Kiukkuserkun paluu

Olemme nyt asuneet jo useamman viikon uudessa asumuksessamme, jossa viihdymme erittäin hyvin. Ihan tässä mökkimme vieressä (tai alla, riippuen siitä onko nousu- vai laskuvesi) virtaa pieni joki, jossa uiskentelee kaloja ja varaaneja ja linnut käyvät rannalla kylpemässä. Täällä tepastelee myös puolenkymmentä kukkoa, jotka kiekuvat pitkin aamua ja päivää herätellen resortin asukkaita.
Nykyinen atmosfääri voittaa kyllä kirkkaasti Baon kummalliset sukulaiset, joille joka toinen kerta saa puhua ja joka toinen kerta ei. Olimme ehtineet jo iloisesti unohtaa Baon kiukkuisen serkun kyttäämisine kaikkineen, mutta taisimme nuolaista ennen kuin tipahti. Tässä nykyisessä bungalowissa meillä on kiinteä kuukausivuokra, mutta kiukkuserkun mökissä vuokran päälle piti maksaa  vielä käyttämämme sähköt. Täällä sähkölaskuista annetaan laskulipuke, joka maksetaan lähimmässä 7/11-kiskassa.

Kukkopojat

Luovuttaessamme vanhan paikan avaimet kiukkuserkun tyttären miehelle, jota kutsuimme ilmeisestä syystä mister no-smileksi, pyysimme antamaan sähkölaskun Baolle, jotta voimme maksaa sen sitten kun se tulee. Laskua ei kuulunut eikä näkynyt ja kysyin asiasta Baolta ainakin kolme kertaa. Hän vakuutti, että meidän ei tarvitse huolehtia asiasta, että serkku hoitaa laskunsa itse koska siitä ei ole kuulunut mitään.
Nyt sitten muutama päivä sitten Bao soitti, että kiukkuserkku oli saanut kotiin karhukirjeen, jossa uhattiin katkaista sähköt koko mökistä mikäli sähkölaskua ei heti makseta. Tämä siis suomeksi tarkoittaa, että sitä ensimmäistä laskua, jonka olisi voinut maksaa kiskaan, ei oltu maksettu. Siitäkös kiukkuserkku kiukustui. Luonnollisin reaktio tästä on toki syyttää meitä, koska tokihan meidän olisi pitänyt maksaa lasku, jota emme ole ikinä nähneetkään. Tämä karhulasku sen sijaan pitää maksaa virastoon ja sitä varten tarvitaan jonkinlainen viitenumero. Jonka Bao jo sai ja hukkasi. Todettiin tässä Tommin kanssa, että kiukkuserkku saa pitää tunkkinsa. Jotenkin itselleni tuntuisi luontevimmalta, että kiukkuserkku hoitaisi ihan itse laskunsa virastojen kanssa ja kertoisi meille summan, mutta tähän varmaan taas liittyy sellainen määrä selittämätöntä kulttuurikoodistoa, että parempi olla vaivaamatta päätään asialla.

Suoraan sanominen tai kysyminen ei selvästi muutenkaan kuulu tähän kulttuuriin tai ainakaan kaveripiiriimme. Kokkiystävällämme Nengillä on ollut vaikea vuosi tai oikeastaan parikin. Vuokranantaja mm. uhkasi ottaa maat, jossa ravintola sijaitsee omaan käyttöönsä ja laittaa Nengin perheineen pihalle. Perhehän on täällä aika laaja käsite muutenkin. Jos paikallinen esittelee ihmisen kertomalla että tämä on veli tai sisko, niin se ei välttämättä pidä sisällään minkäänlaista geneettistä sukulaisuutta. Nengin uusperheeseen kuuluu tällä hetkellä apukokki Odi ja vaimonsa Sau, sekä Saun sisko Iet miehensä Dasin kanssa. Myös Nengin muusikko-ystävä Adam on pitänyt majaansa pidemmän aikaa Nengillä. Niin ja tottahan minä olen hänen siskonsa ja Tommi veljensä.
Siinä vaiheessa kun vuokranantaja ilmoitti, että Nengillä on perheineen 3 viikkoa aikaa pakata veitsensä ja lähteä, kokkikaverin ensimmäinen reaktio oli avata muutama olut ja alkaa pohtia asiaa. Muutaman päivän kuluessa tieto oli valunut jo Odille mutta muille perheenjäsenille asiasta ei mainittu sanallakaan. No, onneksi Neng onnistui hankkimaan muutaman lisäkuukauden armonaikaa nykyisessä paikassaan, joten muuttopuuhat,puhumattakaan ikävien uutisten kertomisesta oikealla thaimaalaisella tyylillä voi hetkeksi unohtaa.

