Huonosti käyttäytyvät koirat

Karanteenia ja kasvomaskeja

En tiedä haluaako kukaan enää kuulla Koronasta tai Covidista mitään, mutta koska aiheelta on melko vaikea välttyä, niin päivitetään kuulumiset senkin osalta täällä. Säännökset ovat täällä vaihtuneet viime aikoina sellaista tahtia, että niiden perässä on ollut vaikea roikkua mukana. Se taas on aikaansaanut sen, että olen lukenut kaikkia mahdollisia paikallisia Facebook-ryhmiä jatkuvalla syötöllä ja lähinnä aiheuttanut itselleni sillä päänsäryn ja ahdistuksen. Ryhmät ovat olleet pahimmillaan todella angstisia sotatantereita jossa lähinnä haukutaan kilpaa toisia. Suosikkejani ovat ehdottamasti ne aloitukset jossa raivotaan siitä että ihmiset raivoavat. :D

Onneksi auringonlaskut ovat kotipihallakin katsellen upeita :)

Moni tänne jumiin (osa tahallisesti, osa tahtomattaan) jäänyt turisti ei selvästi ymmärrä missä maassa he tällä hetkellä asuvat. Thaimaata johtaa sotilasjuntta eikä maa muutenkaan kilpaile vähiten korruptoituneiden valtioiden palkinnoista. On siis melko naiivia, tai itse asiassa hemmetin tyhmää olettaa, että täällä asiat menisivät niin kuin kotimaassa. Kun täällä siis sanotaan, että ulkona liikkuessa on käytettävä maskia ja tottelemattomuudesta voi saada 600 e sakot, niin kyllä se maski kannattaa vaan kiltisti pukea ylleen vaikka kuinka korpeaisi. Ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta sen sijaan voi päästä ilmaiseen ylläpitoon paikalliseen vankilaan jopa pariksi vuodeksi joten jos sellainen ei napostele, niin parempi vaan pysyä kotona. Erityisesti kun ulkonaliikkumiskielto on voimassa vain klo 22-04 eli normaalin ihmisen on sitä melko helppo toteuttaa. 

En myöskään tiedä mitä niiden herrasmiesten päässä liikkui jotka päättivät ottaa ilkosillaan aurinkoa yleisellä rannalla. Se on Thaimaassa paitsi laitonta, mutta tyhmemmänkin pitäisi ymmärtää, että se on erityisen vähän suotavaa muslimisaarella. Kukaan ei ole myöskään onnistunut vielä kertoman minulle, että miksi "ihmismakkaraa" pitää saada grillattua muutenkaan? Oikeasti?

Olemme itse lakanneet käymästä rannoilla. Tai oikeastaan missään. Jostain hämärästä syystä viimeksi käydessämme rannalla auringonlaskun aikaan se oli tupaten täynnä ihmisiä. Siis enemmän kuin vilkkaimmalla sesongilla. Näemmä mitä vähemmän olen tekemisissä ihmisten kanssa, sitä vähemmän siedän sosiaalista kanssakäymistä. Niinpä elinpiirimme pyörii lähinnä vierastalon ja studion väliä, kerran päivässä lenkillä ja muutaman kerran viikossa ruokaostoksilla. Onneksi vakilenkkimme korkeimmalta kohdalta näkee sentään meren ettei pääse kokonaan unohtamaan asuvansa saarella. :D

Melko totuudenmukainen kuvaus nykyisestä arjestani

Näiden rajoitusten lisäksi saari on suljettu mantereesta ja jaettu kahtia eikä pohjoisesta pääse etelään ja päinvastoin ilman erittäin pätevää syytä. Etenkään jos ei satu olemaan Thaimaan kansalainen. Alkuun kun suurin paniikki iski täällä päälle, osa paikallisista poliiseista otti jokseenkin mielivaltaisia keinoja käyttöön. Ainostaan ulkomaalaiset pysäytettiin ratsioissa ja käskettiin palata kotiin. Paikalliset saivat sen sijaan liikkua vapaasti. Niin kuin täällä asiat yleensäkin, asioita aloitetaan innokkaasti ja sitten ne lopahtavat yhtä nopeasti kuin alkoivatkin, joten kylien rajoja ei vahdata enää niin tiukasti. Etenkään aikaisin aamulla.

