leikatessaan.
Naama oli tämän hoidon jälkeen aika hiton hurjan näköinen, mutta mitä sitä ei kauneuden eteen tekisi jne. Vajaa 12 euroa tästä puolentoista tunnin
Lääkärin kanssa ei väitellä
Koska en kokenut kivulla pahan olon harhauttamista kovinkaan kestävänä ratkaisuna, päätin kääntyä luottolääkärimme Dr Kanin puoleen. Kan itse istui vielä huoneessaan, kun astuimme sisään klinikalle. Yksi työntekijöistä kirjasi tietojani ja oireitani ylös, toinen sujutteli verenpainemittaria käteen, mittaria x sormeen ja yksi hoitaja ilmeisesti otti kuumetta otsasta. Tietojani kirjannut hoitaja kauhisteli korkeita verenpainelukemiani, mutta koitin sanoa, että istuin vasta alas ja minulla on vakava valkotakkikammo, että josko kokeiltaisiin hetken päästä uudelleen.
Jeesjees sanoi hoitaja hymyillen ja sitten olikin jo aika mennä Kanin huoneeseen. En tiedä kirjattiinko noita tähtitieteellisiä lukemia mihinkään kirjoihin ja kansiin, mutta toivon että ei!
Kirjaajapoika tuli huoneeseen mukaan, ilmeisesti ottamaan lääkemääräyksiä ylös.
Oireideni perustella Kan arveli, että minulla on todennäköisesti joku pöpö mahassa. Thaimaalaiseen tyyliin tätä ja aika hiton montaa muutakin asiaa hoidetaan sellaisilla antibiooteilla, jotka luuttuavat mennessään kaikki mahdolliset bakteerit hyvistä pahoihin. Lisäksi sain mukaan pahoinvoinninestolääkkeitä ja pari pussia jotain muita pieniä pinkkejä pillereitä. Kan sanoi assistentilleen tiukasti, että tämä potilas on sitten ystävä, että lääkäripalkkiota ei laskuteta.
Tiedän jo monen vuoden kokemuksesta, että Kanin kanssa ei kannata väitellä, joten hymyilin, kiitin ja kävelin assarin kanssa aulaan. Siellä sitten sanoin, että laita se lääkärinpalkkio sinne vaan ihan normaalisti, kun vakuutusyhtiö maksaa laskun joka tapauksessa.
Assari katsoi minua kauhistuneena, ei sanonut mitään, mutta osoitti ensin lääkärin huonetta ja teki sen jälkeen kurkunleikkauselkeitä omalle kaulalleen.
No, niin kuin aiemmin sanoin, Kanin kanssa ei väitellä, ei asiakkaat eikä näköjään myöskään henkilökunta.
Ripulirallia
Sopivasti kun olo ei muutenkaan ollut kovinkaan häävi,molemmat karvanaamat (koiramme) olivat ilmeisesti taas syöneet pihalta jotain sen sorttisia aarteita, että kummankin pakki oli sekaisin. Moula aloitti tämän ruljanssin oksentelemalla. Eikö ole käsittämätöntä, että 9/10 koirien oksennuksista osuu aina matoille, vaikka meillä on vain kolme pikkuruista mattoa koko hiton asunnossa?!
Hiisi sen sijaan kaasutteli pienen makkarimme sellaisilla toksiini-rupsuilla, että heräilin niihin yöllä ja päästin vaarin ulos tarpeilleen. Moula luonnollisesti halusi ulos vasta toki sitten kun Hiisi oli tehnyt tarpeensa ja olin saanut itseni aseteltua mukavasti takaisin peiton alle. Sen lisäksi pikkurotta ”ilahdutti” taas pissaamalla sohvalle sen vartin aikana kun olimme asioilla, koska kuka sitä nyt ulos malttaisi pissailla. Siellähän kuuluu juosta raivokasta rinkiä ees taas ja vaania mahdollisia pusikossa piileskeleviä kissoja ja kanoja.
