Lentomatkustamisen riemut - top 9 mieleenpainuvinta lentokokemusta


Lentäminen on itselleni ollut aina vain pakollinen paha ennen kuin pääsee varsinaiseen asiaan eli kohteeseen. Olen ollut osaltani aiheuttamassa ilmastonmuutosta vähintäänkin riittävästi koska lomamatkojen lisäksi olen lentänyt vuosia vielä työnkin puolesta. Ja nauttinut kaikista lennoista vähintään yhtä paljon. Mikä on melko vähän. Kaikkien aikojen lempilentoni on ehkä se kun olin (jälleen) sairaana, streptokokin kourissa ja kuumeessa ja niin sekaisin, että heräsin reilun 10 tunnin lennon aikana vain syömään ennen kuin nukahdin taas uudelleen.
En siis pelkää lentämistä, vaan inhoan sitä
Ja ehei, en siis pelkää lentämistä, vaan inhoan sitä. Näillä on todellakin vissi ero. Edellisellä turneellani ”pääsin” lentämään 7 lentoa parin viikon sisään. Arvatkaa vaan kuinka iso tatti oli otsaa varjostamassa sen rupeaman jälkeen?
Lennoilla harvemmin pääsee valitsemaan seuralaisiaan ja niinpä olenkin tullut yhden naisen kattavissa tutkimuksissani siihen tulokseen, että kaikenlaisia sankareita sitä leipä tahi riisi elättääkin ja koneet lennättävätkään. Eikä vähiten tällaisia oman elämänsä sankareita kuin minä. :D
Siksipä päätin tehdä oikein listan aiheesta "mieleenpainuvimmat lentokokemukset".

Tällä kertaa matkalla Air Asialla


1. Koneiden turvaohjeet

Jokainen joka on lentänyt yhtään useampaan otteeseen on nähnyt ihan riittävän monta kertaa miten pelastusliivi puetaan päälle, kuinka siihen voi puhaltaa lisää ilmaa ja valon lisäksi tässä mahtavassa teknologian multihuipentuma-liivissä on jopa pilli! Siis WAU! No nytpä ei kyllä pelota enää yhtään jos kone rysähtää savuten keskelle Bermudan kolmiota.
Pidemmille lennoille kaivan sydän tai lähinnä lompakko verta vuotaen sen verran kuvettani, että saan ostettua paikan keskivertoa väljemmällä jalkatilalla. Näin pitkiä koipia ei nimittäin todellakaan ole mikään ilo taitella ilmeisesti puoli metriä lyhyemmille ihmisille tarkoitettuun jalkatilaan. Useimmiten tämä paikka on exit-rivillä.

Niin oli keissi yhdellä niistäkin kerroista kun lensimme Finnairin sinivalkoisin siivin Bangkokiin. Täpäkkä lentoemäntä tuli kertomaan tärkeistä velvollisuuksistamme lukea ohjevihkonen tähän paikkaan liittyen. Exit-paikkahan siis velvoittaa suoranaiseen sankaruuteen! Sen lisäksi että maksat oikeasti ekstraa kyseisestä paikasta, joudut tarvittaessa avaamaan ilmiliekeissä olevan lentokoneen oven ja auttamaan kaikki muut matkustajat ulos ennen kuin saat itse lähteä. Tämä asia varmistetaan jo ostovaiheessa ”oletko ymmärtänyt velvollisuutesi” -kohdassa jossa pitää laittaa raksi ruutuun ennen hyväksymistä. No, arvaa mitä? Valehtelen siinä kohtaa joka kerta! Siinä erittäin epätodennäköisessa tilanteessa, että tällaisessa hätätilanteessa olisi mitään pelastettavaa jäljellä, hyvin todennäköisesti avaisin oven ja lähtisin siitä reippaasti itse ensimmäisenä ulos. Veikkaan, etten olisi ainoa.

