Karvaperseet tropiikissa - elämää thaimaalaisella saarella eläinlauman kanssa

Ihanat, kamalat karvaperseet, eli rakkaat lemmikimme ovat jääneet blogissa nyt hiukan pienempään osaan ja asia on selkeästi aika korjata. Jos haluat hypätä suoraan listaani ”10 + 1 asiaa joita länsimainen lemmikinomistaja ei tule ajatelleeksi muuttaessaan tropiikkiin”, niin skrollaa vähän alemmas.

Hiisi ennen parturointia

Hiisi siirtyy Matlock-osastoon

Hiisi on aina ollut tämän perheen vakaa kallio, mitä tulee lemmikeihin ja niiden mielenterveyteen. Se ei hätkähdä oikein mistään, ihan sama missä asutaan kunhan ruokapalavelu ja ilmastointi pelaa. Tupaan saa myös näemmä raahata aina vaan uusia nelijalkaisia jäseniä ilman että se juuri korvaansa lotkauttaa asialle. Siis niin kauan kun tajuavat jättää sen omaan rauhaansa. Hiisi kantelee heti meille, jos muut elukat perseilevät, ilmoittaa epäilyttävistä tulijoista ja muut ajat lepäilee rauhallisesti aloillaan tai tallustelee tiluksilla.
Nyt olen surukseni huomannut, että ikä alkaa tehdä vaarikoiralle tehtävänsä. Se ei nykyään aina oikein enää hahmota mistä suunnasta sitä kutsutaan eikä välillä ilmiselvästi ymmärrä mitä siltä edes pyydetään. Muitakin alkavan seniiliyden merkkejä on alkanut näkyä. Siksi en oikein uskalla pitää sitä enää lenkillä vapaana sillä se saattaa tönöttää täysin hätkähtämättä keskellä tietä jos auto tai mopo ajaa vastaan. Onhan se toki viihdyttävää nähdä suurikokoista leijonannäköistä koiraa kohti kauhistuneena ajavien paikallisten ilmeitä, mutta se ei varsinaisesti edistä paikallisille muslimeille suuntaamani  ”koirat ovat kilttejä” -agendaa.

Nyt kostea ilmasto, uintireissut ja mahdollisesti iso leijonanharja ovat kaikki yhdessä aikaansaaneet sille pari aika ikävää perättäistä korvatulehdusta joten päätin ottaa trimmerin kauniiseen käteen ja ajaa siltä kaikki karvat - häntätupsua lukuunottamatta - pois.

Sehän meni taas kivasti. Ehdin ajaa Hiisin päälaelle Spede-kaljun kunnes kone hyytyi ja kieltäytyi yhteistyöstä. Kerran aiemmin trimmaaminen päättyi noin puoliväliin kun Hiisin takaosa oli kalju ja etupää täydessä karvassa ja minun mahassani muljahti siihen tyyliin että tiesin heti ettei tästä hyvä heilu. Hiisi sai siis painella tässä puoliksi ajellussa luukissaan useamman päivän ennen kuin minä olin toipunut ruokamyrkytyksestä sen verran, että olin taas jaloillani. Jotain noilla trimmereillä on siis selvästi minua vastaan. Ymmärrän, jälki on todellakin kyllä sen näköistä, että en ole vaihtamassa päivätyötäni. :D

Spede look

Yritin kerrankin olla itsenäinen teknisen laitteen vian suhteen ja avata ihan itse trimmerin, putsata terät ja öljytä ne, mutta lopulta menin nöyränä Tommin luokse kasausta varten. Tämä tekniikan ihmelapsi ei nimittäin itse keksinyt miten kaksi terää ja pari ruuvia kuulusi kiinnittää runkoon. Kasauksen jälkeen kone leikkasi taas minuutin verran. Nyt Hiisillä oli kaljun lisäksi karvaton kohta myös keskellä kaulusta ja sitten saatanankone taas hyytyi. Aikamme siinä ronklattuamme (siis Tommi) totesimme että kone toimii normaalisti jos leikkaa lyhyimmällä mahdollisella terällä. Tosi kiva, sillä lyhyin terä tekee koirasta lähinnä vaaleanpunaisen possun näköisen kun iho kuultaa parin millin sängen alta eikä se myöskään anna yhtään epätasaisuuksia anteeksi.

