Riemuloma Ko Jumilla


Miniloma mielessä


Sitä se Jallu teettää

Vietimme muutama viikko sitten pronssihääpäivää ja parahiksi meillä oli vielä mahtava kattaus suomalaisia ystäviä paikalla. Juhlat olivat melko legendaariset ja vanhojen ystävien lisäksi pääsimme tutustumaan myös ihan uusiin tyyppeihin, että terkkuja vaan ja kiitos ja anteeksi Heidi ja Piia.

Odi kiskaisi ykkösellä alas puolen litran Jallu-pullon ja siitä seurasi sarja kiinnostavia asiankäänteitä.
Omasta mielestään hän oli siis täysin ajokuntoinen, eikä asian kanssa ollut mitään ongelmaa. En todellakaan kannusta missään tilanteessa ketään ajelemaan kännissä mihinkään, mutta mainitsen tässä nyt erikseen, että tällaisella pienehköllä Thaimaalaisella saarella tällaisiin asioihin suhtaudutaan melko rennosti eikä ole todellakaan mitenkään tavatonta, että paikalliset ajelevat baarista täysin soseessa kotiin poliisien katsellessa vieressä korvaansa lotkauttamatta.
ei ole todellakaan mitenkään tavatonta, että paikalliset ajelevat baarista täysin soseessa kotiin poliisien katsellessa vieressä korvaansa lotkauttamatta.


Mutta, takaisin Odiin. Hän ei pystynyt itse kävelemään autolleen eikä edes avaamaan autonsa ovea (sitä se Jallu toisinaan teettää) joten hänen vastalauseistaan huolimatta olimme kaikki muut sitä mieltä, että O-mies ei aja tänään enää mihinkään. Odin vaimo ei ollut juonut pisaraakaan, mutta hän taas ei osaa ajaa autoa eli se vaihtoehto oli pois pelistä. Asiaa oli setvimässä siinä lauma miehiä, mutta koska thaimaalainen korrektius ja humala, mikään ei edennyt kaikesta siitä loputtomasta jankkaamisesta huolimatta. Tommi pyysi, että minä kävisin selvittämässä asian. Laita (thai)miehet asialle ja mene itse perässä -tyyppisesti. :D
Pronssihääpari
Ehdotin Odin vaimolle Saulle, että hän ottaisi meiltä mopon lainaan ja ajaisi sillä heidät kotiin. Viritimme Odin kiinni vaimoonsa jottei hän tippuisi kyydistä ja he pääsivät lopulta onneksi turvallisesti kotiin. Yöllä Odi oli omien sanojensa mukaan nähnyt ihania unia - ja kussut alleen sänkyyn - lisäsi vaimo. Sitä se Jallu teettää.
Odin auto seisoi pihassamme kaksi kokonaista päivää ennen kuin sankari oli takaisin elävien kirjoissa ja pääsi hakemaan sitä takaisin. Odi katsoi minua ja sanoi nolona ”Odi veri drank”. Minä sanoin, mai pen rai (never mind/ei se ole niin justiinsa) koska sitä se Jallu teettää.

Legendaariset juhlat vaativat meiltäkin muutaman päivän palautumisen (sitä se ikä teettää, Jallu oli nimittäin juotu ennen kuin tajusin edes kysellä sen perään) ja halusimme lähteä viettämään rentouttavaa ja ehkä jopa romantillista minilomaa jollekin Lantan lähisaarille. Sehän meni kivasti! Not.

Kakkasaari

Thaikielen translitterointi eli kääntäminen meidän länsimaisille kirjaimillemme on melko haastavaa hommaa ja siksi kirjoitusasut paitsi vaihtelevat, ovat myös toisinaan melko huvittavia.

Esimerkiksi Ko Phi Phi, joka lausutaan suomalaisittain suunnilleen noin kun se tuossa kirjoitin, saatetaan myös kirjoittaa muodossa Pee Pee eli pissa pissa. No hei, onhan se hauskaa!

Me valitsimme miniloman kohteeksi Ko Jumin, joka saatetaan kirjoittaa myös Ko Cham tai jopa Ko Yum. Ko Jumin pohjoispäätätä taas kutsutaan Ko Po/Pho/Pu -nimillä. Ko Jumille mennään Lantalta esim. Phi Phille menevällä lautalla, joka pysähtyy lähelle Jumia keskelle merta ja siitä pitkähäntävene poimii matkustajat kyytiin (lauttalippu maksaa n. 300 thb/hlö). Jotta olisi edes pieni mahdollisuus, että ihmiset hyppäisivät oikeaan veneeseen, matkustajille laitetaan jo satamassa tarrat rinnuksiin. Meidän tarrassamme luki Koh Poo eli koh/ko=saari ja poo englanniksi… No kyllä te tiedätte. Kakkasaari.

