Nyt taas alkaa muistua mieleen miksi.
Otin tänne Hiisille mukaan pari kaulapantaa ja luottonahkahinaa, joista toinen on Hollolan nahkapajan tekemä laatupeli, joka on jo kestänyt vuosikymmenen täysin muuttumattomana. Täällä meni 3 viikkoa ennen kuin hihnan metalliosat olivat kauttaaltaan ruosteessa.
Myöskin Tommin huippulaatuinen japanialainen kokkiveitsi, joka on siis taottu vähintään kolmestasadastatuhannesta eri kerroksesta kuin samurai-miekka ainakin on jo täplittynyt pienillä ruskeilla pisteillä. Siitä huolimatta, että olen koittanut vaalia sitä ja kuivata hyvin käytön jälkeen.
Tiskipöytäkin muuten ruostuu, en olisi tätäkään uskonut aiemmin.
Se mitä ruoste ei tuhoa, termiitit tai jotkut muut mönkiäiset tärväävät. Hippiparatiisissa yksi huvituksemme ja ehkä myös pelkokerroin-haasteemme oli seurata betonisessa katossa alati kasvavaa ruskeaa mönjäistä rakennelmaa. Ei mitään hajua mitä se oli, mutta ei myöskään tehnyt mieli laittaa sinne sormiaan ja tutkia asiaa tarkemmin. Olin siinä käsityksessä, etteivät termiititkään syö betonia, mutta tiedä sitten.
Ihan yhdestä kerrasta opin, että Hiisille ei voi jättää ulos varjoon lampaantaljaa pötköttelyä varten. Pari viikkoa meni ennen kuin talja hajosi käsiin. Se oli täynnä jotain mustia lentäviä iljetyksiä, mutta en jäänyt tekemään tarkempaa tuttavuutta lajinselvityksen nimissäkään.
Keittiöönhän ei voi jättää päydälle MITÄÄN etäisesti ruoan kaltaista ainesta enemmäksi kuin 5 minuutiksi, sillä pienet kellertävät muurahaiset tulevat kokonaisena yhdyskuntana ja levittäytyvät iljettävinä jonoina ruokatarpeisiin. Ei toivoakaan, että roskista voisi pitää lattialla, muurahaiset haistavat sen heti. Jos roskiksen ripustaa roikkumaan ikkunan kahvaan tai tuolinkarmiin, niin saa ostettua itselleen juuri sen verran aikaa, että ehtii viedä täyttyneen pussin pois.
Tommin mukaan maineeni eläinten ystävänä sai kolauksen, kun havaitsin, että Hiisin nappulasäkki oli kohdannut muurahaisten invaasion. Harmitti heittää juuri avattu säkki roskiin (tai syöttää hemmotellulle koiralle hyönteisiä), joten työnsin sen pakastimeen. Seuraavana päivänä pakastimessa oli jäätynyt muurahaisyhdyskunta jonossa - matkalla säkistä poispäin. Myönnän kokeneeni pientä mielihyvää, kun lakaisin muurahaisenraadot pakkasesta viimeiseen sijoituspaikkaansa.
Entä aurinko? Paitsi että se kärventää ihon punaiseksi, se myös haalistaa kaiken. Siis kaiken. Pienimmillään ulos kuivumaan jättämäsi vaatteet (tunneissa!), mutta ajan kanssa myös auton ja mopon maalipinnat, katot, mainosjulisteet, you name it.
Täällähän vaatteiden pesettäminen on varsin edullista hommaa. Vaikka mahdollisesti en saa ihan kaikkia rättejä aina takaisin - ja joskus olen saanut tilalle jotain ylimääräistä, kuten pienten poikien kalsareita - en ole vielä luovuttanut ja alkanut pestä itsepalvelukoneilla omia pyykkejäni.
En vaikka ”valkoiset” vaatteet eivät muutaman pesukerran jälkeen ole enää valkoisia. Jos jollain vaatteella (kuten esimerkiksi liian kalliilla bikineilläni, jotka on pakko ostaa muualta kuin täältä ”one size fits for all” -saarelta, joka on muuten suurin vale ikinä) on väliä tai arvoa, pesen sen itse käsin. Ja kuivaan varjossa nurinpäin käännettynä. Mieluiten aika nopeasti, sillä muuten kankaat homehtuvat. Ei ole yksi tai kaksi paria bikineitä tai sharongia jotka on pitänyt päästää päiviltä homeen vuoksi.
