Tule hyvä riisi, älä tule paha riisi

Olenko mahdollisesti joskus maininnut, että thaimaalaiset tykkäävät kommentoida painoasioita varsin suorin sanankääntein? Mielestäni tästä asiasta ei voi koskaan kirjoittaa  liikaa, niin huvittavaa se on. Ravintoloitsijaystävämme Neng on nyt jo pariinkin otteeseen, ihan käsillä avittaen demonstroinut, kuinka minun ruumiinrakenteeni on menossa oikeampaan suuntaan. "Ensin olit tällainen (tekee käsillä laajoja pyöreitä liikkeitä ympärillään) ja nyt jo tällainen (tiimalasin muotoisia liikkeitä)". Hän myös riemuitsi puolestani, että mahdollisesti jo seuraavalla visiitillä voin syödä lihoja ja kanoja, koska siihen mennessä olen ehkä jo laihtunut sen verran, että minun ei enää _tarvitse_ olla kasvissyöjä. Sen sijaan, että olisin jaksanut avata eettis-ekologisia syitäni kasvissyöntiin, tyydyin vain nauramaan. Onneksi (thaityyppiseen) hoikkuuteen on minulla vielä sen verran matkaa, että voin vielä rauhassa jättää lihat lautaselle. Itse asiassa siihen on vielä vuosia matkaa, niin kuin Adam, Nengin luona asuva opettaja-muusikko-elämäntapaintiaani totesi minulle: "enää viisi vuotta täällä ja olet varmasti jo ihan hoikka!"

Tommin suhteen toivo on sen sijaan jo menetetty. En muista kovinkaan montaa sellaista  visiittiä Nengille, jossa Tommin mahaa ei olisi vähintäänkin tökitty sormella, jos ei suoraan kommentoitu. "Maaarsuu moor thin oolredi, Tommi tö seim!" Lähes joka ilta ohjelmanumerona on apukokki Odin ja Tommin mahojen kokojen vertailu. Toistaiseksi raati ei ole pystynyt määrittämään mahamittelön voittajaa, sen verran tasaväkinen taisto on kyseessä.

Nengillä oli muuten olueen liittyen teoria, jota Tommi on tukenut aina; olut ei lihota. Se menee eri mahaan. Minulla on aina ollut samansuuntainen teoria jälkiruokiin liittyen, mutta se ei käytännössä kyllä näytä toimivan...
Kokkikaveri käyttää todisteena itseään, 175 cm pituista varttaan (hän on thaiksi varsinainen hujoppi) ja alle 65 kg massaansa. Hän omien sanojensa mukaan juo joka päivä olutta lihomatta. Minun nähdäkseni hän tosin syö varsin pieniä määriä ruokaa päivässä, mutta ei nyt puututa pikkudetaljeihin. Pääsemme siis palaamaan aiemmin mainitsemaani riisi-Chang -dieettiin ja sen toimivuuteen. Vapiskaa atkinssit ja muut hiilarihysteerikot!

Jossain aiemmassa postauksessa mainitsemani salaiset possutreffit lähtivät muuten jonkun verran lapasesta. Ensinnäkin innostuimme kehittämään aatteellisen kolmen hengen (minä, Tommi ja Neng) puolueen "Freedom11" possunsyönnin ja kaikenlaisen "tee mitä haluat eikä mitä uskonto tai muu rajoittaja sanoo"-ideologian ympärille. Numero 11 nimessä tulee niinkin krypitsestä asiasta kuin siitä, että possutreffit Nengillä olivat aina klo 11, jolloin paikalla ei ollut muslimeita, jotka olivat kaikki tahoillaan töissä.
Kehittelimme jo logoa ja t-paitoja kovaa kyytiä, kunnes kuulimme, että ravintolassa työskennellyt junnupari Das ja Iet päättivät nostaa kytkintä. Ihan vaan siksi, että he niin mielensä pahoittivat siitä, että Neng ja Tommi söivät porsasta Nengin omistamassa ravintolassa, jossa he ovat töissä. Kaikki tämä olisi mahdollisesti ollut vältettävissä, mikäli he olisivat tulleet sinä eräänä surullisen kuuluisana päivänä syömään lounasta klo 12, niin kuin normaalistikin klo 11 sijaan, jolloin käynnissä Freedom11-yhdistyksen lounashetki.