Lopputulemana, noin 4 tuntia myöhemmin, Hiisi näytti lähinnä kemoterapiapotilaalta. Sinne meni pedigreekoiran status, se näyttää nyt lähinnä kapiselta soi-koiralta (katukoira). Tuttujen ihmisten lisäksi jopa vieraat paikalliset ihmiset ovat tulleet sanomaan, että ei ole kovinkaan kaunis tuo teidän koiranne enää. Sorry Hiisi. Onneksi karvoilla on tapana kasvaa takaisin.

Naku-look

Verenhimoinen kummituskissa

Ihan kuin tässä Hiisin esteettisessä nöyryyttämisessä ei olisi ollut tarpeeksi, Pii-kissa ilmoitti päättäväisesti sähisten että ei tunne tätä uutta karvatonta koiraa ollenkaan. Se köyristi selkänsä muristen ja oli tulossa täysillä Hiisin kimppuun viisipiikit edellä ennen kuin ehdimme napata sen lennosta kiinni. En jaksa koskaan lopettaa ihmettelemästä kahta asiaa:

a) Kuinka valtava ego on kolmekiloisella kissalla kun se on oikeasti hyökkäämässä 40-kiloisen koiran kimppuun?
b) missä se koirien ja kissojen kuuluisa erinomainen hajuaisti on kun sitä kaivataan?

Pii vähän "avusti" maalaushommissa. Kiitti tosi paljon.

Hiisin jo edesmennyt ”isoveli” (brother from another mother) ei nimittäin myöskään tunnistanut Hiisiä ensimmäisen trimmauksen jälkeen vaan meni ympäri asuntoa muristen ja pörhistellen eikä päästänyt epäilyttävää nakupelleä lähellekään ennen kuin seuraavana päivänä.

Kissojen kai pitäisi olla koiria älykkäämpiä eläimiä? En tiedä mitä se sitten kertoo Piistä, kissoista yleensä tai vaikkapa sen sukusiitosprosentista, että siltä meni NELJÄ päivää lakata kilaroimasta Hiisille.
Sinä aikana se raapi sekä minut että Tommin syville verinaarmuille ja kusi kerran pelosta alleen. Ruoka-aikoina sillä ei tosin ollut mitään ongelmaa kävellä Hiisin jaloissa odottamassa kiljuen omaa ruoka-annostaan. Sillä lailla. Tiedänpähän mitä odottaa jos taloon tulee ikinä lisää lemmikkejä. Sitä ennen pitää käydä ostamassa paksut vedenpitävät kintaat.

Piin tekemä ihokrusifiksi

Tämän episodin lisäksi Pii on kunnostautunut metsästämisessä. Olen jo alistunut siihen kohtaloon, että jatkossakin talosta tulee löytymään hämmentävän paljon hännättömiä gekkoja (ne pudottavat peloissaan tai puolustautuessaan häntänsä) kaikista pelastusyrityksistäni huolimatta. Oletan, että kaikki mahdolliset ötökät, kuten hämähäkit, sirkat ja mitkä lie lentävät tai ryömivät pienet pörriäiset kuuluvat kissan ravintoympyrään. Ihan vaan siitä nautinnollisesta rouskutuksesta päätellen joka kuuluu Piin suusta, ennen kuin viimeinenkin jättiläishämähäkin jalka häviää sen kitaan. Mutta käärmeet. Siihen minä vedän rajan. Ihan sama, että se yksilö, jonka neropattikissa ylpeänä raahasi makuuhuoneeseen sängyn alle sattui olemaan vaaratonta sorttia. Käärmeet eivät kerta kaikkiaan ole kissanleluja eikä niitä todellakaan tuoda sisälle. 
 

