Oho mikä maaliskuu

Muutosten maaliskuu

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo luvattoman pitkä tovi. Kävi nimittäin niin, että minä niin mieleni pahoitin ja menetin haluni kirjoittaa. Koitin kirjoittaa tekstiä mutta se oli niin negatiivista, etten itsekään halunnut lukea sitä. Minulla on kaikkea muuta kuin paksu iho ja joskus ilkeät somesotureiden kommentit menevät siitä läpi ja jäävät muhimaan ja kasvamaan korkoa sisälleni. Siitä huolimatta, että valtaosa kommenteista on ainoastaan kannustavia ja ihania. No mutta, huomasin yllättäen tänään kaipaavani kirjoittamista, joten katsotaan miten tämä tästä taas lähtee.

Maaliskuu on ollut aikamoinen muutosten kuukausi. Päätin esimerkiksi jäädä kovasti rakastamastani Trash Hero -toiminnasta määrittelemättömän pitkälle vapaalle, sillä en enää jaksanut olla yksin vastuussa koko Lantan toimintojen pyörittämisestä. Ennen kaikkea en enää jaksanut sitä melko massiivista määrää negatiivista palautetta, vttuilua ja ”väärin siivottu”-argumentointia jota somesoturit näppäimistöiltään minulle oksensivat. Huomaan että se oli oikea päätös hyvinvointini kannalta. Saan jälleen nukuttua öisin enkä ole jatkuvasti hermoromahduksen partaalla. Siis ainakaan tähän yhteen asiaan liittyen. :D

 

Korona ja käsienpesun jalo taito

Onko täällä muita jotka ahdistuvat kaikkeen korona-virukseen liittyvästä uutisoinnista ja etenkin some-”asiantuntijoista”? Siis niistä jotka tietävät järkkymättömällä itseluottamuksellaan miten tämä kriisi ratkaistaan. Tai ainakin osaavat kertoa mikä kaikki on tehty päin h*lvettiä tähän saakka. Ah, jälkiviisaus. Helpoin viisauden muoto joka on vieläpä kaikkien saatavilla.

Minun mielialani vaihtelevat ääripäiden ”hö, tämä ole mikään muu kuin flunssa perskuta”ja ”me kuollaan kaikki huomenna” välillä. En osaa pelätä omaa sairastumistani ollenkaan. Siis yhtään. Emme kumpikaan ole riskiryhmää ja asumme melko lailla keskellä-ei-mitään emmekä ole viihtyneet ihmismassojen seassa ennen pandemioitakaan. Silti jotenkin ahdistaa tämä epätietoisuus tulevaisuudesta. 

 

Jouduimme murtumaan joukkopaineen edessä ja ostamaan maskit joiden antamaan suojaan ketään kohtaan tai mitään vastaan en luota ollenkaan, mutta etenkin kaupoissa saa nykyään aika pahaa silmää jos liikkuu ilman että turpavärkki on peitetty jonkinlaisella kankaanpalalla. No, emme tosin liiku ihmisten ilmoilla kuin sen kerran tai pari viikossa kun käymme ruokakaupoissa. 

Vanha koira voi näemmä oppia uusia temppuja, sillä olen paitsi ostanut elämäni ensimmäisen maskin, myös 40 vuoden kypsässä iässä oppinut viimein pesemään käteni oppikirjamaisella tarkkuudella. Kyllä ei päiväkodissa koskaan sanottu että pitää laulaa lauluja samalla kun hinkkaa käsiään saippualla.

Täällä meillä ei hamsteroida vessapapereita (thaimaalaiset preferoivat bideesuihkua) ja kaikkea muutakin on kaupoissa saatavilla normaaliin tapaan. No, käsidesit ja maskit ovat paikoitellen kaupoista loppu. Ihan varuiksi kävin kuitenkin ostamassa tonkan viiniä. Ei vara venettä kaada!

Kaduilla on toisinaan oudon hiljaista, sillä monet paikat ovat kiinni ja ravintolat saavat myydä ruokaa vain mukaan otettavaksi. Täällä tosin on melko samanlaista muutenkin sesongin ulkopuolella joten autioituvat kadut ovat jokavuotinen tuttu näky.

Thaimaa ja Malesia ovat molemmat laittaneet tätä kirjoittaessa rajat kiinni emmekä mekään siis pääse hakemaan uutta viisumia naapurimaasta parin viikon päästä, niin kuin olimme suunnitelleet. En ole asiasta kovin huolissani, sillä epäilen, että täällä on melko monta expattia samassa jamassa. Asiat siis varmasti järjestyvät tavalla tai toisella.