No mutta, takaisin tähän mainitsemaani Finnairin lentoon. Tommi erehtyi sanomaan matkustamohenkilökunnan edustajalle, että kiitti mutta noi ohjeet on sen verran monta kertaa nähty, että ei niitä enää tarvitse lukea. Naisen ääni kiristyi aavistuksen ja hän sanoi, että se ohje nyt silti kertakaikkiaan pitää lukea koska ohjeet voivat vaihdella eri lentoyhtiöiden kesken. Tommi sanoi, että tämänkin yhtiön ohjeet ovat kristallinkirkkaasti mielessä. Tässä vaiheessa nainen otti jo kipinää ja sanoi, että jos kieltäydymme lukemasta ohjeita, lennämme (hehe) ulos koneesta. Eli siis emme lennä mihinkään tai ainakaan Bangkokiin tällä lennolla. Tässä vaiheessa tökkäisin ohjeen Tommille käteen ja vakuutin leidille hermostuneena, että ei syytä huoleen, osaamme ohjeet ulkoa kohta sekä etu- että takaperin. Tommi mulkoili naista kulmiensa alta ja piti ohjelappua edessään lukematta siitä sanaakaan. Tämä sentään onneksi riitti. Olisihan sekin kai ollut saavutus lentää ulos koneesta vesiselvänä häiritsemättä ketään vain siksi, ettei suostu tavaamaan turvaohjeita. :D

Olisihan sekin kai ollut saavutus lentää ulos koneesta vesiselvänä häiritsemättä ketään vain siksi, ettei suostu tavaamaan turvaohjeita. :D


Aika monta yhteistä lentoa takana ja todennäköisesti monta vielä edessäkin...

 

2. Koiran paino on uhka lentoturvallisuudelle

Hyvissä ajoin ennen kuin olimme muuttamassa tänne Lantalle aloimme selvitellä eri lentoyhtilöiltä miten saisimme koiran parhaiten mukanamme perille. Optio 1 oli luonnollisesti Finnair, koska se lentää ainoana lentoyhtiönä suoraan paitsi Bangkokiin, myös Krabille sesonkiaikaan. Soitimme asiakaspalveluun, josta annettiin häkin maksimikoko ja sanottiin, että jos häkki on IATA-hyväksytty, asia olisi kunnossa. Hiisi onneksi sopi juurikin tähän maksimikokoiseen jättiläishäkkiin ja huokaisimme helpotuksesta. Kun sitten aloimme soitella asiasta uudelleen lähempänä ajankohtaa varataksemme lentoja, asia ei enää ollutkaan niin selkeä. Häkin maksimikoko oli edelleen sama, mutta nyt Finnair ilmoitti että häkki saa painaa koiran kanssa yhteensä maksimissaan 50 kg. Ihan kiva, Hiisi nimittäin painaa karvan vajaa 40 kg, mutta se häkki pirulainen yksin painaa jo 25 kg! Koetimme selvittää asiaa useampaan otteeseen laihoin tuloksin. Finnairin logiikalla häkki, jonka kantokyky on 50 kg ja joka on tarkoitettu esim. newfoundlandinkoirille saa heidän koneessaan sisältää vain 25 kg painavan koiran. Minä taas haluaisin nähdä sellaisen tuon painoluokan kokoisen koiran, joka todella tarvitsee pienen ponin vetävän häkin.

Hermohan - ei mitenkään yllättäen - siinä taas meni.

Minä ilmoitin välittömästi, en lainkaan ylidramaattiseen tyyliini, että haistakaa koko maailma ja erityisesti Finnair pitkä paska. Minä en lennä ilman koiraani mihinkään. Matka ja muutto on nyt peruttu. Missä on köysi ja mihin sen voi tukevasti ripustaa. Ja aika monta kirosanaa päälle.

Tommi sen sijaan jatkoi sinnikkäästi Finnairin pommittamista (huom. vain kuvainnollisesti). Hauskinta tässä koiranlennätys-saagassa oli se, että syy miksi 65 kg koira + häkki -kombon lennätys ei onnistuisi siinä missä 50 kg setin, vaihtui joka kerta kun kysymykseen vastasi eri henkilö samasta puljusta. Sillä aikaa kun minä viiltelin klemmarilla ranteitani auki, Tommi laittoi asiakaspalvelijoiden kanssa parastaan.
Yksi kieltäytymisen syy oli ylipaino. Tommi tarjoutui itse laihduttamaan 15 kg jolloin ylimääräinen paino olisi tällä paikattu. Ei kuulemma käynyt.
Tommi kysyi, että miten kyseinen 15 kg voi olla niin kriittinen ruumassa, kun käytännössä kukaan ei tiedä onko matkustamossa lipun ostanut ihminen kenties 45 kiloinen vai 145 kiloinen? Asiat eivät kuulemma liittyneet toisiinsa.

