Viidakko-poika Baon kanssa käymme usein pitkiä keskusteluja kaikista mahdollisista aiheista. Jos minä olen toisena keskustelukumppanina, puhe kääntyy aina jossain vaiheessa eläimiin ja niiden hyvinvointiin. Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi.
Viimeisin suurempi debatti meillä oli norsujen ympärillä. Niin kuin aiemmin jossain postauksessa kirjoittelin, harvat asiat, eikä vähiten norsut ja rahallinen hyötyminen niistä ei ole niin mustavalkoista kuin voisi kuvitella.
Ymmärrän, että ihmisten täälläkin pitää ansaita elantonsa ja että monet norsupaikkojen työntekijöistä ovat perineet norsut ja koko bisneksen, mutta siltikin tulen kovin surulliseksi katsellessani noita upeita eläimiä ketjuihin kahlittuna.
Pelkästään norsun näkeminen elävänä on todella vaikuttava kokemus, eikä vähiten siksi, että ne ovat ihan järisyttävän isoja olentoja. Wikipedia kertoi, että norsun nahka on noin tuuman (!) paksuinen. Niillä on kaikista maalla elävistä nisäkkäistä suurimmat aivot suhteutettuna kokoon. Ne ovat äärimmäisen älykkäitä tuntevia eläimiä jotka surevat kuolleita sukulaisiaan, jopa hautaavat niitä ja tunnistavat oman lajinsa luut muista luista. Norsut myös itkevät, mutta tiedemiehet eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä itkevätkö ne myös tunteidensa vallitsemina vai jostain muusta syystä.
Baolla oli kuitenkin tähän vastaus. Norsut itkevät kun ne ovat onnellisia. Näin hänelle on siis aina kerrottu. Mahdollisesti norsujen omistajatkin haluavat uskoa niin. Vaikea kuvitella, että Lantan norsut olisivat jatkuvasti pakahtumaisillaan riemusta, kun ne joko nököttävät paikoilleen kahlittuina tai kuskaavat turisteja jolloin niitä tökitään terävillä koukuilla korvien taakse. Jos ne nyt sitten itkisivät jatkuvasti jostain syystä, joka ei liity tunteisiin, niin mahdollisesti niillä olisi silmätulehdus..?
Yksi päivä ajellessamme näimme tiellä nuoren miehen ratsastamassa norsulla. Mies tiputti jonkun kepulan kyydistä, komensi norsua ja tökki sitä koukulla jolloin se kyykistyi maahan, ensin istumaan ja sitten makuulle, yllättävän ketterästi. Tavallaan toivoin, että se olisi vaan haistattanut kyytiläiselleen pitkät ja lähtenyt menemään, koska mitä se selässä istuva pikkumies OIKEASTI voisi tehdä jos norsu päättäisi olla tottelematta? Aika vähän, väitän. Poimi itte keppis, prkl.
Kun olin ensin jankannut Baolle tarpeeksi kauan norsujen kärsimisestä, itkemisestä ja sen syistä hän joko luovutti kun tajusi, ettei hänen eläinhullu farang-siskonsa aio luovuttaa (ikinä) tai mahdollisesti ehkä jopa muutti varovasti mieltään asiasta. Siinä vaiheessa kun Tommi kyseli, että mitä siitä seuraa kun vaimo käy vapauttamassa kaikki saaren norsut, Baokin jälleen havahtui. Yhden norsun arvo on kuulemma noin 25 000 euroa ja täällä on niitä ehkä kymmenkunta. Päästyään vapaaksi norsut kuulemma rymistelisivät saarta ympäriinsä, söisivät kaikki ruoat ja tuhoaisivat paikat. Mahdollisesti vapautustempauksen jälkeen ei tarvitsisi enää tulla Lantalle tai koko maahan enää. Pitänee siis jättää väliin.
