Pyörällä Uuteen-Seelantiin, miksi hitossa?

Tommi tuo taloon espanjalaisen komean miehen

Kirjoitin jo aikaisemmin postauksen meillä vierailleesta kolmesta hullun hauskasta pyöräilijästä, joista kaksi (Dan ja Markus) ovat lähteneet reissuun Euroopasta päämääränään Uusi Seelanti. Kolmas ehkä hiukan vähemmän hullu Kelly liittyi mukaan Bangkokissa eikä ollut ainakaan aiemmin ihan varma lopullisesta päämäärästään.
Lupasin myös kirjoittaa aiheesta vähän informatiivisemman ja asiallisemman postauksen kuin se edellinen. Helpommin sanottu kuin tehty. Jotain tästä minun blogistani mahdollisesti kertoo se, että kun julkaistuja postauksia on nyt tätä kirjoittaessa 105 kappaletta, niin niistä informaatiojuttuja on kokonaiset 4. No, yrittänyttä ei panna, joten tästä lähtee!

Hauskasti kun olin tuskaillut tämän jutun parissa muutamana päivänä ja iltana, Tommi soitti minulle kauppareissultaan. Mitä hän ei siis ikinä tee. Linja oli todella kehno, mutta olin kuulevinani, että hän tapasi vastaavanlaisen UUDEN sekopäisen pyöräilijän 7/11 edessä ja hän oli tarjonnut kaverille yösijaa. Tyyppi oli vaatinut, että ennen kuin hän tulee meille, vaimolta on kysyttävä lupa. Minä ehdin kysyä rätisevän linjan läpi vain että ”Onko se komea, jos on niin tuo tänne!” kun puhelu katkesi. Puolisen tuntia myöhemmin Tommi tuli viidakkotalolle espanjalaisen Carlesin kanssa. Carles on ehdottomasti yksi hyväntuulisimmista tapaamistani kavereista ikinä. Ihan niin kuin edellinenkin pyöräilijäjoukko hän oli liikuttavan onnellinen lämpimästä suihkusta ja ilmastoidusta makuuhuoneesta. Tommi löysi jääkaapin perukoilta vielä vähän jotain tapastyyppistä naposteltavaa ja Carlesin suusta kuului lähinnä tyytyväisen hyräilyn lisäksi jatkuva ”oh my god, I can’t believe this!”

Minä taas olen aina ollut sitä mieltä, että espanja on maailman kaunein kieli ja ihan jo takapuoleni muhkeudestakin päätellen minun ei olisi kuulunut ikinä syntyä kylmään pohjolaan vaan ehkäpä johonkin sellaiseen maahan missä äässin sheikkaus on arkipäivää. Espanjafanitukseni koki aika kovan kolauksen siinä vaiheessa kun esittelin itseni Carlesille. Hän katsoi minua vinosti hymyillen ja kysyi, että olenkohan mahdollisesti tietoinen mitä nimeni tarkoittaa espanjaksi. No en ollut. Sitä ei nimittäin espanjanopettajani lukiossa koskaan ilmeisesti hennonnut kertoa. Marica on nimittäin suomeksi hinttari tai nynny. Ei siis tietenkään mikään neutraali homoa tarkoittava sana, vaan sellainen vanhan liiton haukkumasana.

Pidän tämän visusti mielessäni jos vielä joskus pakkaan kamani ja latinohanurini ja muutan johonkin espanjankieliseen maahan.

Hauskasti myös Carles oli matkalla fillarilla Euroopasta Uuteen-Seelantiin (mistä näitä hulluja oikein sikiää?), mutta koska hänellä oli viisumissa enää muutama päivä aikaa jäljellä hän oikeasti lähti lupaamansa yhden yön jälkeen jatkamaan matkaansa ihan samaan suuntaan kuin Kelly, Dan ja Markuskin.

Pääsin kuumien poikien väliin :D Me gusta!

No mutta, siihen alkuperäiseen aiheeseen eli kolmen pyöräilevän muskettisoturin haastatteluun.

Haastattelu suoritettiin ehkä noin neljässä osassa, osa olutlasien äärellä ja osa riippumatossa kiikkuen eli mitään johdonmukaista tekstiä on turha odotella. Puhe rönsyili aiheesta ja etenkin vierestä jatkuvasti ja useamman kerran etenkin Dan tuli toisiin ajatuksiin lausuntojensa suhteen ja pyysi vielä harkitsemaan mitä hänen sanomistaan asioista oikeasti julkaisisin. No, minun harkintakykyyni ei tunnetusti oikein voi luottaa. Sama englanniksi: Sorry in advance my dear delicate Dandelion.

