Maailman geneerisin mopo

Mielen vuoristorata

Jotenkin tätä postausta miettiessäni päässäni on koko ajan vilissyt suomalaisia sanontoja, ”helmiä sioille”, ”tavara ei lainaamalla parane”, ”sääli on sairautta”, kissa kiitoksella elää” ja mitä niitä nyt on. Ehkä se ei ole ihme, sillä viime viikot ovat olleet jokseenkin absurdeja. Olen aloittanut blogin kirjoittamisen useaan otteeseen, mutta aina on tullut taas joku tulipalo sammutettavaksi.

Myös minun mielialani ovat vaihdelleet täydellisestä lamaannuksesta ylitsepursuavaan riemuun, mutta sekin taitaa olla nykyään melko normia. Olen pitänyt jonkun aikaa kiitollisuuspäiväkirjaa ja se on vaikuttanut mielialaani varsin positiivisesti. No, ei siitäkään kieltämättä ole haittaa, että raksa on nyt vihdoin oikeasti tauolla ja vierastalossa on vihdoin oikea asiakas erilaisten hyyryläisten sijaan.

Raksalla käy ainostaan toisinaan jotain kutsumattomia hampuuseja mittailemassa paikkoja ja kun tulen paikalle kysymään, että mikäs homman nimi on, niin kuulemma ovat aina laskemassa tarjousta vuokranantajallemme Phalle. Pha itse sanoo, ettei hänellä ole pienintäkään hajua ketä nämä tyypit ovat, eivätkä kuulemma ainakaan hänen kutsumiaan. Pienet valkoiset valheet ovat täällä tosin niin tavallisia, etten tiedä voiko hänen sanomaansakaan luottaa.

Minulla paloi sen verran pahasti käämi näihin tungettelijoihin, että sovimme, että jatkossa kaikki nuuskijat voi ohjata ystävällisesti pihalle. Miten se tehdään, en ole ihan varma. Osaan toki sanoa thaiksi jotakin sen tyyppistä kuin että en halua mitään, lähde jo pois kiitos, mutta en todellakaan tiedä miten se tässä kulttuurissa, jossa asioita ei sanota koskaan suoraan, värikynäillään tarpeeksi kohteliaaksi ilmaisuksi. Tällaiset asiat vetävät toisinaan aivoni edelleen ihan solmuun, sillä paikallisen kulttuurin mukaan en oikein voi sanoa edes kutsumattomille raksalla kuvia ottaville ventovieraille ihmisille, että painukaas helevettihin siitä.

Tältä tämä raato on nyt näyttänyt pari kuukautta.

Hiljaisuus on kultaa

Pha käy täällä edelleen hoivaamassa rakkaita istutuksiaan. Sanotaanko niin, että vähintäänkin riittävän usein. Olen melko varma, että hän ajattelee, että me toivomme hänen käyvän katsomassa että meillä on kaikki hyvin. Ja me taas toivomme, että hän tulisi vain silloin kun hänellä on jotain oikeaa asiaa.

Ei niin kuin esimerkiksi joku aika sitten kun hän esitteli minulle small talk -taitojaan. Oman arvioni mukaan kannattaisi vielä jatkaa harjoituksia peilille jutellen. Arvasin jo melkein mihin keskustelu on johtamassa kun hän noin sadannen kerran kysyi, että onko nyt niin etten minä syö ollenkaan lihaa. Sanoin että näin on, enkä mielellään edes paikallista pöytämaustetta eli kalakastiketta sen paremmin kuin osterikastikettakaan. Hän alkoi kovaan ääneen ihmetellä, että mitä ihmettä sitten jää jäljelle. Suurin ihmetyksen aihe oli kuitenkin se, että miten minä voin olla näin valtavan lihava vaikka syön vain kasvisruokaa. Nämä on niitä hetkiä kun kaipaan suomalaista Hiljaisuus on kultaa -kulttuuria. Olenhan minä näitä ennenkin kuullut, harva se päivä, mutta tällä kertaa kommentti pääsi menemään tunteisiin. Hoidin keskustelun loppuun kohteliaasti hymyillen ja kun mamma viimein päätti lähteä kotiin, menin sisälle ja paiskaisin oven perässäni kiinni. Puhaltelin hetken ja arvelin hetkellisen vtutuksen kohta menevän itsellään ohi.