Seuraava kohde: Kakkasaari

Laivan kannella viereemme istui mukava reilu viisikymppinen norjalaispariskunta, jolle tapojeni mukaisesti äärimmäisen aikuismaisesti naureskelin tätä kakkavitsiä. Pariskunnalla oli ihan yhtä huono huumorintaju kuin meilläkin ja nokitin vielä kertomalla mitä sana ”lanta” tarkoittaa suomeksi. Ehehheeh. Laivamatka kesti ehkä n. 1,5 tuntia jonka aikana melko yllättäen puhuimme varsin syvällisiä elämästä, kuolemasta, jumalista, sairauksista, prostituutiosta ja eläinten oikeuksista. Se oli valtavan antoisa, joskin erikoinen hetki elämässä. Harvemmin sitä ihan noin nopeasti mennään pissakakakka-jutuista elämäntarkoitukseen ihan vieraiden ihmisten kanssa. Ihania tyyppejä kertakaikkiaan.

Tämä keskustelu ja miniloman odotus oli saanut minut jo kihisemään innostuksesta, kun hyppäsimme laivasta pitkähäntäveneeseen ja lähestyimme varsinaista kohdettamme. Tässä kohtaa on hyvä mainita, että koska emme ikinä osta toisillemme mitään varsinaisia hääpäivälahjoja, vaan olemme päättäneet sijoittaa ne ropot aina yhteisiin matkoihin, niin olimme panostaneet tähän 3 yön reissun majoitukseen poikkeuksellisen paljon rahaa, etenkin jos sitä vertaa normaaliin arkieloomme. Samassa veneessä kanssamme muiden matkustajien lisäksi kaksi varttuneempaa saksalaista reppureissaajanaista, joilla ei ollut vielä majoitusta varattuna ja he utelivat kaikilta matkustajilta mihin he olivat majoittumassa ja mitä huone maksoi. Vastasin hänen kyselyynsä vain, että ihan sikana, koska meillä on tässä erikoistilanne päällä enkä suostunut sanomaan hintaa. Tiesin jo etukäteen, että yhdistelmä saksalainen (!) + backpacker + mume = hakusessa on halvin mahdollinen majoitus, joten hän ei tee meidän huoneemme hintatiedoilla yhtään mitään. Enkä muutenkaan tykkää tuollaisesta utelusta.

Huone, jonka varasimme oli sen resortin hienoin ja sen normaalihinta oli 360 e / yö (!!). Siis Thaimaassa, jossa pääsee varsin mukaviin majoituksiin varsin kohtuullisella panostuksella. No ei me nyt sentään niin hulluja (tai varoissamme) oltu, että täyttä hintaa olisimme maksaneet, mutta erikoistarjouksessakin huone maksoi 120 e/yö. Sen lisäksi olimme pakanneet mukaan vähän herkkujuustoja (niitä ei kuitenkaan näin pieneltä saarelta saisi) ja ensimmäistä ikinä Thaimaassa ollessani raaskin ostaa pari pulloa kuplivaa. Odotukset olivat siis melko katossa panoksiin suhteutettuna.

Ensimmäiseksi respaan saavuttuamme meidät vastaanottanut työntekijä sanoi, että soliiii, mutta meillä on käynyt tässä pikku tuplabuukkaus ja joudumme siirtämään teidät viereiseen hotelliin yhdeksi yöksi, soliii, mutta korvaukseksi tästä saatte illallisen ilmaiseksi ja apgreidaamme teidät parempaan huoneeseen. Ja soliiii. Pohdimme siinä suomeksi, että mitenköhän apgreidaus hotellin hienoimmasta (ja ainoasta sen tasoisesta) villasta toiseen mahtaisi onnistua, mutta olin niin hyvällä tuulella, etten välittänyt moisesta pikkuseikasta. Sillä välin saksalaisnainen oli tullut siihen viereen kärkkymään, kuullut keskustelun, juonut ilmaisen mehun ja saanut tietää, että hotelli on täyteen buukattu.

Niinpä olimme hetken päästä viereisen hotellin respassa vierekkäin juomassa seuraavia tervetuliaismehuja. Mume oli selvästi vaikuttunut siitä kuinka onnekkaita olimmekaan, kun saimme siis ILMAISEN illallisen hotellin mokan takia.
Oma hymyni sen sijaan hyytyi siinä vaiheessa kun näimme korvaavan huoneen. No joo, pakko sanoa, että olihan se hauska juttu, että bungalow oli veneen muotoinen, mutta siihen ne riemunkiljahdukset sitten loppuivatkin. Ensinnäkin huoneessa ei ollut ilmastointia eikä jääkaappia eikä kumpikaan asia olisi haitannut minua pätkääkään mikäli olisin tietoisesti sellaisen huoneen varannut, mutta näinhän ei asianlaita ollut. Menimme takaisin oman hotellimme respaan kyselemään, että mites tämä tilanne pitäisi hoitaa.
Veneen muotoinen bungalow