Reissaajat:

Markus, 26-vuotias kuopiolainen nuori mies. Ollut reissussa vajaa 2 vuotta
Dan, 26-vuotias brittiläinen nuori mies. Ollut tien päällä vajaa 2 vuotta
Kelly, 26-vuotias brittiläinen nuori nainen. Ollut tien päällä muutaman kuukauden (liittyi mukaan Bangkokissa)

Otettiin tällainen Charlien enkelit -tyyppinen pose tähän

Vietätte käytännössä 24/7 yhdessä. Eikö toisten naamat ala jurppia? Mistä te yleisimmin riitelette?

Kaikki sanoivat yhteen ääneen että yleisimmät riidat syntyvät ehdottomasti ruoasta, aina ruoasta. Kellyn mielestä ruoka on pojille lähinnä polttoaine ja he ovat valmiita syömään ihan mitä tahansa eteen kannetaan. Riippumatta siitä mitä se on tai tietävätkö he edes mitä ovat naamariinsa lapioimassa.

Luonnollisesti väsyneenä sellaisetkin äärimmäisen tärkeät asiat kuten sekoitetaanko pavut riisin kanssa yhteen vai syödäänkö ne erikseen voivat saada aikaan massiivisen väännön.
Yleensä ateriat koostuvat aamiaispuurosta, nuudeleista ja lounas mahdollisesti paikallisista halvoista ruokapaikoista tai 7/11-kiskan antimista.

Mietittiin tässä yhdessä, että kumpi vihreä juoma mahtaa olla vaarallisempaa, tuo ydinsäteilyn värinen limppari vai olut..?

 

Mikä on oudoin asia jota matkalla on tapahtunut?

Danille tuli heti mieleen pari homoväritteistä kokemusta (ja tämä tuli yllätyksenä… öö.. ei kenellekään?). Dania on reissunsa aikana luultu useamman kerran homoksi, ehdotettu miesten välisiä rakkaudellisia kokemuksia ja jopa yritetty yöllä tunkeutua hänen telttaansa.
Azerbaidzanissa teltassa yöpyessään Dan herättyään havahtui siihen, että joku sankari oli runkkaamassa hänen telttansa edessä. Runkkari ei edes suostunut siirtymään, vaikka Dan pyysi useamman kerran hänen viemään ”ladatun aseensa” johonkin muualle.

Turkissa Dan leiriytyi epähuomiossa (omien sanojensa mukaan) alueelle, johon homot kokoontuvat. Känninen paikallinen yritti väkisin tunkeutua Danin telttaan ja lopulta tilanne kääntyi hyvin erikoiseksi, kun Danin kävi itkevää miestä sääliksi. Vaimo oli juuri laittanut miehen kanssa lusikat jakoon homouden takia ja isäkin oli vastikään kuollut. Dan lähti äijän kanssa kävelylle, jotta sekaisin oleva ihmisriepu saisi purkaa huoliaan. Miehen mielialat vaihtelivat laidasta toiseen ja lopulta hän kiukuspäissään mottasi vastaan tullutta kamelia suoraan käkättimeen. Kameli ei tällaista oikeutetusti katsonut hyvällä vaan sylkäisi äijää ja yritti jahdata tätä, mutta ukon pelastukseksi kameli oli sidottu tolppaan joten kostoreissu jäi lyhyeksi.

Dan ja Tommi kokeilivat vähän kynsilakkojen sävyjä

 Itävallassa Dan kohtasi varsin erikoisen hostin eli majoituksen tarjoajan. Pyöräilijöille on tarjolla erilaisten nettisaittien kautta ilmaisia lepopaikkoja ihan tavallisten (ja vähemmän tavallisten) ihmisten kotona. Yhdessä paikassa uudella majoittajalla ei ollut ollenkaan listattuja suosituksia, mutta Dan päätti silti rohkeasti katsoa minkälainen majoitus ja isäntä siellä olisi vastassa.

Isäntä johdatti Danin alakertaan epämääräisen synkkään vajaan, jossa oli lähinnä työkaluja klapinurkkausessa. Ei siis todellakaan varsinaisesti mukavin yöpymispaikka. Dan jäi katsomaan ”huonetta” hieman hämmentyneenä kunnes kuuli takanaaan kuinka ovi napsahti lukkoon. Juuri kun Danin mielikuvitus alkoi laukata villiä kehää mies avasi oven nauraen ja pyysi Danin mukaansa katsomaan hänen oikeaa majapaikkaansa. Tämä oli jopa minun mielestäni melko mustaa kidnappaushuumoria ihmiseltä jonka on tavannut ehkä viisi minuuttia aikaisemmin.