Hetken päästä havahduin ulkoa kantautuviin kummallisiin ääniin ja havaitsin, että dieetillä oleva tomppelikoira oli saanut päähänsä tutkia vähän kompostin sisältöä. Nälkäinen pikkurotta oli tehnyt sen niin tehokkaasti, että koko komposti oli nurin, sen ympärillä oleva verkko riekaleina ja itse koira yltä päältä puolimaatuneessa ruokajätteessä. Silloin se minunkin mittani sitten lopullisesti täyttyi. Huusin kuin palosireeni niin monta kertaa kaikki suomalaiset kirosanat kuin ikinä osasin. Terassillamme iltaa istunut Neng pelästyi mekastustani sen verran pahasti, että hiippaili sanaakaan sanomatta omalle puolelleen. Koitin lapioida iltahämärässä kompostin sisältöä uuden käyttämättömän kompostikehikon sisään, mutta eihän siitä mitään tullut. Tommi tuli siihen viereen kysymään varovasti, että mistäköhän mahtaa tuulla mutta minä uhkuin pyhää vihaa ja räiskin märkää muhjua, kananmunankuoria ja riisikökkäreitä paljain käsin kasasta toiseen kunnes purskahdin itkuun.

Minä uhkuin pyhää vihaa ja räiskin märkää muhjua, kananmunankuoria ja riisikökkäreitä paljain käsin kasasta toiseen kunnes purskahdin itkuun

Nälkäinen tomppelikoira

Mahdollisesti stressi ja loukkaantuminen päätti tällä kertaa inkarnoitua kompostikriisin yhteydessä itkupotkuraivareina. Olin tilanteeseen itse ihan tyytyväinen. Joskus ne sisään patoutuneet tunteet on vaan päästettävä ulos ja jos siinä prosessissa yksi meillä lokkeileva kaveri vähän pelästyy, niin sehän on lähinnä positiivinen asia.

Vähän rauhoituttuani otin kärsivän näköisen Moulan, oman parfymoidun  shampooni ja puutarhaletkun ja aloin kuurata viemärirottaa siihen kuntoon, että voisin ottaa sen sisälle nukkumaan. Moula näytti ja tuoksui hyvältä kokonaisen yhden yön ennen kuin se meni aamulla vielä vähän maistelemaan maahan jääneitä kompostinrippeitä ja tuli naama mustana kertomaan siitä.

Kalat ja vieraat alkavat haista kolmantena päivänä

Meillä on tosiaan ollut vierastalossa vaihteleva määrä asukkaita viime aikoina. Neng ehkä kuukauden verran, Prinsessan kanssa taas tunnutaan viettävän läksiäisiä saatesanoilla ”nyt ei kyllä sitten nähdä tosi pitkään aikaan” aina tiistaisin ja viikon päästä keskiviikkona hän on ilmestynyt jälkeen bambukatokseen kysymään, että vieläkö talossa voi majoittautua. Tätä showta on nyt kestänyt pari kuukautta.

Prinsessan kunniaksi on laskettava se että hän sentään maksaa sähkölaskut ja toisinaan jopa siivoilee. Neng jätti lähtiessään talon sellaiseen happeen että meinasin paitsi laatata, myös räjähtää. Kun laitoimme hänelle perään viestin ja pari havainnollistavaa kuvaa esimerkiksi vessasta kysyen että unohtuiko jotain niin hän ilmoitti silmää räpäyttämättä jättäneensä talon erinomaisen siivottuun kuntoon. Jotenkin on tosi vaikea ymmärtää näitä kanssaihmisiä toisinaan. Jos on PA ja koditon ja saa väliaikaisen ilmaisen majoituksen ystäviltään, niin eikö normaali ihminen siinä tilanteessa nyt vähintään sano kiitos ja kuuraa kämppää lähtiessään? Näemmä ei.

