Oma maa mansikka - muu maa homeessa

Rapsakka melkein kahden kuukauden väli pääsi lirvahtamaan edellisen ja tämän kirjoituksen väliin. Tätä selittää suurimmalta osalta matka Suomeen, joka alkuperäisen reilun kahden viikon sijaan pitenikin kuuteen viikkoon. Siinä oli melko monta meistä riippumatonta muuttujaa matkassa…Pakko antaa täydet pisteet Qatar airwaysille, jolta olimme onneksi ostaneet (ja vielä ensimmäistä kertaa) paluuliput tänne Thaimaahan. Kaikenkaikkiaan muutimme lippuja neljä kertaa, kerran jopa kohdetta, kun huomasimme, että Qatar lentää Bangokin lisäksi Krabille. Näistä kaikista muutoksista maksoimme pelkästään lippujen hinnan välisen erotuksen. En ole ikinä vastaavasta palvelusta kuullut, etenkin, kun lippumme olivat halvimmat mahdolliset turistiluokan piletit. Pisteet myös siitä, että näihin lippuihin kuului 40 kg matkatavaraa. Siihen mahtui jo Tommin musakamoja, aikamoinen määrä koirien puruluita, juustoista ja makkaroista puhumattakaan. :D

Suomessa oli ihana käydä, mutta olipa kiva tulla kotiinkin. Tommin sanoja lainatakseni  Suomen reissun saldo oli +5 kg elopainoa ja -2000 euroa. Että ihan hetkeen ei kyllä kestä maksa saati hanuri uutta vastaavaa reissua. En edes halua tietää mitä lysti olisi tullut maksamaan mikäli emme olisi saaneet lukuisilta ihanilta läheisiltä ilmaisia majoituksia ja upeita kestityksiä. Minun äidiltäni saatiin vielä auto lainaan koko ajaksi ja sille oli todellakin käyttöä. 6 viikkoa, 9 majapaikkaa, 10 kaupunkia. Parin viikon jälkeen laskin, että olimme tavanneet yli 60 ystävää ja sukulaista. Sitten vaan lakkasin laskemasta. :D
Kiitos kaikki te ihanat, jotka majoititte ja kestitsitte meitä. <3

Kovasti odotettu kotiinpaluu ei mennyt ihan kuin elokuvissa. Yllätys.
Ensinnäkin Luca, joka oli meillä koiranhoitajana… Sanotaanko vaikka niin, että helvetti jäätyy ennen kuin hän saa minulta uutta pestiä siinä hommassa. Mehän ei lähtökohtaisesti tunnettu ko tyyppiä kovinkaan hyvin, hän on enemmänkin ystävien tuttava. Olin toivonut kädet ristissä, että saisin Animal welfaresta yhden tai pari eläinrakasta tyttöä koiria hoivaamaan, mutta kun sieltä ei tullut parissa viikossa siis yhtään kiinnostunutta kyselyä ilmoitukseeni, aloin olla jo aika huolissani. Sitten Luca kuuli tästä ahdingostamme ja tarjoutui auttamaan. Toki viikko siitä, kun olimme sopineet asiasta, täydellisen kuuloinen nuori eläintenhoitaja ilmoittautui halukkaaksi koiranhoitajaksi. En sitten kehdannut enää perua Lucan tuloa, kun hän oli jo hommannut lentoliputkin Laosista tänne. Sovimme, että hän tulee tänne lähtöä edeltävänä päivänä, jolloin käydään koiranhoito yhdessä läpi ja tsekataaan ylipäätään paikat jne.

En tiedä mikä tyyppiin meni, mutta hän oli koko tämän ajan todella töykeä ja ylimielinen ja minulle alkoi tulla vähän huonot vibat koko jutusta. Tommin pinna napsahti Lucan jutuista poikki siihen malliin, että hän oli suosiolla koko ajan toisessa huoneessa ”hoitamassa asioita”, ettei joutuisi olemaan tämän sankarin kanssa yhtään enempää aikaa kuin oli pakko. Näissä rentouttavissa tunnelmissa sitten siinä pakkailtiin, Tommi kiukusta kihisten ja minä huolesta kankeana hokien maanisena mantraa ”kaikkimeneehyvinkaikkimeneehyvinkaikkimeneehyvin”. Seuraavana päivänä Odi haki meidät ajoissa ja menimme hetkeksi Nengille istuskelemaan. Kaverit huomasivat heti naamastani, että kaikki ei ole hyvin. Ongelman laadun kuultuaan he lupasivat käydä tarkkailemassa tilannetta säännöllisin väliajoin.

