Sadepäivien puuhia

Trafiikki viidakkomökkimme tiluksilla on yhtäkkiä hiljentynyt totaalisesti. Jiab ilmeisesti yrittää teeskennellä työntekoa, sillä useampana päivänä olemme nähneet hänet kylillä torkkumassa autossaan odottamassa asiakkaita. :D On hänellä onneksi ainakin kaksi vakiasiakasta, Hiisi ja Moula, joita Jiab on saanut toisinaan kuskata eläinlääkärille. Eläinkeskukseen ei toki ole kuin ehkä puolentoista kilometrin matka joka taittuu aamulla kävellenkin, mutta päivällä joutuu kuumuuden takia tilaamaan kyydin.

Josta tulikin mieleen vimeisin päivitys läskileiriltä. Moula on laihtunut jo kilon siitä kun dieetti  alkoi! Vielä siis pari kiloa matkaa maaliin, mutta lupaavalta näyttää.

Itse asiassa meillä on ollut täällä nyt niin hiljaista, että eilen hämmästyimme, kun pihaan kurvasi vieras mopo. Adoptiokoordinaattori Marie ja aiemmin eläinkeskuksessa vapaaehtoistöissä ollut Dale tulivat moikkaamaan Moulaa ja kyselemään sen kuulumisia. Olemme nyt siis tilanteessa, joissa koirillamme käy enemmän vieraita kuin meillä. :D
Moula ei ole nyt esittänyt parasta käyttäytymistään vieraiden ihmisten kanssa lähiaikoina. Viime kerralla keskuksella se pelotteli paria sitä lähestynyttä silittäjää napsimalla hampaillaan ilmaa. Uskoakseni se ei niinkään yrittänyt purra, vaan ennemminkin pelotella ei-toivottuja lääppijöitä kauemmas.
Se, että tilanne pääsi niinkin pitkälle on toki oma mokani, Moula on ollut nyt niin hienosti vieraiden kanssa että en oikeastaan enää muistanut, että se saattaisi tehdä tuollaista. Toisaalta minulla ei ikinäkoskaanmilloinkaan ennen ole ollut koiraa, jonka kanssa tällaisia asioita tarvitsisi miettiä, niin varautuminen eri tilanteisiin ei oikein vielä lähde selkärangasta. Etenkin ihmisten kanssa pitäisi olla aina silmät selässäkin ja toiset eivät vaan ota selkeitä ohjeita kuuleviin korviinsa. Tänään se lähestyi yhtä työntekijää häntä iloisesti vipattaen ja selvästi piti saamastaan huomiosta. Kun sitten taas toinen vapaaehtoinen (jonka Moula oli tavannut aiemminkin) sai ilmahammasta.

Eläinlääkäri on Moulan mielestä myös kiva (onneksi!) ja adoptiokoordinaattori maailman paras tyyppi. Meille kylään tullut Dale työskenteli keskuksella kolme kuukautta, eikä Moula kuulemma koko sinä aikana voinut sietää mokomaa epäilyttävää pörröpäätä. Täällä meillä sama epäluuloinen käytös jatkui kunnes annoin Dalelle pari palaa kanaa Moulan lahjomiseksi. Muutaman minuutin päästä Moula jo kiipeili Dalen syliin nuolemaan naamaa… Tie pienen temppelikoiran sydämeen vie kananpalojen kautta.

——

Sadekausi (kuva otettu äkkiä ovenraosta :D)

Olemme nököttäneet tiiviisti kotosalla joitakin päiviä, kun sadekausi pääsi yllättämään ja pari päivää tuli melkolailla tauotta vettä. Välillä tuuli yltyi niin kovaksi, että  jouduimme sulkemaan kaikki ovet ja ikkunat siinä pelossa, että joku räppänä vielä irtoaa tuulen voimasta. Onneksi olimme täydentäneet ruokavarastot aiemmin, sillä mopolla ajelu trooppisessa rankkasateessa ei ole kaikkien juhlavinta hommaa.

Ruoasta puheenollen, olen taas löytänyt oman sisäisen gordonramseyni ja innostunut kokkailusta niin paljon, että olen testaillut lähes joka päivä uusia reseptejä. Sadepäivinä se on erityisen mukavaa, kun ei tarvitse olla niin huolissaan soosseihin noroina tippuvista hikipisaroista. No, jos et kestä kuumuutta, pysy kaukana keittiöstä vai miten se meni. Ja siis mikä sen mukavampaa, että itse saa keskittyä vain kokkaamiseen, kun joku muu hoitaa tiskit!