Tiedän kyllä aika monta kivempaakin hommaa, kuin tämä useamman päivän kestänyt eriteralli huonovointisena. No, koirat paranivat onneksi melko sukkelasti, mutta Kanin antamat kaiken-ne-tappaa -antibiootit eivät tuoneet helpotusta oloon luvatussa kolmessa päivässä, joten oli aika ottaa käyttöön järeämmät konstit. Niinpä löysin itseni pitkästä aikaa shamaanin vastaanotolta. Shamaani totesi hoidon jälkeen sen minkä jo itsekin tunsin sisuskaluissani, energiavirtaukseni olivat tyystin pysähtyneet eikä minulla ollut näkyvissä voimia saati energiaa juuri minkään tyyppiseen aktiviteettiin. Shamaanin mukaan annoin energiaani johonkin tai jollekin, mutta ainoa kohde joka minulle tuli mieleen, oli tämä päällä oleva mysteeritauti. Edes shamaanin raivokas kristallien viuhtominen, puhdistavat savut, rummutus tai miellyttävät eteeriset öljyt edelleenkään tuoneet helpotusta jatkuvaan kuvotukseen ja uupumukseen.
Vähän rankempaa huumoria
Palasin siis taas muutaman päivän päästä voipuneena Kanin vastaanotolle. Sinnikäs lääkäri oli jo edelliselläkin kerralla tivannut oirekuvan perusteella, että onko mitenkään mahdollista, että olisin raskaana. Sanoin ei toistamiseen, mutta koska Kanin kanssa ei edelleenkään väitellä, hoitaja kiikutti minulle sormustimen kokoisen pienen muovisen purkin ja sanoi, että tähän tarvitaan sinulta virtsanäyte raskaustestiä varten. Sanoin hoitajalle, että muuten kiva idea, mutta luonnollisesti olin juuri kotona tyhjentänyt rakkoni sen verran perusteellisesti, että ei onnistu. Hoitaja hymyili, sanoi okei ja hävisi johonkin. Thaimaalaiseen tyyliin hoitaja ei tietenkään voi sanoa mitään etäisestikään negatiivista ja/tai suoraa kommenttia, kuten vaikka että tarvitsemme todella sen näytteen ennen kuin etenemme hoitosi kanssa.
Mitään ei tuntunut tapahtuvan vastaanotolla, Kan ja hoitajat hääräilivät jossain omiaan, joten tulkitsin asian niin, että ilman sitä kirottua virtsanäytettä istun täällä tyhjänpanttina vaikka maailman tappiin asti. Niinpä kiskoin kiukulla vettä reilun litran kitusiini siltä istumalta niin nopeasti kuin kykenin ja kävin huikkaamassa hoitajalle, että antaa sen naurettavan pienen purkkinsa näytettä varten. Oikeasti. Kenen sadistin idea on tehdä virtsanäytepurkista Barbie-nuken kahvikupin kokoinen?
Kan pyysi meidät hetken päästä huoneeseensa istumaan. Hän hymyili leveästi ja huudahti ”Onnittelut!”. Minä katsoin pöydälle aseteltua raskaustestitikkua epäluuloisena, sillä erittäin luotettavien lähteideni, eli amerikkalaisten romanttisten komedioiden perusteella, tikussa kuuluisi olla plussa, mikäli testattava on raskaana. Minun tikussani sen sijaan oli miinus. Sitten aloin siinä kelailla, että no hei, ajetaanhan täällä myös vasemmalla puolella tietä oikean sijaan, että hitostako sitä voi tietää onko aasialainen raskaustesti juurikin päinvastainen kuin länsimainen.
Sitten Kan alkoi nauraa. Vitsi vitsi. Aprillia. Lääkärihuumoria. Näin täällä meillä. En muista muuten ikinä Suomessa törmänneeni vastaavaan huumorinumeroon lääkärin vastaanotolla. Toisaalta, näkemäni perusteella Kan on superasiallinen ”tavallisten” asiakkaidensa kanssa, että kai se on sitten tuttujen kanssa kiva vähän päästellä höyryjä ulos.
Tämän episodin jälkeen otettiin joku verikoe ja sain pinkkien pikkunappien sijaan oransseja isoja pillereitä kotiin pahoinvointia estämään. Tutkin niitä kotona tarkemmin ja huomasin, että ne oli tarkoitettu pahoinvoinnista kärsiville kemoterapiapotilaille. :o Nekään eivät kuitenkaan poistaneet järkyttävää väsymystäni ja pahoinvointia, joten jälleen viikon lisäkärsimisen jälkeen otettiin mopo alle ja paineltiin Kanille.
