Muutama sana motivaatiosta

Motivaatio on jännittävä asia. Minua ei varsinaisesti koskaan ole kiinnostanut moottoroiduilla kaksipyöräisillä ajelu tai edes kyydissä istuminen. Ei sitten yhtään. Pienellä väkipakolla ajelin meille Suomeen ostetulla mopolla mutta mitään positiivisia sydämentykytyksiä se ei aiheuttanut. Täällä on pakko hyväksyä, että se on ehdottomasti näppärin ja edukkain tapa liikkua paikasta toiseen. Niinpä olen kovasti pinnistellyt, jotta uskaltaisin istua kyydissä. Siinäkin on ollut ihan tarpeeksi tekemistä. Ei ole ollut motivaatiota opetella ajamaan. Kunnes sitten eilen tapahtui jotain joka muutti asian kerralla. Naps.

Olen tiennyt ainakin Lanta-visiitistä numero 2 lähtien, että täällä on hylättyjen/kaltoinkohdeltujen koirien ja kissojen hoitokoti. Baon piti toki viedä meidät sinne ja moneen muuhunkin paikkaan, mutta mutta. Se muisti. Eilen otimme mopoa sarvista ja menimme sinne ihan omin neuvoin. Olin lukenut etukäteen paljon kehuja paikasta, se ei ole surullinen ja onneton eläinten säilömispaikka vaan varsinainen toivon tyyssija. Niin se tottavie olikin!

Lanta Animal welfare (http://www.lantaanimalwelfare.com/) on voittoa tavoittelematon ja täysin lahjoitusten ja vapaaehtoisten voimin pyörivä yhdistys. Eläimillä on siellä varsin mukavat oltavat. Heti porteista sisään astuessamme näin terasseilla pyörivän parisenkymmentä kissaa, siis vapaina. Suunnilleen joka kolmannelta puuttui häntä tai se oli oudon muotoinen tai jaloissa oli jotain kremppaa, mutta monet näyttivät ihan tavallisilta hemmotelluilta kotikissoilta. Kattimatit saavat päivät oleskella vapaana pihoilla ja yöksi ne laitetaan kissataloon nukkumaan.

Elämä ehkä oli ennen tarhalle tuloa rankkaa, mutta nyt kissoilla on koiranpäivät, eiku.

Koirille oli monta ulkotarhaa, jossa ne ulkoilivat pienissä laumoissa joka näin kuumalla tarkoitti lähinnä varjossa pötköttelyä. Suurin osa koirista oli samantyyppisiä, keskikokoisia, kuparin ruskeita pystykorvaisia ja lyhytkarvaisia koiria. En tiedä onko Lantalla joku varsinainen matador-esi-isä, vai onko koirapopulaatio alunalkaenkin tuonnäköistä sakkia. Monilla koirilla oli varsin surullisia tarinoita takanaan, yksi oli ollut koiratappeluissa, yhtä oli puukotettu, 3 pentua oli löytynyt roskiksesta jätesäkissä. Aika moni oli dumpattu LAW:n portista sisään tai niitä ei ikinä haettu takaisin leikkauksesta tms. Parilla koiralla oli vain kolme jalkaa ja yhdellä jopa vain 2.
Tällä hetkellä tarhalla oli kuulemma harvinaisen hyvä tilanne, moni koira oli jo varattu ja odotti lennättämistä uuteen kotimaahansa.

Kävimme tunneittain järjestettävällä tutustumiskierroksella jonka jälkeen vetäjä kyseli että olisiko meillä mahdollisesti koiran paikka auki. Vaarallista.
Päätin aloittaa pienestä ja ostin kannatusmielessä yhdistyksen logoilla varustetun kassin.  Oli kyllä jotenkin niin ihanaa ja kotoista päästä näkemään koiria, että tokihan sinne on päästävä uudelleen. LAW:lla on jatkuva tarve koiranulkoiluttajille, jonka ajattelin olevan seuraava askel auttamiseen.
Josta pääsemmekin takaisin motivaatioon. Paikka on meistä n 7 km päässä, joka on näillä ilmanaloilla ihan hitokseen liikaa kävelyyn, vähän liikaa pyöräilyynkin (jos vielä pitäisi jaksaa lenkillekin lähteä ja polkea takaisin), joten jäljelle jää... mopo. Näin alkuun Tommi armollisesti lupasi kyyditä eläinrakasta vaimoaan, mutta jossain vaiheessa pitäisi kai itsekin uskaltaa.

