Riisi miehen/naisen tiellä pitää

Tätä ei kyllä usko kukaan, mutta olemme viime ajat eläneet täällä pitkälti kasvis- jopa vegaaniruoalla. Tai siis minähän olen ollut vege jo yli pari vuosikymmentä, mutta että Tommi! :o

Kerroinkin jo edellisessä postauksessa, että mystiset mahaongelmani loppuivat kuin seinään, kun aloimme kokata kotona itse. Paitsi, että on usein aika kivaa tehdä itse omat ruokansa (erityisesti nyt kun siihen on aikaa), olen myös todella kyllästynyt keskinkertaiseen thai-ruokaan. En siis thai-ruokaan sinällään, olen vaan tässä viime vuosien aikana mättänyt sen verran thai-ruokaa kupuuni, että tiedän todella mitä siltä haluan.

 
Oman kotikeittiön vegaaninen panaeng-curry

Alla listattuna asioita, joita EN thai-ruoaltani halua:

Kalakastikeöverit
Jos olet ikinä haistanut kalakastiketta, niin ymmärrät mitä tarkoitan. Se haisee vanhalle toosalle ja myös maistuu siltä, jos sitä on löträtty ruokaan liikaa. Ylipäätään fermentoitu kalasoosi ei edes konseptina kuulosta kovinkaan herkulliselta. Jos syön kalaa missään muodossa (ja se ei todella ole usein), niin haluan, että se on tuoretta ja raikasta eikä mädän makuista.
Thaimaalaisen ruoan makumaailman yksi tärkeimmistä kulmakivistä on kalakastike. Sitä tulee ihan joka ikiseen ruokaan, jos ei erikseen pyydä ruokaansa ilman. Siis jokaiseen. Kun matkustin Thaimaahan ensimmäisen kerran, jouduin hölläämään ruokavalioni suhteen (olin silloin oikea vege, enkä syönyt kalaa ollenkaan), koska kalakastikkeen välttäminen tuntui jokseenkin mahdottomalta.

Viimeksi pari kuukautta sitten paikallisilla festivaaleilla paikallinen mummo piti kiskaa jossa myytiin merenelävä-nuudelisalaatteja. Olen ennenkin syönyt tällaista salaattia sienilllä (ilman mustekaloja tms) ja se on ollut todella hyvää. Koska meillä ei ollut juurikaan yhteistä kieltä mummukan kanssa, pyysin Nengiä tilaamaan minulle vegetaristisen version. Ymmärsin Nengin puheista sen verran, että hän tilasi ruokani vegaanisena. Sitten katselin vierestä, kuinka mamma kaatoi oikein kunnon lorauksen kalakastiketta ”vegaaniseen” annokseeni. Ei siis välttämättä pidä olettaa, että paikalliset ymmärtävät edes omalla kielellään mikä on vegaani. Jos ei halua ruokaansa kalakastiketta, niin ”mai au naam plaa” pitäisi mennä jakeluun. Sitten vaan silmät kiinni ja ääntä kohden!



Kotikeittiön vege stirfry ja paistettu muna



Raa’at vihannekset

Thai-keittiössä ei aikailla, siellä todella tapahtuu asioita nopeasti. Välillä liiankin nopeasti. Keskinkertaisissa ruokaloissa on enemmän kuin tyypillistä saada ruokaa, jossa vihannekset ovat kuin suoraan maasta poimittuja, ei siis tuoreita, mutta kivikovia. Voin sanoa, ettei totaalisen raa’an bataatin, sipulin tai kurpitsan syöminen ole mikään varsinainen makunautinto.
Tähän samaan asiaan liittyen valkosipuleita ei aina ehditä kuorimaan. En ole vielä päässyt varmuuteen pitäisikö kuoretkin syödä, mutta eivät ne ainakaan minun makunystyröitäni hivele.

Koristechilit
En ymmärrä näiden pointtia. Täällä aika usein ruoassa on paloja suuresta, punaisesta chilistä, jotka maistuvat (jos ylipäätään edes maistuvat miltään) paprikalle ja tulevat koko ruoansulatuskanavan läpi täsmälleen samassa muodossa, kuin sinne päätyivät. Olen testannut monta kertaa (suomeksi siis tuijotellut omaa kakkaani. Älä yritä, niin sinäkin tekisit täällä muutaman mahapöpön jälkeen :D). Olen melko varma, etteivät nämä oikeasti ole ihmisravintoa. Sen sijaan pienet, tuliset ja hedelmäisen makuiset chilit ovat todella herkullisia ja mahtava lisä mihin tahansa thai-ruokaan.

Vanha/haalea riisi

Täällä riisi keitetään riisinkeittimissä, jossa sitä pahimmillaan hillotaan, no, en edes halua tietää kuinka kauan. Toki, mitä vilkkaampi ravintola, sen nopeampi riisin kierto on. Eilinen, haalea ja vähän kokkareinen riisi ei ole hyvää minkään ruoan kanssa. Lisäksi keitetty, ei-asianmukaisesti säilytetty riisi on todella otollinen kasvualusta bakteereille.

