Bao ja muut joulun pienet ihmeet

Ihan samalla tavalla kuin ystävämme viidakkopoika Bao hävisi jälkiä jättämättä viimeisen sesongin lopulla Nakhon Si Thammaratiin, hän ilmestyi takaisin Lantalle. Ei luonnollisestikaan mitään ilmoituksia kavereille, vaan vaimon Dan Facebookista pystyimme päättelemään, että perhe on bäk in da huuds.
Menimme siis käymään Baon kotona, jossa sankari itse ei ollut paikalla, mutta Da ja hänen siskonsa Kii sekä Baon riiviöpoika Alfa pitivät taloa pystyssä. Kii on muuten sellainen nimi, jonka kanssa saa olla tarkkana. Se on harmillisen lähellä sanaa ”khii” joka taas tarkoittaa paskaa. Mitä enemmän yritän asiaa varoa, sitä varmemmin työnnän sen hoon puheessani koon ja iin väliin. Onneksi Kii ei ole tästä loukkaantunut, sillä molemmat tulivat riemukkaasti meitä vastaan ja puristelivat käsistä ja hokivat, kuinka kova ikävä meitä on ollut.
Thaimaalaisethan eivät juuri pruukaa halailla, joten täytyy aina koittaa palauttaa mieleen, että kenen thaimaalaisen ystävän kanssa olikaan sopivaa kaulailla ja kenen ei. Mitä enemmän thai on ollut turistien kanssa tekemisissä, sitä todennäköisemmin hänelle halaaminen on ihan ok. Muiden kanssa se on melko kiusallista hommaa. Se menee heillä ihan yhtä reisille kun itselläni thaimaalainen tervehdys ”wai”, jossa kädet liitetään rinnan tai kasvojen edessä yhteen ja nyökätään päätä. Tämähän ei vielä kuulosta vaikealta, mutta sitten kun siihen liittää koko monimutkaisen normiston liittyen tervehtimisen kohteen ikään ja sosiaaliseen statukseen, niin olen todennut varmemmaksi pitäytyä vaan lavan pystyyn nostamisessa tai kohteliaassa nyökkäyksessä. Onneksi valkonaamat saavat waihin liittyvät kardinaalimokansa anteeksi.

Bao itsekin löytyi sitten jossain vaiheessa, kun hän tuli katsomaan ”uutta” kotiamme ja tapaamisen jälkeen totesin Tommille, että olin näemmä ehtinyt puolen vuoden aikana jo unohtamaan millainen satusetä hän onkaan! Bao pelkää kuollakseen koiria, mutta vetosi kiireeseen, ettei ehtinyt käymään meillä sisällä katsomassa paikkoja. Sen sijaan terassilla (mahdollisimman kaukana koirista) hän ehti maleksia kunnes ilmoitimme, että meidän pitää lähteä asioille.
Sitten hän valitteli, että annoin hänelle niin huonot ajo-ohjeet, että niiden ja erityisesti meille johtavan kuoppaisen tien takia hänen tuktukistaan meni joku tukipalkki melkein poikki. Koska kaikki tiet johtavat meille, toinen reitti olisi ollut vähän pidempi, mutta tie on päällystetty ja siksi vähemmän töyssyinen.
Tässä kohtaa oli pakko muistuttaa Baolle, että hän on a) syntynyt saarella b) taksikuski, joten voisi kuvitella, että hän pystyisi koordinaattien perusteella valitsemaan hädintuskin kasassa pysyvälle menopelilleen optimaalisimman reitin. Lisäksi myöhemmin selvisi, ettei hamsterin keskittymiskyvyllä varustettu ystävämme edes muistanut antamiani ajo-ohjeita, vaan oli kysynyt reitin Jiabilta, johon törmäsi matkalla meille. Vain Bao-jutut. Hänen tuktukinsa on muutenkin siinä pisteessä, että mikä tahansa isompi puhuri todennäköisesti saa koko hökötyksen leviämään kuin korttitalon. Mutta ei, oli se sen tien vika. Kyllä.

