More Moula more problem - elämää traumanjälkeisestä stressireaktiosta kärsivän adoptiokoiran kanssa



En voi sanoin kuvailla kuinka iloiseksi tulin, kun tuleva vuokraemäntämme laittoi viestiä ja kysyi haluaisimmeko muuttaa viidakkotaloon suunniteltua aikataulua 1,5 kk aikaisemmin! Kyllä kiitos! Valitettavasti siellä nyt asuva vuokralainen sai lomansa aikana potkut ja ilmeisesti joutuu lähtemään kotiin, mikä on toki todella kurjaa hänen kannaltaan, mutta meille tilanne on mahtava.
Kieltämättä alkaa olla tämä yksiöelämä yhdellä pienellä kapisella keittolevyllä aika nähty.

Odottelimme vahvistusta lopulliselle muuttopäivälle sinä samana päivänä kun meidän piti maksaa seuraavan kuukauden vuokra täällä nykyisessä paikassa. Minä jäin tekemään joogaa kotiin ja Tommi lähti ajelemaan mopolla kun Son (nykyinen vuokranantaja) tuli paikalle heilumaan tarkastakseen sähkömittarin lukeman. Tiedättekö sen tunteen, kun teet keskittyneesti harjoitusta tulipunaisena ja likomärkänä hiestä sellaisissa jumppavermeissä että et ikinä menisi julkiselle paikalle ne päälläsi ja havahdut siihen kun muslimivuokranantajasi yrittää vaivautuneena saada huomiosi? Ehdin juuri napata Moulasta kiinni ennen kuin se laittoi yhtään kuuluvampaa murinaprotestia päälle Sonin nähtyään.

Son tarkasti mittarin lukeman sillä välin kun pidin Moulasta kiinni ja peitin sen silmät, jotta vuokranantaja pääsi rauhassa lähtemään.
Huokaisin ja jatkoin harjoitusta. Tässä vaiheessa Moula keksi, että on hauskaa mennä ihan omin päin ulos ja toistikin tämän noin 8 kertaa. Ei se siis mihinkään pitkälle lähde, kunhan palloilee ja etsii kissojen hajuja, mutta voin sanoa, että on melko vaikea keskittyä mihinkään, kun silmäkulmasta näkee harmaan häntätupsun vilahtavan ulos kerta toisensa jälkeen.
Laitoin Moulan hihnaan ja sängynjalan alle kiinni ja jatkoin taas joogaani. Siinä tasapainoillessani Son tuli taas takaisin käsissään sähkömaksu ja vuokralaput. Tässä vaiheessa oli aika vaikeaa pitää ystävällistä ilmettä yllä. Yksi 50 minuutin harjoitus! Oikeasti! Koko päivän aikana! Kuinka vaikeaa on saada tehdä se ihan rauhassa. Ei ollut kovin zen se treeni voin sanoa.

Muslimit viettävät nyt Ramadania eli paastokuukautta. Sen aikana ei auringonnousun ja -laskun välissä saa syödä eikä juoda MITÄÄN. Siis ei edes vettä. Mahdollisesti tämä myös alkaa jo näkyä Sonissa, sillä normaalisti hän ei kyllä tulisi sisälle jos näkisi että minulla on hommat kesken, en ole (ainakaan muslimikriteereillä mitaten) säädyllisesti pukeutunut, Tommi ei ole paikalla ja molemmat koirat ovat vapaana eivätkä käskyn alla.

Kun sitten myöhemmin samana päivänä ilmoitimme, että olemmekin täällä enää 11 päivää ja kysyimme tälle ajalle hintaa hän sanoi useamman kerran ”up to you”. Luulen, että hän on niin uupunut energiavajeesta ja nestehukasta ettei vaan jaksanut laskea. Ehdotimme hänelle jotakin summaa joka oli heti ok, hän otti rahat ja lähti tokkuraisen oloisena jatkamaan matkaansa. Melkein säälin jo ukkoa, mutta toisaalta, elämme valintojen maailmassa. Minun uskonottomuudessani ei tunneta pakkopaastoja :D

——
Moula lepäilee terassilla



Moula on ollut meillä nyt kuukauden verran ja sen todellinen luonne kaikkine vikoineen ja hienouksineen alkaa pikkuhiljaa näkyä.
Ensinnäkin se aika nopeasti otti minut omakseen ja päätti pienessä karvaisessa koiranpäässään, että koska Tommi on mies, hän on uhka jolta Moulan pitää minua suojella. Melkolailla alusta asti minä sain käännellä ja väännellä sitä miten halusin, mutta Tommi meinasi saada kerran hampaasta pitäessään Moulaa sylissä. Se ei siis missään nimessä ole aggressiivinen vaan käytös johtuu selvästi pelosta.
Koska minulla ei ole koskaan ennen ollut arkaa koiraa ja tämäntyyppiset ongelmat olivat ihan vieraita, päätin heti kysyä neuvoja entiseltä koulutusohjaajaltani ennen kuin tilanne pääsisi yhtään pahemmaksi. Sainkin hyviä tipseja (kiitos Sirke :), jotka alkoivat auttaa nopeasti. Tommin piti ruokkia Moulaa ja viedä sitä lenkille niin että se pikkuhiljaa oppisi luottamaan häneenkin. Minun taas piti malttaa jättää hellittelyt vähän vähemmälle. Mikä on siis todella vaikeaa! Katso itse tuota hattarapäätä ja kerro tekisikö mieli pörröttää sitä? Aivan!