Piin "leikkikaveri"

Siinä oli taas naapureille ohjelmaa tarjolla, kun minä pidin kiukkuisena rimpuilevaa ja rääkyvää kissaa sylissäni sillä aikaa kun Tommi koitti luutia (kuolleeksi luulemaamme) käärmettä ulos talosta. Livakasti se kuitenkin hävisi takaisin puskaan, kun huomasi että reitti on selvä. Nyt tosin myös tiedän miksi Pii saattaa nököttää pihalla täysin liikkumatta pitkiäkin aikoja ja tuijottaa maassa olevia kuoppia. Ne reiät jotka luulin myyränkoloiksi, ovatkin näemmä käärmeenkoloja. Tai siellä tämä rottakäärmeeksi paljastunut liero ainakin käy ruokailemassa. Jos Pii ei ehdi väliin. Lähdenkin tästä ostamaan taas matolääkkeitä koko laumalle.

Tomppeli temppelikoira

Entäs pissaliisa sitten? Entinen temppelikoira Moula? Päätin varuiksi tutkituttaa pissiksen virtsanäytteen, lähinnä siltä varalta että satunnainen sohvalle kuseskelu johtuisi fyysisistä ongelmista. No ei johtunut eikä tullut varsinaisena yllätyksenä. Virtsanäytteen ottaminen narttukoiralta oli muuten yksi ratkiriemukas episodi sekin. Olin teipannun jesarilla metalliseen paistinlastaan kertakäyttölautasen kiinni ja kuskasin Moulaa hihnassa ympäriinsä odottamassa että hänen armollisuutensa suostuisi kyykkäämään. Totta hitossa joka kerta lautasen lähestyessä sen takalistoa se suoritti puolentoista metrin eteen ja ylös suuntautuvan loikan ja sulki rakkonsa visusti. Kolmantena aamuna, kun olin unenpöpperössä lentänyt komeasti naamalleni lähitielle mekonhelmat hulmuten, polvet ja kyynärpää vain hiukan verressä ja onnistunut saamaan ruokalusikallisen pissaa tästä kaikesta huolimatta pysymään kertislautasella, olin valmis palkitsemaan itseni ruhtinaallisesti. Näyte olisikin ollut aivan liian helppoa ottaa uroskoiralta!

Tälle naamalle on kieltämättä vaikea olla vihainen

Moula on muutenkin herkkä ja kova stressaamaan ja lukemaan erityisesti minun mielialojani. Ei ole siis kovin vaikea arvata miten tämä koko muuttorupeama on siihen vaikuttanut. Ei ainakaan käytösongelmia  - tai siis nykyään ei kuulemma ole ongelmia, on vain voitettavissa olevia haasteita -  parantavasti. Kokeilimme jättää sen pari kertaa ihan lyhyeksi ajaksi suljettujen ovien taakse eläinkavereidensa kanssa kun kävimme asioilla. Lopputulemana se oli yrittänyt tulla joka ikisestä ikkunasta läpi, kaatanut mennessään tuoleja ja kaiuttimia ja on oikeasti melko ihme ettei se loukannut itseään tai mikään tavara ei mennyt rikki.
Tämä tapaus lähinnä sinetöi sen, ettei Moulaa voi jättää sisälle taloon ollessamme poissa, sillä emme pysty järjestämään sille mitään turvallista paikkaa talosta josta se ei voisi yrittää läpi ikkunasta tai keksiä jotain muuta extreme-ohjelmaa. Tähän väliin on muuten pakko sanoa, että suosittelen kysymään vastaavissa tilanteissa neuvoja Facebookin koiraryhmistä vain jos omaa järjettömän pitkän pinnan. Muuten saattaa entisestään ikävä tilanne alkaa vtuttaa entisestään. Minä olen koiraihminen ja sanon silti, että koiraihmiset ovat ihan sekopäitä. Mutta joo, eipä siitä sen enempää sitten.