Hiisi häkkeineen Bangkokissa odottamassa viimeistä lentoa

Sitten oli syy ”kukaan ei jaksa kantaa noin painavaa häkkiä ruumaan”. Tommi tarjoutui itse lastaamaan häkin ruumaan. Ei kuulemma sovi (jännästi Thaimaan päässä nämä mehupillin paksuiset ihmiset jaksoivat kantaa häkkiä. Puhumattakaan kilpailevan lentyhtiön Lufthansan Helsinki-Vantaan henkilökunnasta, joille paino ei ollut ongelma. Mahdollisesti Lufthansalle on sitten vaan valikoitunut pelkästään kehonrakentajia alati kantamaan näitä valtavia koirahäkkejä (joita sivumennen sanoen voi olla vain yksi/lento).

Ehdottomasti silti epätoivoisin vastaus ja suosikkini kaikista näistä selityksistä oli se, että ”meidän pitää ajatella lentoturvallisuutta. Eihän se kone jaksa nousta jos ruumassa on noin painava häkki”. En tiedä teistä, mutta minun turvallisuudentunnettani lentomatkustamista ajatellen tämä lausunto suoranaisesti ei parantanut. Jos kone ei jaksa nousta lentoon 65 kg painava häkki ruumassa, niin en edes halua ajatella minkälaista vahinkoa esimerkiksi yksi vähän tukevamman lounaan syönyt matkustaja voisi saada nousukiidossa aikaan!!

Hiisi pääsi lopulta perille Lufthansalla suoran lennon sijaan kahdella välilaskulla. Kukaan ei missään vaiheessa punninnut häkkiä saati koiraa. Seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa laittaisin Hiisin häkkeineen ihan pokkana Finnairilla ja sanoisin, että koira häkkinsä kanssa painaa juurikin 49 kg. Rehellisyys ei peri maata tai ainakaan lennätä koiraa suorilla lennoilla toiselle puolelle maailmaa.

Hiisi lepäilee lentohäkissään

3. Lentokenttätunnelma ja odottamisen juhla

Ette arvaa kuinka monta lentokentällä tapettua ylimääräistä tuntia Angry birds -peli aikoinaan minulta pelasti? No, onneksi nykyään kentillä on laturipaikat ja netit, joten puuhaa sentään edelleen löytyy meillekin jotka emme niin innostu ostoksilla ravaamisesta.

Palatessamme Koillis-Thaimaan reissulta Bangkokiin, minun oli tarkoitus jatkaa siitä yksin Suomeen ja Neng ja Tommi taas palaisivat kotiin Lantalle. Lennot vaan menivät sen verran ”hassusti”, että minulle jäi vaivaiset 9 tuntia luppoaikaa näiden parin lennon väliin. Pari tuntia sain tapettua sillä, että kävimme yhdessä syömässä. ”Yhdessä” tässä tapauksessa tarkoittaa sitä että Neng meni syömään jotain nuudelikeittoa, jota oma kiintiöni oli tupaten täynnä ja me painelimme Tommin kanssa Subwayhyn. Siitä vielä vaihdoin lentokenttäbussilla kenttää Don Mueangilta Suvarnabhumille ja perillä huomasin, että odotettavaa oli enää vaivaiset 7 tuntia! Olin ajatellut heilahtavani samantien turvatarkastuksista läpi ja meneväni vaikkapa hierontaan, kunnes muistin, että perskules, koska olin tarjoutunut lentokummiksi Lantalta Suomeen lentävälle Sansa-kissalle en voisi tietenkään painella läpi porteista ennen kuin kisu olisi myös tsekattu lennolle sisään.
No ei siinä. Kokeneena lentokenttäodottelijana käppäilin aulassa ympyrää ja verryttelin jalkojani, ostin namuja ja juotavaa kunnes luovutin ja rojahdin penkeille istumaan.
 Ympärilläni hyöri aasialaisia turisteja, jotka siis ”todella huomaamattomasti” koittivat ottaa itsestään selfieitä kanssani.
Ympärilläni hyöri aasialaisia turisteja, jotka siis ”todella huomaamattomasti” koittivat ottaa itsestään selfieitä kanssani. Vaihdoin paikkaa pariin otteeseen ja tungin lohtusuklaata kitusiini minkä kerkesin, kunnes vihdoin spottasin lemmikkitaksin ja häkissä tyytyväisenä pötköttävän Sansa-kissan.

