Meduusan isku

Naiset tuntuvat pähkivän täällä maapallon toisellakin  laidalla todella paljon ulkonäköasioita. Tarkemmin ajatellen paljon enemmän tai ainakin avoimemmin kuin kotosuomessa. Vietämme toisinaan pitkiäkin aikoja Dan ravintolassa, jossa naisten kaakatus saa välillä ainakin Tommin korvat soimaan. Mimmit katsovat Utubesta ostosteeveen kaltaisia mainospätkiä jossa luvataan valkoisempi iho ihan heti kun ostat kasan kollageenipakkauksia ja saat kaupan päälle vielä vispilänkin. Eikä siinä vielä kaikki!
Se mitä ei voi saada tai on vaikea saada on ilmeisesti optimi täällä niin kuin muuallakin. En osaa vielä sanoa kumpi täkäläisille ladyille on tärkeäpää, vaalea iho vai hoikkuus, mutta molempiin asioihin ja niiden murehtimiseen tai tavoitteluun tunnutaan käyttävän paljon aikaa. On myös hämmentävää, vaikka Dan englanti on todella rajoitettua, hän osasi kuitenkin osoittaa ruoastaan englanniksi hiilarit (nuudelit, tuo kaiken pahan alku ja juuri) joita hän oli päättänyt alkaa vältellä "pikoos daiet". Koko kaakattava kanalauma myös jaksoi kadehtia varsin ohutta ja suloista 9-vuotiasta tyttöä, koska hän on niin hoikka.

Tänään hän kertoi oman painonsa ja kysyi minun painoani. Onneksi en tiedä sitä (ignorance is bliss!) sillä Dan dieettipillerit olisivat voineet mennä väärään kurkkuun siitä tiedosta. Tosin hän osoitti minua ja muotojani ja sanoi "farang sais, ookeii" (= on ihan ookoo olla iso jos ei ole thaimaalainen), mutta "thai piipöööl laik this" ja hän näytti käsillään ehkä noin kymmenen sentin levyistä aluetta. Tämän tavoitteen saavuttaakseen Da on alkanut syödä ruokaa vain kerran päivässä ja korvata muut ruoat pillereillä jotka lupaavat viedä näläntunteen pois. Lukaisin pikaisesti valmistusaineluettelon, joka onnekkaasti oli englanniksi, koska nämä taikapillerit olivat tulleet merten yli suoraan upeasta Amerikan ihmemaasta! Tutkimukseni paljastivat, että 55% valmistusaineista oli jotain appelsiininkuoriuutetta sen lisäksi jotain yrttejä ja sakeutusainetta tms että kapselit pysyivät kasassa. Tommi suorasukaiseen tapaansa kertoi tämän Dalle "sun pillerit on bullshittiä", mutta  hän ei ottanut hurmoksessaan (tai nälässään) kritiikkiä vastaan.

Sen jälkeen kun hommasimme uskollisen Katuhaukkamme kävely on vähentynyt jopa entisestään. Mikään matka ei ole liian lyhyt skootterille, kysy vaikka paikallisilta! Siksi olenkin yrittänyt käydä usein vesijuoksemassa ja -jumppaamassa ennen kuin olemattomat lihakseni surkastuvat siihen kuntoon, etten jaksa itse kävellä enää edes jääkaapille. Muutama päivä sitten ihmettelin siinä meressä viuhtoessani mitä kumman pehmeää ja limaista tunsin jalallani, mutta ajattelin tai oikeastaan toivoin, sen olevan ehkä joku vesikasvi. Kun samanlainen lima koski minuun jo kolmannen kerran aloin tuntea pientä pakokauhua. Pysähdyin ja katselin ympärilleni; jopa veden PINNALLA lillui poimuisia meduusoja. Laskuveden takia olin todella kaukana rantahiekasta ja matka sinne meni väistellen limakasoja ja toivoen, että ne eivät ole vaarallista sorttia. Emme ole koskaan aiemmin törmänneet täällä meduusoihin, joten tilanne tuli vähän puun takaa. Kysyimme asiasta myös Kritiltä, joka epäili, että meduusat ovat tulleet Phuketista lomalle.
Niin. Asia selvä.
Koska Kritin teoria samsonite-meduusoista ei tuonut juurikaan mielenrauhaa, kyselin vielä Baolta ovatko meduusat vaarallisia. Kuulemma vain hännälliset ovat pahoja. Jos sellainen kietoo häntänsä iholle se paitsi sattuu järisyttävän paljon voi olla myös vaarallista. Ensiapu on joku rannalla kasvavista kasveista (muistaisipa vaan mikä niistä) tai vaihtoehtoisesti meduusanpistokseen voi pissiä. Siis Baon ohjeiden mukaan. Nykytieto opastaa kaatamaan polttokohtaan viinietikkaa, mutta toisaalta on helppo uskoa  miksi toisen päälle pissimis-legenda on hoitokeinoista suosituin.
(Sanoinko muuten jo, että en aio mennä meriveteen ennen kuin meduusoiden lomakausi on ohi ja ne palaavat kotiseuduilleen?)