Markukselle sen sijaan tarjottiin Iranissa viettämänsä viiden yön aikana 7 eri naista vaimoksi! Osa mahdollisesti leikillään, ainakin puoliksi, mutta onhan siinä nuorelle miehelle hetkeksi sulateleltavaa. Tai kavereille kerrottavaa!

Kuva Markuksen arkistoista

Mikä on hienoin kokemus reissullanne tähän asti?

Markus on kokenut monesti syvää kiitollisuutta siitä kuinka ystävällisiä ja auttavaisia ihmiset ovat olleet. Kuinka paljon on saanut pyyteetöntä apua, ruokaa majoituksia ja jopa pyykkejä on pesty (toim. huom, ei tässä meidän majoituspaikassamme). Markus sanoi, ettei olisi selvinnyt ilman apua ja anteliaita lahjoituksia.

Erikoisin avunanto oli ehkä se kun kiinalaisen tuttavan isä, joka ei siis ollut koskaan tavannut Markusta, suostui kirjoittamaan suosituskirjeen, jotta Markus sai tavanomaista 30 päivää pidemmän viisumin Kiinaan. Normaalilla viisumilla hän ei mitenkään olisi ehtinyt polkea Kiinan läpi ajoissa.

Kun Markuksen teltta meni matkan varrella rikki, ihmiset majoittivat hänet koteihinsa, ravintoloihin ja auttoivat löytämään hotellin. Hänelle jopa kerättiin lahjoituksena uusi teltta ja muita matkalla tarvittavia tarvikkeita. Ja viimein kun Markus saapui suosituskirjeen kirjoittaneen miehen kotikaupunkiin, siellä järjestettiin hänelle tervetuliasseremonia banderolleineen kaikkineen.

Kelly rannalla

Danin spontaani ensimmäinen kommentti matkan hienoimpaan kokemukseen oli tämä suora lainaus ”Getting laid in Cambodia”

Hän fiilisteli tätä kokemusta tähtitaivaineen siinä aikansa kun kysyin häneltä, että onko hän varma, että haluaa lukita tämän vastauksen ennen kuin esimerkiksi kysyy yleisöltä apua tai kilauttaa kaverille.
Siinä vaiheessa hän kiirehti sanomaan, että älä nyt ihmeessä sitä sinne blogiisi kirjoita. Hups. Meni jo.

Mahdollisesti toisiksi hienoin kokemus oli Tadzikistanin Pamir-vuoriston läpi kulkevan maailman toiseksi korkeimman tien Pamir Highwayn polkeminen ja huiputtaminen. Tien huippu kohoaa 4655 metriin merenpinnasta. Huipulla Dan pääsi majoittumaan isoon paikallisten asuttamaan jakin vuodilla sisustettuun telttaan ja myös lypsämään jakkeja. Näin korkealta varhain aamulla näyttäytyvä auringonnousu oli kuulemma ikimuistoisen kaunis ja ainutlaatuinen hetki muutenkin.

Myös Kazakstanissa Danin näkemä esimmäinen villi kamelilauma jäi mieleenpainuvana näkynä mieleen.

Dan ja kameli (kuva hänen arkistoistaan)

Mikä pyörällä matkustamisessa on pahinta?

Danin sanojen mukaan vastaus on helppo, pyöräily itsessään on ehdottomasti pahinta. Välillä hän on miettinyt miksei vaan käyttänyt kaikkia rahojaan kuukauden all inclusive-hotelliin jossain kivassa kohteessa ja makoillut altaalla siemaillen mojitoja.

Epäilemättä myös varusteongelmat, puhkeileivat kumit ja hajoavat varusteet pyörästä puhumattakaan uuvuttavat reissaajia.

Aina niin hyväntuulisen Markuksen pimeä puoli (Kuva Danin arkistoista)

 

Mikä pyörällä matkustamisessa on parasta?

Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että vapaus on ehdottomasti paras puoli. Voi mennä silloin kuin haluaa, minne haluaa, ilman aikatauluja, oman tahdin mukaan, voit valita reitin ja telttamajoituksen ansiosta on hyvin itsenäinen. Pyöräillessä myös pääsee paikkoihin joihin muut turistit eivät mene, ja paikalliset ovat todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Pyöräily myös tekee länsimaisista ihmisistä lähestyttävämpiä. Resuiset pyöräilijät eivät näyttäydy vain rikkaina valkoisina ihmisinä samoin kuin takseilla ja minibusseilla kohteisiin pölähtävät turistit.