Respan jantterilla ei ollut oikein tarjota muuta kuin toinen ilmainen illallinen, mikä oli jo sikäli melko huvittavaa, että en yleensä koskaan tee tietoisesti sitä virhettä, että söisin hotellilla mitään muuta kuin aamiaisen, sillä en ole vielä kertaakaan elämässäni saanut hotellista oikeasti hyvää ruokaa.
Lisäksi selvitettyämme, että korvikehuoneen hinta yöltä oli 62 e ja tosiaan omamme maksoi alellakin tuplat olimme molemmat sitä mieltä, ettei tästä nyt yhdellä kuppaisella illallisella selvitä. Hän alkoi taas puhua apgreidauksesta, jolloin Tommi kysyi, että eikö meille olekin varattu Grand villa -niminen huone? Kyllä hän vastasi. Eikö se olekin teidän paras ja ainoa sellainen villanne? Kyllä hän vastasi jälleen. Tommi kysyi uudelleen, että miten tämä apgreidaus sitten noin niin kuin käytännössä hoituisi, mutta siihen hänellä ei enää ollut mitään vastausta.
Aikamme siinä väännettyämme respan tyyppi sai pyynnöstämme meille hommattua muovilootan ja jäitä, että saimme tuomamme eväät kylmään. Lisäksi hän lupasi meille ilmaisen vuokramopon koko 3 päivän vierailumme ajaksi. Lähdimme sitten ihan itse raahaamaan muoviboksia kohti naapuriresorttia ja veneemuotoista mökkiämme, koska olisi ollut liian paljon odotettu, että respan neropatti olisi keksinyt tarjota jonkun älypuhelimiaan naputtelevasta henkilökunnastaan tuomaan sen puolestamme.
Ai että lomailu voi olla jotenkin ihanan rentouttavaa!
Resortin uima-allas oli pienehkö ja nuhjuinen eikä se mitään, mutta vesi oli sen verran sameaa, että päättelin, että siellä lillumalla saa joko noroviruksen tai ekseeman ja parhaassa tapauksessa molemmat.

Naapurin Ting Rai Bay -resortin maisemia

Vähitellen alkoi muutenkin tuntua, että tällä kakkasaarella oli jotain meitä vastaan. Ensinnäkin ihan tyhjästä nousi niin kova tuuli, ettei meressä uimisesta tullut oikein mitään. Resortin uima-allas oli pienehkö ja nuhjuinen eikä se mitään, mutta vesi oli sen verran sameaa, että päättelin, että siellä lillumalla saa joko noroviruksen tai ekseeman ja parhaassa tapauksessa molemmat.
No eipä siinä, päätimme lähteä katsastamaan saarta resortin tarjoamalla mopolla. Respan jannu juoksi peräämme ja halusi vaihtaa avainta, sillä tämä toinen mopo on kuulemma paljon parempi. No, katso itse tästä kuvasta ja kerro  mitä olet mieltä? Tommi epäili, että respan äijä vaihtoi v*ttuillakseen mopomme huonompaan.
Se resortin parempi mopo

Rentouttava ajelu saaren ympäri

Jarruthan eivät TIETENKÄÄN toimineet joka suuntaan täristävässä lullassa ollenkaan, mutta se nyt ei jo ihan menopelin ulkonäön perusteella valtavasti yllättänyt. Päätimme ajaa ensin saaren pohjoispäätyyn, jossa totesimme, että nekin vähät ruokapaikat joita siellä oli ollut, olivat kiinni, koska sesonki on loppumaisillaan. Ei hätää, eihän tässä 8 tunnin syömättömyyden jälkeen kova nälkä ollutkaan. Mopo ympäri ja katsomaan toista päätyä. Siinä ajellessamme näimme, että meitä vastaan ravasi koira, todennäköisesti yksi saaren ehkä kaikista kolmesta koirasta. Tommi hiljensi vauhtia jo entisestään, mutta jostain täysin käsittämättömästä syystä koira sukelsi suoraan mopomme eteen. Sen jälkeen kuului TUMPS ja ulinaa ja kiljumista joista jälkimmäisen huomasin tulevan omasta kidastani. Minä ehdin vain kurottaa käteni koiraa kohden ”täti katsoo tuliko pipi -tyyliin” kun näin, että se oli tulossa päälle hampaat irvessä. Onneksi Tommin refleksit toimivat paremmin ja hän tajusi kaasuttaa paikalta juuri ennen kuin ehdin saada hampaasta. Thaimaassahan on muutenkin parhaillaan jonkunlainen rabies-epidemia meneillään, eli irtokoiran puremasta olisi käynnistynyt ihan messevä lääkitys- ja rokotusprojekti.

