Ilmalento päättyi mahaplätsähdykseen, onneksi nurmikolle betonin sijaan ja siinä kohtaa minun huutoni meni ilmeisesti Moulan aivokorteksiin perille, sillä se ohikiitävän hetken tuijotti vielä kissan perään ennen kuin päätti, että äiskä on varmaan nyt oikeampi osoite. Sitten se kipitti vasenta takajalkaansa linkaten pöllämystyneenä rappuset ylös terassille. Minä paruin järkytyksestä, enkä tiennyt olisinko halannut vai kuristanut koiran rikki sillä tunnemyrsky päässäni oli hurrikaanin luokkaa sillä hetkellä.
Olimmekin juuri sopivasti sopineet pari päivää sitten eläinlääkärin kanssa, että Moulan entuudestaan risoja polvia ei lähdetä nyt leikkelemään. Pistokset, kipulääkkeet ja nivelvamisteet ovat toimineet niin hyvin, ettei se ole ontunut enää ollenkaan ja lisäksi se kiskoo lenkeillä menemään kuin puskutraktori tätä nykyä. Kaikesta päätellen sillä ei siis ole enää mitään polviin liittyviä kipuja.
Toivotaan, että tämä välikohtaus ei vaikuttanut tilanteeseen. Ainakin se nyt painelee pienillä tikkujaloillaan täällä ontumatta ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
 |
| Redbull ei antanutkaan siipiä |
Hiisi-reppana sen sijaan, varmaankin allergisen reaktion jälkimaininkina, sai kehitettyä itselleen ihotulehduksen ja syö nyt antibiootteja ja ”nauttii” päivittäisistä lääkeshampoo-kylvyistään.
Ja jos omissa koirissa ei ole tarpeeksi hommaa, niin naapurien koirat lähtevät mielellään mukaan lenkeille. Käymme kerran viikossa kiipeämässä Golgataksi nimeämällämme vuorella, no kukkulalla, millä lie mäennyppylällä ja sinne emme ota koiria mukaan. Ehkä siksi, että reissu on pelkkää jyrkkää nousua ja laskua ja perheemme koirista toinen koira on papparainen ja toinen polvivammainen, joten tällainen lenkkeily tuskin tekee kovin eetvarttia niille. Toisaalta toisinaan hihnassa raivokkaasti kiskova temppelikoira ei varmaan ole kovinkaan hyvää matkaseuraa, etenkään alaspäin tullessa.
 |
| Golgatan alkupää ja lenkkikaverit |
No mutta, saamme tosiaan vaihtelevan määrän naapurustossa pyöriviä koiria mukaamme kiipeilyreissulle. Nuorimmat näistä, ihan kuin ilkkuakseen, juoksentelevat rinnettä edes takaisin leikkien ja painien sillä aikaa kun minä puuskutan tulipunaisena sydän rinnasta ulos hakaten ja mietin, että kuinkakohan monta askelta tätä kidutusta oli vielä jäljellä. Nyt viimeisellä kerralla otin jopa puhelimen mukaan jotta saisin otettua muutaman kuvan todisteeksi. Aiemmin en ole uskaltanut moista painolastia kantaa mukanani voimien loppumisen pelossa. :D
 |
| Osapuilleen kumpareen puolivälissä on hienot näkymät merelle. |
Tämä viikko on jo puoliväliin mennessä osoittautunut aika erikoiseksi. Kävin eilen pitkästä aikaa shamaanilla, joka ilmoitti tarjoavansa tämänkertaisen hoidon ilmaiseksi. Wohoo! Mietin siinä tavaroita mukaan pakatessani, että aika harvaan paikkaan mennessäni otan mukaan kirjan, pyramidin muotoisen kiven, kaksi luonnosta poimimaani kasvia sekä kuolleen ja päättömän käärmeenraadon.
Kaksi ensimmäistä oli ollut shamaanilta lainassa jo useamman kuukauden ja toivoin kovasti, ettei hän tenttaisi minua kirjasta sen enempää. Yritin nimittäin sinnikkäästi lukea sitä ja alku olikin aika kiinnostava, mutta sen jälkeen huomasin nukahtavani joka ikinen kerta, kun otin kirjan käteeni. Kukat kävin poimimasta lenkin varrelta ja ne liittyivät jotenkin hoitooni, mutta se käärme sitten… Tulin joskus aiemmin maininneeksi hänelle, että kissat olivat lahdanneet pihalla kiemurtelevan käärmeen, josta shamaani suorastan riemastui. Hän kysyi onko minulla vielä ruumis tallella ja että voisinko mitenkään tuoda sen hänelle. Lupasin toimittaa hänelle raadon ja päätin olla kyselemättä asiasta sen enempää...
 |
| Shamaanitarpeita |
Hoito tuntui tällä kertaa lähes siltä, kuin olisin lillunut kylpylässä. Shamaani oli vaihtanut soundtrackia ja tällä kertaa yrtit olivat todella miellyttävän tuoksuisia ja niitä teki mieli sniffailla koko ajan lisää. Päälleni kasattiin taas monenlaisia kiviä ja kristalleja, mutta en oikeastaan kiinnittänyt niihin juurikaan huomiota sillä leijuin jossain unenkaltaisessa tilassa katsellen kauniita kuvia ja värejä joita mieleni maalaili pääni elokuvateatterissa. Havahduin lähinnä siihen kun shamaani vihtoi minua ympäriinsä poimimillani kukilla. Hoidon jälkeen oli todella rentoutunut ja rauhallinen olo. Energiani olivat kuulemma erinomaisen hyvin tasapainossa.