Kan oli tässä vaiheessa jo melko epätoivoisen oloinen diagnoosin suhteen ja alkoi olla koko ajan enemmän vakuuttunut siitä, että minulla on päässä vikaa. Ja siis niin toki onkin (väitän silti, että vähemmän kuin hänellä itsellään), mutta aloin olla jo aika surkeana ja väsynyt monen viikon oireilun jälkeen.
Kan lopulta totesi, että on parempi lähteä mantereelle tarkempiin tutkimuksiin.
Sanoin, että en lähde mihinkään ennen kuin saan vakuutusyhtiön suostumuksen ja koirille hoitajan. Niitä sitten säädettiin siinä muutamia tunteja, haettiin papereita kotoa, tultiin klinikalle ja todettiin, että siellä halutaankin tällä kertaa toisia papereita ja taas haettiin lisää lippuja ja lappuja. Joidenkin tuntien odottelun ja edestakaisen ajelun jälkeen vakuutusyhtiöltä saatiin lääkäri kiinni (oltiin Suomen aikaan melko aikaisin aamulla liikenteessä), lupa heltisi ja sillä siunaaman sekunnilla minut laitettiin tippa kädessä paareille makaamaan. Tätä ennen olin saanut viuhtoa useamman tunnin edes takaisin mopon kanssa ihan ilman mitään huolia nestetasapainostani. :D
En montaa asiaa inhoa niin paljon kuin tiputusta ja sitä ärsyttävää paineentunnetta suonessa, kun lääke liruu hiljaksiin turboahdettuun kanavaansa. Etenkin tässä huvitti se, että minut laitettiin elektrolyyttitippaan. Olisin ehkä noin kuusisataa kertaa mieluummin juonut muutaman 100+ -urheilujuoman, mutta näillä mentiin. Täällä klinikoilla on omat ambulanssinsa, joten sellaisella lähdettiin ajelemaan kohti manteretta ja Trangissa sijaitsevaa sairaalaa. Jos tästä matkustusmuodosta haluaa hakea jotain positiivista makuuasennon lisäksi, niin se on ehdottomasti se, että lossille mentäessä pääsee näppärästi piipaa-autolla jonojen ohi!
Ambulanssissa oli mukana pari hoitajaa, joista toinen pilkki ja toinen mittaili vartin välein verenpainettani, joka siis oli jo tässä kohtaa koko ajan ihan normaali. Jossain puolivälissä matkaa pysähdyttiin tien varteen ja vaihdettiin sairaalan omaan ambulanssiin. Meno jatkui ihan vastaavasti maanisena verenpaineen mittailuna. Hoitaja oli tässäkin menopelissä ihan yhtä väsynyt, sillä kerran hän nukahti mittausten välissä niin, että tiputti kynänsä lattialle. :D
Wattanapatin sairaala, Trang
Wattanapatin sairaalasta ei sinällään ole mitään huonoa sanottavaa. Kaikki toimi siellä moitteettomasti, ehkä jopa liiankin. Etenkin se P”#&%€:n verenpaineen ja kuumeen mittaus, joita siis molempia suoritettiin myös läpi yön muutaman tunnin välein. Siitä huolimatta, että kuumetta minulla oli ollut viimeksi 3 viikkoa aiemmin ja verenpaine viimeiset kahdeksankymmentä mittauskertaa oli ollut täysin normaali. Hoitajat myös kyselivät joka kerta, että miten on madamen ”piipiin ja puupuun” laita. Huomasin, ettei niitä kirjoitettu kuitenkaan mihinkään ylös, joten lopulta vastasin kysymykseen jotain sellaista mitä kuvittelin hoitajien toivovan kuulevansa.
Lääkäri oli todella empaattinen nuori nainen, joka kyseli todella tarkkaan kaikki oireet. Jokaiseen vastaukseen hän henkäisi hämmästyneesti ”ooooooh”, enkä oikein tiennyt oliko se hyvä vai paha asia…
”Oletko allerginen millekään lääkkeelle?”
”En ole”
”Ooooooohhh!!”
”Oletko oksennellut viimeisen kolmen päivän aikana?”
”En ole”
”Oooooooooohhhh!!”
