Tammadaa

Arki tai tavallinen, miten se sitten  määritellään. Täällä se on ainakin jotain ihan muuta kuin Suomessa. Toki ei vähiten siksi, että täällä meiltä puuttuu se yksi olennainen arkielementti, jota työksikin kutsutaan. Kaksi kuukautta täällä tuli juurikin täyteen ja monet alussa uudet ja ihmeelliset asiat ovat tavallaan arjistuneet. Jokainen päivä on periaatteessa samanlainen, mutta sitten toisaalta täysin erilainen kuin edeltäjänsä. Jännittävästi se mitä monet kutsuvat "ei minkään tekemiseksi" on kuitenkin täällä ihan riittävää ja tottapuhuen varsin nautinnollistakin.

Asia, josta olen erityisesti oppinut pitämään on se, että asioita ei tarvitse juurikaan suunnitella etukäteen, ne vain tapahtuvat. Täällä ei tule kaivettua kalenteria esille siksi, että saisi sovittua kaverin kanssa tapaamisen johonkin viikkojen päähän. Tässä arjessa otetaan mopo alle ja käydään katsomassa onko kaveri kotonaan tai jossain muualla. Ruokailu rytmittää päivän mukavasti osiin ja mikä onnekasta, sitä ei tarvitse koskaan valmistaa itse. Tai no, jos hedelmien kuorimista ja paloittelua aamulla voi kutsua ruoanlaitoksi, niin sitten toki. Oikeastaan ruokaa ei täällä juuri kannata alkaa valmistaa itse kahdelle hengelle eikä meillä toisaalta ole mitään liedentynkääkään täällä.

Arkea on nykyään myös se, että vesijumpat ja -juoksut tapahtuvat varsin ainutlaatuisissa maisemissa, mukavanlämpöisessä merivedessä, jossa aallot tekevät oman pienen lisähaasteensa polskutteluun. Luin juurikin jostainpäin Internettiä, että vedessä oleilulla on ihmiselle myös psyykkisesti hyvää tekeviä ominaisuuksia, joka on kyllä helppo uskoa. En muista kertaakaan nousseeni vedestä kiukkuisena tai pahantuulisena pois. Aivan puhkipoikkiväsyneenä tosin useinkin. :D
Kaikesta tästä hehkutuksesta huolimatta uskallan jo nyt epäillä, että tässä on yksi harrastus, joka menee välittömästi hyllylle siinä vaiheessa, kun se pitää siirtää jääkylmään kaakelihalliin Suomessa.

Toyotat kuulemma lähtevät aina käyntiin kuin palmun alta. Niin täälläkin, mutta ihan kirjaimellisesti. Sama koskee meidän Katuhaukkaammekin. On vaikea kuvitella, että tuulessa hiljalleen heiluvia kookospalmuja voisi koskaan kyllästyä katselemaan, vaikka ne ovatkin ihan tammadaa (tavallinen, normaali) näky. Palmut myös hyödynnetään täällä kiitettävän hyvin. Kookospähkinöiden kuoria näkee täällä ainakin koristeina, katteena kasvimaalla, kukkaruukkuina ja aidanteina. Vuosittain jokunen ihminen maailmassa oikeasti kuolee siihen, että kookospähkinä putoaa päähän. Tosin todennäköisyys sellaiseen kuolemaan lienee samaa luokkaa lottovoiton kanssa.

Kävimme tässä jokunen päivä sitten Nengillä syömässä ja yhtäkkiä tavallinen illallinen päättyikin siihen, että ravintolaan kasattiin yksi pitkä pöytä, jonka ympärille kaikki kokoontuivat istumaan. Jo tullessamme ravintolaan ihmettelimme, miksi apukokki Odi on niin erikoisen oloinen, mutta hetken päästä huomasimme, että Odin lanseeraama nit noi (ihan vähän vaan) tissuttelu oli lipsahtanut jonkun verran humalan puolelle. Yllätykseksemme Odi myös puhui jatkuvasti englantia, jonkalaista ihmettä emme ole vielä tähän mennessä päässeet todistamaan. Mahdollisesti kyseessä on se sama ilmiö, joka itselleni tapahtuu toisinaan muutaman viinilasin jälkeen kouluruotsini kanssa, yhtäkkiä se sujuukin kuin rasvattu!