Me olemme sikäli onnekkaassa asemassa että satumme asumaan pohjoisella puoliskolla joten meillä on täällä ihan hyvin kauppoja ja ravintoloita tarjolla vaikka pääosin kokkaammekin omat ruokamme. Osa yrittäjistä on myös keksinyt uusia bisneksiä entisten hiljentyneiden tilalle, joten niinpä minäkin sain juuri itse tehtyä kreikkalaista jugurttia kuljetettuna kotiovelle. Ja jopa kaupan päälle passionhilloa!

Turistit pakkosiirrettiin kaikki neljään eri hintaiseen hotelliin, toki he saivat itse valita mihin näistä halusivat muuttaa. Nyt näitä hotellien vieraita testataan aktiivisesti. Kaikki vuokramopot takavarikoitiin (ulkomaalaisilta) liikkumisen välttämiseksi. Alkuun osa turisteista valitti äänekkäästi ja vertasi 3 tähden hotellissa asumista natsien keskitysleireihin. Mahdollisesti en ole ainoa joka pyöritteli tässä kohtaa silmiään. Ilmeisesti pahimmat valittajat pakkasivat sittemmin kamansa ja lähtivät viimeisillä lennoilla kotiin tai muuten vain rauhoittuivat. 

Pahinta näissä kaikissa rajoituksissa on kuitenkin tämä ainakin pari viikkoa kestävä alkoholinmyyntikielto!! OMG! Miten tästä voi ikinä selvitä? Tai nimenomaan selviää! Onneksi tällaiselta pienehköltä saarelta jostain löytyy aina taho joka on valmis hieman venyttämään sääntöjä. Hehe.

 

Korona toki vaikuttaa välillisesti moneen muuhunkin asiaan. Tällä kertaa en mainitse nimiä asioiden arkaluontoisuuden vuoksi, mutta luonnollisesti kun turistit kaikkoavat saarelta, se tarkoittaa monelle paikalliselle työttömyyttä eikä Thaimaassa ole sosiaaliturvaa nimeksikään. Niinpä mekin olemme olleet tilanteessa jossa ystävät lähettävät toistuvasti viestejä ja pyytävät rahaa ”lainaksi”. Jopa niin epätoivoisesti, että osa on tullut meille kotiin ja istunut pihassa odottamassa että me annamme kielloistamme huolimatta periksi. Asia nyt vaan on niin, että olemme kannatelleet niin montaa ystävää ja ”ystävää” taloudellisesti vuosikausia, että johonkin se raja on vedettävä. Meillä se menee nyt tässä. Täällä on tarjolla paikallisille erilaisia apupaketteja, mutta jostain syystä ainakin meidän kaveripiirimme tuntuu olevan niin ylpeää väkeä, että niitä on vaikea hakea tai ottaa vastaan.

Entä se eräs kaveri joka ajeli tässä taannoin kännissä ratsiaan mopolla? Se on sikälikin ainutlaatuista, että en ole koskaan kuullut, että Lantalla olisi puhallutettu ketään. Paikallisella poliisilla ei kuulemma ole ollut sitä varten edes laitteita. :D Tämä kaveri joutuu odottamaan tuomiotaan ties kuinka kauan, koska oikeuslaitos on mantereella ja epäilen, että siellä on tällä hetkellä tärkeämpiäkin asioita käsiteltävänä. Niin kuin vaikkapa karanteenista karanneita ihmisiä. Parhaassa tapauksessa kaverimme saa useamman sadan euron sakon, mutta pahimmassa tapauksessa muutaman kuukauden häkkihoitoa. Odottelu ahdisti häntä niin paljon että hän koitti mennä poliisilaitokselle nopeuttamaan prosessia siinä onnistumatta. Joten ei auta kuin odotella ja toivoa parasta.

