Sinivalkoista Sitruunapiirakkaa, uuni ja muita tavallisuudesta poikkeavia kohtaamisia

Meidän tavallinen uinuva arkemme sai vähän piristystä, kun ystävä Suomesta tuli kylään ja on ollut täällä nyt vajaa pari viikkoa. Saatiin siis sopivasti sinivalkoista lisävahvistusta Suomen itsenäisyyspäivää silmälläpitäen. Tämä ystävä, Repomies, eli Nengin suussa Lepomie eli Lepo ja Jiabin mielestä Lemonpie on selvästi syntynyt epäonnisten tähtien alla mitä tulee fyysisiin hitteihin. Heti kärkeen koko reissu tänne oli uhattuna, kun Lemonpie (otettin tämä uusi nimi heti käyttöön :D) sai lätkäpelissä osuman päähänsä ja joutui tikattavaksi vain muutama tunti ennen suunniteltua lentoa. Onneksi avovaimo sattuu olemaan alan ihmisiä, niin apu on aina lähellä. Ja nykyaikaisille yhteyksillä myös etänä! Heti loman alkuun käytiin Kanin vastaanotolla poistamassa Suomessa laitettuja tikkejä, siitä heti seuraavana päivänä käytiin kyselemässä apteekista salvaa kaikenlaista ektoplasmaa ja visvaa sylkevään pohkeeseen, jonka Lemonpie tökkäisi epähuomiossa tulikuumaan mopon pakoputkeen. Olen itse tehnyt tuon saman mokan aiemmin ja voin sanoa, että se sattuu ihan hitokseen. Siksi Tommin mopo onkin joutunut mustalle listalleni. Omassa possumopossani on sentään suojus pakoputken päällä tällaisten onnettomuuksien välttämiseksi.
Kun näissä ei ollut vielä tarpeeksi, niin varuiksi paikattiin vielä pari kertaa ihan täällä meidän kotikeittiössä syntyneitä leikkuuhaavoja ja sovittiin yhdessä, että Lemonpie ei vastaisuudessa saa käteensä mitään leipäveistä terävämpää työkalua. Ainakaan niin kauan kun avovaimo ei ole paikalla vahtimassa tilannetta.

Thaikaverit ovat olleet tosi innoissaan Lemonpien paluusta. Jiab sanoi heti kärkeen rakastavansa Lemonpietä. Meille hän ei ole vielä koskaan sanonut vastaavaa. :D Mahdollisesti ne 10 pakettia suomalaista makkaraa, jotka Lemonpiellä oli repussa mukanaan, saattoivat vaikuttaa suotuisasti Jiabin rakkauden määrään.

Sinivalkoinen maisema

Itsenäisyyspäivän juhlistuksia - makkaroiden kanssa tietty! :)

Nengille tämä vieras tarkoittaa sitä, että hänellä on viimeinkin seuraa baareihin, joissa me olemme hyvin laiskoja käymään. Neng uhosi heti kärkeen, että hän on käytettävissä 24/7 baari- tai juomaseurana. Ensimmäisen viikon jälkeen hänelle alkoi karvaasti valjeta, että suu oli kirjoittanut shekkejä jota fysiikka ei oikein meinannutkaan jaksaa lunastaa. Suomalainen, yli 15 vuotta nuorempi ja huomattavasti isompi kaveri on nimittäin melko paljon kestävämpää tekoa kuin keski-ikäinen thaimies, ainakin mitä tulee perinteisiin suomalaisiin juomisharrasteisiin. "Tai ne noon" (kuolen aivan varmasti) on kuultu viime aikoina usein Nengin suusta kun Lemonpie on ilmoittanut, että menojalkaa vähän vipattaisi.

Sen verran mekin mökkihöperöt käytiin katsastamassa Lantan yöelämää, että käytiin Jo2Don keikalla.