Muuttorupeama, vaikkakin entuudestaan tuttuun taloon, aikaansai Moulassa ainakin sen tyyppistä taantumista, että se alkoi hiissata minun perässäni kuin varjo eikä pystynyt rauhoittumaan edes vaikka olin toisessa huoneessa oven takana ja Tommi oli sen seurana. Huokaus.

Moulaan liittymättä saimme hienon idean valaa talon takapihalle betonista alueen ja laittaa siihen bambukatoksen jossa voi hengailla tai makoilla riippumatossa. No, se betonivalu odottaa vielä sateettomia päiviä, mutta katoksen kävimme jo hommaamassa. Jostain syystä Moula rakastui tähän bamburakennelmaan välittömästi ja nyt sillä ei yhtäkkiä olekaan mitään ongelmaa oleskella siellä ihan yksinään. Välillä se pitää ihan kutsua pois sieltä esim. ruokailemaan.

Mä en oikeasti tiedä mitä sieniä täällä tontilla kasvaa tai mitä yrttejä nämä meidän karvaperseet ovat nautiskelleet viime aikaisten tapahtumien perusteella. Mutta se on varmaa, että tylsiä päiviä ei näiden kanssa ole. Ihan kuin täällä muuten olisi…

Bambukatoksessa on niin mahdottoman kiva olla. Vaikka ihan yksinkin.

Kun nyt kerran vauhtiin päästiin, niin listasin tähän 

10 + 1 asiaa joita tavallinen länsimainen lemmikinomistaja ei tule ajatelleeksi ennen kuin muuttaa pienelle thaimaalaiselle saarelle tropiikkiin eläinten kanssa.

 

1. Kuumuus. 

Hei hei fiilispohjaiset lenkit ja tervetuloa aamuvarhaiset heräämiset tai auringonlaskulenkit. Jos siis ei haittaa kävellä säkkipimeässä. 95% vuodesta on niin kuuma että päivälenkit voi suosiolla unohtaa. Myös tien kuumuus reittiä valitessa kannattaa ottaa huomioon.

2. Irtokoirat

Jos vielä muutan joskus Suomeen, niin minua saa lyödä suoraan otsikkoon jos kehtaan ikinä enää valittaa muutamasta omistajaltaan karkuun päässeestä irtokoirasta. Täällä etenkin uusille alueille muuttaessaan saa olla tarkkana puoliomistettujen koirien muodostamista reviireistä. Ne saattavat puolustaa alueitaan varsin hanakastikin eikä kukaan ole suurella todennäköisyydellä tulossa keräilemään niitä takaisin omille pihoilleen, olettaen että niillä edes sellaisia on.

3. Ötökät

Suomessa löysin koirista ehkä muutaman punkin kesässä. Täällä pahimmillaan 50 päivässä. Punkkeja ryömi koirien lisäksi lattioilla ja vaatekaapeissa ennen kuin viimein löysimme tarpeeksi vahvan myrkyn niitä vastaan. Myöskään kirppuja en ole vielä ikinä Suomessa joutunut eläimiltä hoidattamaan.

4. Vaaralliset tai inhottavat kanssaryömijät

Niin, Pii tosiaan raahasi käärmeen meille sisälle, makuuhuoneeseen sängyn alle. Sen lisäksi nappaan Piin aina syliin kun näen sen ”leikkimässä” skorpionin tai centipeden kanssa. Pahinta on ehkä se, että etenkin minun käärmeentunnistustaitoni ovat vielä niin alkutekijöissään, että suurin osa lieroista saa edelleen aikaan sellaisen ”kuollaanko me kaikki jos toi puree” -reaktion aikaiseksi.