En muista olenko aiemmin maininnut, mutta meillähän on pienimuotoinen firma täällä, jossa myös Bao on osakkaana. Firma tarvitsee osoitteen ja siinä vaiheessa kun sitä laitettiin pystyyn, emme vielä olleet löytäneet vakituista asuinpaikkaa, joten laitoimme osoitteeksi Baon kodin osoitteen. Mukaan liitettiin vielä jopa käsin tuherrettu pikkuruinen karttakin talon sijainnista.
Heti seuraavana päivänä kun olimme nähneet Baon, kirjanpitäjämme Suphannee soitti, että immigration on ilmoittanut tänään tulevansa Lantalle tarkastamaan ulkomaalaisten työlupia. Thaimaalainen byrokratia on siitä jännää, että vaikka meillä on kaikki luvat ja laput kunnossa, niin kirjanpitäjä kehotti suosiolla olemaan jossain muualla jos/kun tarkastus joskus kohdistuu meihin. Suphannee on sen verran pätevän oloinen tyyppi, että luotan hänen sanaansa tässä, enkä kyllä muutenkaan tykkää asioida viranomaisten kanssa. Tässä välissä osoitetta ei enää tietenkään ehtinyt muuttaa oikeaksi, joten piti turvautua paikalliseen tapaan asioiden hoitamisessa.

Soitin siis Baolle ja selitin hänelle kirjanpitäjän ohjeiden mukaisesti, että JOS immigration sattuu tulemaan kylään, niin hänen pitää sanoa, että emme ole nyt juuri paikalla, mutta firma on tosiaan täällä. Olin selittänyt asiasta puhelimessa jo pitkät pätkät, johon Bao kommentoi tasaisin väliajoin ”mmm-hy” ja sitten yhtäkkiä kesken lauseen kysyi, että kenenkäs kanssa hän tarkemmin ottaen oikeastaan puhuu.
Laskin siinä pikaisesti kymmeneen, kerroin hänen ”siskonsa” (joksi hän minua aina kutsuu) nimen ja asia alkoi mennä perille. Jännä juttu muuten, mutta voisin itse sanoa melkein satavarmasti että tunnen ihan ilman esittelyä veljeni äänen. Tämä tosin saattaa johtua siitä, että Suomessa on tapana kutsua veljiksi ja sisariksi vain niitä ihmisiä, jotka ovat jollakin tavalla biologisesti sukua, toisin kuin täällä jossa joka toinen tuttava ja kylänmies on veli tai sisko. No joo, Suphanneesta ei kuulunut jälkikäteen mitään, joten oletettavasti immigration ei käynyt visiitillä. Ja pieni ihme se olisi ollutkin, jos sillä kaksivuotiaan taiteileman näköisellä kartalla olisi kukaan ikinä löytänyt perille.


Hauskaa muuten, että kun viime postauksessa kerroin suomalaisesta Tapsasta joka toi meille Suomesta asti itse tekemäänsa pihkasalvaa, niin lisää Tapsoja oli tuloillaan ja ovat muuten aika paljon särmempää porukkaa kuin Bao! :D En tiedä mikä juttu se näiden Tapioiden kanssa on, että ovat niin ystävällistä sakkia ventovieraita ihmisiä kohtaan, mutta jokunen päivä sitten Tapsa nro 2 toi meille Suomesta hapankorppuja! Kumpaakaan herrasmiestä en tuntenut etukäteen, mutta molemmat ojensivat heti auttavan kätensä pyynnöstä. <3 Tapsa 2 joutui jopa tullissa sivuun massiivisen hapankorppukuormansa vuoksi (kuolen tätä kertoessani täällä häpeästä), mutta oli onnistunut selittämään virkailijoille, että pitää niin paljon hapankorpusta, että muutaman viikon lomansa aikana aikoo tosiaankin syödä yli 350 hapankorppua!! :D :D Kiitos ja anteeksi, Tapsa 2.