Jätin Lucalle erittäin selkokieliset koiranhoito for dummies -ohjeet kirjallisena, pyysin lukemaan ne läpi ja kertomaan jos joku on epäselvää. Näytin myös kädestä pitäen yhden esimerkkilenkin ja koirien ruokinnan. Korostin, että koirat ovat minulle tärkein asia maailmassa ja kuolen, jos niille tapahtuu jotain. Sanoin, että kaverimme voivat tulla milloin tahansa tarkastamassa että kaikki on kunnossa. Tilanne vaati selvästi vähän ekstra dramatiikkaa.

Ilmeisesti peloitteluni osuivat siinä mielessä maaliin, että alkuun sainkin Lucalta päivittäin kuvia koirista ja aloin vähän rentoutua. Se, miksi hän itse tunki naamansa jokaiseen kuvaan mukaan ei minulle koskaan selvinnyt. Osassa kuvista Hiisillä oli mitä mielikuvituksillisempia letityksiä ja yhdessä videossa hän lauloi Hiisille synttärionnittelulaulua. Suomeksi. Hän on kuitenkin italialais-saksalainen. Moulan hän oli käyttänyt kerran lääkärissä ihottuman vuoksi. Aloin uskoa, että Luca on vaan sosiaalisesti kömpelö, mutta hyvä koiranhoitaja.

Laitoin Lucalla hyvissä ajoin viestiä, että olemme kotona sunnuntaina ennen puolta päivää, sinun ei tarvitse enää olla siellä. Vink vink. Vihje meni onneksi perille. :D
Saavuimme kotiin, Hiisi sentään tunnisti meidät, Moula meni epäluuloisena karkuun. Tai siis vyöryi, sillä äkkiseltään katsottuna näytti, että se oli vähintään tuplannut elopainonsa. Aloin pikkuhiljaa ymmärtää miksi kuudeksi viikoksi laskemani ruoka loppui jo kahden viikon jälkeen…

Punkero-Moula

Alkuperäinen suunnitelma oli sinnitellä valveilla iltaan asti (kuinka liikuttavan optimistista), mutta univelat painoivat sen verran silmää, että simahdimme jo parin tunnin päästä. Heräsimme seuraavan kerran joskus illansuussa ja totesimme, että Moula on pissannut makuuhuoneen matolle. Matto pesuun, koirat ulos ja kipot eteen ja takaisin nukkumaan. Seuraavana aamuna aloimme katsella varovasti ympärillemme epäluuloisena. En tiedä mitä koiranhoitajamme on tehnyt tai jättänyt tekemättä, mutta joka paikka tuntui olevan likakerroksen lisäksi yltä päältä homeessa. Maanantai meni ”rattoisasti” kuuratessa kaikki paikat lattiasta kattoon homeisesta ja rasvaisesta liejusta. Tähän kohtaan haluan vielä lisätä, että Luca oli lähtiessään käsittääkseni siivonnut. Kaikki minut tuntevat tiedät, että minä en ole turhan tarkka siisteydestä. Siitä voinee päätellä jotain…

Hiisin turkki ja iho oli jo lähtiessä aika huonossa kunnossa. Olisin halunnut trimmata sen lyhyeksi jo aiemmin, mutta en löytänyt mistään sopivaa trimmeriä eikä tällä saarella todellakaan ole koiratrimmaamoja. Päätin ostaa jonkunlaisen koneen Suomesta.
Ennen lähtöäni harjasin turkkia sen minkä pystyin, poistin takut ja kehotin Lucaa leikkelemään kiristäviä takkuja pois tarvittaessa. Hänen oman tarinansa mukaan hän harjasi Hiisiä joka ilta. Todellisuus oli jotain niin hirveää, että meinasin pillahtaa itkuun Hiisin nähdessäni. Etenkin takajalat olivat täynnä huopaantunutta tumppua ja ihossa oli muutenkin siellä täällä ihottumaa tai pieniä reikiä. Niinpä otin heti ensitöikseni Hiisin käsittelyyn. Kaikki kokemukseni koiran trimmaamisesta mahtuvat muuten niihin yhden käden sormella laskettaviin kertoihin, kun olen katsellut kun ammattilainen hoitaa homman.