Kuva Markuksen arkistoista

Mitä neuvoja antaisitte ihmiselle joka suunnittelee samanlaista reissua?

Dan kannustaa unohtamaan pelon ja vaan lähtemään reissuun, aloitus on aina vaikeinta.
Sen lisäksi hän kehottaa ehdottomasti ottamaan mukaan riittävästi erilaisia hoitavia balsameita hanuria varten. Niille tulee takuulla tarvetta.

Markus taas neuvoo keräämään tarpeeksi rahaa ennen reissua, ettei rahasta muodostu heti kärkeen suurin huolenaihe.

Kuinka kauan ja miten suunnittelitte reissua ennen lähtöä?

Dan ajatteli reissua n. 1,5 v etukäteen josta noin 8 kk oli oikeaa suunnittelua. Dan sai lisäpontta päätökselleen silloisesta työstään, jossa ei viihtynyt ja inspiroitui 18-vuotiaasta pojasta joka polkee parhaillaan maailman ympäri yksipyöräisellä. Sehän saa tavallaan normaalin pyöräilyn kuulostamaan suorastaan helpolta…

Markus suunnitteli reissua n. 4 kk joka  oli käytännössä lähinnä varusteiden hankintaa. Alunperin hänen ajatuksenaan oli tehdä vain 6 kk reissu Euroopassa ja lähinnä hän pohti mitä kautta hän menee Eurooppaan ja aloittaa reissunsa. Markus ajoi kokonaisen yhden lyhyen testiajon pyörä lastattuna ennen reissuun lähtemistä.

Raha. Se kiinnostaa aina kaikkia. Kuinka paljon rahaa kuluu reissussa?

Ihan kaikki kulut mukaan lukien noin 320 e / kk, yleisimmin alle 300 e. Kuulostaa melko kohtuulliselta.

Minkälaisia kommentteja ja kysymyksiä muilta ihmisiltä useimmiten tulee?

Yleisimmät kysymykset ovat ehdottomasti, ”MIKSI ja OIKEASTIKO?”

Jos kysyjä ymmärtää vastauksen he ovat yleensä vaikuttuneita ja kysyvät seuraavaksi oletteko te hulluja. (Tämä noudatteli pitkälti samaa linjaa omien kysymysteni kanssa)
Eurooppalaiset pitävät reissua hienona, miettivät onko se vaarallista ja miten matka rahoitetaan.

Turkissa ihmisiä kiinnosti eniten ovatko pojat naimisissa, onko lapsia ja miksi ihmeessä ei.
Kiinassa keskityttiin taas vähän toisen tyyppisiin tiedusteluihin kuten kuinka paljon te tienaatte, mitä teette työksenne ja eivätkö vanhemmat suutu kun ette tee töitä.

Ihan varmaan noin pitkän reissun aikana tulee vaikeita aikoja. Mikä kohta on ollut pahin, se kun on halunnut vaan pakata kamat ja lähteä takaisin kotiin?

Markus on harkinnut niin tosissaan kotiin palaamista kaksi kertaa, että on katsonut jo lentoliputkin valmiiksi.
Ensimmäisen kerran Istanbulissa, jossa hän aloitti blogin kirjoittamisenkin. Tässä vaiheessa rahat olivat loppu, sponsoreita ei ollut mailla eikä halmeilla eikä siis myöskään tarpeeksi rahaa koko matkaan perille Uuteen-Seelantiin. Hän mietti silloin lopettamisen ja luovuttamisen eroa. Markus totesi, ettei todennäköisesti pääse Uuteen-seelantiin, mutta koittaa päästä niin pitkälle kuin mahdollista.

Toisen kerran lopettaminen kävi mielessä Kiinassa, jossa pidemmän viisumin saaminen on todellinen haaste. Kun viisumi-asia oli järjestynyt, kulttuurinen muutos oli valtava. Ensimmäiseksi hän polki Xinjiang-provinssiin jossa on pieni hallituksen alistama muslimivähemmistö. Provinssissa on äärimmäisen tiukka kontrolli ja siellä on ollut jopa kuolemaan johtaneita mellakoita.

