Kissoja ja ihmisiä

En ole ikinä varsinaisesti pitänyt itseäni kissaihmisenä, jos sellainen lokerointi nyt jotenkin koetaan tarpeelliseksi. Täällä kissoja on kuitenkin niin käsittämätön määrä, että niihin on ollut suorastaan pakko tutustua. Suurin osa kateista on varsin seurallisia ja kesyjä, vaikka ne eivät kuulu kenellekään. Tai niin kuin Bao asian ilmaisee, ne ovat kaikkien kissoja eli kuuluvat kaikille. Meidän kotimme vieressä pyörii pari vakikisua, toinen varsin ujo ja toinen jopa niin härski, että se paitsi makasi terassimme makuualustoilla, myös jätti kusisen merkkinsä niihin. Sen jälkeen katti sai kyllä lähtöpassit, mutta tuli toki heti seuraavana päivänä takaisin.

Yhtenä päivänä katti palasi kolmella jalalla hyppien norkoilemaan nurkille, mutta oli selvästi sen verran kipeä, että ei halunnut tulla lähemmäksi. Kun sitten parina seuraavanakin päivänä jalka oli edelleen yhtä hirvittävän kipeän näköinen, päätin toimittaa kissan hoitoon. Täällä toimiva Lanta Animal Welfare center hoitaa myös ei-kenenkään (tai kaikkien) omistamia kissoja ja -koiria lahjoitusvarojen turvin, joten kun olin varmistanut puhelimitse, että asia on ok, lähdimme hakemaan sieltä lainaksi häkkiä kissan pyydystämiseen. Ongelmallisintahan tässä oikeastaan oli se, että en tiennyt saako kissaa ylipäätään pyydystettyä ja jos saa, se on todennäköisesti joskus iltamyöhään, eläinkeskuksen sulkemisajan jälkeen, mutta se oli kuulemma kuitenkin ihan ok.

Lähtökohtaisesti yhdistys tekee niin kovin tärkeää ja pyyteetöntä työtä, ettei siitä toki saisi sanoa poikkipuolista sanaa, mutta parina kertana ohimoita on tykyttänyt siellä sen verran, että sallittakoon tässä tällainen ujo kritiikkikin. Ensinnäkin selitin tilanteen vastaanoton työntekijälle, joka oli äärimmäisen ystävällinen ja oli juuri lähdössä hakemaan lainahäkkiä, kun perustaja/omistaja kuuli keskustelun ja sanoi, etten saa häkkiä mukaani ilman 300 bahtin panttia. Asiahan ei olisi ärsyttänyt minua mitenkään, jos a) en olisi ravannut kyseisessä paikassa kuuttasataamiljoonaa kertaa, eli naamani oletettavasti on sen verran tuttu, että luultavasti en ole se niistä häkin lainaajista, joka haluaisi pitää 5 euron arvoisen häkin itsellään tai b) jos kyseessä olisi normikäytäntö. Kukaan työntekijöistä ei ollut ikinä kuullutkaan moisesta järjestelystä ja niinpä se aiheutti lähinnä ylimääräistä päänvaivaa ja ajanhukkaa. Kun sitten sain häkin ja kuitin pantista, minulle sanottiin, että kissaa ei saakaan toimittaa keskukseen kuin aukioloaikoina. Näin siis vaikka minulle sanottiin puhelimessa jotain ihan muuta. Aloin jo tuntea kylmän hien ohimoillani siitä ajatuksesta, että hilloaisin kipeää kissaa yön yli terassilla mouruamassa, mutta päätin murehtia asiaa vasta jos ja kun kissa ikinä saataisiin satimeen.

Ansa on viritetty.

No, lopulta kuitenkin pääsimme kotiin häkin kanssa ja pääsin virittämään sinne kissanruoka-ansan. Olin varma, että koko operaatiossa menisi ainakin pari iltaa, mutta ilmeisesti katti oli kovin nälkäinen (ehkä kipeällä jalalla on hankala metsästää ruokaa) ja se ilmestyikin piakkoin häkin viereen ja tunki hetken epäröityään päänsä koriin ja alkoi ahmia ruokaa kitusiinsa. Minun tehtäväni oli hiipparoida häkin viereen pyyhkeen kanssa ja sulloa kissa koriin ja ovi kiinni, mutta pelkäsin murjovani kipeää jalkaa joten ensimmäinen yritys oli varsin säälittävä esitys ja katti pääsi karkuun. Onneksi se oli kuitenkin edelleen niin nälkäinen, että se palasi heti takaisin jatkamaan syömistä ja säälimätön metsästäjä Tommi sai survottua kissan ruokineen päivineen koppaan.