Thai-ruoka parhaimmillaan ja oikeanlaisena on täydellinen kombo suolaista, makeaa, tulista ja hapanta. Onneksi osaamme molemmat tehdä sellaista ihan itse, niin ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.
Tällaisia kojuja pikkugrilleineen löytyy joka kadunkulmasta

——

Ruoan hankkiminen, ainakin tällaisella pienehköllä saarella on prosedyyri sinällään. En enää koskaan hauku espoolaista lähi-Siwaamme valikoiman pienuudesta, siellähän on vaikka mitä!!

Täällä saarella eletään vielä aikaa, jossa superfoodeja tai luomuja ei juuri tunneta ja arominvahventeita työnnetään joka paikkaan. Jäätelöt, juomat ja karkit ovat sitä parempia mitä värikkäämpiä ne ovat. 7/11 on hieno esimerkki ketjusta, josta on oikeasti vaikea löytää MITÄÄN terveellistä ostettavaa.

Halvin ja paikallisin tapa hankkia ruokaa on mennä markkinoille eli torille asioimaan. Täällä markkinat ovat 6 päivänä viikossa, joka kerta eri puolella saarta. Joka kerta valikoima ja myyjät ovat osapuilleen samat. Tämän metodin paras puoli on se, että pääset sisälle paikalliseen kulttuuriin ja valikoimaan. Ja jos satut löytämään hyvät vakimyyjät, niin saat aina hyvää ja tuoretta tavaraa.

Meillä on yksi vakimyyjä, jolta ostan aina mangoni. Olen sikäli melko hyvä asiakas, että syön mangoja aika järjettömät määrät. Ne ovat täällä paitsi ihan mielettömän herkullisia, myös ihanan halpoja, lajikkeesta riippuen n. euron / kg. Hampaaton mangomies paitsi syöttää minulle siinä odotellessani (vaikka olisin jo valinnut lajikkeen ja pyytänyt haluamani hedelmät) mangon tai pari, myös heittää vähintään yhden ylimääräisen kaupanpäälliseksi.

Sitten taas toisaalta, markkinat ovat toki ulkona, eivätkä kojut todellakaan sijaitse mitenkään loogisesti. Saat siis kierrellä polttavassa helteessä yleensä hetken tai parikin ennen kuin löydät kaiken haluamasi. Paras hetki mennä markkinoille on tunti/puolitoista ennen auringonlaskua, kun ei ole ihan niin kuuma, mutta myyjät eivät ole vielä laittaneet tiskejään kiinni.

Kyllä siellä silti aina hetki menee, yhdellä vihannesmyyjällä on hyvät tomaatit, mutta ei oikeita yrttejä. Toisen sipulit ovat mätiä ja kolmannella ei ole kurpitsaa. Joka ikinen asia pakataan muovipussiin jos et sitä erikseen kiellä. Yhden torireissun jälkeen olet siis ehkä parikymmentä muovipussia ”rikkaampi”.

Hygienia on myös hassu sana, joka kuullaan lähinnä ulkomaalaisten suista paikallisilla markkinoilla.
Esim. tofut myydään irtonaisina muovipusseista, jossa ne lilluvat jossain liemessä. Luulitko, että ne otettaisiin sieltä muovikäsineellä, pihdeillä tai vaikka muovipussilla? Väärin!
Sama meininki on lihojen kanssa, niitä saa ihan vapaasti lääppiä käsin ja pyöritellä halujensa mukaisesti. Paitsi sisäelimiä, niitä varmaan ihan sotkuisuutensa vuoksi käännellään pihdeillä.

Toisaalta kalat usein ovat paikallisten kalastajien saman päivän saaliita ja ne on jopa toisinaan aseteltu jäiden päälle. Myyjän kiireisin homma on heiluttaa kepin nokassa olevaa muovipussia enimpien kärpästen hätistelemiseksi.

Toisinaan torilla törmää myös yhteen Thaimaan ärsyttävimmistä asioista; tuplahinnoitteluun. Turisteille on joissain kojuissa ihan omat hintansa, jotka yleensä ovat tuplat tai härskeimmillään triplat paikallisten hintoihin verrattuna. Tämä ei varmaan merkkaa mitään random-turistille, joka parin viikon reissunsa aikana ostaa yhden tertun banaaneita, mutta minä laitan myyjän samantien boikottiin tällaisesta kusetuksesta.

Kävin useamman kerran samassa paikassa ostamassa Hiisille kanoja, kunnes yhden kerran saman kojun eri myyjä laskutti ja hinta mystisesti pompsahti. Erityisen ärsyttävää tämä oli siksi, että ymmärsin kyllä myyjien keskustelevan siitä, että paljos hinta tälle turistille tänään olisi.