 

Tinahäät ja valinnan vaikeus 

Me vietimme Tommin kanssa reilu viikko sitten 10-vuotishääpäiväämme. Mikä on sikäli merkillistä, että muistaakseni olemme edelleen jotain kakskytviis emmekä hakeneet presidentiltä lupaa avioitumiseemme. Itse asiassa emme hiiskuneet asiasta silloin kenellekään. Menimme naimisiin maanantaisena  maaliskuuun päivänä Helsingissä maistraatissa minun silmääni rippikouluikäisen vihkijän pitämän 2 minuuttia kestäneen vihkikaavan myötä ja viraston työntekijöiden todistaessa tapahtumaa. Seuraavana päivänä lensimme Malediiveille häämatkalle 10 päiväksi. Se on minusta edelleen kaunein paikka jossa olen ikinä päässyt käymään. 

10 vuotta sitten...

Ja nyt

Tommi, joka ei siis perinteisesti juurikaan harrasta suuria romanttisia eleitä, pääsi yllättämään minut tällä kertaa perusteellisesti. Hän oli säästänyt salaa euron jokaista avioliittopäiväämme kohden ja sanoi että saisin päättää mitä niillä rahoilla tekisimme, esimerkiksi ostaa kasan koiranpentuja. Tai lähteä käymään Malediiveilla. Ymmärtänette varmaan, että tässä oli varsin tiukka valinta käsillä. Päädyin kuitenkin Malediiveihin. Matka luonnollisesti nykyisen maailmantilanteen vuoksi siirtyy johonkin tulevaisuuteen, mutta pelkkä ajatuskin sinne palaamisesta saa minut kehräämään onnesta.

 

Sitten hetken päästä selvisi, etten edes joudu tekemään vaikeita valintoja, sillä voin saada MYÖS koiranpentuja! Tai yhden. Tai ainakin aikuisen koiran. Yllätyksekseni sain nimittäin soiton Lanta Animal Welfaresta. Heillä olisi kuulemma meille ihan täydellinen koira joka etsi hyvää kotia. Ystävällämme Mariella, joka aiemmin toimi LAWissa adoptiokoordinaattorina ja tätä nykyä meillä aina tarvittaessa lemmikkivahtina, saattoi toki olla näppinsä tässä pelissä sillä hän lähetteli keskukselta kuvia ja videoita hooposta tappijalkaisesta koirasta. Koiralla oli kaula paketissa, sillä sen edelliset omistajat olivat hylänneet sen muuttaessaan pois saarelta ja joku jonka ilmeisesti piti huolehtia koirasta oli laittanut sen kaulaan tukin roikkumaan metallivaijerilla. Ei mitenkään yllättäen tämä viritelmä oli porautunut ihon läpi, lopulta monta senttiä ja siinä vaiheessa LAW meni ja otti koiran hoitoonsa. Ihmisen julmuus ei koskaan lakkaa järkyttämästä minua. 

Niskahaavaa on hoidettu tässä kuvassa jo 2 viikkoa

Minä koitin järkeillä ja keksiä päässäni miljoona syytä miksi tässä tilanteessa meidän ei kannattaisi ottaa uutta koiraa. Yllätyksekseni olen nimittäin huomannut että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vakavammin suhtaudun sellaisiin sitoumuksiin joita lemmikit tuovat tullessaan, aikuisista rescueista puhumattakaan. Etenkin kun Moulan kanssa ei ole aina ollut kovin helppoa. Viimeksi tällainen ei-niin-helppo tilanne sattui muutama viikko sitten kun tomppelikoira nappaisi ystäväni thaimiestä yllättäen (onneksi vain!) lahkeesta. Minä otan nämä asiat melko vakavasti ja velloin vielä tämän tapahtuman jälkeen ”maailman paskin koiranomistaja” -itsesäälissäni kun sain tiedon kotia etsivästä koirasta. LAWissa muistetaan ilmeisen hyvin minun heikkouteni pörröisiä koiria kohtaan. :D