Meillä oli tosiaan onneksi sen verran vähän vauhtia, että koira taisi saada lähinnä opetuksen siitä miksi mopon eteen ei kannata sukeltaa, koska se lähti paikalta uhmakkaasti nelistäen. Ennen kuin ehdin mennä siis tarkastamaan sen mahdollisia vammoja, hoivaamaan sitä ja todennäköisesti tulla purruksi.
Ei se nyt tietenkään kenenkään mielestä ole kivaa törmätä mihinkään eläimeen, mutta entä kun koirarakas ihminen törmää koiraan puoli tuntia siitä kun hääpäivämatkan saariekskursio alkaa? Voin sanoa, ettei jo aiemmin laskeneet fiilikset tästä törmäyksestä kovasti nousseet. Siitä sitten itku kurkussa jatkamaan matkaa.

Kakkasaari oli nopeasti ajeltu kokonaan läpi ja eteläpäästä eli ”keskustasta” löysimme ruokapaikan. Minä en lähes koskaan juo alkoa päivällä, mutta nyt ilmoitin, että haluan välittömästi eteeni ison jäämukin ja ison Changin. Tilanne vaatii nyt pientä lääkitystä. Paikan omistajamamman kanssa selviteltiin sitten, että mikä oli hyvää, kuulemma kala oli ja oikein tuorettakin, joten tilattiin sitten sellainen, som tam (papaijasalaatti) tulisena ja riisiä.
Minä en todellakaan ole mikään kalaekspertti, kun syön muutenkin kalaa vain joskus ja jouluna, mutta ei se eteen tuotu kala ihan samana päivänä pyydettyä ollut. Somtamissa oli yksi (!) kokonainen chili lillumassa ja se maistui niin makealta, että sokkona olisin väittänyt, että se olisi ollut enemmänkin jälkiruokaa kuin pääruoan kylkiäinen.
Ravintola myös yllätti rustiikkisesta ulkonäöstään huolimatta ratsastamalla trendien uusimmalla aallonharjalla, sillä eteeni tuodussa riisissa ryömi äkkiseltään laskien osapuilleen 20 muurahaista. Eikös hyönteiset ole nyt kuuminta hottia ruokarintamalla?

Pyysin tarjoilijan takaisin ja niin ystävällisesti kuin osasin, sanoin, että voitko tuoda uuden riisin, kun tämä nykyinen on täynnä muurahaisia. Tyttö katsoi ensin minua suu auki ihan kuin kysyäkseen, että oliko tässä nyt siis muka joku ongelma, ja ratkaisi sitten polleasti asian liiskaamalla yhden muurahaisen sormin kuoliaaksi siihen lautaseni reunalle. Hänen nähdäkseen asia oli sillä ratkaistu, mutta edelleen leveästi hymyillen selitin, että niillä on siellä riisin seassa koko sukukokous, että ole nyt kiltti ja vaihda se riisi. Jätin mainitsematta, etten välitä muutenkaan syödä ruokia, joissa joku on uittanut sormiaan, koska mitäpä se olisi hyödyttänyt. Hetken päästä tyttö toi uuden annoksen riisiä ja siinä oli enää noin 7 muurahaista. Päätin metsästää ne itse ja syödä mukisematta annokseni, sillä selvästi ryömijöiden emoalus eli riisinkeitin oli yksi kuhiseva muurahaiskommuuni eikä asia tulisi valittamalla muuttumaan miksikään.

Tämän reissun olisi toki kruunannut ruokamyrkytys, mutta se sentään jäi tällä kertaa kokematta.

Lisää viiniä, kiitos

Illalla huoneessamme kaivoimme jäälaatikosta toisen kuohuviinipullon eikä se nyt - reissun tähänastisen kulun huomioon ottaen - ollut suurikaan yllätys että se oli vähän turhan vintagea. Eli siis suomeksi pilalla. Alkoholiahan siinä sen sijaan edelleen oli, joten päätimme tintata pahahkon litkun kiukulla alas ja suunnata kohti sitä uteliaan saksalaismummon himoitsemaa ilmaista illallista.
Siinä menua selatessani kävi nopeasti ilmi, että mitään kulinaristista ilotulitusta ei olisi tiedossa. Siispä tilasin lasin viiniä ja vegepurilaisen ja ranskalaiset. Tommi päätti ottaa listan kalleimman pihvin, joka sekin maksoi vain epäilyttävän vähäiset 400 thb. Tarjoilija unohti sanoa, että annokseeni kuului jo ranskalaisia muutenkin, joten sain eteeni purilaisen ja ranujen lisäksi vielä jättiläisvadin ranuja. Päätin tilata toisen lasillisen viiniä. Tommin pihvi oli osapuilleen kahden euron kolikon kokoinen (no oikeasti sen halkaisija oli varmaan kokonaiset 4 cm) ja annoksessa luvattu uuniperuna oli - ranuja! Tässä vaiheessa meno alkoi olla jo aika hysteeristä, minä nauroin niin paljon, että purskautin viinit nenästäni Tommin ”pihvin” nähdessäni ja oma hampurilaiseni oli niin hirveää, että lopputulemana söimme lähinnä niitä hiton ranskalaisia perunoita, jotka olivat niin suolaisia, että janohan siinä tuli. Päätin tilata kolmannen lasillisen viiniä.