Ainoan ongelman hän löysi tällä kertaa kurkkuchakrasta ja kysyi, että onko kurkussani jotain vikaa, kipua tai vastaavaa. Siis hitto oikeasti. Edellisenä iltana olin joutunut hyttysinvaasion kohteeksi ja kutisin niin pahasti, että päätin ottaa yhden Zyrtecin kutinaa lievittämään ennen nukkumaanmenoa. Virhe!
Ensinnäkin lääke laittoi minut niin tokkuraiseksi, että menin seuraavana päivänä heti aamutoimien jälkeen takaisin nukkumaan ja nukuin johonkin puoli kahteen ihan koomassa ennen kuin pakottauduin väkisin nousemaan. Kurkku oli kipeä kuin kaktuksen nielleellä ja luulin tulevani kipeäksi, kunnes Google paljasti, että molemmat oireet ovat Xyrtecin sivuoireita. Kurkkukipu ei ollut vielä iltaankaan mennessä helpottunut ja niin vaan shamaani sen bongasi ilman, että mainitsin asiasta mitään.
Hoidon jälkeen jäin hetkeksi paijailemaan kissoja ja juttelemaan shamaanin vaimon kanssa. Yllätyksekseni he halusivat ehdottomasti kutsua minut ja Tommin illalliselle luokseen. Otin kutsun toki kiitollisena vastaan, mutta onhan se kieltämättä vähän jännää mennä sinua hoitaneen ihmisen luokse syömään. Tai siis että luulen, etten tuntisi oloani myöskään kovin luontevaksi gynekologini kahvipöydässä. Tommi vielä heitti vettä myllyyn ja mietti, että entäs jos se koko vierailun ajan näkee mitä meidän päässä liikkuu? Että onko ihan turha sanoa, että ruoka oli tosi hyvää, kun shamaani aistii kuitenkin jos valehtelen. :D
———
Meillä on muuten edelleen käynyt hevosvieraita pihassa. En osaa sanoin kuvailla sitä hykerryttävää tunnetta, kun saan kuunnella hevosten hirnahduksia ja pärskähdyksiä jostain mangopuiden katveesta. Enkä muuten sitäkään riemukasta tunnetta, kun pollet jättävät kasojaan ympäriinsä ja minä riennän keräämään ne talteen, kääntelen ja kuivailen niitä auringossa ja varjelen kuin kalleinta aarrettani. Nythän on nimittäin niin, että meillä on edelleen parvekkeella yrttitarha joka kaipaa lannoitetta. Kävin paikallisessa pikkushopissa ostamassa jotain sinisiä rakeita, jotka minun silmääni muistuttavat enemmänkin rotanmyrkkyä, mutta myyjät vakuuttivat, että tuote on ”mai antarai” = ei vaarallinen.
Hevosen munkeista sentään tiedän varmasti mitä ne ovat. Nyt vaan odotellaan, että ne tekevät yrttitarhassa taikojaan! Pieni nälkäinen temppelikoira tosin luuli, että takapihan terassille on katettu buffetti ihan vaan hänelle, joten olemme joutuneet muutamaan otteeseen jo keskustelemaan aiheesta ”saako kakkaa syödä kukkaruukuista tai ylipäätään mistään”.
 |
| Hevonkakkaiset yrtit |
Reppana on dieetistään johtuen niin nälkäinen, että se jopa nykyään vakoilee minua kokatessani ja tutkii takaterassilta mitä ruoantähteitä heitän maahan. Sitten se tekee tilannearvion (ulos viskattujen jätteiden herkullisuus vs. karkaamisesta aiheutuvat sanktiot) ja livahtaa vaihvihkaa talon läpi ja menee syömään parhaat palat hedelmänkuorista ja sipulinkannoista. Onneksi tätä nykyä vanha uskollinen paimenkoira Hiisi narauttaa Moulan joka kerta haukkumalla ärsyyntyneenä niin kauan, että saa meidän huomiomme. Hiisin ilme on joka kerta yhtä tympääntynyt ”Ei ole todellista, että tuo pieni kuriton narttu karkasi taas”. Sitten kun nälkäinen viemärirotta on paikannettu ja komennettu takaisin ruotuun, niin vaarikin voi taas rauhoittua aloilleen ja keskittyä olennaiseen, eli pötköttelyyn. <3 Toivotaan, että Moulakin keksii tuon lajin hienouden lentoharjoitusten sijaan!
Ei kommentteja