Päätin mennä katsomaan koiraa. Sillä eihän se vielä mitään tarkoita. Se on vain katsomista. Ha! Ihana, suloinen itsepetos! Olin vakaasti päättänyt että toista heikkohermoista koiraa ei meille tule (sorry vaan ihana rakas tomppelikoirani) ja siksi olinkin ilahtunut kun Oho tuli minua iloisesti häntä heiluen häkissään vastaan, heittäytyi maahan makaamaan ja tarjosi mahansa rapsuteltavaksi. Se myös lähti riemusta pomppien lenkille eikä korvaansa lotkauttanut muille koirille, kissoille tai edes tiellä tepasteleville kanoille. Hain Ohon meille päiväksi hoitoon ja se meni myös varsin lupaavasti. Yllätyksekseni Moula, joka vihaa KAIKKIA koiria (paitsi Hiisiä RIP) ja myös ilmoittaa mielipiteensä peräsuoli pitkällä räyhäten, ei sanonut Oholle mitään. 

Oho tykkää rantahiekassa möyrimisestä

Loppuelämän mittainen koeaika

Muutaman päivän päästä tästä hain Ohon ennalta määrittelemättömän pituiselle koeajalle (nämä kyllä tiedetään, hehe) ja se on sopeutunut meille hämmästyttävän hyvin. Tosin yksi melko massiivinen takapakki koettiin heti alkuun kissaeläimemme Piin ja Ohon välisessä orastavassa ystävyydessä. Piillä ja Moulalla oli käynnissä perinteinen iltainen painileikki johon Oho toki loikkasi kyselemättä mukaan. Kissa ei tätä ystävyyden elettä arvostanut. Sen sijaan se lähti kiljuen karkuun jonka Oho tulkitsi hippa-leikiksi. Siellä minä sitten iltapimeässä seisoin neuvottomana pihalla ja kuuntelin kuinka kissa kiljui ja puskat rytisivät kun koko kolmikko juoksi ympäri pihaa epämääräistä rinkiä. 

Jokunen päivä myöhemmin Pii oli toipunut tästä kokemastaan mittavasta vääryydestä ja suostui jälleen sietämään Ohoa näköpiirissään. Luonnollisesti seuraava kriisi oli jo tuloillaan. Pii halusi ulos ennen kukonkiekaisua ja toki kertoi sen äänekkäästi. Laskin maukujan ulos ja ehdin juuri vaipua takaisin uneen, kun ulkoa alkoi kuulua mekkalaa jonka tunnistin kissatappelun ääniksi. Otin kissan henkivartijakoiran Moulan mukaani ja menin selvittämään tilannetta. Minun huudoillani ei ollut mitään vaikutusta, mutta onneksi temppelikoira ei jäänyt analysoimaan miten riitapukarit kannattaisi erottaa. Se säntäsi samantien keskelle kissojen kärhämää ja lähti formula ykkösenä jahtaamaan vierasta kissaa naapuripitäjään. 

Sillä aikaa Pii livahti paniikissa kiljuen minun luokseni. Otin sen syliin ja havaitsin, että se lämmin kostea neste joka parhaillaan imeytyi kotimekkoni rinnuksen läpi oli kissan pissaa. Kukkoileva teinikissa oli siis JÄLLEEN käynyt heiluttelemassa keskariaan sille samalle naapurin pahapäiselle katille ja saanut JÄLLEEN selkäänsä. Ja pissanut JÄLLEEN housuunsa. Siinä oli aikamoinen Kodak-hetki taas käsillä kun koitin pestä paniikissa murisevan ja rimpuilevan kissan hanuria tiskialtaassa, huudella henkivartijakoiraa palaamaan kotiin ja koittaa sitten estää riemusta pomppivaa Ohoa liittymästä mukaan siihen kaaokseen. Ohon mielestä tilanne oli vähintäänkin hauska ja se halusi saada osansa ilonpidosta. Moula palasi pian kieli kynsissä roikkuen ja takiaisten peittämänä kotiin. Ja Pii. No, se oli vihainen koko universumille ja päätti että kaikki tämä oli uuden koiran syytä ja alkoi taas mököttää sille. Kissan logiikkaa on toisinaan vaikea ymmärtää, mutta eipä sille oikein voi puhua järkeäkään.

Uusi koira - syyllinen kaikkeen pahaan maailmassa

Onneksi palvelijat sentään vielä tietävät kuka tässä talossa määrää tahdin

Oho kuinka paljon koira voi haista!