”Oletko laihtunut merkittävästi tämän sairauden aikana?”
”Kumpa olisinkin!”
”Ooooooooohhh!”
Hoitajia hääri siinä ympärillä ja yksi heistä kyseli painoani. Sanottuani parhaimman arvaukseni (en ole käynyt vaa’alla vuosiin) hän kysyi sen varuiksi kolme kertaa uudelleen järkyttynyt ilme kasvoillaan ennen kuin suostui kirjoittamaan jotain papereihinsa ylös. No, toisaalta hän ei ollut nähnyt minua kertaakaan seisomassa, eikä siis oivaltanut, että tämän mittaisessa varressa normaali painokin on thaimaalaisiin kilomääriin tottuneelle hoitajalle aikamoinen shokki, saati sitten kun on länsimainen hujoppi, joka on onnistuneesti kerännyt vähän ylimääräistä pehmuketta varteensa.
Suomessa on aina toisinaan tuntunut, että kokeisiin on vaikea päästä, ainakaan julkisella puolella, mutta täällä kun vakuutettu potilas sattuu kohdalle, niin silloin todellakin testataan kaikki mahdollinen ja mahdotonkin.
Minulta otettiin sydänkäyrä, keuhkoröntgen, ultrattiin kaikki sisäelimet, otettiin virtsanäyte ja pari verinäytettäkin. Heitin lääkärille myös omia ehdotuksia tehtävistä verikokeista, sillä miksipä siinä samalla ei sitten tutkittaisi kaikkea mahdollista. Olenhan muutenkin varsin korkeasti pätevöitynyt Google-tohtoriikassa ja diagnosoinut itselleni ihan useampiakin mahdollisia sairauksia. Jokainen niistä toki mönkään, mutta luovuttaa en aio!
 |
| Paikallinen juhlakomitea toi kukkia ja hedelmäkorin ystävänpäivän kunniaksi |
En ole ikinä ennen ollut Suomessakaan yksityissairaalassa, mutta julkisen puolen kokemukseni ovat parin kymmenen vuoden takaa ja poikkeavat melko paljon tästä kokemuksesta. Ensinnäkin sain alkuhaastattelun jälkeen yksityishuoneen, jossa oli myös Tommille nukkumapaikka. Minulle soitettiin kolme kertaa päivässä ja kyseltiin, että mitäköhän mahtaisin haluta syödä aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi. Vaihtoehtoja oli ihan mukavatasoisen ravintolan verran. Sain erikseen jopa suosituksia, kun sanoin, että syön vain kasvisruokaa. Oma lääkärinikin oli muuten kasvissyöjä, niin ei tarvinnut alkaa taas kuunnella saarnaa aiheesta ”kaikki oireesi johtuvat puutteellisesta ruokavaliosta, koska vegetaristi”.
 |
| Sairaalaruokaa. Kaikissa oli luonnollisesti chilipussi mukana :D |
Minulle oli nimetty oma hoitaja, joka kävi useasti päivässä tuomassa lääkkeitä, istuskelemassa sängynlaidalla, puristelemassa ja taputtelemassa minua kädestä ja juttelemassa niitä näitä. Siitä, että en ole töissä thaimaalaisessa yrityksessä hän veti välittömästi johtopäätöksen, että olen satumaisen rikas. :D Kysymykset olivat muutenkin jälleen thaityyliin ”melko” henkilökohtaisia liittyen varallisuuteen ja lapsien saamattomuuteen, mutta siihenhän täällä ollaan jo totuttu.
Toinen lääkäri kävi seuraavana päivänä kierroksella ja kyselemässä vointiani, joka olikin jo mukavasti kohentunut. Todennäköisesti paitsi lääkkeiden ansiosta, myös siksi, että halusin h*lvetinkyytiä omaan sänkyyni nukkumaan ilman jatkuvaa mittailua ja pissakakka-kyselyitä.
Lääkäri kysyi, että miksi asumme Thaimaassa ja vastasin auttavalla thaillani tähän, että siksi, että rakastamme Thaimaata. ”Minä rakastan teitä” huudahti lääkäri ja lähti jatkamaan kierrostaan.