Ei  mene mulla kategoriaan hyvin siivottu. Eikä edes siivottu.

Ulkonakin oli vähän hommaa

Tämän episodin jälkeen emme ole kuulleet Nengistä mitään. En tiedä menikö kommentti talon sotkuisuudesta tunteisiin vai mikä tuli mutta hän ei ole viikkoihin vastannut viesteihin. 

Jeab taas ilmestyy aina toisinaan meille nälkäisenä ratsaamaan jääkaapin sisältöä. Myös vesiautomaatin päällä oleva kolikkokippo tyhjenee aina mystisesti hänen visiittiensa aikana ja toisinaan huomaamme että työkalupakista on hävinnyt työkaluja lainaan.

Me olemme olleet Tommin kanssa mielestämme aina enemmän kuin reiluja ystäviämme kohtaan, jeesanneet, tarjonneet ruokaa, lainanneet rahaa, majoittaneet ja mitä meiltä nyt on keksittykään pyytää. Mutta nyt takki alkaa olla typötyhjä. Aina ei jaksa olla se antava osapuoli. Ei jaksa eikä pysty. Hyvin harvassa ovat ne paikalliset ystävät jotka eivät olisi meiltä lainanneet rahaa tai vähintään tavaroita. Phakin joku päivä ihmetteli että ”voi kuinka hienot työkaluvarastot teillä onkaan”! Minä sanoin, että sen tiedon voit muuten pitää ihan meidän välisenä sillä tavara ei lainaamalla parane eikä näillä leveysasteilla myöskään näytä ikinä kotiutuvan ilman että muistuttaa asiasta tai käy hakemassa omat tavaransa lainaajalta kotiin.

Tämä aika vuodesta on täällä sikäli aina raskain, että uusi sesonki ei ole vielä ihan kunnolla alkanut eli rahahanat auenneet, mutta edellisen kauden rahat on jo moneen kertaan käytetty. Jos siis voisin mennä takaisin ajassa jokusen vuoden, niin tekisin siinä kohtaa heti periaatepäätöksen etten ikinä lainaisi kavereille rahaa. En ollenkaan. Vähämmän vtuttaisi ja suhteet ystäviin pysyisivät parempina. On myös todella paljon helpompi evätä laina-anomus ensimmäisellä kerralla kun siinä vaiheessa kun on jo antanut hommalle pikkurillin.

Maailman geneerisin moottoripyörä

No, ei sillä. Kyllä me farangitkin osaamme perseillä. Yksi ehdottomasti absurdeimmista kohtaamisista tällä saarella ikinä tapahtui ehdottomasti viime viikolla.

Olimme käymässä resortissa jossa Prinsessa majaili ja lillumassa altaalla jokusen tunnin. Alue on vartioitu ja siellä on myös kameroita joten emme miettineet sen kummemmin kun jätimme mopomme vartijan koppia vastapäätä olevalle parkkikselle avain virtalukossa. Niin kuin meillä on täällä ollut tapana tehdä. Ei muumitaloakaan lukita yöksi!

Altaalla lillumassa

Jeabkin tuli pyörähtämään altaalla ja toi siinä samalla Prinsessalle kaupasta vähän hänen toivomiaan virvokkeita. Jossain vaiheessa päätimme lähteä takaisin kotiin, mutta moponi oli mystisesti kadonnut parkkipaikalta. Vartijalla ei luonnollisesti ollut asiasta mitään käryä, vaikka mopo oli seisonut oletettavasti monta tuntia parin metrin päästä hänen kopperostaan. Myös hotellin johtaja tuli paikalle oli kovin pahoillaan ja sanoi tutkivansa asiaa niin hyvin kuin ikinä osaa. Minä osoitin vartijan kopissa tönöttöviä kameroita ja sanoin että eiköhän tämä selviä hyvin äkkiä, kun teillä on täällä kamerat ja kaikki. Thaimaalaiseen tyyliin johtaja ei tietenkään voinut myöntää etteivät kamerat ole toiminnasa vaan hän keksi nopean hienolta kalskahtavan hätävalheen ja ilmoitti että hän ei juuri nyt valitettavasti pääse käsiksi kameroiden tallenteiden serverille. HHEHEEHE. Sen serverin haluaisin todellakin nähdä! Oma arvaukseni olisi, että kamerat ovat tyhjiä laatikoita jotka toimivat enemmänkin koristeina kuin turvavälineistönä.