Toisinaan sitä jopa innostuu leipomaan suomalaisia perinneherkkuja

Oho mikä hässäkkä!

Meillä on ollut uusi perheenjäsen, töppöjalkainen hömelö Oho-koira nyt kuukauden verran. Siinä ajassa se kavereineen on ehtinyt nolaamaan minut ihan yllättävän monta kertaa. Tätä ei nyt pidä käsittää väärin, kaikki lemmikkini ovat kyllä saattaneet minut hankaliin tilanteisiin, kukin omalla uniikilla tavallaan. Muistan vieläkin elävästi kuinka edesmennyt sekarotuinen Jalo-koirani lähti lenkillä livohkaan ja kun seuraavan kerran sain siihen näköyhteyden, se nylkytti jonkun erittäin hämmentyneen näköisen miehen kauniiksi suittua kultaistanoutajaa hullun kiilto silmissään. Melko pian tämän jälkeen sen pallit jäivät eläinlääkärin vastaanotolle. Siis Jalon.

Hiisi taas oli tapaturma-altis paitsi itsensä, myös sivullisten osalta. Se onnistui joskus nuorempana taittamaan metsälenkillä nuoren, taipuisan puunvesan mahansa alle ja vapauttamaan sen pinteestään kohdallani. Sitä ääntä mikä siitä lähtee kun a) varpu mäjähtää täysillä mitään arvaamattoman lenkkeilijän takaraivoon b) tai kun siitä seuraten uhri kiljuu kivusta kuin palosireeni, on vaikea kuvata ulkopuoliselle. Hiisi myös joskus teinarina rouhaisi vahingossa pohkeeseeni sydämen muotoisen mustelman tavoitellessaan hampaillaan iholle tullutta äkäistä toista koiraa. Että onhan näitä ollut. Tapahtumia koirien kanssa.

Silti on pakko sanoa, että tämä nykyinen kirppusirkus on ihan omaa luokkaansa. Ylimielinen kissa joka tykkää jättää tylsistyessään muurahaisia kuhisevia raatoja jälkeensä, kaikesta hermoileva temppelikoira ja aivan ylihömelö ja kömpelö, täysin nimensä veroinen Oho, tai Öyhö, niin kuin me häntä nykyään kutsumme. Kun nämä kaksi neropattikoiraa laittavat päänsä yhteen, niin siitä ei hyvä seuraa.

Ehkä jätin suolia tursuavan gekon kynnykselle. Ehkä en. Et voi todistaa mitään.

Tomppelikoira Moula on tähän saakka pysynyt varsin kivasti pihalla ja vartioinut hienosti tätä omaa aluettamme. Sen jälkeen kun hupsistakeikkaa-koira tuli taloon, Moulan reviiri on lähtenyt laajentumaan puolihuomaamatta. Esimerkiksi kävelijät, pyöräilijät ja mopoilijat saattavat olla yllättävä uhka joka pitää välittömästi häätää kauemmaksi riittävän äänekkäälle rähinällä. Oholla taas ei ole pienintäkään käryä miksi se osallistuu tähän toimintaan, kunhan vaan painelee mukaan öyhöttämään sinne missä on äksöniä. Moula saa kaverista vähän rohkaisua ja uskaltaa laajentaa reviiriään entisestään ja kaaos on valmis.

