Pääsimme etuajassa, mutta ei silti yhtään liian aikaisin, muuttamaan uuteen kotiimme. Jännä juttu, mutta tämä talo tuntui heti jotenkin kodilta. Myös koirat nauttivat silminnähden elämästään isolla pihalla, Hiisi toisinaan pihan ulkopuolellakin läheisessa lutakossa lillumassa.
Talon edellinen omistaja oli kuuleman mukaan varsinainen huumeparoni. Paino sanalla OLI, sillä hän istuu tällä hetkellä vankilassa ja käsitykseni mukaan ei ole ihan lähivuosina jos koskaan vapautumassa. Tämä ammatinvalinta saattaa selittää miksi tontti on täynnä (tätä nykyä toimimattomia) valonheittimiä ja kameroita. Piha on myös osittain aidattu, harmillisesti puun lisäksi piikkilangalla. Hiisihän ei moisista pikkuasioista välitä, tai huomaa, sillä se on jo kahdesti livahtanut aidan läpi niin, että piikkilankaan on jäänyt todisteeksi tukko sen karvoja. Onneksi se ei ole näyttänyt saavan mitään haavoja reissuillaan.
Oma piha myös löi lukkoon sen ajatuksen, että Hiisi pääsee nyt tästä kevennetystäkin turkkimallistaan eroon. Mikäpä olisi mukavampaa kuin piehtaroida vähintään 20 kertaa päivässä heinikossa ja irtoroskissa. Minä myös todellakin haluan sen riemun suoda kohta 11-vuotiaalle papparaiselle, enkä halua piinata sitä sen enempää kuin itseäni mittavilla turkinraivaus-sessioilla. Oletettavasti myös punkit löytyvät helpommin lyhyen karvan seasta.
Eilen koitin selvittää Hiisin häntäkarvoja, mutta ne olivat niin täynnä takkuja ja jotain piikikkäitä oksia, että selvitystyö oli MINULLE sen verran kivuliasta, että otin suosiolla sakset käteen. Lopputulos on jotain niin hirveää, että sitä ei pelasteta enää kuin trimmerillä. Koiran trimmaaminen nollakokemuksella itse: uhka vai mahdollisuus? :D
Talon mukanahan tuli kaupan päälle kuusi kappaletta kissoja. Toistaiseksi olen nähnyt neljä eri kattia. Mustavalkoinen Coco-kissa nökötti keittiön parvekkeella sen verran monta tuntia, että päättelin, ettei se uskalla tulla sieltä omin voimin pois. Päätin kantaa murisevan ja sähisevän kissan talon läpi koirien ohi etuovelle ja se lähtikin siitä omille teilleen. Nyt se on tosin palannut ottamaan nokosia rappusten katolle. Olen aivan varma, että se tutkailee sieltä tilannetta ja kun sille jossain vaiheessa todennäköisesti selviää, ettei koirista ole vaaraa, se aivan varmasti yrittää livahtaa sisälle.
Muita kissoja olen nähnyt vain vilahdukselta, yksi istui mangopuussa kauhistuneen näköisenä ja pari on hiippaillut alakerran varastoon ruokailemaan.
Meillähän on siis nykyisen omistajan kanssa sopimus, että hän toimittaa ruoat ja minä ruokin hänen kissansa alakerran ulkovarastoon, jonka ovessa on juuri kissanmentävä rakonen. (muutenhan kissojen muonat olisivat takuulla kadonneet ahneiden koirien kitoihin).
Vaikka kissoja ei juurikaan näy, niin kipot ovat joka aamu melkolailla tyhjät eli ilmeisesti ne käyvät iltahämärän turvin ruokailemassa.
Vuokranantajamme ehdottomasti paras puoli on se, että hän asuu saaren toisella puolella, eli onneksemme emme joudu olemaan kovinkaan paljon tekemisissä. Sen verran erikoiselta tämä rouva vaikuttaa. Äkkiseltään olisin odottanut, että hän olisi esim. kiittänyt meitä, että huolehdimme HÄNEN lemmikeistään, mutta sen sijaan hän niin mielensä pahoitti siitä, että kissat EHKÄ pelkäävät meidän koiriamme. Vuokrasopimusta tehdessä koirat kuitenkin vielä olivat ok enkä missään vaiheessa sanonut, etteivätkö koirat saattaisi pelästytellä kissoja siihen asti kunnes toteaisivat, että ne ovat liian vikkeliä. Hiisi taisi jo huomata tämän, Moula tulee perästä.
 |
| Terassin riippumatto on ehdoton suosikkipaikkani. Keinuttelin siinä ensimmäisten päivien aikana niin paljon, että yöllä nukkuessakin vielä maa heilui :D |
Muutto itsessään meni melko hyvin, niin hyvin kuin odottaa sopi, kun minä olin kipeänä ja voimaton ja Jiab oli pakkaamassa tavaroita autoon.
Veimme mopot ja yhden satsin rinkkoja edeltä ja palasimme Jiabin tuktukilla hakemaan isommat tavarat ja koirat. Katselimme hieman epäluuloisena, kun Jiab pakkasi osan tavaroista tuktukin katolle kiinnittämättä niitä mitenkään, mutta luotimme siihen, että hän ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä emmekä puuttuneet asiaan.
Koska Moula on osoittanut olevansa, miten sen nyt kauniisti sanoisi, keskeneräinen projekti vieraiden ihmisten sietämisen suhteen, niin teroitin Jiabille niin selkeästi kuin osasin, että pientä koiraa ei katsota, ei kosketa eikä sille edes puhuta.