Se myös meinasi seota ihan totaalisesti kun Tommi pöristi minua mahasta. Nyt olemme siis oikeasti totuttaneet sitä kaikenlaiseen hassutteluun, sillä Moulan pää nousee kuin periskooppi heti tarkkailemaan tilannetta jota se pitää epäilyttävänä. Se myös murisee, mutta se on niin naurettavan kuuloista pärinää, että sitä on vaikea ottaa tosissaan, vaikka kovasti toki yritämmekin.

Olemme nimenneet Moulan käytöshäiriöt PTSD:ksi eli traumanjälkeiseksi stressihäiriöksi, joka on tyypillinen esimerkiksi sodasta palanneille sotilaille tai muita traumaattisia asioita kokeneille ihmisille. Tiedän, meillä on huono huumorintaju. Ei mitään uutta siinä.

Tämä tila ilmenee niin, että Moula saattaa olla aivan rento ja hassu ja sitten yhtäkkiä jumittua eikä ota vastaan mitään hetkeen. Ei kuule eikä näe. Sitten se taas palaa maanpinnalle ja jatkaa leikkiä tai vaihtoehtoisesti ujostelee meitä ja menee vähän kauemmas häntä koipien välissä.

Välillä kun tulemme kotiin se menee meitä molempia karkuun. Toisinaan taas tulee iloisesti hyppimään vastaan ja nuolemaan naamaa. Se on myös alkanut retuuttaa pyykkikassia ja levitellä likaisia vaatteita ympäriinsä yksinollessaan. Kuvittelisin, että se saa jotain turvaa siitä, että tutunhajuisia vaatteita on sen ympärillä. Toistaiseksi se ei nimittäin ole rikkonut mitään. Paitsi sen pyykkikassin. Sitä ei korjaa enää jeesusteipilläkään. Eikä Jeesus teipillä.

Sitten ne hyvät asiat. Kuukaudessa se on oppinut antamaan tassua, odottamaan ruokaansa, sietämään kylvetystä (ei se mitään nautintoa silti ole), luottamaan meihin ja varovaisesti myös leikkimään. Minä en ole todellakaan mikään aamuihminen, mutta kuinka huonosti aamu voi alkaa, kun hattarapää tulee pomppimaan ja hakkaamaan häntää sängynlaitaan ja nuolemaan naamaa? Eilen se riemastui niin paljon lenkille lähtemisestä että se kahdella jalalla seisomisen lisäksi ulvoi. :D

Alkutilanne oli kuitenkin se, että sitä oli pakko pitää sisälläkin hihnassa mikäli ovi oli auki, sillä se olisi ampaissut horisonttiin välittömästi. Se pelkäsi ihan kaikkea ja oli todella passiivinen, pälyili ympärilleen ja väisti Tommia.


Tommin sylissä on ihan hyvä pötkötellä nykyään


Olen kaikenkaikkiaan siis varsin iloinen sen kehityksestä ja Moula kokonaisuudessaan taitaa taas olla aika opettavainen tapaus minulle. ”Et saa sellaista koiraa jonka haluat, vaan sellaisen jonka tarvitset” -sanonta pätee selvästi tässä tapauksessa.

Älkää nyt käsittäkö tätä väärin, Moula on äärimmäisen suloinen, mutta olemme monta kertaa nauraneet, että siinä missä Hiisi on punaruskeine lainehtivine turkkeineen niin kaunis koira, että se on kuin Dressmanin miesmalli, Moula on ennemminkin pieni hassu viemärirotta. Niinpä olemme selvästi kutsuneet sitä liian usein rotaksi, sillä eilen se tunnisti jo lisänimensä. Ups.

Huomaa Hiisin kyllästynyt ilme. Pikkusiskot... :D

Moulan tuleminen meille on aikamoinen sattumien tai kohtalon (kuka mihinkin uskoo) summa. Ensinnäkin se syntyi Chiang Maissa lähelle temppeliä, jossa sen veli myrkytettiin kuoliaaksi. Paikallisen eläinsuojelukeskuksen ihmiset ottivat sen sieltä turvaan ja se sai siis heti onnekseen alusta lähtien rokotukset jne kuntoon. Moulasta tiedetään siis melko harvinaislaatuisesti kuukauden tarkkuudella sen ikä.
Kun sitten tämä Chiang Maissa toiminut koiratarha joutui lopettamaan, koiria lähetettiin eri tarhoille ympäri maata. Tänne Lantalle valittiin kolme koiraa, joiden uskottiin löytävän kodit helpohkosti ja Moula oli yksi niistä. Moulan kaikki Chiang Main kaverit oli jo adoptoitu siinä vaiheessa kun minä näin sen ensimmäistä kertaa. Se oli myös alkuun niin nihkeä, samoin kuin silloinen adoptiokoordinaattori, että oli hyvin lähellä ettei koko adoptio olisi tapahtunut. Ja täällä se nyt kuitenkin on, hassu pieni viemärirotta ja muuttuu päivä päivältä yhä rohkeammaksi ja hienommaksi otukseksi. Tuntuu, että se olisi ollut meillä aina eikä vain muutamia viikkoja.

Seuraava jännä ja haastava paikka on sitten muutto viikon päästä ja erityisesti ne 6 tiluksilla majailevaa kissaa. Eläinyhdistyksen mukaan Moula on ok kissojen kanssa, mutta näkemäni perusteella väittäisin, että vaikka se ei tekisikään kissoille mitään pahaa, niin se aivan takuulla tykkää jahdata niitä. Toivon, että kuusi kissaa on sen verran paljon, että se vaan lopulta kyllästyy. Kohta nähdään olinko oikeassa :)


Tällaisia kuvia saa kun herätetään päikkäreiltä kuvauksiin :D

Ei kommentteja