Samalla reissulla kun kävimme hakemassa Lemonpien kentältä, päätimme hoitaa asioita mantereen puolella. Ensin käytiin Ao Nangista koppaamassa ystävällisen suomalaisen herrasmiehen itse tekemänsä ja Suomesta asti tuomansa pihkasalvat koirille (ja vähän meille ihmisillekin). Salva on ihan ehdottoman mahtava tuote koirien pieniin nirhaumiin, puhumattakaan niistä vihonviimeisistä siemenen poraamista helposti tulehtuvista rei'istä ja sitä ei luonnollisestikaan saa Thaimaasta. Ja onhan ihmesalvaa sivelty Lemonpiellekin jo useampaankin pipiin. Kyselin salvan perään yhdessä Facebookin Thaimaa-ryhmässä ja näin vaan tämäkin asia järjestyi. Kiitos vielä miljoonasti Tapsa :)

Siinä Ao Nangin läpi ajellessamme törmäsimme Lonkero-kylttiin! OMG, ei voi olla! Olihan se ihanan kallista (5,5 e/tölkki), mutta napattiin kuitenkin muutama harmaa herkku mukaan ja koitettiin olla miettimättä, että 3 tölkin hinnalla ostaa täällä viikon ruokatarpeet. Samaan konkurssiin käytiin vielä syömässä pizzat, joista myös Jiab oli kovin innoissaan.

Ihanan kallis raitapaita

Pizzerian seinältä opittua

Ao Nangista jatkettiin kohti isompia ruokakauppoja juustonkuvat silmissä kiiluen. Mantereen isoissa kaupoissa juusto on nimittäin vähän kohtuullisemmissa hinnoissa kuin saarella, mutta kyllä se silti arvokasta on. Ruokakauppaan meni järkyttävät 200 EUROA rahaa (muuhunkin kuin juustoon toki :D). No, onpahan kaapit täytetty taas hetkeksi.

Tärkein ostos oli kuitenkin kauan odotettu uuni! Tätä asiaa on todellakin pähkitty ja tutkittu ja mietitty hartaasti että hankinta menisi varmasti kerralla nappiin. Thaimaalaisissa keittiöissä harvemmin on uunia ja niinpä mekin päädyimme pöytämalliin, joka on kyllä ollut varsin toimiva peli. Testattu on, se on nimittäin lämmennyt joka päivä ainakin pariin otteeseen heti hankintahetkestään lähtien. Nyt meillä vaan on hakusessa leivinpaperi, jota ei ole toistaiseksi löytynyt mistään. Yllättäen sille ei ole saarella mitään valtaisaa kysyntää, kun uunejakaan ei juuri ole kuin ravintoloissa ja farangeilla.

My precious

Olin täysin jo unohtanut kuinka vaivatonta uuniruokien valmistus on, senkun lykkää vuoan uuniin ja siirtyy riippumattoon odottelemaan ruoan valmistumista! Olen jo kokeillut kaikki kotitaloustuntien klassikkoruoat teeleivistä pulliin ja kukkakaaligratiiniin ja ehkä pikkuhiljaa voin siirtyä vähän vaativampiinkin ruokalajeihin. Niin kuin vaikka karjalanpiirakoihin. Mitä luulette, kuinka helppoa täältä on löytää puuroriisiä ja ruisjauhoja? No ei ole helppoa, ei.
Puuroriisit löysin mantereelta ja joku kovasti väitti, että paikallinen Lantamart myy ruisjauhoja. Voi vaikka myydäkin, mutta en minä ole onnistunut niitä löytämään. Viimeksi löysin hyllystä pussukan, jossa ei lukenut yhtään mitään, sen paremmin kuin hyllyssäkään, mutta jauhot olivat tummempia ja puolet kalliimpia kuin vehnäjauhot, joten nappasin toiveikkaasti mysteerinyssäkän mukaan. Nyt en kyllä yhtään osaa edelleenkään sanoa mitä jauhoja ne ovat, mutta veteen sekoitettaessa ne tummuvat kyllä kuten ruisjauhot. Tarkempi lajintunnistus on silti tekemättä, sillä en totta puhuen tiedä miltä ruisjauhojen pitäisi maistua. :D

Uuniherkkuja, om nom

——

Ettei elämän tosiasiat pääsisi unohtumaan, niin ollaanhan me toki myös käyty eläinlääkärillä. :D Hiisi kutisi edelleen ja minä tutkin sen ihoa haukankatseellani löytääkseni jonkunlaisen syyn kutinaan. Sitten jotain pientä ja nopeaa vilahti turkissa. Aikani ähellettyäni sain pienen vikkelän tunnistamattoman otuksen kiinni ja purkkiin ja lähdimme lääkäriin. Eläinlääkärin ensimmäinen reaktio oli, että miten hitossa olen onnistunut saalistamaan elävän kirpun ja laittamaan sen purkkiin?! Hän oli asiasta selvästi kovin vaikuttunut. Minkä kirpunmetsästäjän maailma on minussa menettänytkään!