Parin yön jälkeen tunsin olevani ihan täydessä tikissä, ramppasin ympäri huonetta hermostuneena ja tunsin, että olin niin voimissani, että voisin taas tehdä ihan mitä tahansa! Hoitaja tuli antamaan valtavan säkillisen lääkkeitä (kirjaimellisesti sen seitsemää sorttia) kotona rouhittavaksi ja sen jälkeen oli edessä enää laskun kuittaaminen. Onneksi vain allekirjoituksella, sillä ”ihan” ei nyt sattunut olemaan 2000 euroa taskunpohjalla painamassa. Vakuutukset, mikä iloinen asia!
Vaikka Thaimaa on kaiken kaikkiaan halpa maa, niin hoito yksityissairaalassa saattaa olla melko suolaisen hintaista ja ainakaan täällä meidän saarella edes paikalliset eivät halua mennä julkiseen sairaalaan hoidettavaksi, jos tarjolla on toinen vaihtoehto. Omakohtaista kokemusta asiasta ei toisaalta ole, joten en yhtään tiedä minkälaista hoitoa niissä on tarjolla.
Eli joo yhteenvetona, suosittelen todellakin hoitamaan vakuutusasiat kuntoon reissua varten.
 |
| Kotilääkitys |
Kananlento
Nyt olen ollut kotona sairaalareissun jälkeen muutaman viikon ja olo on vaihdellut supernaisesta nukkumattiin ja kaikkeen siltä väliltä.
Välillä olen saanut sellaisia energiapiikkejä, että olen alkanut siivoilemaan yömyöhällä, leiponut laskiaispullia ja käynyt lenkilläkin. Sitten on taas näitä tällaisia päiviä kuin tämä, kun olen herännyt syömään, tehnyt rauhallisimman mahdollisen venyttelyjoogan jonka olen netistä löytänyt ja nukahtanut sen jälkeen siihen joogamatolleni, kunnes Tommi on herättänyt ja taluttanut minut jatkamaan sänkyyn uniani.
 |
| Tällaistakin jälkeä voi syntyä, kun lähtee toipilaana lenkille eivätkä jalat kanna ihan niin kuin pää haluaisi... |
Tri Googlena kävin tänään toki tutkimassa tarkemmin, että mitä pillereitä oikeastaan napsinkaan ja yksi napeista on ilmeisesti jonkun sortin dementialääke. Näin. No, jos se tähän auttaa, niin… Tommin mielestä alan olla jo siinä iässä ja sen verran huonomuistinen, että lääkitys on ihan paikallaan.
Ihanat avuliaat ruotsalaiset ystävämme, jotka ovat täällä 2,5 kk lomalla onneksi tarjoutuivat hoitamaan koiria tämän reissun ajan. Moula aloitti hoitourakan lupaavasti pissaamalla jälleen sohvalle, karkaamalla ja loppukirinä vielä teurastamalla yhden naapurin kanoista. :o Mikä siinä sitten on, että Moula on tasan kaksi kertaa tappanut kanan/tipun ja molemmilla kerroilla ollessaan hoidossa? Yleensä se lähinnä vaanii kanoja parvekkeelta, mutta mitään murhanhimoa en ole siinä koskaan havainnut.
Päätin hoitaa tämä valitettavan kiusallisen tilanteen thaityylillä sanomatta naapurille asiasta yhtään mitään ja hymyillä aivan yhtä leveästi kohdatessamme kuin aina ennenkin. Naapurilla tuntuu olevan sen verran monta puolivilliä kotkottajaa, että elän toivossa ettei hän huomaa yhden puuttumista. Ellei sitten satu katsahtamaan pihamme takana olevaan puuhun, johon ruotsalainen ystävämme onnistui kananraadon lennättämään. Tarkoitus toki oli heittää sen sen verran pitkälle viidakkoon, ettei Moula kävisi syömässä raatoa iltapalaksi, mutta kananlento, (niin pieni, niin hento) tosiaan päätyi mangopuun oksalle. Elän toivossa, että joku viidakoneläin hävittää ruumiin puolestani.
Aika paljon siis mahtuu muutamiin sairasteltuihin viikkoihin, vaikka suurin osa onkin mennyt vaakatasossa. Suunta on kirjaimellisesti ylöspäin. Niin ihmisillä, kuin kanoillakin. :)
Ei kommentteja