Käytännössä siis pyrin ostamaan suurimman osan vihanneksista ja hedelmistä torilta, mutta kanat ostan tämän episodin jälkeen kanakaupasta. Kyllä, täällä on siis yksi pulju, joka myy pelkästään kanan eri osia ja munia. Onneksi Neng vinkkasi tästä paikasta, sillä en olisi sitä itse ikinä keksinyt. Paikan yläpuolella on tosin pienehkö oranssi kyltti, jossa on iloinen tanssiva kana, siitä olisi mahdollisesti pitänyt ymmärtää mikä kauppa on kyseessä.
Tässä paikassa on hygienia hyvällä tolalla, kaikki on asianmukaisesti säilytetty jne, mutta valikoiman näkee vain aukomalla isoja muovisia jäälaatikoita. Ei siis listaa, hintoja tai kuvia esim. laatikoiden päällä. Jostain käsittämättömästä syystä järkevän laatuinen koiran kuivaruoka maksaa 5 kertaa enemmän kuin kanan rintafileet, joten eipä ole vaikea valita kumpaa meidän paapotut koiramme syövät.

Entä sitten jos haluan oikeasti hyvänmakuista leipää? 7/11-kiskoista saa vitivalkoista mautonta paahtoleipää ja siinä se. Täällä on pari leipomoa, joista yksi on oikeasti hyvä. Sinne vaan pitää mennä ajoissa, koska se sulkee jo iltapäivällä ja toisaalta voi olla että myöhemmin paikalle mennessä käteen jää vain luu kun parhaat leivät on myyty.


Tämä on niin harvinaislaatuista settiä, että melkein kyynel tirahtaa poskelle ajatuksestakin

Leivän kanssa olisi kiva saada juustoa, eikö? Juustoa myydään tasan yhdessä kaupassa, jos ei laske mukaan 7/11 myymää ”sulatejuustoa”, joka paitsi maistuu kuralle, on myös tehty lähinnä soijasta ja raahattu tänne Australiasta.
Tämä kauppa, joka siis myy mm. oikeita juustoja sijaitsee saaren Pohjoispäässä, tarkoittaen, että meiltä on sinne rapsakka 40 minuutin mopomatka. Täällä myydään myös muita turistien suosimia elintarvikkeita, joten reissusta tulee aina aika suolaisen hintainen, vaikka lähtisi muka hakemaan vain yhtä juustokimpaletta. Täältä saa toisinaan paikallista luomu rucolaa, avokadoja, oliiveja, pestoa, kaurahiutaleita, ruotsalaisia nameja (ovat lähinnä suomalaisia nameja) tai vaikka creme fraichea tai ruokakermaa, jota ei saa mistään muualta.

Voin sanoa, että se pieni sikahintainen juustokimpale syödään aina suurella nautinnolla ja kiitollisuudella viimeiseen muruun asti. Miten toki kaikki ruoat aina pitäisi syödä.

Näiden edellämainittujen kauppojen lisäksi täällä on paljon paikallisten pitämiä pieniä kauppoja, joiden valikoima vaihtelee kattavasta onnettomaan.
Ihan meidän lähellä on tällainen vähän kattavampi pikkupuoti, eli ”ukon kauppa”, niin kuin me sitä kutsumme. Vasta parin kuukauden kohdalla huomasimme, että kaupalla oli totta tosiaan joku nimikin, mutta ei se niin näkyvä ole, että sitä siitä kukaan ohiajava ihminen spottaisi.

Paikallinen pikkupuoti

Ukon kauppa on pieni, mutta melko kattava. Ainakin toisinaan. Välillä kaikki on tuoretta ja tavaraa on paljon. Joskus taas yhden ei-homeisen tomaatin löytäminen on jo aikamoinen saavutus. Kylmäsäilytystä vaativat vihannekset, kalat ja lihat ovat suljetuissa styrox-laatikoissa, joita availemalla ehkä löytää haluamansa. Tämä on myös siitä hyvä pikkukauppa, että se myy myös alkoholia, toisin kuin monet pienet muslimien pitämät shopit. Tosin, siellä esim. viinit ovat samoilla sijoillaan helteessä ja pölyisinä sen verran pitkät tovit, että niiden hankinnan ulkoistan ilmastoituihin 7/11:n.
Ukko on myös toivottanut molemmat koirat tervetulleeksi kauppaan, kun olemme kävelleet siitä ohi lenkeille. Usein kassatiskillä tai sipuleiden päällä makaa kissa tai pari.

Puodin hedelmätiski


Hauskinta ukon kaupassa on kuitenkin irtotavaroiden hinnoittelu. Mitään kassakonetta ei tokikaan ole, vaan ukko näpyttelee laskimeensa raivokkaasti ja mutisee jotain kootessaan laskua. Välillä hän tietää parin tomatin tai sipulin hinnan jo ennen kuin ne osuvat vaa’alle. Yksi tofukuutio maksoi siellä ensimmäisen kerran 20 bahtia, sitten 15 ja viimeisellä kerralla enää 10 bahtia. Mahdollisesti parin kerran jälkeen saan siitä jo rahaa takaisin! :D

Ensi kerralla siis kun haukun suomalaista hypermarkettia, palaan siihen hetkeen, kun ajoin ensin saaren toiselle puolelle hakemaan leipomosta leipää, siitä eri kauppaan hakemaan juustoa, leivänpäällisvihannekset markkinoilta, viinin 7/11:stä (siellä ne ovat halvimpia ja viileässä säilytettyjä) ja ukon kaupasta unohtuneet kurkut ja juomaveden.

Ei kommentteja