Oho on jotenkin kaiken tämän keskellä kovin sopeutuvainen ja leppoisa tyyppi. Se tykkää nukkua aamulla pitkään. Aamuruokansa jälkeen se tepastelee makuuhuoneeseen ja nukkuu siellä yleensä melko yhtäjaksoisesti n. Klo 17 saakka jolloin menen hakemaan sen lenkille. Oletan että uneliaisuus on paitsi osa sopeutumista, myös hyvä merkki siinä mielessä että se kokee olonsa turvalliseksi. Ja on sillä toki vielä kaulan haavaan liittyen lääkityskin päällä. 

Siitä Oho sitten piristyy, pomputtelee lenkillä minun ja Tommin väliä (ja muuten ulottuu yllättävän korkealle nysillä jaloillaan) ja spurttailee golgataksi kutsumamme läheisen kukkulan rinteitä edestakaisin. Sitten se rauhoittuu hetkeksi ennen kuin alkaa retuuttaa mitä tahansa leikkikaluksi kelpaavaa (kerran se oli toistaiseksi tunnistamattoman eläimen pääkallo) ympäri pihaa aina siihen saakka kun joku menee valmistamaan illallista. Sitä se jaksaa seurata herkeämättä useamman tunninkin. Siinä tuntee äkkiä itsensä ihan julkkiskokiksi toisen ihailevien katseiden alla. Tai tässä tapauksessa yllä.

Harmikseen Oho myös on joutunut sen lyhyen ajan aikana jonka se on meillä asunut varsin monta kertaa kylpyyn. Tullessaan Oho haisi niin pahalle, että heräsin yöllä siihen löyhkään ja tunteeseen etten saa henkeä. En liioittele yhtään kun sanoin aamulla Tommille, että miten saakelissa mä kehtaan ikinä sanoa LAWille että ”ei me voidakaan pitää tätä koiraa siksi että se HAISEE liikaa”. Kaulassa oleva haava oli estänyt sen pesun keskuksella ja tuoreet rokotukset lääkeshampoiden käytön. Nyt parin vauvaöljy- ja lääkeshampoopesun jälkeen tilanne alkaa olla aika hyvä. Mahdollisesti Oholla on jotain ongelmaa ihossaan, sillä se kutisee aika tavalla. Niin paljon että se on rapsutellut osan kylkikarvoistaan pois. Tilanne on onneksi sekä kutinan että hajun puolesta menossa koko ajan parempaan. Onnistuin kuitenkin tekemään tästäkin asiasta taas sellaisen ongelman, että nuuhkuttelen jokaista kolmea lemmikkiäni nykyään jatkuvasti  selvittääkseni haiseeko uusi tulokas vieläkin enemmän kuin nämä meillä jo kauan asuneet eläimet. Tämänkin asian olisin toki voinut pitää ihan omana tietonani.

Päikkärit survoutuneena yöpöydän alle (vieressä on koiranpeti joka ei näemmä kelpaa päiväunitarkoitukseen)

Siis kuinka paljon sitä suolaa tuleekaan kahteen desiin hiutaleita?

Töppöjalka loikkaa yllättävän korkealle

Tässä asennossa saa mahakarvatkin hinkattua kunnolla hiekkaisiksi

Raksahommia

Olen saanut jonkun verran kysymyksiä rakennusprojektiin ja sen etenemiseen liittyen. Lyhyt vastaus; ei se etene. :D

Raksa on siis ollut nyt pysähdyksissä jo useamman kuukauden ajan. Vedimme omat johtopäätöksemme siitä, että vuokranantaja/rakennuttaja Pha on ilmiselvästi vältellyt meitä siitä alkaen kun raksan piti käynnistyä uudelleen. Thaimaassahan usein on todella vaikeaa sanoa asioita suoraan. Yllätin hänet joku päivä aamuseitsemän aikaan kastelemasta istutuksiaan ja päätin mennä jutulle. Aikansa siinä kierrettyään asiaa Pha viimein sanoi ”maasuu, soliii, no häv manii. Meipi veit tuu ol tlii mant moo?” Minä kyllä tiedän mitä thaimaalainen 2-3 kuukautta tarkoittaa. Varovainen arvio voisi olla vaikkapa puoli vuotta. Minä lohdutin Phata, että ei hätää. Asia on kunnossa. Parin kuukauden päästä jatketaan. Se sopii meille oikein hyvin.  Muistaakseni kirjoitin joskus viime vuonna että emme tiedä pääsemmekö jouluksi vai juhannukseksi uuteen kotiin. No, se sama pätee tänäkin vuonna. :D