Käsi ylös kaikki ne jotka eivät ole sukua Baolle

Perusbudjettimatkalaisina matkaliput hommattiin Norwegianin kautta. Siitäkin huolimatta, että se tarkoitti välilaskua Ruotsin kautta. Matkustussuunnitelma kaikkinensa oli siis Helsinki-Vantaa > Arlanda > Bangkok > Krabi ja siitä autolla pari tuntia muutaman lossiajelun ryydittämänä Koh Lantalle.

Muutama kuukausi ennen lähtöä saimme viestin, että lento Arlandasta Bangkokiin on aikaistunut 2 tuntia, joka tarkoitti meille odotusajan lyhenemistä puoleen. Olé!
Paitsi että. Arlandassa Norwegian lähestyi pahoitellen tekstiviestillä että lentonne on 4 tuntia myöhässä. Neljällä tarkoitimme siis viittä. Tai siis viittä ja puolta tuntia. Rapsakan 10 tunnin matkustamisen jälkeen olimme päässeet Helsinki-Vantaalta siis peräti Ruotsin Arlandalle. Tämä toki sekoitti jatkolennot Bangkokin päässä ja muuta mukavaa, mutta viimein, noin puolitoista vuorokautta myöhemmin olimme vihdoin perillä.

Paikallinen, sekopäinen ja uskomattoman rakas ystävämme Bao oli meitä kentällä vastassa. Mister Bat, joka oletettavasti on Baon serkku/muu sukulainen/vähintääkin tuttava hoiti kuskin hommia sillä välin kun Bao viihdytti meitä järjettömillä jutuillaan apinamaisessa asennossa.
Baon isovanhemmat, tai mahdollisesti jo edellinenkin polvi on kotoisin Lantalta. Koska heillä kuulemma ei ollut parempaakaan tekemistä he päättivät lisääntyä ja täyttää saaren. Näin teki seuraavakin polvi. Kyseessä ei ole suurensuuri saari (n. 30 km pitkä), joten käytännössä jokainen paikallinen alkuperäinen Lantalainen on Baolle sukua tai vähimmilläänkin tuttu. Tämä tarkoittaa käytännössä, että mitä ikinä haluammekaan tehdä (esim. mennä veneretkelle tai pesettää pyykkejä), ostaa (riippumaton, ukulelen, leikkuulaudan, vaatteita) tai vuokrata (asunnon, mopon), Baon sukulaisilta tai tuttavilta asia hoituu kohtuulliseen hintaan.

Marsu, Tommi & Bao

Edellisen ja tämän reissumme välissä Baon vaimo Da oli ystävänsä kanssa saanut perustamansa ravintolan valmiiksi. Jossain Krabin ja Lantan välimaastossa Bao ilmoitti vaimolleen, että laittaa padat porisemaan. Sanoimme, että olemme niin väsyneitä että joku pieni perussetti riittäisi, sen verran, että pääsemme heti nukkumaan. Dan ravintolassa "pieni perussetti" tällä kertaa tarkoitti vadillista simpukoita, rapuja, kokonaisen grillatun kalan, paistettuja vihanneksia ja keltaista currya. Ei sillä, etteikö kaikki olisi ollut, niin kuin aina, päräyttävän hyvää.

Lounas/aamias/päivällisen (sisäinen kello oli sanonut jo ajat sitten priii) jälkeen mentiin tutustumaan asuntoon, jonka Bao oli meille vuokrannut speksiemme (ilmastointi, vessa, suihku, jääkaappi ja lähellä merta) mukaisesti. Ystävämme tyypilliseen tapaansa ei muista asioita kovinkaan hyvin ja ilmeisesti ei myöskään muistanut ilmoittaa vuokranantajalle, että olemme tulossa tänään.
Asunto näytti muuten varsin mukiinmenevältä (oikeasti se siis näytti todella kräpiltä sillä olimme hemmotelleet matkalla itseämme ajatuksella, että menemme johonkin luksushotelliin yöksi toipumaan ja sitten vasta lähdemme etsimään asuntoa), mutta sänkyyn katsahtaessani kysyin Baolta missä lakanat ovat. Kaverilla ei ollut selkeästi pienintäkään hajua mistä puhuimme. Shit?! You want Shit?! Jostain syystä tyynyissä oli tyynyliinat, joten demonstroimme niillä, että niinku tää, mutta peittoon ja patjaan. Ja että voitaisko saada peitotkin. Bao viittilöi sängyn päädyssä olevaa frotee-kasaa ja sanoi, että tästä löytyis. Näemmä peitto voi olla froteinen. Kiinnostavaa. Saimme näitä jättipyyhkeitä/peittoja parikin kappaletta.

Tommin kysymykseen "etkö sinä Bao käytä lakanoita" saimme vastaukseksi naurun (niin kuin jokaiseen kysymykseemme) säestämänä "I take it easy brother, I sleep where ever" Rakas ADHD-ystävämme kaikesta päätellen ei ylipäätään usein nuku edes sängyssä. Jos hän ylipäätään nukkuu.
Lakananhankintaoperaatio alkoi vaikuttaa sen verran massiiviselta että totesimme pärjäävämme ja jatkavamme etsintää paremmilla voimilla. Ehkä.