Tiedän tiedän, Thaimaassa syödään thaimaalaisella tavalla, juu juu. Koitapa asua tällaisella pienellä mäkkäreiden ja muiden länsimaalaisten hapatusten saavuttamattomalla saarella ja mieti sitten, tulisiko itselläsi mitään suomalaista herkkua iso ikävä? No ehkä tosiaan ei, jos et ole sellainen herkkuperse kuin minä, mutta eniten vähän itsellenikin yllätyksenä olen kaivannut tosiaan hapankorppuja. Ja nyt niitä todellakin riittää syötäväksi ilman pihistelyä. Kyllä, olen siis jopa puolitellut niitä aiemmin. :D

Täällä ei ole paljon joulunpyhät näkyneet, mitä nyt muutamassa kaupassa on joululaulut soineet ja myyjillä ollut tonttuhatut päässään. Siinä mielessä päästiin kuitenkin tunnelmaan, että jääkaappi meni sopivasti rikki, niin kuin niillä on kai tapana tehdä pyhien aikaan, luonnollisesi kalliita herkkuja täyteen ladattuna. Juuri kun päätin kehdata laittaa vuokraemännälle viestiä (aattoiltana), Tommi kiukuspäissään kumautti kaappia kylkeen ja se lähti taas hyrräämään. Näin ne asiat hoituvat!

Vesi tulee meille kaivosta ja on pääosin toiminut aika kivasti. Välillä veden väri tosin muuttuu kirkkaasta laihan teen, aamuvirtsan tai jopa kahvin väriseksi ja olen päätellyt keskenäni, ettei se ole kovinkaan hyvä asia veden laadun kannalta. Erityisen huono laatu taitaa olla siinä tilanteessa, kun hana sylkee täysin pikimustaa paksua nestettä, kuten se teki aattoiltana. Jäi nimittäin tiskit sitten tiskaamatta. Tommi ”kaiken se korjaa” Ignatius kävi kumauttamassa myös vesipumppua ja voilá, sekin alkoi toimia ja vesi kirkastua pikkuhiljaa sen väriseksi, että sitä uskalsi taas käyttää.

Ja vesi oli mustaa.

Juomavesi onneksi tulee meille isoissa kanistereissa, jotka tyhjennettyään kannetaan tien viereeen vajaan 40 centin maksun kanssa ja vesimiehet tulevat ja vaihtavat ne. Sitten kun ennättävät. Varsin usein vaihto tapahtuu joka päivä, mutta sitten välillä heitä ei näy eikä kuulu vaikka viikkoon. Esimerkiksi silloin, kun joku läpimätä ihmisperse varasti tyhjän kanisterimme tieltä yön aikana. Siinähän on kokonainen 2,5 euron pantti, että toivottavasti meni tarpeeseen. Saahan sillä kiskasta melkein kolme kaljaa!

Iltaa kohden tuli selväksi, ettei vesimies ollut tulossa sinäkään päivänä, joten soitin Jiabille ja pyysin häntä tuomaan 3 uutta täyttä kanisteria minimartista, että olisi sitten vastaisuuden varalle enemmän pelivaraa vesimiesten lakkoilujen (ja varkaiden) varalta. Sehän oli taas rentouttava puhelu. Not. Näitä isoja vesipulloja on paria sorttia, sinisiä kirkkaita ja valkoisia läpinäkymättömiä. Molemmat ovat samankokoisia ja hintaisia, joten tietty meille oli aivan yksi ja hailee kumpia pulloja Jiab meille tuo. Päätin kuitenkin selvyyden vuoksi sanoa, että tuo niitä sinisiä, mutta jos niitä ei ole, niin tuo valkoisia. Tai vaikka molempia. Kunhan niitä on kolme. Viiden minuutin käsittämättömän jankkaamisen jälkeen viesti oli mennyt perille ja Jiab pölähti pihaan. Kahden sinisen pullon kanssa, koska niitä ei kuulemma ollut enempää, oli vain valkoisia. :D No, kiva tietty, että saatiin nekin. Jiab oli vielä kaiken lisäksi työajossa, auto täynnä suomalaisia turisteja, mutta toivottavasti he eivät pistäneet pahakseen pientä ylimääräistä lenkkiä. :D