Sitten kun tähän vielä lisää hiekkatiet ja uimarannalla hengailut, niin kaikki - ihan kaikki - on täynnä hienojakoista hiekkaa. Kynnenaluset, päänahka, lakanat, lattiat. Koirasta puhumattakaan.
Kun se värjääntynyt/haalistunut/homeinen/hiekkainen vaate ei ole vielä tarpeeksi resuinen, niin onneksi sen voi rei’ittää paikallisissa bambu-huonekaluissa. Ne useimmiten rispaavat jostain tai ainakin juuri sopivasta kohdasta pilkistää naulankanta, johon kivasti voit rikkoa sen juuri ostamasi vaatteen.
Jos siis näet meitä ja ihmettelet, miksi me näytämme näin rähjäisiltä, niin ehkä tämä selittää asiaa. D
Tämä myös ehkä vastaa kysymykseen miksi kaikki on tehty muovista. Muovi ei - hyvässä ja pahassa - ole ilmastosta tai kosteudesta moksiskaan. Sitä en vielä ihan tiedä miksi kaiken pitää olla niin räikeän väristä tosin.
Koitin löytää meille vessaharjaa. Värivaihtoehdot: pinkki, violetti ja vaaleansininen. No, mikä tahansa näistä väreistä sopinee hienosti nykyiseen kylppäriimme, jossa lattialaatat on painettu räikyvän vihreällä ruohokuviolla, seinät ovat persikan väriset ja katto pinkki.
Sama juttu keittiöpyyhkeen ja käsipyyhkeen kanssa: minttu, turkoosi ja tipunkeltainen. Edes siivousvälineitä, kuten moppeja tai lastoja ei löydy tylsinä harmaina tai valkoisina.
Turha yrittää pitää täällä skandinaavista tyyliä yllä, mikäli ei painele Homeprohon tai Ikeaan. :D
 |
| Nykyisen asuntomme väriloistoa |
Jos minä olen tarkka (paitsi etten enää edes ole :D), niin entä sitten Scott, josta piti tulla meidän vuokraisäntämme. Siis piti, mutta nyt ei vahvalta näytä.
Kävimme eilen raksalla tutustumassa pariin huoneistoon, joiden välillä saisimme valita. Pidimme enemmän pienemmästä, koska se oli avarampi, valoisampi ja ikkunasta avautuivat upeat maisemat. Ainoa miinus oli liian pieni jääkaappi. Ilmoitimme, ettei tämä ole ongelma: ostamme itse sopivan kaapin ja laitamme sen mihin sen parhaiten sopii. Tämä taas ei sitten sopinutkaan Scotille. Kun kysyimme miksi, niin hän sanoi, että koska hän halua. Hän ei myöskään halua asuntoon MITÄÄN puuta, koska termiitit. Toisaalta asunnossa ei ole esim. ruokapöytää, sänkyä, hyllyjä tai ylipäätään mitään missä säilyttää asioita. Saisimme kuulemma käyttää muovisia säilytysratkaisuja ennen kuin joku betoni/metalli/lasi-ratkaisu valmistuisi.
Kun sitten vielä kuulimme, että yksi asunnon sisäänkäynnin viereisistä tolpista oli maalattu jo tässä vaiheessa (kun asunto ei ollut edes valmis) viiteen kertaan sormenjälkien vuoksi (ja tästä syystä hän kielsi nojailemasta seiniin), alkoi koko homma epäilyttää aika tavalla.
Sanoimme Scotille, että joko hän antaa meidän asua asunnossa niin kuin haluamme (maalaisjärki toki muistaen) tai sitten unohdetaan koko juttu. Tommi käytti myös pariinkin otteeseen ilmaisua ”kontrollifriikki” ja tämä laittoi Scotin aika hiljaiseksi. Jätimme hänet miettimään asiaa, mutta kovasti nyt tuntuu siltä, että elämä lasipalatsissa (ja vielä koiran kanssa!), jossa ei saa koskea mihinkään tai ylipäätään tehdä mitään ei kuulosta oikein meidän ratkaisultamme.
Onneksi sokea kana löytää joskus jyvän ja Bao löysi meille varsin mukavan asunnon täältä saaren puolivälin eteläpuolelta, joten mitään paniikkia asunnon löytämisen suhteen ei onneksi ole. Sitä oikeaa odotellessa nautitaan tästä väriterapiasta :D
Ei kommentteja