Sansa ja minä Bangkokin kentällä


Adoptioprosessista sen verran, että yleensä adoptoitu lemmikki on valmis lentämään uuteen kotiinsa vasta n. 3-4 kk prosessin aloittamisesta ja siksi uudet omistat harvemmin itse pystyvät viemään lemmikkiä mukanaan. Siihen tarvitaan lentokummeja, eli ihmisiä jotka ovat muuten vaan lentämässä haluttuun kohteeseen ja ottavat adoptoidun eläimen matkatavarakseen (kaikki kulut luonnollisesti hoitaa adoptoija). Reissausta ja ruokaa -blogissa on tästä asiasta paljon lisää infoa.
Kentällä jonotin lemmikkitaksin tyypin kanssa kunnes pääsimme lähtöselvitykseen. Virkailijat olivat hämmentävän kiinnostuneita papereista ja tutkivat niitä usean virkailijan voimin, ottivat kuvia, mittailivat häkkiä ja pähkivät tilannetta. Sitten piti siirtyä seuraavalle tiskille maksamaan tämä ”erikoismatkatavara” ja siitä erikoismatkavarahihnalle. Tässä vaiheessa jo 6 ihmistä oli syynännyt Sansan häkkiä ja papereita ja todennut kaiken olevan kunnossa. Katselin kuinka Sansan häkki hävisi johonkin erikoismatkavarahihnan syövereihin, huokaisin helpotuksesta ja suuntasin kohti turvatarkastusta.

Olin juuri seuraavana vuorossa menossa turvatarkastukseen kun kiukkuinen ääni huusi minua palaamaan takaisin. ”Kissanne häkissä ei ole matkatavaratägiä” tuli erittäin tiukkaan ja kiukkuiseen sävyyn, ihan kuin MINUN kuuluisi sellainen asia hoitaa. Ei muuta kuin takaisin lähtöselvitykseen, johon tällä kertaa sentään pääsin jonojen ohi ja jossa nolostunut virkailija pyysi kolme kertaa mokaansa anteeksi. Sitten kissa takaisin erikoismatkavarahihnalle, turvatarkastukseen ja siihen ne ylimäääräiset ajat sitten kivasti menivätkin. Ehdin juuri käydä haukkaamassa jotain evästä, ostaa pari tuliaista ja kävellä suoraan koneeseen.

Kohti Bangkokia

4. Normipäivä

Oletteko koskaan nähnyt Kummelin normipäivä-sketsiä?
Pääsin todistamaan sitä ihan livenä vastikään. Kone oli selvästi jo lähtövalmis, boarding completed ja mitä näitä nyt on, mutta mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Kunnes sitten käytävää pitkin toikkaroi aivan totaalijurrinen keski-ikäinen suomalaismies jonka lentoemo toivotti tervetulleeksi ja koitti kohteliaasti kysellä herran paikkanumeroa, että saisi ohjattua hänet oikealle paikalle. ”Hminua eih muuhten tharvitshe theithtiellä! Minä olen Jhyri!” Ja niin Jyri oli lapa ojossa kohti lentoemoa. ”Jahansh MINNA” (Jyri koitti kuumeisesti tarkentaa katseensa naisen rinnassa kiiltelevään nimikylttiin) ”eiphä näemmhä ollakhaan ennen lennetthy samallha lennholla. Minäh olhen nimitthäin olluth viisithoistha vuottha thuolla khoneen thoisessha päässhä töisshä pherähiemehnä”. Minna (tai mikä nuoren naisen oikea nimi sitten olikaan) koitti ohjata Jyriä täysin toisella puolella konetta sijaitsevalle paikalleen istumaan. Kuinka ollakaan siellä oli toinen nuori ja kaunis lentoemäntä vastassa ja samat jankkaukset toki suoritettiin hänelle.

Sitten hän viimein lysähti paikalleen istumaan ja kuului selittävän varsin kovaan ääneen vieressä istuvalle aasialaiselle miehelle, että ”HELOU mai neim ish Jyri, laik juri gagarin pat aim jyri not juri”. Ajattelin, että oman matkustusmukavuuteni uhallakin käyn ihan justsillään tunkemassa tyynyni äijän kitaan, jos neropatti ei vaikene, mutta onneksi ruokatarjoilun ohessa tarjoiltu alkoholi ilmeisesti sinetöi diilin ja äijä sammmahti ja hiljeni loppulennoksi.