Totesin, että eläinrakkauteni on fiksumpaa kanavoida sallittuihin kohteisiin, joten kävin jälleen Lanta Animal Welfarella paijaamassa kissoja ja lenkittämässä koirakaveria. En ole koskaan oikein puhunut kissaa enkä päässyt sisään niiden sielunmaisemaan, mutta siinä pihalla istuskellessani Hillary the cat käveli päättäväisesti syliini ja jäi siihen rapsuteltavaksi. Aivan kertakaikkisen hurmaava otus ja niin kaunis tiikerinvärisine raitoineen. Teki todella tiukkaa lähteä kotiin ja laskea kissaneiti sylistä. Ehdin siinä silitellessäni jutella vapaaehtoistyöntekijän kanssa joka vahvisti jostain ravintolan infoläpyskästä lukemani faktan; täällä on siksi niin järisyttävä määrä mutka- ja töpöhäntäisiä kissoja, että koko populaatio on pahasti sukurutsaista. Tavallaan se kyllä on varsin järkeenkäypää kun miettii että kyseessä on pienehkö saari ja kissat oletettavasti eivät harrasta seksiturismia naapurisaarille.
Sain tällä kertaa lenkkiseuraksi Rockyn, hauskan mustan kolmijalkaisen koiran, jonka selässä kulki erikoinen vastakarvaraita. Täytyy myöntää, että kun näin Rockyn ensi kertaa pala nousi kurkkuun, jotenkin noihin kolmijalkaisiin eläimiin on niin vaikea tottua. Hauva itse kuitenkin lähti pomputtelemaan reippaasti lenkille, joten minäkin lakkasin surkuttelemasta sen kohtaloa. Kävimme kävelyllä viidakkotiellä, jonka maisemat olivat käsittämättömän upeat. Kyllä näihin maisemiin voisi tottua.
Thaimaanialaisten suoruus jaksaa edelleen yllättää usein, vaikka enimmäkseen se lähinnä naurattaa. Viimeksi tänään Nini´s ravintolan miestyöntekijä osoitteli meitä ja nauroi ääneen kun kuuli, että olen kaksi vuotta Tommia vanhempi. Olisin toki heti ylpeillyt olevani varsinainen puuma, mutta koska en tiennyt mitä se on thaiksi ja englanniksi oli turha edes yrittää kyseisen nuoren miehen kanssa, tyydyin vaan naureskelemaan asialle. Mahdollisesti ehkä hieman eri kulmasta kuin minua osoitellut nuori mies, mutta kuitenkin.
Baon koulutusasteesta ehkä kertoo jotain se, kuinka hän tänään ihmetteli suureen ääneen, että miten on ollenkaan mahdollista, että olen näin valtavan pitkä (toki tehostettuna kädenliikkeillä ettei asia varmasti jää epäselväksi) kun syön niin vähän. En siis oikeasti syö vähän, mutta Baon syömiin riisikekoihin, jotka ovat sitä kokoluokkaa ettei hän itse näy enää niiden takaa, verrattuna ehkä tosiaan syön vähemmän. Näitä tikkuja, joita thaimaalaisiksin kutsutaan, katsellessa on kyllä pakko väittää, että hiilihydraatit eivät mitenkään voi olla lihottavia. Tai sitten suurin osa aasialaisista on luonnonoikkuja.
Joulu meni ohi miltei huomaamatta, joka sopi meille joulunvihaajille paremmin kuin hyvin. Ostin itselleni joululahjaksi juustoleivän. Voin sanoa, että se tuntui suurenmoiselta erikoisherkulta joka piti syödä hitaasti joka palasta nautiskellen.
Uusi Vuosi vaihtui rannalla istuskellessa ja raketteja katsellessa. Luksusresortit olivat panostaneet kiitettävästi ilotulituksiin, jotka olivatkin kirkkaasti hienoimmat joita olen eläessäni nähnyt. Kun vielä pikimustalle tähtitaivaalle lähetettiin satoja paperilyhtyjä, niin niitä katsellessa sitä jälleen muisti kuinka valtavan etuoikeutettu ja onnekas onkaan.
Lupasin Uuden alkavan vuoden kunniaksi viettää monta kuukautta täällä Thaimaassa ja tehdä itselleni hyviä asioita. Joku muu (aika todella moni muu, veikkaan) kuitenkin hoitaa karkkilakot, maratonit ja nenänvalkaisut, joten se on sitä kautta katettu. Voi vuosi 2015, mitä mahtavaa se tuokaan tullessaan!
Ei kommentteja