Tämä otus sattuu olemaan thai-kissaksi varsin romuluinen ja painava, joten jouduimme pohtimaan hetken miten me kaksi ja koppa pääsisimme mopolla sujuvammin perille. Bao oli aiemmin ilmoittanut olevansa allerginen kissoille (ja ilmastoinnille ja lentämiselle ja koirille ja ja ja :D), joten en viitsinyt pyytää häntä tuktukinsa kanssa avuksi. Lopulta minä tartuin puikkoihin, voimamies Tommi koppaan ja kissa saatiin kuin saatiinkin ehjänä eläinkeskukseen, vain rapsakat 5 tuntia sulkemisajan jälkeen. Meidät otettiin vastaan äärimmäisen ystävällisesti, sain jopa antamani pantin takaisin, (vaikka kukaan ei tuntunut edelleenkään ikinä kuulleenkaan vastaavanlaisesta järjestelystä) ja eläinlääkäriharjoittelija keskeytti ruokailunsa tullakseen katsomaan kissan tilan. Katti itse ei tuntunut arvostavan saamaansa palvelua tutkimushuoneesta kantautuneesta kiukkuisesta sähinästä päätellen.

Osapuilleen viikko myöhemmin kävin kyselemässä kissakaverin vointia. Ilmeisesti se oli joutunut tappeluun, mahdollisesti lajitoverinsa kanssa, sillä jalassa oli pahasti tulehtunut puremahaava, ilmeisesti sen verran syvä, että tulehdus oli mennyt niveleen asti, eivätkä ensimmäiset antibiootit tepsineet. Nähtävästi kissan olo kuitenkin oli kohentunut, sillä sen kohdalla hoitotaulussa luki, ettei sen häkin eteen saa jättää roikkumaan potilaskansioita, koska se raatelee ne välittömästi silpuksi :D Kaveri sai nyt vahvempia antibiootteja ja jos ne toimivat, se palautetaan takaisin kotiseuduilleen. Ilman palleja, tosin.

Muutama päivä kissaepisodin jälkeen totesimme, että vuokrakuukausi alkoi olla taas lopuillaan ja piti päättää jäämmekö vielä Baon kiukkuisen serkun selänmurhaajasänkyiseen bungalowiin vaiko jotain muuta. Asunnon paras ja ainoa hyvä puoli on sen erinomainen sijainti, kaikki tärkeä on kävelymatkan päässä. Aika moni muu asia siellä olikin jo alkanut risoa, eikä vähiten kiukkuserkun lapsen mies, joka ei kertakaikkiaan suostunut tervehtimään saati hymyilemän meille kertaakaan sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta. Niinpä kutsuimme häntä nimellä mister no smile.

Juttelimme asunto-asiasta uudelleen Nengin kanssa, jonka järjestämään majoitukseen meidän piti muuttaa jo kuukausi sitten, mutta siitähän syntyikin sitten taas kiintoisa soppa, josta olikin jossain aiemmassa postauksessa tarinaa.

Resortti, josta Neng oli kysellyt meille asuntoa oli kuitenkin nyt juuri sitten täysin täyteen buukattu, joten alkoi näyttää siltä, että kiukkuserkku saisi vielä pitää vastentahtoiset asiakkaansa. Onneksi varaustilanne oli muuttunut muutamassa päivässä niin, että sieltä löytyikin meille yksi bungalow ja vieläpä 5000 bahtia halvemmalla kuin nykyinen kortteeri. Päätös meni sen verran viime tippaan, sopimuksen toiseksi viimeiseen päivään, että pakkaamisen kanssa alkoi melkein tulla kiirus. Luonnollisesti Bao ei voinut tulla tuktukillaan auttamaan meitä muutossa, koska kiukkuserkku olisi tullut siitä vieläkin kiukkuisemmaksi, vaan apuun hälytettiin Kiu, joka kuitenkin taisi hänkin olla jotain sukua kiukkuserkulle. Tai jotain. Tommi kävi palauttamassa avaimet mister no smilelle ja siinä yhteydessä kävikin ilmi, että kaveri oikeasti osasi hymyillä! Selkeästi kyse oli vain motivaatiosta ja meidän muuttamisemme pois laukaisi tämän kummallisen nousujohteisen reaktion ukon suupielissä.

Oikeasti muutto thaityyliin olisi toki tapahtunut pelkällä mopolla, mutta meille tuktukissa muuttoautona oli  jo tarpeeksi eksotiikkaa. Jotenkin hämmentävästi sitä tavaraa oli ehtinyt kertyä jo muutamassa kuukaudessa sen verran, että roippeet saatiin juuri ja juuri survottua Kiun kyytiin. Kun sitten tavarat oli raahattu uuteen kotiin ja todettu, että siellä on maailman mukavin sänky, lakanat ja että suihkussa on paine harmitti lähinnä se, että miksi muutto tänne ei onnistunut jo aiemmin.

Muuttokuorma, thai style

Aiemmin ajattelin, että resortissa asuminen olisi rassaavaa naapureineen, mutta toistaiseksi tällä puolen aluetta on ollut todella vähän muita asukkaita. Heti mökin vieressä virtaa joki, jossa ui kaloja ja varaaneja, kukot tepastelevat mökin alla etsimässä ruokaa ja niin, terassimme pehmusteilla makaa jälleen kissa. Erittäin tiine kissa. Se odottaa meitä joka kerta pihapolulla ja tepastelee perässämme terasille nukkumaan. Aamulla se maukuu vaativasti ja haluaa rapsutuksia. Ja koska se edelleen on erittäin tiineenä, epäilen, että tästä tulee jälleen reissu eläinkeskukseen. Sitä odotellessa :D

Rva Dam (dam=musta thaiksi)

Kohta se halkeaa