Parkkipaikalla, siinä missä meidän kulkupelimme aiemmin oli, oli nyt parkissa etäisesti ehkä hiukan saman näköinen Honda, vielä vähän vanhempi ja huonokuntoisempi tosin. Tässäkin oli avaimet virtalukossa. Oli siis melko selvää että joku oli ottanut erehdyksessä väärän mopon alleen.

No, eipä siinä auttanut kuin lähteä kotiin prinsessan mopolla ja odottaa että manageri pääsee joskus siihen olemattomaan serveriin käsiksi. Illalla selailin Facebookia ja törmäsin paikallisryhmässä saakelin kiukkuiseen ilmoitukseen jossa paikallisen brittibaarin omistaja pauhasi pää punaisena että joku oli ottanut hänen moponsa läheisen 7/11 pihalta ja jättänyt tilalle toisen mopon. Hän myös ilmoitti pitävänsä tämän tilalle jätetyn mopon ihan mielellään sillä se oli parempi kuin hänen omansa. Tunnistin oman Clickini kuvasta välittömästi ja laitoin äijälle viestiä. Kerroin että en ole käynyt 7/11:ssä koko päivänä mutta että kuvassa oleva ajopeli on minun ja haluaisin sen takaisin. Kerroin myös, että mahdollisesti läheisen resortin pihalla oleva avaimellinen mopo voisi olla hänen.

Näin jotkut ihmiset hoitavat näemmä ongelmatilanteita

Sovimme tapaavamme resortin pihalla, mutta yllätyksekseni kyseinen äijä oli kaahaamassa sieltä jo renkaat sauhuten pois kun saavuimme paikalle. Pysäytin hänet huutamalla jotakin sen tyyppistä kuin että SULLA ON MUN MOPO HEI KAVERI SIELLÄ!!.

Äijä tuli takaisin, alkoi huutaa ja raivota kuinka pilalle HÄNEN päivänsä oli mennyt kun joku otti HÄNEN moponsa kotiavaimineen kaikkineen. Minä sanoin ainakin 4 kertaa että se on tosi kurja juttu, mutta MINÄ en ole koskenutkaan hänen koslaansa ja siksi on melko hyödytöntä kiljua siinä kurkku punaisena meille. Hän sitten – edelleen huutaen – totesi ettei tämä nyt tietty sun syy ole!!!!! Siinä vaiheessa Tommikin alkoi jo lämmetä ja sanoi että no totta helvetissä se ei ole meidän syy kun emme ole sun mopoon koskaan koskeneetkaan mutta jostain syystä SINÄ silti istut siinä vaimon mopon päällä kuin tatti.

Resortin pihassa parkissa oleva mopo oli todellakin tämän huutavan punaniskan, mutta koska johtaja ei halunnut enää lisää vastaavia ongelmia, hän oli varuiksi ottanut aiemmin avaimet siitäkin ajopeleistä talteen. Kello oli siinä kohtaa jo melkein 12 illalla joten toki hän oli jo poistunut tiluksilta eikä päässyt enää näin myöhään paikalle.

Punaniska alkoi huutaa vielä kovempaa ”VITUN THAIMAALAISET IDIOOTIT! TÄMÄ ON IHAN HELVETIN TYHMÄ KANSA, IDIOOTTEJA JA VARKAITA KAIKKI!!” sen jälkeen kun hänelle valkeni että mahdollisesti joku henkilökunnasta oli lainannut meidän mopoamme käydäkseen kiskassa ja ottanut sieltä sitten väärän mopon alleen.