Meillä oli selvä konsensus siitä, että jotenkin tästä pitäisi saada lisää laskua tehtyä resortille, mutta yhtään enempää ruokaa tai ainakaan ranskalaisia emme enää halunneet. Niinpä siirryimme resortin rantabaariin ja parin mojiton jälkeen totesin olevani siinä hapessa, että pystyisin jo mahdollisesti sammumaan ilmastoimattomaan mökkiimme ja unohtamaan tämän kakkasaarella vietetyn paskapäivän. Respan hampuusi kävi pyörähtämässä baarissa ja sanoimme hänelle, että drinkit on varmaan sitten ihan ok. Hän nyökkäili, mutta ei pienintäkään hajua ymmärsikö hän mitä me tarkoitimme.

Rannalla kävellessämme törmäsimme hassuun pentukoiraan, joka lähti peräämme ja marssi päättäväisesti sisälle mökkiimme ja kiepahti kerälle sharongini päälle sänkymme viereen nukkumaan. Pentu oli niin suloinen siinä tuhistessaan ja minä sen verran naamat, että sammahdin samantien. Ja heräsin tunnin päästä uudestaan ja siitä eteenpäin aina vartin välein, joko ihan vaan kuumuteen, erilaisiin viidakon ääniin ja lopulta rankkasateeseen. Ihanan rentouttavia nämä tällaiset romanttiset minilomat!
Ihanan rentouttavia nämä tällaiset romanttiset minilomat!


Aamulla kaikkea muuta kuin hyvin levänneinä suuntasimme naapuriresorttiin (eli sinne missä meidänkin piti asua) aamiaiselle. Se noudatteli totuttua pettymysten kaavaa siinä mielessä, että osapuilleen kaikki oli noutopöydästä loppu, tilaamani omeletti oli kinkkua sisältävä kokkeli ja Tommin viiden minuutin munat niin raakoja, että ne vielä kotkottivat.

Kävimme uimassa ja kysymässä taas respan hannulta, että monelta huoneemme olisi valmis. Edellisenä päivänä hän oli sanonut, että klo 12 pääsemme muuttamaan.  Tänään hän taas sanoi, että ei kuulkaas mitään hätää, että siellä siivoojat jo kovasti huhkivat, että ihan just sillään ollaan valmiita kellon ollessa jotain 12:30 luokkaa. Lähdimme lounaalle, josta palasimme pari tuntia myöhemmin, osapuilleen klo 14:30 aikaan ja ihan niin kuin respan hannu lupasi - NOT - klo 15 huone oli oikeasti vihdoin tyhjä ja siivottu. Kolme tuntia sinne tänne hei.

Lounaasta en voi sanoa mitään muuta pahaa sanaa kuin että se oli melko arvokas, mutta ehdottomasti hintansa väärti. Tilasimme mangosalaattia ja pyysimme sen tulisena ”thai style”. Tarjoilija katsoi meitä epäluuloisesti ja varmisti neljä kertaa, että ihan oikeasti? Että olette nyt 100% varmoja? Että pystytte oikeasti sitten syömään sitä? Vakuutteluiden jälkeen hän toi pöytään ehkä yhden parhaimmista mangosalaateista, jonka olen syönyt. Ja kerrankin se oli oikeasti todella tulista, ihan niin kuin toivoimme. Kala oli tuoretta, olut kylmää ja riisissä ei ollut yhtä ainutta muurahaista, joten lähdimme tyytyväisinä kuvut täynnä kohti hotellia.

Maisema terassilta


Pakko sanoa, että siitä oikeasti varaamastamme huoneesta avautui ihan käsittämättömän kaunis maisema, jääkaappi on iso (ja yllätykseksemme ladattu oluella, limppareilla, snäkseillä ja suklaalla) ja jättimäisiä upouusia ilmastointilaitteita on kaksi vierekkäin. Perusasiat ovat siis  vihdoin kunnossa. Muuten sanoisin, että normaalihinta vajaa 400 euroa / yöltä on sulaa hulluutta eikä sieltä täältä rispaantunut ja nuhjaantunut ”villa” missään tapauksessa ole sen arvoinen.

Minulla on kummallinen tapa varastoida v*tutus, jännitys ja ahdistus suoraan hartioihin. Sitten kun ne ovat niin kivikovat, ettei sinne enää mahdu yhtään negaatiota, pystyn kehittämään nyrkin kokoisia lisäkyttyröitä hartioihini. Niin tälläkin kertaa. Kivut taas laukeavat vasta aina siinä vaiheessa, kun kaikki on ns. hyvin. Sitten kun on raahannut kamat uuteen paikkaan, saanut mahan täyteen hyvää ruokaa eikä ole ajanut yhdenkään koiran yli reissunsa aikana. Ihanan rentouttavia nämä tällaiset romanttiset minilomat!