5. Lemmikin kanssa lentäminen

Olen lentänyt lemmikin kanssa kahdesti. Ensin Hiisin ja viimeksi Sansa-kissan kanssa. Kummallakin kerralla (Hiisin tapauksessa kaikilla kolmella lennolla) tiedustelin matkustamohenkilökunnalta niin kohteliaasti kuin osasin, että haluaisin varmistaa että lemmikkini on varmasti koneessa mukana ja että kapteeni on tietoinen, että ruumassa on lemmikki. Tämä on täysin perusteltu kysymys, sillä vahinkoja sattuu eikä ole mitenkään mahdotonta, että lemmikki ei olisikaan koneessa tai että kapteeni ei tietäisi eläimestä ruumasta eikä siis säätäisi ruuman lämpötilaa sen mukaiseksi. Silti tämä kysymys näyttää suoraan sanottuna v*tuttavan lentohenkilökuntaa ihan eniten. Jotenkin tuntuu, että ne saakelin perseitä puristelevät känniurpotkin saavat enemmän myötätuntoa kuin lemmikistään huolissaan oleva matkustaja joka on sivumennen sanoen kuitenkin maksanut lemmikkinsä lentolipusta 300 euroa.
Lufthansan lentoemo katsoi minua pitkään ja sanoi, ettei osaa vastata kysymykseen, koska se pitäisi kysyä kapteenilta. Olisin halunnut vastata, että mikä saakelin jumala se kapteeni on!? Mene ja kysy prkl!! Eli oikeasti tilanne toki meni näin ”Oi, no voisitko mitenkään käydä varmistamassa asian? Kiitos paljon vaivannäöstäsi.”

Sansa-kissan kanssa lentäessäni kysyin tismalleen saman kysymyksen läheisimmältä pimpulalta (kyllä, en aio enää olla edes poliittisesti korrekti. Pimpula mikä pimpula koska hermo meni). Hän vastasi minulle, että kyllä ne eläimet ”YLEENSÄ OVAT MUKANA”. Minä vastasin hammasta purren, edelleen hymyillen, että niin niille eläimille myös yleensä laitetaan matkatavaratägi häkkiin lähtöselvityksessä että ne löytävät oikeaan koneeseen, mutta niinpä vaan sekin unohdettiin tuossa juuri hetki aiemmin tehdä, että voisitko vaan mennä ja varmistaa asian. Sen sijaan, että hän olisi kävellyt kapteenin luo, hän soitti ohjaamoon puhelimella, joka sijaitsi ehkä noin metrin päästä paikastani. Kuulin siis puhelun vaikka kuinka olisin yrittänyt olla sitä kuulematta. ”No Pimpula tässä moi. Kuule täällä on tällainen ylihuolestunut matkustaja, tiekkö, niin. Haluaa tietää, että onko kissa varmasti mukana. HAHAHA. Joo, tiedääääääään, sori vaan hei oikeesti. Okei, mä kerron.”
Sitten hän kääntyi puoleeni, ihan kuin en olisi juuri kuullut puhelua paljon puhuvine äänensävyineen ja sanoi, että kaikki on kunnossa, kissa on mukana ja lämpötila ruumassa sen mukainen.

Taas mennään

6. Kaljan tilalle rusketusta

Norwegianista minulla on varsin vähän huonoa sanottavaa. Kalusto on uutta ja hinnat kohdallaan. Suurin negaatio Thaimaanlentoja ajatellen on joutua aina lentämään aina Norjan, Ruotsin tai Tanskan tms kautta ja odotella siellä tuntikausia ennen kuin vihdoin pääsee suuntaamaan kohti päämääräänsä. Olimme jokunen vuosi sitten palaamassa joltakin Thaimaan matkalta kotiin, lentoaikaa oli vielä reilu 1,5 tuntia jäljellä kun Tommi pyysi lentoemolta yhden oluen. ”Ilmainen tarjoilu on päättynyt” ilmoitti nainen johon Tommi sanoi, että ei se haittaa, kyllä hän voi ostaa juomansa ihan käyvällä valuutalla. Sekään ei käynyt, koska ”olemme JUURI laskeutumassa”. Siis reilun puolentoista tunnin päästä. 
ajattele nyt kuinka hieno rusketus sulla on äläkä ole kurjalla mielellä vaikka et saanut olutta.
Oikeasti. Sitten nainen sanoi Tommille kuin äiti lapselleen jolle ei antanut lupaa tikkarille, että mutta ajattele nyt kuinka hieno rusketus sulla on äläkä ole kurjalla mielellä vaikka et saanut olutta. Siis anteeksi mutta mitvit? Rusketus! Käytät oikeasti rusketusta argumenttina kaljanhimoiselle miehelle jota ei voisi ihonväri vähempää kiinnostaa?! :D
Tommin mieliala parani välittömästi eikä hän ollut enää pätkääkään harmissaan siitä, ettei saanut olutta. Vai miten se nyt menikään..?