Ymmärrän toki, että on varsin epätodennäköistä että en ihastu LAWissa käydessäni johonkin koiraan ja ala haaveilla sen mukaan ottamisesta. Onnekseni olen alkanut vanhoilla päivilläni nirsommaksi koirien suhteen ja nytkin ihastuin tuolla vain yhteen koiraan, siihen ainoaan moppitukkaan joka kaikeksi onneksi oli jo varattu :)

Varattu moppitukka

Moppitukista puheenollen, sain tuossa joku aika sitten kuulla hoitopaikasta Hiisin kuulumisia. :) Sen jälkeen kun Hiisi jäi meidän ainoaksi koiraksemme se alkoi syödä ruokiaan paljon hitaammin (Jalo oli aina kärkkymässä Hiisin ruokien vieressä, jos vaikka jotain heruisi :D) ja jotenkin ajattelin, että se on Hiisin tapa toimia nykyään. Paitsi että hoitopaikassa on 3 koiraa Hiisin lisäksi eikä se todella aikonut ottaa riskiä, että maailmasta loppuu ruoka. Niinpä se imuroi kaikki lattialla yksinäisenä pyörivät puruluut kitaansa ja toki sai mahansa sekaisin... Kiitos ja anteeks, Tarja :)

Hiisi siis nauttii varsin onnellista elämää hoidossa, niin kuin mekin täällä.
Missä muualla voi mennä auringonlaskun aikaan uimaan ja katsella täydellistä sateenkaarta?

Läheisellä torilla on aina perjantaisin markkinat. Koska Bao oli nukkumassa (neljän kieppeillä iltapäivällä), menimme kahdestaan valikoimaan hedelmiä. Baon kanssa hedelmien valikoiminen on aina jonkin sortin ohjelmanumero. Yhtä ainutta tuotetta ei voi ostaa koputtelematta, hölskyttelemättä, painelematta saati maistelematta sitä. Mielellään joka ikinen hedelmälajike ostetaan eri myyjältä, koska yhdellä on ehkä kypsimmät mangot ja toisella makeimmat melonit.

Jos ei ennätä torille, hedelmät voi ostaa näistä lähikojuistakin, joissa ne tosin ovat paljon kalliimpia.

Päätimme oikaista tästä hitusen, sillä uskoimme saavamme samat rehut ostettua hitusen vähemmälläkin kerfuflella. Toki jokaisen kojun kohdalla piti erikseen kysyä, että ovatko juuri nämä kyseiset hedelmät makeita (lähinnä siksi, että olin oppinut juuri kysymään sitä). Haluaisin tosin nähdä sen kauppiaan joka sanoo, että voi kuule, kun nämä hedelmät eivät ole lainkaan makeita, vähän pahoja ovat. Älä osta.
Jos ei muuta, niin pääsin maistamaan hedelmät ennen ostopäätöstä niin kuin Stockan herkun juustotiskillä konsanaan.
Voi sitä riemun määrää, kun sen reissun jälkeen huomasin, että selvisin koko ostosreissusta puhumalla ainoastan thaita. Minä, jolla on vaikeuksia muistaa toisinaan oman äidinkielensäkään sanoja. Vähän lisämotivaatiota kielen oppimiseen!

Baolla on sen sijaan ollut vähän vaikeuksia motivaationsa kanssa. Tuktuk-kuskillamme on ollut suorastaan surkean vähän asiakkaita. Eilen hän tienasi kokonaiset 10 bahtia (n 25 centtiä). Useampikin turisti tuli kyselemään kyydeistä, mutta en tiedä minkälaisia älypäitä nämä farangit olivat, kun  he kaikki halusivat ilmaisen kyydin. Siis taksilta. En tiedä mistä maasta nämä turistit ovat kotoisin, mutta ihan heti ei tule mitään maata mieleen, jossa taksit olisivat ilmaisia. There's no such a thing as a free taxi drive.

Lopulta Baon ainoa maksava asiakas halusi mennä muutaman kymmenen metrin päähän kauppaan, josta Bao rikastui kokonaiset 10 bahtia.
Ylipään tyhmä ei ole se joka maksaa ja sitä rataa, mutta silti pitää ihmetellä joitakin turisteja täällä. Baon kollega oli ottanut kyytiinsä 4 turistia, jotka halusivat mennä saaren toiseen päätyyn, n 15 km päähän. Oikea hintalappu tällä olisi ollut 600 baht (n. 15 e), mutta kuski päätti reiluuttaan, ilman tinkimistä antaa 100 bahtia alennusta. Matkalla tuktukista hajosi rengas, joka toki tiesi kuskille entistä pienempiä tienestejä ja ylimääräistä säätöä. Myötätunnon sijaan nämä neljä älypäätä ilmoittivat, että suostuvat maksamaan vain 200 bahtia matkasta, koska HEILTÄ tuhrautui kallista AIKAA. Siis lomalla. Bao oli mennyt avuksi asian selvittelyssä ja lopulta nämä hienot ihmiset olivat ilmoittaneet potkaisevansa Baoa. Seuraavaksi asiaa olisi lähdetty selvittämään poliisien kanssa mutta siinä vaiheessa turistiryhmä suostui maksamaan alkuperäisen tingityn hinnan.

Thaimaalaisesta työelämästä voisi kirjoittaa pidemmänkin pätkän, mutta säästän sen johonkin seuraavaan blogautukseen. Aurinko paistaa jo sen verran kuumasti, että motivaatio ei riitä pidempään tekstiin. :p