Ei hätää, villassamme oli sentään pieni yhden hengen kylpyamme. Kuuma kylpy ehkä rentouttaisi ja avaisi kivasti hartioita. Paitsi, että erikoinen kaasulla toimiva vedenlämmitin ei toiminut, joten näppärä isäntä tyhjensi roskiksen ja kantoi sillä kuumaa vettä suihkusta kylpyyn. Kuuma kylpy, särkylääke ja ennen kaikkea ykkösellä huiviin kietaistu vahva drinkki rentouttivat hartioita sen verran, että kipu väistyi ja pääsimme suuntaamaan kohti illallista.

Kylpymaisemissa ei moitteen sijaa

Päätimme kävellä rantaa pitkin illalliselle kehuttuun Last Fisher -ravintolaan ja pakko myöntää, että se oli kyllä hetkeen yksi erikoisimmista illallisista ikinä. Reissun teemaan kuuluen, ei tietenkään positiivisessa mielessä.
Satuimme paikalle samaan aikaan jo aiemmin tapaamamme kahden suomalaisperheen kanssa, joten päätimme istua samaan pöytään ja syödä illallista yhdessä. Jo tullessamme ravintolaan tarjoilijapoika kysyi neljä kertaa meiltä mitä kuuluu enkä ollut ihan varma, oliko hän vähän - eh - hidas vai mömmöissä. Myöhemmin selvisi, että kyse oli selvästi jälkimmäisestä vaihtoehdosta. Hän otti tilaukset aina vähintään 3 kertaa ennen kuin ne menivät perille ja mainosti, että kohta on alkamassa kertakaikkisen spektaakkelimainen tulishow. Turistisaarella asuessaan sitä näkee tahtomattaankin niin usein tulishowta, että pakko myöntää, että en enää vaikutu ihan jokaisen naapurinpojan kepinheiluttelusta (no niin te kaikki kaksimieliset lukijat siellä, tiedätte kyllä varsin hyvin mitä tarkoitan).
en uskaltanut kääntää selkääni aivan liian lähellä toikkaroivalle känniselle esiintyjälle ollenkaan siinä pelossa, että alvariinsa tippuilevat tulikepit ja -pallot lehauttaisivat palosuojaamattomat vaatteeni tuleen nanosekunnissa

Tulishow
Tämänkertainen tulishow oli kuitenkin erityisen jännittävä, en nimittäin uskaltanut kääntää selkääni aivan liian lähellä toikkaroivalle känniselle esiintyjälle ollenkaan siinä pelossa, että alvariinsa tippuilevat tulikepit ja -pallot lehauttaisivat palosuojaamattomat vaatteeni tuleen nanosekunnissa. Sen lisäksi, että esiintyjä oli kännissä ja kömpelö, hän vielä erittäin röyhkeästi painosti antamaan rahaa tästä melko luokattomasta tohelluksestaan. Minä olin valmis antamaan hänelle rahaa ihan vaan siitä hyvästä, että hän ei enää leikkisi millään palavalla objektilla sinä aikana kun minä olisin paikalla.

Ruoka oli ok, ei siitä suoranaisesti jäänyt jälkipolville kerrottavaa, mutta kuitenkin syötävää ja muurahaisvapaata. Tulishow-mies kävi siinä useampaan otteeseen vaatimassa, että pöytäseurueemme ostaisi hänelle juotavaa ja tarjoilijapojan jutut menivät hetki hetkeltä sekavammiksi.
Omalta osaltani illan kliimaksi oli ehdottomasti se hetki, kun tarjoilija alkoi käydä pöytäseuruettamme läpi osoitellen, että kuka on laiha ja kuka lihava. Arvatkaapa kumman kortin minä sain?
Koska asia ei hänen mielestään tullut ehkä kerralla ihan selväksi, niin hän vielä erikseen kertoi, että minä olen siis todellakin lihava (varuiksi sekä thaiksi että englanniksi) ja että minä syön ihan hirveän paljon (olin tähän mennessä syönyt kolmannaksen keitostani ja siihen ne loputkin sitten sattuneesta syistä jäivät). Mahanikin kuulemma on siis valtava aiheellisin käsimerkein höystettynä. Sen sijaan seurueen muut naiset ovat hoikkia ja syövät vain ihan pikkiriikkisen hän kertoi tietäväisenä. Tommi sai myös synninpäästön, mutta vielä kerran hän kertoi, että leidi hänen vieressään (=minä) on siis kertakaikkisen lihava. Minä hymyilin leveästi ja sanoin suomeksi, että kiitos tosi paljon, itsekin olet muuten ihan perseestä. Ja sitten naurettiin kaikki yhdessä. Todennäköisesti hieman eri asioille, tosin.
Arvatkaa paljonko jätin tarjoilijapojalle tippiä? Ettei asiasta tulisi pienintäkään epäselvyyttä, niin varuiksi annoin mestarinerolle täsmällisen tasarahan käteen. Ihanan rentouttavia nämä tällaiset romanttiset minilomat!