5. Eläinlääkäripalvelut

No, ei sitä nyt varmaan voi mitään eläinsairaalaa tai -ambulanssia olettaakaan olevan olemassa kun asuu pienellä saarella, mutta eläinlääkärireissut ovat täällä melko kiinnostavia. Meillä on sentään se etu, että Animal welfare centerin pääeläinlääkäri on britti ja siis suostuu lopettamaan kituvat eläimet. Muutenhan esim. paikallisille buddhalaisille eläimen lopettaminen on hyvin vaikeaa, vaikka se kärsisikin. Koska toisen elämän vieminen tuo itselle huonoa karmaa tai jotain. Myös lääkkeet toisinaan loppuvat ja niitä odotellaan tulevaksi thaityyliin sitten joskus. Mitään ajanvaraussysteemiä ei tietenkään ole, joten pienikin asia saattaa ottaa pari tuntia jos lääkärit ovat kiinni toisaalla. Toisaalta, koska täällä toimiva klinikka on voittoa tavoittelematon hyväntekeväisyysorganisaatio, niin varatonkin voi hoitaa eläimensä ilmaiseksi. Se jos mikä on aika ainutlaatuista. Hyvin mielelläni maksan siis aina vähän ekstraa tälle hienolle keskukselle.

6. Lemmikkien erikoispalvelut

Vähemmän on tarjolla trimmaamoita, hierontaa, kultahippuhoitoja, magneetttikuvauksia, akupunktiota saati osteopatiaa eläimille (niitä niissä aiemmin mainitsemissani koiraryhmissä nimittäin melko usein ehdotetaan). Paria viimeksimainittua ei oikein löydä täältä ihmisillekään. Saari ja saaren palvelut. Ja jos olisi halunnut vaikkapa ammattilaisen apua ongelmakoiran kanssa, niin parempi ottaa Google kauniiseen käteen tai ottaa etäyhteys osaaviin ihmisiin.

7. Uskonnolliset ja kulttuuriset eroavaisuudet eläimiin suhtautumisessa

Sanomattakin on selvää, että muslimisaarella koirien kanssa eläessä ihmisten reaktiot koiriin ovat hyvin erilaiset kuin Suomessa. Perusasetuksena lähden siitä oletuksesta, että kaikki vastaantulijat ja meille lappaavat vieraat pelkäävät/inhoavat koiria. Välillä kieltämättä vtuttaa kun osa kavereista ja tutuista jotka ovat tavanneet koiriamme jo reilun puolitoista vuotta edelleen saavat joka kerta paskahalvauksen ne nähdessään. Usein vierailut kuluvat siinä että minä koitan pitää uteliaita koiria loitolla vieraista tai saattaa vieraita esim. vessaan tai keittiöön koska matkan varrella käytävällä makoilee sikeässä unessa järjettömän pelottava paholaiskoira.
Täällä käsite sisällä asuvasta lemmikistä on melko vieras. Usein elukat saavat temmeltää kylillä miten tahtovat, täällä sentään useimmiten leikattuina, mutta melkein kaikkialla muualla ne sikiävät kenekään puuttumatta asiaan. Elävät nälkäisinä, erilaisista loisista ja sairauksista kärsien. Jäävät autojen alle ja sitä rataa. Siksi tällaiset hihnassa lenkitettävät ja ilmastoidussa makuuhuoneessa nukkuvat lemmikit herättävät täällä huvitusta ja ihmetystä. Mahdollisesti myös siksi ystävämme Neng on ilmoittanut, että haluaa syntyä seuraavassa elämässään Marsun koiraksi.