Näin kävi tässä reilu viikko sittenkin kun kadulla käveli joku paikallinen mies ja Moulan pienessä karvaisessa päässä jotkut synapsit alkoivat lyödä kipinää. Se lähti rähinän saattelemana juoksemaan miljoonaa tielle Oho perässään. Minä huusin koiria luokse minkä ennätin ja äijä sukelsi paniikissa suoraan pusikkoon niin että rytinä kävi. Halusin vajota maan alle sillä siunaaman sekunnilla. Sain viimein koirat luokseni, otin niitä pannoista kiinni näyttääkseni että mies saa jatkaa kävelyään rauhassa ja olin juuri aikeissa aloittaaa pahoittelurituaalini kun äijä sekosi. Hän oli ilmeisesti dyykannut pusikkoon etsiäkseen sieltä jotain kättä pidempää ja sellaisen hän todella oli löytänyt. Ukolla oli puolitoistametrinen keppi kädessään jota hän heilutteli ja mylvi kuin eläin. Välillä hän haukkuikin niin kuin koira, mutta enimmäkseen vain ölisi. 

Ukolla oli puolitoistametrinen keppi kädessään jota hän heilutteli ja mylvi kuin eläin. Välillä hän haukkuikin niin kuin koira, mutta enimmäkseen vain ölisi.

Sitten hän alkoi rampata katua edes takaisin ja takoa kepillä maata ja käsittääkseni elehtiä mitä hän voisi kepulallaan koirilleni tehdä. Yhtäkkiä tilanne muuttui melko ahdistavaksi. Pyysin Tommin studiosta paikalle ja hän kysyi ukolta thaiksi, että mikä hätänä. Äijä päätti jatkaa vielä hetken showtaan ennen kuin katosi johonkin. Minua ei enää hävettänyt vaan pikemminkin pelotti. Olin melko varma, että ukko tulee takaisin ja hakkaa koirat tohjoksi tai jotain muuta ”melko realistista”. Onnistuin saamaan Tomminkin sen verran mukaan näihin minun kauhuskenaarioihini, että hän kävi hakemassa rautakangen terassille. Ihan vain näöksi.

Sen verran on vielä pakko tähän lisätä, että Suomessa olisin todennäköisesti unohtanut koko asian viimeistään seuraavana päivänä, mutta tässä kulttuurissa ei kerta kaikkiaan ole soveliasta raivostua julkisesti, eikä etenkään mies naiselle. Ukko siis menetti totaalisesti kasvonsa ja kun näin tapahtuu, loppu on aina arvoitus. Thaimaalaiset ovat leppoista ja hymyilevää kansaa siihen saakka kun he menettävät kasvonsa. Sen jälkeen voi tapahtua mitä tahansa. Onneksi ukko päätti sentään Tommin nähtyään perääntyä.

Karvanaamaiset pojat

Ajetaan me tandemilla mopolla

Olin vasta juuri toipunut tästä edellisestä episodista kun seuraava oli jo tuloillaan. Olin alkanut pitää Moulaa pitkässä hihnassa kiinnisidottuna aina kun en itse ollut vahtimassa sitä silmä kovana. Oho sen sijaan edelleen nukkuu kaikessa rauhassa talossa klo 17 saakka eikä se muutenkaan lähde perseilemään mihinkään yksinään joten se sai olla vapaana. Tai siis niin luulin. En ottanut huomioon sitä seikkaa, että täällä on nyt sadekauden alettua alkanut ukkostaa ja jyrinä saa Ohon hieman hermostuneeksi. Niinpä se oli lähtenyt vaeltelemaan kesken työpäivän mittaisten nokkauniensa.

Havahduin siihen kun Moula haukkui hälytyshaukkua hihnassaan ja katseli tielle mutta koska en nähnyt siellä mitään ajattelin kyseessä olevan väärä hälytys ja painelin takaisin studiolle. Reilun puolen tunnin päästä Tommin puhelimeen tuli viesti ystävältämme Marielta joka työskentelee samalla tiellä sijaitsevassa Lanta Animal Welfaressa. Viestissä sanottiin ainoastaan että ”Oho on LAWissa”. Minun aivoni lakkasivat siinä kohtaa toimimasta mitenkään loogisesti ja ajattelin, että no nyt se hullu ukko on palannut ja hakannut Ohon atomeiksi. Tai se on jäänyt auton alle. Tai käärme on purrut sitä. Ja miten se ylipäätään ei ole kotona?

