Kerää koko sarja

Meillä oli velipojan kanssa sellainen leikkimielinen sopimus, että jos minä saisin vuorotteluvapaa-anomukseni läpi, hän tulisi tervehtimään meitä tänne Thaimaan lämpöön.  Tässä oli oletettavasti sellainen taka-ajatus, että veikka oli aika varma, ettei työnantajalta heru lupaa. :D Asiassa ei ehkä muuten olisi mitään ihmeellistä, mutta olemme saaneet arvonnassa sen verran erilaiset geenit, että toisin kuin siskonsa, veli ei pidä lomailusta, kuumasta ilmastosta, lentämisestä, matkustamisesta, uimisesta tai tulisesta ruoasta.
Helmikuussa, lasten hiihtolomien aikaan oli kuitenkin aika lunastaa lupaukset ja ehkä siinä sivussa levähtää hetki, sillä käsittääkseni veli ei ole lomaillut näin pitkään, kokonaista kahta viikkoa, ikinä työelämänsä aikana. Minulle taas mikään loma ei ole tuntunut ikinä riittävän pitkältä ja tuskin tämä puoli vuottakaan tekee siinä poikkeusta.
Täällä saarella toimii useampi lääkäriklinikka, jotka erityisesti tienaavat leipänsä turistien hoitamisella. Yksi klinikka on jopa listannut top 5 turistien yleisimmät hoitoon johtaneet syyt ja tehnyt siitä ison julisteen tien varteen. Top 5 listaan kuuluvat ruokamyrkytykset/ripulit, moottoripyöräonnettomuudet, auringonpolttamat, eläinten puremat ja trooppiset sairaudet, järjestyksestä en ole ihan varma, mutta jotakin tuon suuntaista se on. Tule tänne ja kerää koko sarja!
Kälyni pääsi raksimaan listasta kolme kohtaa ja vähän ekstraakin. Mikään ei aloita lomaa niin mukavasti kuin raju ruokamyrkytys. Sitten kun viimein pääsee sieltä ilmastoidusta pimeästä huoneesta ulos ihmisten ilmoille, niin onhan se varma, että nahka palaa auringossa. Etenkin jos lähtee Baon järjestämille retkille, joissa on ehdottomasti parasta huolehtia itse siitä, että varusteet kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan ovat mukana. Tämä kaikki kokemuksen syvällä rintaäänellä, sillä esimerkiksi viime vuonna teimme Baon kanssa käsittämättömän vaelluksen kuumimpaan aikaan päivästä, sisältäen noin kolme miljardia rappusta mutta ei ainuttakaan vesipulloa. Olisin ehkä ymmärtänyt kysyä vesistä etukäteen, jos retkeä ei olisi markkinoitu minulle pikku päiväkävelynä näköalapaikalle.
Baon mukaan myöskään täällä sijaitseva Mae kaeo -luola on leppeä käpyttely, joka ei sisällä ollenkaan ahtaita paikkoja. Tällä kuvailulla Bao siis mahdollisesti yrittää jallittaa minut ahtaankammonpaikkoineni hakemaan hyperventilaatiokohtauksia kyseiseen luolastoon. Jostain syystä silti veli tyttärensä kanssa tuli sieltä aika rapaisena ja väsyneenä takaisin. Minun matematiikallani 1+1=2.

Paikallisista poliiseista ja sen systeemin korruptioneisuudesta olenkin tainnut kirjoittaa jo useamman kerran, mutta on se sen verran järjetöntä, että täytyy vähän jatkaa aiheesta. Aina silloin tällöin, mahdollisesti aina silloin kun poliiseiden on tarkoitus järjestää omakustanteista virkistystoimintaa, on hyvä pitää esimerkiksi kypäräratsia. Paikallisista noin 90% ei pidä kypärää muuta kuin silloin kuin on riski jäädä siitä kiinni, joten tällainen toiminta on aika tehokasta rahanhankintaa. Velikin pääsi antamaan roponsa tällaiseen selkeästi hyvään tarkoitukseen. Vai mitä luulet, että meneekö se 200 bahtin (vajaa 6 euroa) rikesakko valtiolle? Etenkin kun maksu meni suoraan virkamiehen omaan lompakkoon ja toki vaihtorahatkin tulivat sieltä. Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että sillä onko kyytiläisellä kypärää, ei ole merkitystä, vain kuskin kypärättömyys on rangaistavaa. Aina siis silloin kun poliisi tarvitsee hieman bonuksia palkkansa päälle. Suurimman osan ajasta voit ajella paikallisten Polis Boxien ohi tukka hulmuten ja poliiseille vilkuttaen, ilman, että heitä voisi vähempää asia kiinnostaa.

Minun ainoa henkilökohtainen tavoitteeni veljeni loman suhteen oli saada hänet edes kerran mereen uimaan. Kyseessä on kuitenkin sen verran harvinaislaatuinen tapahtuma, että teini-ikäiset lapsetkin joutuivat pinnistelemään muistaakseen ne kaikki kaksi kertaa kun ovat nähneet iskän uimassa. Viimeisenä (!) lomapäivänä tämäkin ihme kuitenkin tapahtui. Sillä samalla kertaa kun tytär astui merisiilin piikkiin. Kolmas perhekohtainen raksi sairastapaukset top 5 -listasta, check!

Ihmeistä puheenollen, se otti osapuilleen 3 kuukautta, että minusta vihdoin kuoriutui mopoilija. Pakko myöntää, että onhan se näppärä peli ja kieltämättä mukavaa katsella maisemien vaihtumista kun merituuli tuivertaa kasvoilla. Nyt vasemmalla puolella ajaminen tuntuu jo oikealta. Tai siis. No. Ilmeisesti myös paikallinen ajokulttuuri on sen verran verissä, että piti oikein ääneen ihmetellä miksi joku turisti edellä pysähtyi risteykseen vaikka ketään näy missään. Mahdollisesti johtuen siitä punaisesta kahdeksankulmaisesta liikennemerkistä, joka täällä on lähinnä koriste... 
Paikalliset ajavat varsin jouhevasti liikenteen mukaisesti  - ei sillä että silti ikinä itse uskaltaisin kokeilla samanlaisia kamikazeliittymisiä ja u-käännöksiä kuin he - ja heitä harvemmin joutuu täällä pelkäämään tai varomaan. Turisteista kiinalaiset ovat aivan 6-0 pelottavimpia ilmestyksiä, joita mopo päällään kantaa. * Noin 80% tapauksista joissa turisti perseilee liikenteessä, hän on kiinalainen. Loput 20% jakautuvat fiftisiksti mumeparien, ensimmäistä kertaa minkään kaksipyöräisen selässä -tapausten ja kaahavien känniääliöiden kesken. Hämmentävän moni kiinalainen ajaa oikeasti väärällä puolella tietä. Jotenkin kuvittelisi, että tuollaisen perustavanlaatuisen yksityiskohdan selvittäisi jo ennen kuin vuokraisi mopon itselleen.  Toisaalta tuurillahan ne laivatkin seilaavat.

*Väite perustuu 100% kirjoittajan omaan mutuun


Tämmöstä maisemaa tällä kertaa.

Ei kommentteja