Lantan ainoa leijona

Ei se nyt onneksi niiiin vaikeaa ollut, etenkin kun ei ole turhan ronkeli lopputuloksen suhteen ja ajelee vaan kaiken pois. :D Päätin aloittaa pahiten huopaantuneista takajaloista ja pääsinkin jo kivasti mahaan asti ennen kuin koko päivän ujosti orastanut paha oloni eskaloitui pahaenteiseen murahdukseen mahasta.
Siihen jäi koira ja upouusi trimmeri, kun nelistin vessaan minkä jaloistani pääsin ja sille reissulle jäin. Pyysin Tommia tuomaan vadin ja se osoittautuikin varsin tarpeelliseksi, sillä tilanne eteni lopulta siihen pisteeseen, että istuin pytyllä vati sylissä ja tunsin kuinka joku muu otti ohjat käteen ruumiintoimintojeni ohjailussa. Tai ainakaan ne eivät olleet enää omissa käsissäni. Minullahan on vielä sellainen varsin nolo tapa, että oksentaminen saa minut aina itkemään silkasta tuskasta ja itsesäälistä. Lopulta olin niin heikkona, että kun Tommi toi minulle mehu- tai vesilasin ja kiitin siitä, hän kehoitti olemaan hiljaa ja säästelemään voimia. Myötä- ja vastamäessä, rakas aviomieheni. Myötä- ja vastamäessä. :D

Ruokamyrkytys iski päälle maanantaina iltapäivällä ja kirjanpitäjämme pyysi meitä käymään luonaan mantereella torstaina. Laskelmoin, että en millään ole torstaina vielä kunnossa jos en saa jotain apuja. Niinpä Tommi meni tapaamaan luottolääkäriämme Kania. Kan on erittäin hämmentävä tyyppi monessakin mielessä. Ensinnäkin jos meillä ei olisi ollut vakuutusta, hän ei olisi laskuttanut omaa palkkiotaan ollenkaan. Tommi yritti kuvailla oireitani, mutta Kan keskeytti hänet irvistellen ja sanoi, ettei siis TODELLAKAAN halua kuulla enempää vaan raapusti jotain papereihinsa ja laittoi hoitajat keräilemään perussetit lääkkeitä todennäköisesti yleisimpään vaivaan, jota sielläkin klinikalla hoidetaan. Toisekseen tarvitsimme viisumeita varten lääkärintodistuksen, jotka Kan myös raapusti siltä seisomalta (minua toki näkemättä). Thaimaassa asiat vaan hoituvat vähän eri tavalla. :D Kan on puolitoistametrinen, narisevaääninen sekoitus todella empaattista ja ammattitaitoista, mutta toisaalta erittäin auktoritääristä ja vahvamielipiteistä lääkäriä. Sanotaanko vaikka niin, että jos Kan määrää lääkkeitä, niin syön ne kyllä kiltisti ihan viimeiseen pilleriin saakka.

Kanin määrämät lääkkeet

Kanin tropit toimivat sen verran, että torstaina olin jälleen suoleni herra ainakin suurimmaksi osaksi - ja uskalsin lähteä matkaan kirjanpitäjälle. Reissu oli toki silti ihan helvettiä pahoinvoivana ja heikkona, Jiabin taksin takapenkillä maaten ja huojuen. Perillä selvisi, että itse asiassa kirjanpitäjä tarvitsi meiltä vain passit ja ne lääkärintodistukset, eli oikeastaan minun ei olisi tarvinnut lähteä mukaan ollenkaan :D

Nyt, viikko paluusta elämä alkaa voittaa: koti on suunnilleen siivottu homeesta ja töhkästä, Hiisi on saanut Lantan hienoimman leijonaluukin ja Moula on ankaralla dieetillä, niin kuin muuten minä ja Tommikin. Minähän sain jo tosiaan melko lentävän lähdön terveelliseen ja kevyempään elämään tässä heti kärkeen.

Kaikesta huolimatta ja siitä syystä, ihana olla kotona!

Hiisin ilmeestä päätellen se ei oikein arvosta uutta kampaustaan. :D