 

7. Hätä ei lue lakia

Niin. Yleensä silloin kun kone on jossain 45 asteen kulmassa ja nousemassa tai laskemassa, turvavyövalot todellakin palavat. Ja vessan ovet on takuulla lukittu. Jokin tässä oli sitten kuitenkin liian vaikeaa ymmärtää, sillä edellisellä Bangkok-Helsinki -lennollani tässä vaiheessa matkaa arvioni mukaan kiinalainen nainen päätti reippaasti lähteä seikkailemaan kohti vessaa. Nainen oli jo päässyt kanssamatkustajien penkkien selkänojista tukea ottaen vessan kohdalle kun erittäin vihainen kuulutus ”SIT DOWN NOW” kaikui läpi matkustamon. Naisparka säikähti tätä niin paljon - ja kieltämättä noudatti oheita täysin kirjaimellisesti - että istui välittömästi lattialle muna-asentoon kädet pään päälle aseteltuina. Ihan siihen vessan oven viereen. Minä istuin taas siinä vessan vieressa exit-paikalla (ja olin lukenut oikein viimeisen päälle ne turvaohjeetkin!) katsoin tätä esitystä eturivistä ja purin huuleni verille etten olisi räjähtänyt nauramaan. Henkilökuntaa ei muuten sivumennen sanoen naurattanut yhtään. Seuraava ohje olikin jo tarkempi ”Go back to your seat” ja nainen uskalsi nousta ja sprinttasi yllättävän ketterästi takaisin omalle paikalleen.

Hieman vastaava tilanne sattui koneen laskeutuessa samalla lennolla. Tällä kertaa suomalainen mies tuli varsin päättäväisesti rynkyttämään vessan lukittua ovea. Minua vastapäätä istunut lentoemo sanoi zenmäisellä tyyneydellä, että ovet on nyt lukittu eikä vessaa voi käyttää. Mies aneli, että hänen ihan oikeasti pitäisi päästä vessaan. Naisen ilme ei edelleenkään värähtänytkään kun hän sanoi, että ”ei auta, teidän pitää nyt vaan odottaa”. ”MUTTA KUN MULTA TULEE PASKAT HOUSUUN YMMÄRRÄTKÖ SÄ!!!??” parkaisu kajahti koko matkustamon läpi. Edelleenkin nainen katsoi eteensä silmät lasittuneina ja sanoo ettei voi auttaa.
En tiedä mitä miesparalle kävi, toivottavasti hän pystyi puristamaan pakaransa tiukasti yhteen sen reilun vartin ajaksi joka laskeutuminen otti. Silti oli kieltämättä vähän sellainen olo, että on jossain piilokameran lentokoneen vessa -jaksossa mukana.

8. Tuitui ja koneiden tekniset viat

Ymmärrän, että koneisiin voi tulla teknisiä vikoja ja niiden suhteen on parempi pelata varman päälle eikä luottaa onneensa. Toisille yhtiöille näitä teknisiä vikoja vaan tuntuu sattuvan ihan hemmetin paljon useammin kuin toisille. Ensimmäinen matkamme Thaimaahan oli TUIn järjestämä pakettimatka ja sehän oli sen verran rattoisa reissu, että kyseisen yhtiön lennolle minua ei enää saa vaikka maksettaisiin. Ensinnäkin tämä oli vielä sitä aikaa kun pakettimatkoille ei voinut tsekata itse sisään, vaan piti jonottaa siinä parin kilomerin mittaisessa jonossa ensin tiskille, sitten turvatarkastukseen, sitten koneeseen jne.