Pyörtynyt imaami ja tsatsikia

Erityisesti olen nyt intoutunut testaamaan erilaisia vegaanireseptejä. Täällä se on melko luontevaa, kun erityisesti maitotuotteita on huonosti saatavilla ja lihaa ei minun kokkivuorollani keittiössä valmistu. Paitsi tietty kahden viikon välein 10 kilon setti kanaa koirille. Totesin tässä yksi päivä ihan tosissani pestessäni koirieni hanureita kuivuneesta kakasta, että sekin homma on minulle mieluisampaa, kuin raa’an kanan käsittely. Että kosken mieluummin siihen itseensä kun raatoihin. Tämän kuultuaan Tommi tarjoutui hoitamaan kanakeissin seuraavalla kerralla. :D

Malai kofta, minttuchutney ja naan

Tommi, kuitenkin kaikkea mahdollista syövänä karnivoorina, on ollut mahtavan ennakkoluuloton varsin erityislaatuisten kokeilujeni suhteen. Falafelit ja kaikenlaiset kasvispallerot ovat aika perussettiä, mutta olen nyt myös kunnostautunut intialaisissa ruoissa & naan-leivässä (silloin keittiössä saa kivasti vierähtämään useamman tunnin) sekä tietysti bravuurissani ”nyhjää tyhjästä” -ruokalajissa ja usein nekin ovat olleet menestyksiä.

Graaviporkkana eli porkkala vegaanisella cashew-tuorevuustolla oli muuten varsin positiivinen yllätys. Se jopa siirsi Tommin akuuttia kalakeittoa ja ruisleipää -mielitekoa johonkin tulevaisuuteen. Vasta siinä vaiheessa kun smoothieen lirvahti vähän liikaa superfoodeja ja kannoin pöytään vegaanista mac&cheeseä, jonka pohjana toimi kurpitsasose, Tommi pyysi varovasti, että voisiko sitä vegaanisuuden astetta ehkä hiukan laskea. :D Pakko myöntää, että olin itse asiasta samaa mieltä…

Porkkala ja tuorevuusto

Toisen sadepäivän aikana, kun intterneetti oli siis kerta kaikkiaan kahlattu jo läpi, uudet Rimikset katsottu, ruoat tehty, koirat hierottu ja kämppä siivottu sain ehkä tähänastisen elämäni hienoimman idean alkaa treenata spagaattia. Koska miksi ei! Fiksu ihminen pitäisi toki tällaiset asiat omana tietonaan, mutta ihan vaan motivaatiosyistä päätin jakaa tämän tiedon ihan julkisesti. Jos vaikka malttaisin kerrankin viedä jonkun aloittamani projektin loppuun. Tällä hetkellä matkaa maahan on vielä… riittävästi. :D

Van Dammelta mallia! :D

——
Melkein unohtui, että siis onhan meillä käynyt kutsumaton vieras jo parina yönä täällä! Parina  aamuna ennen kukonlaulua joskus kello 5 pihalta on kuulunut aivan käsittämätöntä möykkää ja olen luonnollisesti lähettänyt Tommin tarkastamaan tilannetta. Joku ennennäkemätön albiinokissa on tullut pihaan kukkoilemaan ”meidän” kissoillemme. Tai siis niille parille, jotka täällä oikeastaan enää viettävät aikaa.

Talomme omistaja ei ikinä kertonut täällä asuvien kissojen oikeita nimiä, joten päätimme nimetä ne uudelleen. Katolla alvariinsa torkkuva kissa on Mara(katti), alakerran varastossa maukuva pieni vinkurahäntäinen kissa on Hepo(katti) ja ärsyttävä punavalkoinen kiusaajakissa on Pirs(katti). Toivottavasti kissoja ei ilmaannu tänne lisää, sillä en keksi nyt äkkiseltään enää yhtään sarjaan sopivaa kissannimeä… :D
Aamuisen äksidentin jälkeen molemmat katit olivat niin järkyttyneitä, että ne maukuivat terassilla vaatien huomiota ja kehräsivät onnellisena kun rapsuttelin niitä. Tommi ennustaa, että seuraava luonteva askel on se, että makuuhuoneessa on kohta kaksi pientä lisäpetiä kisuille. Ihan siis vaan siksi, että ne pääsevät albiinomurhaajaa karkuun. Mara kokeilee jo sinnikkäästi rajojaan, yhtenä päivänä poistin sen makuuhuoneesta 3 kertaa. :D
Minä aion pysyä kovana kuin vanha kenkä. Kissat eivät tule sisälle. Ainakaan usein. Ainakaan makuuhuoneeseen. Ainakaan sänkyyn…

Seuraava vaihe onkin sitten luultavasti jotain tällaista. :D