V*ttu, Norsu!

Täällä oli eilen ensimmäistä kertaa kylmä (+25 astetta). Ainakin jos kysyy paikallisilta. Koko päivä oli pilvinen, vähän sateinenkin ja jostain puhalsi vielä viileää tuulta. Jouduin itsekin päivällä verhoutumaan Hiisi-peittooni (siihen joka tuntuu ihan Hiisin karvalta) lukiessani kirjaa terassilla emmekä käyneet edes uimassa. Rasti seinään.

Päätin piipahtaa Lanta Animal Welfarella ja pyytää jotain hauvoista lenkkiseuraksi, kun kerrankin sää tuntui inhimilliseltä. Sain kaverikseni Tamin, erittäin kauniisti käyttäytyvän mustan koiraladyn. Hävetäkseni täytyy myöntää, että se tepasteli hihnassaan kauniimmin kuin esimerkiksi Hiisi. Koin  pieniä pelonsekaisia tunnelmia, kun menimme rannalle ja joku musta irtokoira alkoi varjostaa meitä. LAWista tosin kerrottiin, että se tuskin on vihainen, mutta ei kannata jäädä ottamaan selvää. Muutama kymmenen metriä reipasta kävelyä ja se päätti onneksi luovuttaa. Tamin kohdalla on kyllä pakko ihmetellä kuinka julma ihminen voi olla ja kuinka koira silti sopeutuu eikä ala pelätä tai vihata kaikkia ihmisiä. Tam tuli LAWille puukotettuna (!) jahdattuaan puukottajansa kissan mereen. Nyt, ainakin kytkettynä se näytti suhtautuvan kissoihin varsin maltillisesti.
Palauttaessani Tamia tarhalle vierailijat olivat unohtaneet yhden tarhan oven auki ja tokihan sieltä livahti yksi koira rähisten ulos. Silmissäni vilahti filmin lailla ne muutamat kerrat kun olen saanut kunnolla hittiä kun olen mennyt koiratappeluun väliin, mutta onneksi tämä ratkesi muutamalla rähinällä ja ilman reikiä.

Paluumatkalla poikkesimme Kritin Friendly bariin, jossa ei ollut yhtään asiakasta lisäksemme. Krit sanoi, että kaikki normaalit ihmiset ovat parhaillaan bungaloweissaan huonon ilman takia, että vain meidän kaltaiset hitusen hullut ihmiset uskaltautuvat ulos. Krit oli pukenut päälleen kolme :D paitaa ja hytisi silti ja valitti kun on niin hirveän kylmä. Kysyin, että kuinkakohan kylmä nyt sitten mahtaa olla, ehkä 25 astetta johon sain nyökkäyksen ja  kommentin tärisevältä Kritiltä, että varmasti tosiaan on niin KAMALAN kylmä.

Kokkoa
Rannalle oli jopa laitettu tulet, jonka ympärillä ihmiset lämmittelivät. Meidän oli tarkoitus jäädä Kritille syömään, mutta ilma alkoi näyttää sen verran uhkaavalta ja Kritin paikka on sen verran huonosti katettu, että menimme kuitenkin kotiin. Kritillä ei ollut juomista antaa sopivaa vaihtorahaa, joten "you pay next time".
Tommi pääsi auttamaan katoksen tekemisessä. Vähemmän oli vatupassille tai mittanauhalle käyttöä :D


Edellisenä iltana menimme toisen kerran hassun, tatuoidun nuoren parin pitämään Angels-ravintolaan, jossa tofu-annoksessani oli viimeksi kanaa.
Ihana iloinen omistaja-neitonen toivotti meidät jo kaukaa tervetulleeksi ja alkoi samantien pahoitella, että mokasi annokseni viimeksi. Jostain erittäin hämmentävästä syystä johtuen hän a) huomasi virheensä myöhemmin b) muisti meidät yhden visiitin perusteella. :o Nainen silminnähden rentoutui kun huikkasin "mai pryy" (erittäin vapaa käännös: kaikki on ihan ookoo, unohda) ja jutustelu jatkui iloisissa merkeissä. Huomasimme osaavamme ihan kunnioitettavan määrän hulluuteen/tyhmyyteen liittyviä thai-sanoja, sillä omistaja lateli osapuilleen kaikki ne ja osoitti itseään soimatessaan itseään edellisen kerran mokasta. Sattuuhan sitä ja kieltämättä suhtautuu itsekin vähän eri asenteella asioihin täällä kuin kotimaassa.
Asetuimme istumaan ravintolaan niin, että Tommi katseli keittiötä kohti ja minä kadulle. Siinä kesken syömisen huomasin lava-auton ajavan ohi ison kuorman kanssa. Yhtäkkiä huomasin hihkaisevani spontaanisti "v*ttu norsu!" Tommi katsoi vaimoaan ymmärtäväisesti ja onhan se kieltämättä vähän jännä selittää, että ihan oikeasti tuossa kadulla oli äsken auto eikä mikään jättimäinen eläintenkuljetusvaunu, jonka kyydissä oli NORSU, etenkin kun koko autoa ei tietenkään enää näkynyt missään.

Norsuja käytetään täällä käsittääkseni lähinnä turistien viihdyttämiseen norsusafareilla. Kun juttelin joskus asiasta Baon kanssa hän sanoi, että jos norsut päästetään vapaaksi ne laittavat kaiken matalaksi, syövät ja tuhoavat kaiken. Niinpä jouduin toteamaan, että minun on itse hyvin vaikea täysin tuomitakaan paikallisia, mutta silti en missään tapauksessa myöskään aio tukea norsusafari-toimintaa, koska norsujen olot eivät näytä kovinkaan kaksisilta.

Pikkunorsu

Samoin täällä sijaitseva Monkey school on vähän ongelmallinen. Perusidea on tavallaan hyvä, apinat opetetaan hakemaan kookospähkinät puista ja niille maksetaan ruoalla palveluksistaan. Koska apinakouluun pääsee  tutustumaan vain maksusta, en ole käynyt itse tarkastamassa eläinten oloja. Tripadvisorissa paikalle oli annettu murska-arviot ja sen mukaan eläimillä on siellä todella kurjat oltavat. Toisaalta apinat eivät ole täkäläisiä, ne on kuulemma tuotu tänne Malesiasta, joten ne eivät selviäisi luonnossa. Silti sitä toivoisi, että niille voisi järjestää vankeudessa mahdollisimman mukavat olot. Niin tai näin, en aio roposiani kantaa tällaisiin, yhtään epämääräisiin paikkoihin, kun eläimiä näkee täällä luonnonvaraisinakin.



Mangrove-metsän apina tykkää mangosta mahdollisesti jopa enemmän kuin minä

Apinoista puheenollen, Bao tuli visiteeraamaan meitä eilen. Hän oli kuskannut jotain mukavaa ruotsalaista pariskuntaa tuktukillaan ja he olivat käyneet Dan ravintolassa moikkaamassa Alfaa, Baon vuoden ikäistä poikaa. Toki hän unohti pukea lapselleen vaipan housuista puhumattakaan ja niinpä Alfa lirutteli ruotsalaismiehen niskaan pissaisen tervehdyksensä. Seuraavana päivänä hän oli vienyt samaisen pariskunnan mangrove-metsään katsomaan apinoita (suosittelen!) ja vakuuttanut, että apinat ovat tosi kilttejä jos ette mene liian lähelle. Ja viisi minuuttia siitä apina oli vääntänyt jöötit ruotsalaismiehen päähän. Jostain merkillisestä syystä he edelleen haluavat maksaa Baon tuktuk-palveluksista.

Ei kommentteja