Mitä sitten kävikään. Parin minuutin ajamisen jälkeen näin silmäkulmastani, että katolta lensi jotain. Hakkasin tuktukin seinää, jotta kuski kuulisi ja pysähtyisi. Kyydistä lennähti vain Moulan peti, jolla se ei juurikaan nuku, mutta olihan se hyvä saada talteen. Jiab kävi poimimassa tippuneen tyynyn ja lähestyessään meitä päätti ”vitsikkäästi” loikata Moulaa kohti vihaisesti haukkuen. Pikku viemärirotta ei arvatenkaan arvostanut tällaista lähestymistapaa ja antoi sen kuulua ja näkyä. Olen melko varma, että Jiabilta lirahti lusikallinen housuun. Ihan ansaitusti.
Sen jälkeen Moula oli sen verran tiloissa, että jouduin keskittymään siihen enkä harmillisesti muistanut seurata katolta mahdollisesti tippuvia muita tavaroita.
Kun olimme purkaneet suurimman osan tavaroista Tommi kysyi, että onkohan Hiisin petiä näkynyt. Ei ole ei. Otin mopon alle ja lähdin ajelemaan ja tähyilemään pientareita. Ajoin koko matkan vanhalle kodille ja takaisin eikä pedistä näkynyt vilahdustakaan.
Voin vaan arvailla mitä sille tapahtui. Ehkä joku pieni thai-lapsi nukkuu tänäkin yönä Hiisin vanhalla pedillä :D Pedin lisäksi yksi istuintyyny jäi matkan varrelle. Mitä tästä opimme? Avaa suusi kun Jiab pakkaa autoa!
Ensimmäinen yö ei mennyt ihan elokuvamaisen ihanasti täällä. Sänky paljastui jopa thaimaalaisittain kivikovaksi ja ilmastointi ei toiminut. Kyllä, me kermaperseet haluamme todellakin nukkua viileässä huoneessa ja sen verran pehmeässä sängyssä, että kyljelläänkin nukkuminen olisi mahdollista Tommia lainatakseni ”ilman että munuaisiin sattuu”. Seuraavana yönä päätimme kokeilla nukkua ikkunat auki, koska emme olleet juurikaan nähneet hyttysiä. Näemmä niitä ei tarvitse nähdä, siellä ne silti ovat. Parin tunnin tuskailun ja raapimisen jälkeen laitoin ikkunat kiinni, nappasin allergialääkkeitä pahimman kutinan taltuttamiseksi ja odotin aamua. Jostain syystä Tommissa ei ollut yhtä ainoaa hyttysenpistosta. Prkl. Seuraavana päivänä ilmastointihuoltomies kurvasi pihaan ja aparaatti alkoi taas toimia. Sitä kiitollisuuden määrää hyvin nukutun yön jälkeen on vaikea sanoin kuvailla!
 |
| Viidakkotalo iltavalaistuksessa |
Koska onnistuimme tinkimään vähän vuokrasta, niin omistaja halusi viedä korvauksena lähes kaiken irtaimiston mukanaan. Tänne jäi sänky makuuhuoneeseen, sohva olohuoneeseen ja keittiöön kaasuliesi ja jääkaappi. Siinä mielessä tietysti mukavaa, että pääsimme keräämään tavarat nollasta oman makumme mukaisesti.
Voin sanoa, että olemme saaneet raahattua tänne mopolla ainakin yhden farmariautollisen verran tavaraa, niin kuin paikallisiin tapoihin kuuluu. Olen myös koittanut olla ostamatta mitään turhaa. Siinä missä Espoossa kodissamme oli pelkästään Arabian ja Iittalan astioita joka ikinen kaappi täynnä, mm. 3 eri settiä viinilaseja, täällä olen koittanut todella pohtia mitä tarvisemme oikeasti ja mitä emme. Mielestäni on melko kohtuullista, että astiasto neljälle hengelle irtosi alle parilla kympillä. Kyseessä ei todellakaan ole mikään laadukas setti, mutta asiansa se ajaa takuulla.
Sitä paitsi, eikös kaikki Iittalankin lautaset ja mukit tehdä tätä nykyä Thaimaassa…
Täällä kodin muovitavarat ja kipot ja kupot löytyvät pääosin kahdesta ”plastic shopista”, jotka nimensä mukaisesti sisältävät suurimmaksi osaksi kaikkea mahdollista muovista tehtyä tavaraa. Kumpikin kauppa on maapohjainen katos, tarkoittaen, että kaikki tavarat (etenkin ne lattialle pinotut lautaset) ovat todella pölyisiä ja likaisia. Olin niin iloinen, että löysin ”valkoisia” (jos ei liian tarkkaan syynää sävyä) posliinisia astioita muovisten ja/tai kukkakuvioisten sijaan, joita täällä on suurin osa. Thaimaalaiset tuntuvat ajattelevan, että miksi ihmeessä kukaan haluaisi tylsiä valkoisia astioita, kun samalla rahalla saa ihania pinkkejä ja vihreitä kukkiakin! Tai Hello Kittyjä!
Nyt kun kaikki tavarat on purettu ja välttämättömimmät (sitä ekstrapehmeää sijauspatjaa lukuun ottamatta) hankinnat tehty oli ensimmäinen päivä, kun tunsin ihan valtavan suurta onnellisuutta, että saan olla juuri tässä pienessä talossa juuri tämän pienen perheeni kanssa. Kiitos siis huumeparonille talon rakentamisesta ja mahdollisesti poliiseille siitä, ettei hän enää itse asu täällä.
 |
| Terassi ja ensimmäiset kokkailut |
Ei kommentteja