Toinen asia, joka täällä pohdituttaa laihuusihannoinnin lisäksi on se, että valtaosa meidänkin kavereistamme asuu ainakin meidän makuumme todella alkeellisissa olosuhteissa mutta silti heillä on toisenlaista materiaa yllättävänkin paljon. Baon kotia voi tosin kutsua jopa taloksi, mutta pakko silti ihmetellä, että vaikka he asuvat vanhassa liiketilassa eli kirjaimellisesti näyteikkunassa, kukaan ei ole jaksanut poistaa internet-kahvila -tarroja tai laittaa mihinkään mitään verhon tapaistakaan rakennelmaa. No, Bao itse nukkuu useimmiten teltassa Dan ravintolan lattialla. En tiedä onko se kokonaan hänen oma toiveensa, mutta pariskunnan välillä on aistittavissa aika jäätävä tunnelma emmekä ole nähneet heidän jutelleen kunnolla pariin viikkoon. Tommikin sai osansa pariskunnan riidasta kun hän erehtyi tilaamaan Dalta Baon kanssa samaa ruokaa. Oranssit, pienet chilit ovat kaikkein tulisimpia ja ruoka koostui lähinnä niistä. Kokin kosto osui tällä kertaa viattoman sivullisen nilkkaan :D
No mutta, takaisin asumis-fasiliteetteihin. Useilla lokaaleilla on vain joku rämä patjankaltainen lattialla bambusta tai metallista tai mistä ikinä kyhätyssä asunnossaan. Kieltämättä täällä itsekin suhtautuu asumiseen ihan erilaisella vakavuudella, siis vähemmällä, kuin Suomessa. Meille asunnon tarkoitus täälllä on nukkuminen, peseytyminen ja ilmastoinnin ansiosta viilentäytyminen. Yhtään ylimääräistä aikaa ei tule vietettyä sisätiloissa, toisin kuin kotosuomessa, jossa kotoa poistutaan vain jos siihen on syy. Täällä asia on tavallaan käänteinen, kotiin sisälle mennään vain pätevästä syystä.

Tämä ei siis ollut se pohdintaa aiheuttava asia vaan se, että vaikka esim. Krit's friendly Barin Kritillä ei ole vessassaan kattoa, muista mukavuuksista puhumattakaan, hänellä on kuitenkin pakasta revitty, kiiltävän musta gangsta-Hilux isoilla vanteilla joka äkkiseltään ei jotenkin mahdu samaan kuvaan bambuhökötyksen kanssa. Hän on, tai väitti että tyttärensä on, vieläpä tunannut ratin ja kojelaudan tuuletusaukot käsittämättömillä erivärisillä kristallinauhoilla.
Nengiä lukuunottamatta kaikilla kavereillamme on myös kalliit älypuhelimet ja padit. Odilla myös on uudehko Honda Civic, mutta ei tosin rahaa tankata sitä. Asiat tärkeysjärjestykseen, tai jotain.

Siihen liittyen, kuukauden rajapyykin ylityttyä siitä aiemmin jossain postauksessa mainitsemastani juustosämpylästä on alkanut kehittyä pahimmanlaatuinen pakkomielle ja tärkeysjärjestyksessä asia numero 1. Kaikki alkoi siitä kun Tommi osti itselleen katukojusta kebap-rullan. Listalla ei ollut vege-vaihtoehtoa, joten haistelin vierestä kun hän imuroi maailman ihanimmilta kastikkeilta ja vihanneksilta tuoksuvaa rullaansa. Sillä hetkellä aloin himoita sämpylää. Tuoretta, rapeakuorista, juustotäytteistä sämpylää jonka vieressä olisi länkkärityylinen salaatti, ihan ilman chiliä tai kalakastikkeita. Parhaaksi onneksi, tai niin luulin, vieressä sattui olemaan ranskalainen leipomo johon menin välittömästi hakemaan sämpsääni. Ensimmäinen moka oli olla ottamatta tavallista täytettyä sämpylää vaan panini, mutta nähtyäni sanan "vuohenjuusto" listalla en pystynyt enää ajattelemaan järkevästi.

Toinen moka oli ylipäätään tilata mitään kyseisestä "leipomosta". Himoitsemani leipä oli surkea lättänä, jonka täytteenä oli naurettavan pieni määrä vuohenjuustoa, tippa hunajaa ja pari tomaattiviipaletta. Ei puhettakaan salaatista. Lisäksi käntty oli vielä järisyttävän kalliskin.
Pahaksi onneksi tänään on satanut koko päivän eikä se ole otollisin keli lähteä mopolla metsästämään Koh Lantan parasta juustosämpylää. Niinpä alennuin tuskissani kipaisemaan Seven Elevenissä hakemassa juustonkaltaista, sikahintaista yksittäispakattua tuotetta (valmistusaineina mm. soijapavut) ja suolakeksejä ja kuvittelemaan, että söisin parastakin herkkua.
Tämä ei jää tähän. Jossain täällä, ehkä aivan lähelläkin himoitsemani sämpylä odottaa vain ottajaansa.