Kaikki (hyvä) loppuu aikanaan, niin myös romanttinen rentouttava minilomamme ja oli aika mennä viimeisen kerran asioimaan suosikkijannumme respan työntekijän kanssa. Katselimme Tommin kanssa toisiamme epäluuloisena kun hän naputteli raivokkaasti laskinta ja jutteli radiopuhelimeensa siivojan kanssa. Siivoja luetteli sieltä listaa mitä kaikkea olimme syöneet ja juoneet minibaarista (ei ollut muuten lyhyt lista, sillä huoneessa ei ollut missään minkäänlaista hinnastoa esillä). Edes juomavesi ei näemmä kuulunut huoneen hintaan. Lopulta naputtelu oli saatu päätökseen ja hän käänsi laskun, 1680 thb (reilu 40 e) meitä kohti hymyillen. En sanonut hetkeen mitään, sitten otin reissulla jo useasti harjoitellun the ilmeeni ja totesin rauhallisesti, että eiköhän me tehdä niin, että sinä pidät tuon laskun siellä ihan itselläsi ja me pidetään lompakko ihan vaan täällä laukussa. Vaikkapa siksi, että meille tulisi vähän parempi mieli teidän mokailustanne huolimatta. Ilmettäni tarkastellessaan mies olikin yllättäen meidän kanssamme täsmälleen samaa mieltä, taitteli pikaisesti laskun arkistoihinsa ja me lähdimme siitä sitten odottelemaan venekyytiä kohti Lantaa.

 
Kotia kohden

Pössyttelevät kipparit

Pitkähäntävene vei meidät pienen matkan päähän rannasta ulapalle lillumaan ja odottamaan Krabille matkalla olevaa laivaa. Siihen viereen tuli kolme muutakin venettä, kipparit sitoivat veneet toisiinsa kiinni ja tulivat meidän paattiimme juomaan kaljaa, polttamaan (tuoksusta päätellen) pilveä diilaamaan resortista löytyneitä, todennäköisesti turistien jättämiä kenkiä. Parilla kymmenellä bahtilla olisi saanut vain hiukan kärjistään puhki olevat lenkkarit.

Toisiinsa kiinnitetyt pitkähäntäveneet


Yhden miehen silmät pyörivät kuin pajatsossa ja oletettavasti Tommin tukkatyylistä johtuen venemiehet tarjosivat hänellekin henkosia. Kieltäydyimme mitä kohteliaimmin. Siinä sitten lilluttiin melko epätodellisissa tunnelmissa hetki ennen kuin Krabin lautta tuli, sieltä otettiin matkustajia mukaan ja jäätiin vielä samoille sijoille lillumaan ja odottamaan Phi Philtä Lantalle menevää laivaa.
kipparit sitoivat veneet toisiinsa kiinni ja tulivat meidän paattiimme juomaan kaljaa ja polttamaan pilveä
Kenkiä diilaavat kipparit

Miniloma alkoi tulla päätökseensä kun vihdoin tömähdimme Lantan satamaan. En tiedä olenko jo unohtanut, vai ovatko tuktuk-kuskit olleet aina Lantan satamassa niin ärsyttävän päällekäyviä ja röyhkeitä? Hyvä kun pääsi sen korppikotkalauman läpi tinttaamatta ketään nekkuun. Tommi vastasi yhdelle vanhalle tyrkylle ukolle ihan ystävällisesti thaiksi, että emme kiitos tarvitse kyytiä, meillä on mopo ja äijä flippasi ihan totaalisesti. Hän alkoi huutaa meille vihaisesti, että miksi puhumme hänelle thaita ja luulemmeko ettei hän osaa muita kieliä?! Katsoimme siinä toisiamme suut auki hämmästyksestä kun äijä alkoi paasata, että hän puhuu sujuvasti 15 eri kieltä ja että Tommille tulee siinä hommassa itku, jos yrittää häntä alkaa nokittaa. Tommillakin alkoi tässä vaiheessa jo vanne kiristää päätä sen verran, että hän kysyi piripää-äijältä sekä suomeksi että thaiksi, että miten suomenkieli lähtee, voidaan jatkaa asiointia silläkin. Äijä edelleen huusi englanniksi jotain käsittämätöntä kuinka törkeitä olimme ja että itku tulee jos alkaa hänen kanssaan kisaamaan. Näemmä on siis mahdollista loukata kanssaeläjää ihan vaan sillä, että puhuu muutaman sanan hänen omaa kieltään.
Jotenkin ihanan rentouttavaa palata romanttiselta minilomalta hymyjen maassa sijaitsevaan kotiinsa. <3