Minä katselin edelleen epäuskoisena sitä ärsyttävää karjuvaa ukkoa joka ilmoitti – ei siis sopinut  – että palauttaa minun moponi kun saa omansa takaisin. Hämmentävä logiikka kerta kaikkiaan. Ensin hän syyttää thaimaalaisia varkaiksi, ottaa ilman lupaa tuntemattoman ihmisen moottoripyörän kiskan edestä käyttöönsä, ajelee sillä ympäriinsä näkemäni perusteella jos ei nyt kännissä niin pienessä hönössä kuitenkin, eikä suostu antamaan sitä takaisin omistajilleen. Ja toki vielä haukkuu tämän ottamansa mopon omistajan idiootiksi ja varkaaksi somessa. Eli siis minut jolla ei edelleenkään ollut asian kanssa mitään tekoa. 

Seuraavana aamupäivänä, kun hän oli mahdollisesti toipunut riittävästi oletettavasta darrastaan hän kävi palauttamassa vihdoin moponi resortiin ja jätti avaimet prinsessalle. Sen jälkeen kun olin siis lähettänyt viestejä ja muistuttanut asiasta.

Myöhemmin samana päivänä Vtunhannu tuli taas lainaamaan jotain työkaluja tai muuten vain maleksimaan meille. ”Maasuu Aim veli solii ai teik joo motobai jestödei”. Niin siis teit mitä!? Aivan, Jeabhan se oli lainannut minun mopoani – luonnollisesti sanomatta asiasta mitään – ja huomannut illalla saman kiukkuisen postauksen kuin minäkin ja tuntenut kuumotusta korvissaan. Hän jopa yritti selittää että virhe oli tavallaan varsin ymmärrettävä koska nämä kaksi Hondaa olivat kuulemma kuin kaksi marjaa. Niin. Toinen on musta, toinen harmaa, toisessa on aluvanteet, toisessa pinnat. Eri ikäisiä ja jopa hyvin erilaiset avaimenperät. Jos nyt silmä ei sattuisi huomaamaan eroa, niin kai edes hanuri? Minun moponi penkissä on nimittäin verkkosuojus. Eikä unohdeta sitä, että Jeab on ITSE tunannut minun mopooni ledivaloja. Mutta ei, täysin identtiset kulkuneuvot kyseessä.

Jos tämä kaikki olisi tapahtunut Suomessa, niin olisin toki mennyt kertomaan resortin managerille mikä homman nimi on. Mutta koska Thaimaa, niin en sanonut mitään koska en halunnut aiheuttaa Vtunhannulle ongelmia.

Muutama päivä tästä Tommi oli käynyt kiskassa tällä samaisella pahan onnen Clickillä. Ja toki unohtanut avaimet virtalukkoon. Hän ei ehtinyt kuin ulos kaupasta kun joku paikallinen ukko oli ajanut kaupan pihaan meidän mopollamme ja pahoitellut että otti vahingossa väärän menopelin. OIKEASTI. Ja tällä kertaa kyseessä ei ollut edes sinnepäinkään samanlainen kulkuneuvo. Tai siis kuvittelisin, että sitä huomaisi eron istuessaan automaattivaihteiseen moottoripyörään vaihteellisen sijaan. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun käynnistys tapahtuu napista polkaisun sijaan. Tämä kaikki saa minut kyllä pohtimaan, että minkälaista porukkaa tuolla liikenteessä oikein kurvaileekaan?!

No, jos jotain hyvää, niin opimme kyllä näistä sekoiluista läksymme. Nimittäin että emme enää koskaan osta näin geneeristä harmaata mopoa saakeli! Vai mikä se opetus nyt olikaan? Itku pitkästä ilosta? Mikä ei tapa, vahvistaa? Kell' mopo on, se mopon kätkeköön?

Yritän nykyään käydä mahdollisimman usein iltaisin rannalla lepuuttamassa hermojani :D