Tällaisia iho-oireisia koiria näkee täällä todella paljon

 

8. Lemmikkien varusteet

Täältä saarelta saattaa löytää elukalleen pannan ja ehkä vajaan metrin mittaisen hihnankin mutta siihen se sitten jääkin. Tilaan itse yleensä tarvikkeet nettikaupoista, mutta sekin on melko kiinnostavaa hommaa. Halusin tilata Piille valjaat ulkoilua varten. Hämmentävän isossa osassa tarjontaa valjaissa oli lisävarusteena esimerkiksi enkelin siivet tai Supermiehen S-kirjain.
Enkä ole edelleenkään onnistunut löytämään  yhtä ainutta järkevää koiranpetiä. Siis sellaista jossa on irroitettava päällinen ja patjamainen sisus. Minionin ja yksisarvisen muotoisia pastellisia teddyvirityksiä löytyy kyllä tissinväliin mahtuville koirille. Siis pienille. Ei neljäkymmentäkiloisille korstoille. Ruokavalikoima kaupoissa on ”mitä värikkäämpää, sen parempaa” ja ”tämä ruoka sisältää oikeaa maitoaromia”,  joten jälleen, onneksi on nettikaupat joista voi tilata jokseenkin järkevää apetta elukoille. Raakaruoasta ja salmonellasta ei varmaan tarvitse edes aloittaa.

9. Kanssaihmiset eivät puhu eläintä

Useamman kerran olen ollut tilanteessa jossa näen, että joko kanssaihmisen lemmikki tai omani ei pidä tilanteesta jossa se on ja paikalliset eivät kertakaikkiaan näe näitä varsin selkeitä vinkkejä.
Kerran vieras nainen toi kissanpentunsa aivan kiinni Piin nenään. Minä en ymmärrä juurikaan kissojen elekieltä, mutta naisen kissan ilme luimukorvineen sähinällä säestettynä oli sitä luokkaa että se oli välittömästi valmis matsiin.
Entä sitten se neropatti, joka täysin varoittamatta päätti ”leikkisästi” härkkiä Moulaa naamaa käsiään heiluttaen ja katsoa miten se reagoi. ”Naps” oli reaktio, mutta jantterin onneksi tällä kertaa ihmislihaa ei jäänyt sulkeutuvien leukojen väliin.

10. Asunnon löytämisen haasteet

Ei se aina Suomessakaan ole helppoa löytää vuokra-asuntoa lemmikkien kanssa.
Mutta ynnäilepä itse miten muslimienemmistöinen saari ja koirat sopivat yhteen asuntoa etsiessä. Nyt on kuitenkin pakko sanoa, että meillä on jo toinen muslimi vuokranantajana jolle koirat ovat ok. Ja kolmas tuli itse tarjoamaan meille asuntoaan. Ei se siis ollenkaan mahdotonta ole. Meidän uusinkin vuokranantajamme on jo oppinut, että farangien koirat saavat asunnossa paljon vähemmän tuhoa aikaiseksi kuin yksi kolmilapsinen thaiperhe. Osa vuokranantajista ei jopa enää suostu vuokraamaan muille kuin länkkäreille asuntojaan. Tässä kohtaa on muuten erityisen kiva olla suomalainen. Me ollaan kovaa valuuttaa täällä. 😏

Isaanilainen (leikkaamaton tietty) koira

+ Huomionosoitukset

Suomessa saa yleensä aika rauhassa kulkea lenkeillä ilman että vastaantulijat ihmeemmin noteeraavat saati jäävät juttelemaan. Täällä ihmiset nauravat, kiljuvat, viheltävät, huutavat vaikkapa että ”KATSOKAA LEIJONA!!!” tai ”ONKO NOILLA KISSA MUKANA?!”. Usein myös meinaavat ajaa ojaan, näyttävät peukkua, mutta lähes aina hymyilevät. Paitsi ne kauhusta kiljuvat tietty.

Olimme tässä yksi ilta illallisella paikallisessa ravintolassa melko kaukana kodista, kun sinne asteli sisään vanhempi thaimies. Ei ollenkaan tutun näköinen. Hän huudahti ravintoloitsijalle, että ”hei mä tiedän nää tyypit, niillä on se leijonan näköinen koira ja kissa aina olkapäällä”. :D

On tässä elämässä täällä eläinten kanssa myös jotain todella vastaansanomattoman siistiä!