Viranomaisten pelossa paikalliset eivät halua tavata ulkolaisia eivätkä etenekään toimittajia. Ihmiset kääntyivät pois kun koitti jutella tai kysellä neuvoja. Varusteongelmien lisäksi Markuksella oli poliisin kanssa ongelmia kolme kertaa yhden viikon sisällä. Kerran poliisi tuli jopa keskellä yötä hotellihuoneeseen kyselemään passia ja raahasivat Markuksen laitokseen haastetteluun viideksi tunniksi.
Jotain tämän provinssin vainoharhaisuudesta kertoo ehkä sekin, että poliisit ottivat Markuksen puhelimen haltuunsa ja kun hän sai luurin takaisin, sinne oli asennettu ylimääräisiä seurantasovelluksia. Markus puhdisti puhelintaan kaksi tuntia näistä ylimääräisistä vakoilusovelluksista.
Kiinaa ennen joka paikassa ihmiset olivat olleet valtavan ystävällisiä ja avuliaita. Xinjiangissa hän tunsi itsensä ensimmäistä kertaa hyvin yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Sitten hän päätti polkea seuraavaan provinssiin ja jos tilanne olisi siellä yhtä paha, hän palaisi kotiin. Onneksi näin ei ollut ja matka sai jatkua.



Danin matkan vaikein hetki oli se kun hänen perheensä tuli kreikkaan visiitille häntä tapaamaan. Kun loma oli ohi ja perhe lähti takaisin kotiin, hän vasta huomasi kuinka kova ikävä perhettä ja kotia hänellä olikaan. Ja kuinka hän jätti kaiken tärkeän taakseen polkeakseen ympäri maapalloa.

Myös Danilla oli ongelmia Kiinassa. Hän joutui lentämään kotiin hakemaan Kiinan viisumia ja perheen ja ystävien tapaamisen jälkeen ja Markuksenkin mainitseman Xinjiangin provinssin kylmyys tuntui erityisen pahalta.

Koko matka on ylipäätään ollut niin henkistä kuin fyysistäkin ylä- ja alamäkeä, mutta Dan ei ole kertaakaan tosissaan harkinnut lopettamista. Erityisesti se, että hän kerää reissullaan rahaa Unicefille saa hänet jatkamaan matkaa. Mitä kauemmas Dan polkee, sitä enemmän ihmiset lahjoittavat Unicefille rahaa. Jo ennen lähtöään Dan ehti kerätä Unicefille pari tuhatta puntaa lahjoituksia.

Kuva Markuksen arkistoista

Miten olette muuttuneet fyysisesti matkalla?

Kelly oli ainakin meille tullessaan jo varsinainen lihaskimppu, joten en osoittanut kysymystäni hänelle ollenkaan. Markus valitetteli, että Iranissa hänestä pidettiin niin hyvää huolta ja tuputettiin ruokaa jatkuvasti, että hän onnistui jopa hieman pyöristämään poskiaan siellä ollessaan. Dan taas sanoi menettäneensä manboobsit polkemansa vajaan 30 000 km aikana.

 

Reissun noloin hetki

Bangkokissa Markuksen lukkokengät haisivat niin kuolemalle, että hostellin respan työntekijä pyysi jättämään kengät johonkin missä haju ei häiritsisi muita. Sen jälkeen Markus koitti sulkea likapyykkinsä niin tiukkaan pussiin etteivät ne häiritsisi ketään hajullaan mutta lopulta respan työntekijä pyysi siirtämään nekin johonkin myrkyttämästä hengitysilmaa. Sen jälkeen työntekijä spreijasi koko hostellin peittääkseen varusteiden löyhkän. Lopulta Markus joutui paitsi hävittämään kenkänsä, pesettämään vaatteensa, myös vaihtamaan hotellia nolostuksen takia.


Hauskasti kun kertasimme näitä kuulemiamme tarinoita Carlesin kanssa, hän pystyi samaistumaan kaikkiin niihin. Toivottavasti näiden kaikkien hauskojen, lämminsydämisten ja sanonko vielä kerran? HULLUJEN nuorten pyöräilijöiden tiet risteävät. Jos ei muuten, niin viimeistään Uudessa-Seelannissa.

Danin Matkaa voi seurata (ja toki lahjoittaa rahaa Unicefille) täällä Dan Cycles world
Markuksen matkaa voi seurata (ja toki lahjoittaa rahaa matkakassaan) täällä sekä täällä2.

Turvallista matkaa. Safe travels. Näitä tyyppejä emme hevin unohda. En edes minä joka unohdan paljon enemmän asioita kuin muistan. 💕