Siinä vaiheessa kun Neng laittoi essun naulaan ja vaihtoi kokkiveitsen mikkiin Odi oli jo varsin hyvissä pörinöissä. Nengin ystävä Adam soitti kitaraa ja huuliharppua, ravintoloitsija itse lauloi ja Odi purjehti paikalle ja rummutti varsin antautuneen näköisenä roskiksesta tekemäänsä bongoa. Bucket (thaimaalainen "booli", yleensä paikallista viskiä, kolaa ja jäitä lasten leluämpärissä, josta neste imuroidaan pilleillä) kiersi pöydässä. Tässä versiossa ei tosin ollut ollenkaan kolaa, pelkkää lähinnä bensan makuista "viskiä" ja jäitä, joten annoin ämpärin mennä ohitseni. Siinä varsin monen erimaalaisen ja -taustaisen ihmisen kanssa jutellessani mietin, että kaikessa erilaisuudessaan tämäkin on kuitenkin varsin tavallista täällä. Koskaan ei voi tietää minkälaiseksi ilta, päivä tai aamu milloinkin muodostuu.

Neng on työssään varsin kurinalainen eikä koskaan juo päivisin mitään vaikka iltaisin muutama jääpaloilla viilennetty olut saattaakin hävitä parempiin suihin kokkauksen lomassa. Niinpä olimme varsin kummissamme kun menimme tässä joku päivä, ehkä puolenpäivän aikaan käymään ravintolassa. Ensinnäkin sisäänkäynnin kohdalle oli nostettu varsin kryptinen kyltti " Sorry we are open 6 pm". Thaimaalaisten totta tosiaan on vaikea sanoa suoraan ei tai esimerkiksi, että juurikin nyt tämä ravintola olisi niin kuin suljettu.

Näimme kuitenkin Nengin ja Odin istuskelemassa sisällä ja menimme peremmälle. Neng oli aivan tuhannen päissään ja kertoi juoneensa siihen mennessä 5 isoa Changia, joka käytännössä tarkoittaa 10 kpl 0,33 l, 6% olutta ja kyseessä ei ole suurensuuri mies. Oli ravintolan vuokranmaksupäivä, mutta Nenkuralla ei ollut tarpeeksi rahaa maksaa vuokraansa. Ei siis edes lähellekään vaadittua summaa. Paitsi, että ravintola oli sulkemisuhan alla, takatiloissa on asumukset Nengille, Odin ja hänen vaimonsa siskon perheelle, jotka toki menetettäisiin samalla, kun ravintola joutuisi lopettamaan toimintansa. Päädyimme uusimaan aiemmin tekemämme niin kutsutun pre paid - järjestelyn, jossa annoimme Nengille ennakkoa ja syömme niin kauan maksamatta, että summa täyttyy. Edellisestä pre paidista oli sopivasti vain muutaman kymmenen euroa jäljellä.

Tämä kaikki aikaansai jännittävän tapahtumien ketjun, sillä Nengille tuli kiire ehtiä pankkiin, mutta edes thaimaalaisella mittapuulla mitaten hän ei ollut kunnossa ajamaan mopoa saati autoa. Odi värvättiin kuskiksi, mutta Neng oli niin huolissaan poliiseista, sakoista ja vankilaan joutumisesta, että hän käski Odin kaivaa jostain varastojen nurkista pölyttyneen kypärän. Ei ollut vaikea päätellä, että sitä ei oltu paljon käytelty, Odikin joutui selkeästi miettimään miten se kiinniteteään. Sen jälkeen mopo pärähti käyntiin ja Odi, kypärällä varustettuna ja Neng, arviolta noin muutaman promillen humalassa, lähtivät pankkiin siirtämään rahoja vuokranantajalle. Törmäsimme (onneksi vain kuvainnollisesti) kaveruksiin vielä hetken päästä, kun talletus oli onnistunut ja kaikesta päätellen mieliala oli kohonnut paljon ja humala laskenut hieman.

Nengin kissa ottaa iisisti

Tässä joku ilta tai oikeastaan yö, istuskelimme terassilla kun Bao ajoi paikalle tuktukilla, sanoi vain "guitar" ja lampsutteli sisälle asuntoon. Menimme perässä ja siellä hän näpytteli kitaraa ja hyräili jotain thai-lauluja. Bao on kova musiikkidiggari ja nauttii kovasti Tommin kitaransoitosta. Hän jopa herkistyi kertomaan, että joskus vuosia sitten kun joku hänen erittäin taitava kitaristiystävänsä soitti niin kovin kauniisti, Bao alkoi nähdä mielessään kauniita kuvia vesiputouksista. Sitten hän tosin lisäsi perään, että niihin aikoihin hänellä oli myös tapana poltella höpöheinää aika massivisia määriä. Saattaa olla, että sekin osaltaan vaikutti näihin mielikuviin...
Jossain vaiheessa, viidakkopojan pilkittyä sängyllä ainakin tunnin verran hän sanoi "nau ai gou sliip" ja hävisi ovesta. Tammadaa. See you when you see me.