Ko Jum lomakohteena

Se, että meidän romanttinen minilomamme nyt mennyt ihan täysin maaliin ei toki tarkoita, että saaressa itsessään olisi mitään vikaa.
Suosittelen Ko Jumia ehdottomasti kaikille _erittäin rauhallista_ rantalomaa kaipaaville lomalaisille. Saaren tunnelma on mielestäni melko paljon Lanta Noin kaltainen, niin maisemiltaan kuin paikalliselämältäänkin. Jum on hyvä paikka aloittaa loma, jos haluaa heti päästä rentoutumaan ja rauhoittaa päänsä kaikesta ylimääräisestä häsellyksestä. Jo saarelle saapuminen pitkähäntäveneellä on elämys sinällään.
Jumilla on pitkät pätkät hienohiekkaista, paikoitellen vähän kivikkoista rantaviivaa, mutta jos haaveissa siintää vitivalkoinen puuterihiekka ja turkoosi meri, kannattaa ehkä suunnata mieluummin johonkin toiseen kohteeseen.

Rantamaisemaa

Me majoituimme Koh Jum resortissa ja voit varmaan itse päätellä yllä olevasta tekstistä menisimmekö sinne uudelleen tai suosittelisimmeko sitä muille. :D Periaatteessa huoneiden ja paikkojen pieni nuhjuisuus ei haittaisi minua pätkääkään, jos kaikki muu toimisi. Jotenkin vaan tuntui, että koko henkilökunta vaikutti olevan melko kujalla kaikkeen asiakaspalveluun, mutta myös kokkaamiseen liittyen. Minä yleensä olen valmis antamaan paljon puutteita anteeksi mikäli henksulla on mukava ja palvelualtis asenne. Täällä nyt ei vaan oikein mikään tuntunut toimivan. Samaan aikaan kanssamme majoittautuneet kaksi suomalaisperhettä olivat meidän kanssamme samoilla linjoilla, joten kyseessä luultavasti ei ole vain meidän niskaamme langennut kakkasaaren kirous.

Tripadvisoriin ykköseksi listattu ravintola Koh Jum seafood saaren eteläpuolella laiturilla on ehdottomasti paikkansa listan kärjessä ansainnut. Ruoka oli mahtavaa ja palvelu ystävällistä. Ainoa negatiivinen asia täällä on melko suolaiset hinnat, mutta mieluummin sitä ehkä maksaa enemmän paremmasta kuin mitään pahasta ruoasta.

Last fisher -ravintola sen sijaan… No, saattaa tosiaan olla, ettei henkilökunta ole joka ilta tekemässä tulishowta piripäissään, mutta ihan tämän yhden kokemuksen perusteella en pysty suosittelemaan.

Näiden lisäksi kävimme syömässä sen muurahaisilla kyllästetyn riisiannoksen sekä Ban Ban -ravintolassa lounaalla, mutta näistä kumpikaan ei ollut kovin sykähdyttävä kokemus.

Saarella pääsee liikkumaan vuokramopoilla ta -fillareilla, mutta myös tuktukeja on jonkun verran tarjolla. Jumin omat rannat eivät ole kovinkaan kummoiset snorklailua ajatellen, mutta toki sieltä pääsee hyviin snorklailukohteisiin esim. pitkähäntäveneellä. Sporttisemmat haluavat käydä ehkä trekkaamassa kukkulalle tai käydä treenaamassa thainyrkkeilyä, mutta minusta parhaimmillaan kohde sopii rannalla oleskeluun ja rentoutumiseen.

Ennen matkaa lukemissani Jum-infoissa valiteltiin useamman kerran teiden huonosta kunnosta. Saaren päätie on kuitenkin päällystetty ja varsin hyväkuntoinen. Muut tiet taas ovat hiekkateitä ja ne yleensäkin tuppaavat olemaan kuoppaisia, pölyisiä ja sateen jälkeen mutaisia, mutta ei mitenkään erityisen huonokuntoisia. Jum on niin hiljainen saari, että siellä on varsin helppoa ajella, vaikka mopoilu vähän jännittäisikin.

Jum on hintatasoltaan esim. Lantaa kalliimpi (erityisesti majoitusten osalta), mikä on toki ihan luontevaa, sillä tavaroiden ja elintarvikkeiden raahaaminen saarelle on aina oma projektinsa ja kalliimpaa kuin mantereen puolella. Kuten Lanta, myös Jum on muslimisaari, joten ihan jokaisesta kiskasta ja ravintolasta ei löydy alkoholia saati possua.

Kaikenkaikkiaan Ko Jum on näkemisen arvoinen, pieni ja sympaattinen saari, joka sopii rauhallista rantaelämää etsivälle matkailijalle. Miksei esimerkiksi myös hyvä levähdyspaikka eläväisen Phi Phin saaren jälkeen.

Ei kommentteja