Koneessa sain heti kärkeen massiivisen paniikkikohtauksen, kun tajusin a) kuinka pitkä lento on b) kuinka ahdas istumapaikkani on. Olin saanut itseni puhalleltua takaisin tajuihini kun kone vihdoin lähti lentoon. Osapuilleen 3 tunnin lentämisen jälkeen, jossain siinä Venäjän ilmatilassa, kapteeni kuulutti, että koneeseen on tullut tekninen vika ja joudumme palaamaan takaisin Helsinkiin.
Osapuilleen 3 tunnin lentämisen jälkeen, jossain siinä Venäjän ilmatilassa, kapteeni kuulutti, että koneeseen on tullut tekninen vika ja joudumme palaamaan takaisin Helsinkiin.
Sitten jonoteltiin oikein olan takaa! Ulos koneesta, matkatavarat hihnalta, hotellikyyditystä (koska uutta lähtöaikaa ei tiedetty, oli parempi kuulemma jäädä läheiseen lentokenttähotelliin), huonetta, illallislipuketta jne jne. Hotelli itsesään oli pahin Suomessa näkemäni mörskä joka kehtaa kutsua itseään hotelliksi. Uusi lento pääsi starttaamaan tasan vuorokauden myöhässä, käänteisen jonotusrupeaman, uuden ihan vaan pikkuruisen paniikin ja jatkuvan jokaisen kuulutuksen pelon värittämän lennon jälkeen laskeuduimme vihdoin Phuketiin, jossa luvattu kuljetus oli vain 3 tuntia myöhässä. Sivumennen sanoen olin pukeutunut silloin farkkuihin koska sattuneesta syystä se jäi siinä lämpötilassa melko hyvin mieleen. Hotellilla huomasin, että olin kauttaaltaan kummallisen ihottuman täplittämä. En tiedä tuliko reaktio pelkästä vtutuksesta vaiko ehkä Bonusinnin lakanoista.

Bonus Inn

9. Lennot Malediiveille

Malediivit oli ensimmäinen kaukokohteemme, myös häämatkamme eli odotukset olivat korkealla. Tällä kertaa lensimme ensin British Airwaysillä Malén kentälle joka on siis ainoastaan yhden kiitoradan sisältävä Malediivien lentokenttäsaari. Aiemmin olin tottunut lähinnä rallienglantia vääntävien elämäänsä kyllästyneiden skandinaavilentokapteenien selostukseen säästä suunnilleen tähän tyyliin ”tö vete in destineissön is luukin klaudi vindi änd reini änd tempritsö is plas tuu dikriis”
Tällä kertaa kaiuttimista helähti nuoren kapteenin iloisella äänellä ja toki täydellisellä brittienglannilla ”We’re just about to land to Maldives and the weather is…Absolutely lovely”.
Ja olihan se!
Tällä lennettiin kohteeseen


Kohdesaari Kuredu oli sen verran pieni, että sinne lennettiin pienellä potkurikoneella ja elämys oli muuten sekin. Turvaohjeistus oli hoidettu sillä, että kapteeni näytti istuintaskuissa olevia ohjekortteja ja kehoitti käyttämään niitä viuhkoina ilmastoimattomassa hitokseen kuumassa koneessa. Meidän paikkamme olivat heti siinä ohjaamon takana, ja kun ojensin jalkani suoraksi, ne olivat itse asiassa jo ohjaamossa. Kapteenilla sen paremmin kuin perämiehelläkään ei ollut kenkiä. Sen matkan mietin lähinnä sitä mieltä lämmittävää faktaa, että alla kimmeltävä turkoosi merivesi olisi niin lämmintä, että siellä pärjäisi kyllä tovin jos toisenkin mikäli kone ei pysyisi perille asti ilmassa.

Saaren slogan taisi olla "No shoes, no news". Pätee näemmä lentokapteeneihinkin


Tämän matkan jälkeen mikään ei ollut enää ennallaan. Euroopan ns. ”lämpimät” talven lomakohteet jäivät siihen. Sen jälkeen lennettiinkin Thaimaahan ja sillä tiellä sitä edelleen ollaan. :) Lentämisessä on siis todellakin ne hyvätkin puolensa. :)

Kilpikonna Malediiveilla. Hästäk nou filtter!

Ei kommentteja