Baon vaimon Dan farang-tuttava oli saanut ajatuksen perustaa resortin Lantalle. Sitä varten hän kuitenkin tarvitsisi luotettavan paikallisen johtamaan paikkaa. Da oli, luonnollisesti Baolta mitään kysymättä, luvannut, että hänen miehensä kyllä tulee ja ottaa homman haltuunsa. Resortin managerointi on osapuilleen viimeinen asia maailmassa, jota Bao haluaisi tehdä työkseen. Tilanne kuitenkin kuulosti kokonaisuudessaan aika normaalilta, kun viidakkopoika selitti sitä meille. On ihan normaalia luvata puolisonsa puolesta jotain tuollaista. No, tämä ei välttämättä ole thaimaalainen, vaan pikemminkin Baon perheen oma tapa hoitaa asioita.

Onneksi thaimaalainen lupaus on pitävyydeltään vähän eri luokkaa kuin suomalainen. Käytäntö on opettanut tähän mennessä mm, että "Mennään huomenna yhdessä veneretkelle" tarkoittaa jotakin sellaista kuin että "olis kyllä siistiä mennä joskus johonkin. Tai sitten ei". "Odottakaa tässä hetki, tulen kohta takaisin" taas jotain sellaista kuin "tulen ehkä huomenna jos muistan". "Haluamasi tarvike maksaa korkeintaan 1000 bahtia" on oikeasti "no siis tottapuhuen 2000 bahtia. Joka tarkoittaa siis 3000 bahtia, mutta varaudu 5000 menoerään ".

Joku päivä saimme myös kuulla, että meitä oli odotettu Nengillä lounaalle edellisenä päivänä ja että meitä varten oli varattu ruokaa ja paikat. Emme toki olleet sopineet tästä mitään etukäteen, eikä kukaan ravintolasta soittanut meille ja kertonut tästä, mutta silti he olivat kovin pahoillaan, ettemme tulleet paikalle. No hei camoon, olisihan tuollainen nyt pitänyt arvata! Valitettavasti kristallipallon lähetys oli tällä erää hieman katkonainen.

Mahdollisesti näistä pienistä kulttuurieroista johtuen paikalliset tuttavamme ovat olleet ihmeissään, kun olemme ilmestyneet luvatusti paikalle. Esimerksi silloin, kun lupasimme auttaa erään läheisen ravintolan omistajaa perustamaan Tripadvisor-sivut hänen yritykselleen. Tästä hyvästä saimme muutaman varsin maittavan - ja ilmaisen! - lounaan sekä jatkuvan alen listahintoihin loppuvierailumme ajaksi. Teimme myös Dan ravintolalle sivut Tripadvisoriin, kuvineen päivineen kuten toiseenkin paikkaan ja jälleen tienasimme muutaman ilmaisen lounaan. Kummatkaan ravintolan omistajat eivät osanneet ladella kunnollista markkinointibullshittiä esittelysivuilleen ja yllättäen löysin itseni copy writerin hommista. Yllättävän notkeasti jenkkityylinen ravintolan ylistys lähti kylmiltään tällaiselta vannoutuneelta graafikolta, joka on aina sanoutunut jyrkästi irti kaikesta copytoimintaan liittyvästä tekemisestä.

Pääsin jokunen viikko harjoittelemaan typografisiakin taitojani Nengille oikein vanhanaikaisesti käsipelillä. Ravintolassa oli seuraavana päivänä jonkun saarella asuvan farangin synttärijuhlat, joihin panostettiin aika tavalla. Jostain syystä kaikki paikalliset ystävämme ovat jotenkin nihkeitä mainostamaan tai kehumaan tuotteitaan tai palveluitaan ja niinpä jouduimme hieman painostamaan Nengiä kaivamaan liidut esille, jotta saisin taiteiltua kadun varteen pippaloista informoivan kyltin. Harvinaislaatuisesti ravintolasta sai tänä yhtenä iltana mojitoja, mutta vaikka niitä oli tarkoitus myydä todella edukkaaseen hintaan, sitä ei saanut jostain käsittämättömästä syystä kirjoittaa kylttiin, ettei ihmiset näe sitä ja jotain. Paitsi thai-kirjaimin se oli kuulemma ok. Niinpä lopputuloksena kyltissä oli minun tekstini, Tommin piirtämä kitara, Odin taiteilemia lintuja ja kaloja sekä Nengin numerot. Oletettavasti yksinomaan tämä elämää mahtavampi kyltti (eikä esimerksi elävä musiikki tai erikoismenu) aikaansai sellaisen yleisöryntäyksen, että ravintola oli, kaikkine lisäpöytineenkin täyteen buukattu koko illan. :)

Ei ole muuten ollut liitu kädessä ihan muutamaan vuoteen tätä ennen :D