Otin samantien mopon alle ja lähdin kurvaamaan paniikissa keskukselle. Sekin (niin kuin lähes kaikki täällä) on suljettu Koronan takia joten pyörin ihmeissäni tyhjällä pihalla ja huhuilin ympärilleni. Toimistosta tuli ulos naurava nuori nainen ja sanoi että ”sinä varmaan olet Marika? Meillä taitaa olla sinun omaisuuttasi täällä. Otan sitten palkkioni käteisenä, kiitos” Minä seisoin siinä pihamaalla edelleenkin kuin halvaantuneena kun Oho marssi pihalle yhden työntekijän taluttamana eikä ollut tuntevinaankaan minua. Työntekijä kertoi että Oho oli tullut keskukselle mopon kyydissä. Se oli kuulemma väen vängällä tunkenut joidenkin tuikituntemattomien turistien mopoon eivätkä he keksineet sitten muutakaan kuin viedä ”selvästi eksyksissä oleva koira” paikalliseen shelteriin. Siinä paikassa toivoin, että maa nielaisisi minut johonkin näiden ihmisten näkymättömiin. Vasta kotimatkalla, kun Oho istui tyytyväisenä mopon kyydissä korvakarvat tuulessa lepattaen, tajusin että sen pannassa lukee puhelinnumeroni lisäksi ”reward”. Siksi työntekijät vitsailivat kukin vuorollaan palkkioista. Kunhan tämä alkoholinmyyntikielto täällä loppuu, niin vien kyllä keskukselle muutaman bissen. He ovat ne ansainneet ilman Ohon pelastamistakin!

Täällä Oho yleensä nukkuu päikkärinsä

Ei kahta ilman kolmatta

Tämän välikohtauksen jälkeen oli aika tiukentaa koirienhoidollista protokollaa entisestään. Nyt Oho saa nukkua päikkärinsä suljetussa talossa mikäli en ole itse pihalla paikalla kyttäämässä sitä herkeämättä. Ja silloinkin se on yleensä kytkettynä. Moula on pihalla hihnassa samoin jos en ole ihan siinä vieressä. Ja toisinaan silloinkin. Nolot tapahtumat eivät näemmä tule kello kaulassa.

Muutama päivä sitten heräsin aamulla tokkuraisena, ruokin koirat takapihalle (josta ei ole näköyhteyttä läheiselle tielle) ja ajattelin että ehdin käydä pikaisesti vessassa muutaman metrin päässä sillä aikaa kun ne syövät. Hei, niillä on RUOKAA naamansa edessä, eivät ne siitä mihinkään lähde parissa minuutissa. Tulin ulos vessasta ja molemmat koirat olivat hävinneet kuin tuhka tuuleen. Minä olin kiskaissut herätessäni päälleni ainoastaan jonkun reikäisen kotimekon, ilman alusvaatteita toki, mutta ajattelin, että kehtaan ehkä mennä meidän varsin hiljaiselle lähitiellemme ihan vaan vähän kurkkaamaan näkyykö niitä kahta mestarineroa missään. 