Ruoasta puheenollen, aina yhtä inspiroivan joogaohjaaja Jacon (selvisi se nimen oikea kirjoitusasukin viimein) luennon innoittamana päätin toteuttaa tohtori Emoton lanseeraaman riisikokeen. Täällä asiasta lisää kiinnostuneille, tai esim. Utubesta dr Emoto rice experiment:
http://en.wikipedia.org/wiki/Masaru_Emoto
Lyhykäisyydessään idea on jokseenkin sellainen, että otetaan keitettyä riisiä, laitetaan sitä kolmeen tiiviiseen rasiaan saman verran. Sen jälkeen jokaiseen purkkiin laitetaan tarra, johon kirjoitetaan erilaisia asioita; yhteen jotain kaunista kuten "olet rakas", toiseen jotain negatiivista kuten "olet sairas" ja yksi jätetään kontrollipurkiksi eikä siihen kirjoiteta mitään. Sen jälkeen riiseille jutellaan joka päivä muutamaan otteeseen. Luonnollisesti kivalle riisille kivoja juttuja, pahalle riisille pahoja juttuja ja kolmas jätetään huomioimatta. Muutaman päivän tai viikon jälkeen purkkien välillä pitäisi näkyä selviä eroja, niin, että kiva riisi olisi edelleen kauniin valkoista ja paha riisi homeista visvaa täynnä. Joidenkin lähteiden mukaan myös hyljeksitty riisi muuttuisi nopeasti syömäkelvottomaksi, koska negatiivinen energia on yhtä paha kuin hylkääminen. Erot perustuvat teorian mukaan hyvien ja huonojen värähtelyjen vaikutuksiin veden molekyylirakenteissa tai jotain sen suuntaista. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy aika monta puolesta ja eritoten vastaansanojaa, joten sinne vaan tutkimaan, mikäli kiinnostusta löytyy.

Koe ei yllättäen osaltani mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Ensinnäkin pyysin Nengiltä eksperimenttiä varten vähän riisiä ja jouduin siinä samalla selittämään mihin sitä tarvitsen. Hän nauroi ääneen ja sanoi minun olevan hullu. Ei uutta auringon alla. :D Tarkemmin ajatellen olin itse varsin huolissani siitä, että JOS koe onnistuisi, minä flippaisin totaalisesti ja tulisin oikeasti hulluksi. Pelkkä ajatus siitä, että ruoalle jutteleminen vaikuttaa sen pilaantumiseen, kuulostaa jokseenkin absurdilta.

Riisiveljekset

Siinä vaiheessa kun telkkarin edessä nökötti kolme lähes identtistä riisipurkkia, heräsin todellisuuteen. Siis näille piti puhua? En ole muuten hetkeen tuntenut itseäni niin idiootiksi kuin jutellessani riisipurkeille. Kivalle riisille juttelu onnistui kivuttomammin, mutta en millään pystynyt olemaan ilkeä tuhmalle riisille. Ja kuten niin usein aiemminkin tässä perheessä, Marsun projektista tulee vähän huomaamatta myös Tommin projekti. Niinpä Tommi hoiti tuhman riisin haukkumisen, vieläpä varsin antaumukselle ja minä hellin kivaa riisiä. Jo toisen päivän kohdalla olin ihan loppu lemmikkiriisien hoivaamiseen ja siksi on pakko myöntää, että kun ne kolmantena päivänä olivat kaikki tasaisesti yhtä homeisia, heitin riisit huojentuunena roskikseen. Tähän heijastellen eipä ole ihme, ettei meidän perheessä yksikään huonekasvi näe seuraavaa kuukautta.

Mustat täplät eivät muuten ole rusinoita

Myöhemmin kerroin tästä epäonnisesta kokeestani Jaco-joogille, jonka odotin sanovan, että en mahdollisesti ollut tarpeeksi vakuuttava tai tosissani (mm. tällaisia selityksiä löysin netistä), mutta hän sanoikin vain, että ei se koe onnistu tässä ilmanalassa. Hän kehoitti toistamaan testin Suomessa, jossa oletettavasti on hitusen viileämpää ja vähemmän kosteaa. Jatkoa siis seuraa. Tai sitten ei.