Hiisin iho oli myös kuulemma täynnä kirpun kakkaa, joka näyttää muuten erehdyttävästi hiekanjyviltä, siksi en ollut osannut noteerata asiaa. Meillä oli parhaillaan käsillä myös massiivinen punkki-invaasio, joten bring it on, siinä ei pari kirppua enää tuntunut missään.
Ilmeisesti Hiisi on allerginen kirpun kakalle ja/tai puremille sillä se kutisi näistä johtuen kovasti. Tarkempi syynääminen osoitti, että myös Moulalla oli turkissaan salamatkustajia, mutta ilmeisesti entinen katukoira on sen verran karaistunut, ettei sitä ei pienet kirpun kakat tai puremat saaneet reagoimaan mitenkään.

Eläinlääkäri määräsi molemmille Bravecto-pillereitä, joita en ole Suomessa oikein ollut halukas käyttämään lääkkeen saaman negatiivisen huomion vuoksi. Toisaalta Suomessa yhden kesän aikana koirista löytyy yleensä maksimissaan viisi punkkia, joten ongelman laajuus on siellä myös varsin eri luokkaa. Täällä punkkikauden iskiessä niitä pieniä pirulaisia löytyy kymmenittäin (!) turkista, siitäkin huolimatta, että syynään koirat läpi vähintään kerran päivässä ja niillä on punkkilääkkeet voimassa. Yhtenä päivänä sekosin laskussa jossain 50 turkista nypityn punkin jälkeen…

Nyt ei tosiaan ollut siis vaihtoehtoja ja pakko sanoa, että tuo parjattu Bravecto on ihan hiton tehokas. Paitsi että parissa päivässä lattioilla alkoi näkyä kasoittain kuolleita punkkeja, Hiisin kutina lakkasi kuin seinään. In joor feis ötökät! Viikon jälkeen en enää löytänyt koirista kuin yhden tai pari kuollutta ja kuivunutta punkkia jos sitäkään. Sitten kun kaikki koirien pedit oli spreijattu pariin otteeseen myrkyillä ja tuuletettu, päästiin taas vaihteeksi jatkamaan normaalia elämää. Siihen kuuluu esimerkiksi sellainen sisustus, jossa terassin pöydällä EI ole purkillista viinaan hukutettuja punkkeja koriste-elementtinä.

Moula on edelleen edistynyt kovasti salonkikelpoisen käytöksen treenaamisessa, vaikka matkaa maaliin on toki ainakin yhden maratonin verran. Nyt voi jo muistella esimerkiksi sellaisia asioita, että Moula oli alussa pakko pitää sisälläkin hihnassa ettei se olisi loikannut ikkunasta ulos ja hävinnyt horisonttiin samantien kun silmä välttää. Myös kissojen kanssa se on edistynyt, lähinnä koiria pätkääkään kunnioittamattoman Mara(katin) ansiosta. Moula esimerkiksi tuijotti tässä joku päivä terassin tuolilla makoilevaa Maraa aavistuksen liian läheltä ja uteliaasti. Mara rankaisi välittömästi viisipiikillä temppelikoiraa suoraan nenälle ja sen jälkeen Maran osoittaman hajuraon välimatkaa ei ole enää kyseenalaistettu.

No, niin kuin sanottu, matkaa on vielä jäljellä ja paljon muutenkin kuin kissan ja koirien välillä. Moulalla on melko rasittava tapa hiissata erityisesti minun perässäni ihan joka paikkaan. Myös siis yöllä, kun kampean puoliunessa hakemaan keittiöstä vettä. Viimeksi unohdin tarkastaa, että temppelikoira on oven oikealla puolella kun läppäsin sen unenpöpperössä kiinni. Vähän ajan päästä olohuoneesta alkoi kuulua ihmeellistä meteliä ja Moulahan se siellä piti omia pyjamabileitään sohvalla pomppien. Siinä rytäkässä kaverin Afganistanista asti tuoma huopakin oli saanut kipeää nyrkin kokoisen reiän verran. Moulalla ei luonnollisesti ole asiasta sen enempää tietoa, mutta mielestäni tässä kuvassa on syyllisen koiran naama! Mitä mieltä sinä olet? :D

Kyllä en jyrsinyt sinun huopaasi reikää...

...termiitit varmaankin asialla

Jostain syystä kaikki nämä puheet Lemonpiestä ovat saaneet minut himoitsemaan sitruunapiirasta. Ei hätää, onneksi on uuni ihan vaan tällaisia tilanteita varten. Mä menen nyt leipomaan, moikka!:)