No joo, takaisin jouluteemaan. Meistä kumpikaan ei onneksi välitä joulusta erityisemmin ja meidän jo monta vuotta jatkuneet ”joulu”perinteemme on melko helppo toteuttaa täällä Thaimaassakin. Riisipuuroa tykkään syödä muutenkin kuin jouluna, mutta sitä oli nyt tietysti saatava. Onneksi olin ostanut Krabilta aiemmin japanilaista sushiriisiä, joten olin jo lähempänä maalia. Kyllä täältä toki maitoa saa, mutta koska mun maha ja tavallinen maito ja etenkään sen laktoosi eivät ole ollenkaan ystäviä keskenään, niin keittelin puuron veteen ja kookosmaitoon, enkä näe enää mitään syytä enää koskaan palata takaisin vanhaan versioon, koska nam! Tommin mielestä mansikkakiisseli hakkaa luumusopan 6-0, joten sovellettiin vähän siinäkin perinteitä.
Glögiähän täällä ei ole, joten keittelin itse glögimausteista ja omenamehusta oman versioni. Ylijäämät sekoitin illalla omenasiideriin, joka olikin tähänastisen elämäni yksi suurimmista neronleimauksista! Kylmä, pirskahteleva glögi jotenkin toimii tässä ilmanalassa aika paljon kivemmin kuin kiehuvan kuuma versio.

Omenaglögiä

Viidakkomökin pizza

Ne kaikkein tärkeimmät jouluperinteet, pizza (Tommille kinkkuversiona koska joulu) ja Die Hard (koska se ON jouluelokuva ihan sama mitä ihmiset sanovat) menivät ihan maaliin ja Lemonpien tuomilla Fazerinoilla viimeisteltiin meikäläinen nukkumakuntoon.

Joulukävelyllä. Moulakin saatiin pysähtymään hetkeksi kuvaamista varten.

Hiisin joulu-uinnit

Lahjoja ei jaettu, pukki varmaan eksyi tai jotain, mutta Hiisi pääsi sentään uimaan, joka on sen mielestä kivointa hommaa ikinä. Moula taas on tuhmaillut sen verran, että paketista olisi joka tapauksessa löytynyt lähinnä risuja. Siksi se JOUTUU uimaan, vesijumppaan, jota se ei edelleekään oikein osaa arvostaa. Ai miten Moula on tuhmaillut? No ensinnäkin se söi äitini kutomat villasukat täysin käyttökelvottomaan kuntoon ja se jos mikä on anteeksiantamaton rikos! Täällä oli muutamia päiviä vain 24 astetta ”lämmintä” eli kylmää ja silloin villasukille oli käyttöä. :)

Täällä tarvitsee tällä kuvalla todistettunakin joskus ja jouluna hupparia. Ja erityisesti niitä villasukkia!

Toisekseen tarpeiden tekemisen sijaan Moulan mielestä pihalla on paljon kivempaa esimerkiksi jahtailla kissoja tai syödä heinää ja sitten kun ihmiset ovat poistuneet asioille, mennä ihan kaikessa rauhassa pissalle sohvalle. Aaarghh. Ei omalle pedille tai lattialle tietenkään, vaan ihanalle pehmeälle sohvalle, jolle (temppeli)koiralla ei ole muutenkaan mitään asiaa. Siinä samalla kun pissailee on varmaan kiva jyrsiä äiskän villasukkia. Voin vaan kuvitella. Tassuillekaan ei yhtään roisku. Prkl.

Näihin jouluisiin tunnelmiin :D on varmaan hyvä lopetella ja toivotella teille kaikille oikein mukavia ja rauhallisia joulunpyhiä. Sabai sabai niin kuin täällä sanotaan, eli ottakaa rennosti vaan. :)