Hetken siinä huhuiltuani Moula nelistikin naapurin Ahmadin kotitieltä kotia kohti Oho perässään. Huh! Äkkiä takaisin sisälle. Olimme jo kivasti suuntaamassa sisälle taloon, kun Moula spottasi takaani ERITTÄIN VAARALLISEN UHAN (kadulla pyöräilevän mummelin) joka oli syytä eliminoida välittömästi. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Moula säntäsi haukkuen mamman pyörää kohti Oho kintereillään. Nainen pysäytti pyöränsä huutaen jenkkiaksentilla ”SERIOUSLY?!” ja minä huusin koirille kuin hinaaja. Koitin haalia väkkäränä pyöriviä koiria luokseni ja pyytää naiselta anteeksi toistuvia kertoja. Mamma alkoi puolestaan raivota minulle ja moittia minua siitä että ulkoilutan täällä koiriani vapaana. ”Oletko ehkä ikinä kuullut hihnoista?!” Minä jatkoin anteeksipyytelyä mantrana, pitelin molempia järjen riemuvoittoja pannoista ja mietin kuumeisesti mihin asentoon uskaltaisin asettautua suhteessa naiseen, etten vilauttaisi mammalle sulojani ja saisi häntä paheksumaan minua vieläkin syvemmin. Mikäli sellainen olisi edes mahdollista. 

Minä jatkoin anteeksipyytelyä mantrana, pitelin molempia järjen riemuvoittoja pannoista ja mietin kuumeisesti mihin asentoon uskaltaisin asettautua suhteessa naiseen, etten vilauttaisi mammalle sulojani ja saisi häntä paheksumaan minua vieläkin syvemmin. Mikäli sellainen olisi edes mahdollista.

Kuuntelin siinä samalla sujuvaa saarnaa siitä kuinka tällä saarella kadut ovat täynnä koirien ruumiita ja sinne nämäkin tätä vauhtia päätyvät. 

Lopulta mamma sai purettua pahimman kiukkunsa ja minä hinattua itseni ja koirat turvallisesti sisälle. Toimin sitten niin kuin kuka tahansa järkevä aikuinen ihminen tehdessään virheen. Käperryin siis sänkyyn sikiöasentoon itkemään ja vellomaan itsesäälin ja häpeän suloisessa sekamelskassa. Ja miettimään, että veisin molemmat koirat takaisin LAWiin rusetit kaulassa ja setelit suussaan.

Jotta varmasti muistaisin tämän nöyryytyksen jatkossakin, LAWin omistaja laittoi minulle illalla viestiä ja kysyi että onko meillä kaikki ok ja ovatko koirat turvassa? Että tämä kyseinen nainen oli ollut häneen yhteydessä ja kertonut että ”koirat jahtasivat tiellä holtittomasti tuktukia sen jälkeen hyökkäsivät hänen kimppuunsa”. Se saakelin kurttunaamamamma (jolta siis pyysin anteeksi koirieni käytöstä jatkuvalla syötöllä) oli siis paitsi kannellut asiasta, päättänyt lisätä tarinaan ”vähän” värikynää. Tällä samaisella alueella asuu kymmenkunta paikallisomisteista koiraa jotka säntäilevät säännöllisesti pihoiltaan kadulle, mutta epäilen ettei kyseinen kurtturuusu ole käynyt raivoamassa heille kertaakaan niin kuin minulle.

Myöhemmin purin pahaa oloani täällä asuvalle ystävälle joka tunnisti naisen erittäin epämääräisistä tunnusmerkeistäni (harvinaisen kurttuinen, pitkä ulkomaalainen pyöräilevä nainen) ja sanoi että kyseessä on koiria vihaava ammattivalittaja joka todennäköisesti kertoo parhaillaan kaikille kuinka hän jäi juuri ja juuri henkiin verenhimoisten koirien hyökkäyksen jäljiltä.  

Tunsin pientä helpotusta tuskaani. Mutta naputtelin samalla nettikauppaan tilauksen pitkistä koulutusliinoista. Minun pumppuni saati mielenterveyteni ei nimittäin kestä enää yhtään lisää näitä viimeaikaisia kohtaamisia. Ja kyllä, koirat ovat tätä nykyä jatkuvasti kytkettynä tai sisällä. Aina siihen saakka kun se ikuisuusprojekti (jota kai taloksi kutsutaan) ja sen ympärille rakentuva aita ovat valmiina. Odottavan aika on pitkä.