Täällä on niin tärkeää säilyttää omat ja kanssaihmisten kasvot, että epätoivotuista asioista on vähän vaikea sanoa.
Olimme joskus syömässä Nengin kanssa paikallisessa ravintolassa. Tommi ja Neng tilasivat tiskin alta possua (maanomistaja on muslimi ja sitä rataa :D). Kun se sitten tuli pöytään, se oli keskeltä auttamattomasti raakaa. Jopa tällainen ituhippi tietää, että sikaa ei saisi tai ainakaan kannattaisi syödä raakana. Tommi pyysi Nengiä sanomaan tästä ravintoloitsijalle ja voi että se oli hankalaa. Neng yritti selittää meille useaan otteeseen, että vika oli tavallaan hänen ja että ei asia ole niin vakava ja että voisihan tätä nyt syödä jne jne. Lopulta hän suostui suorastaan anteeksipyydellen varovasti pyytämään kokilta, että voisiko sitä lähes vielä röhkivää possua mahdollisesti kypsentää hitusen lisää. Kyllä se sitten lopulta onnistui, mutta tässä kohtaa suomalainen tyyli ”tämä raaka > hoida asia, kiitos” -metodi tuntui aika paljon tehokkaammalta.
Tehokkuus ei muutenkaan tunnu olevan täällä kovin trendikästä. Meidän piti muutama päivä sitten käydä hakemassa jatkoleima viisumiin immigrationista. En nyt aio kirjoittaa kuinka iso tatti nousi otsaan kun tajusin kolmen tunnin ajamisen jälkeen, että kaikkein olennaisin, itseasiassa AINOA olennainen asia, eli se passi, johon leima piti laittaa, oli jäänyt sitten minulta kämpille. Melko sanoisinko suorastaan tehotonta jättää se kotiin.
No enihuu, virasto on auki muistaakseni klo 8-16, paitsi tietysti keskellä päivää klo 12-13, kun koko virasto menee kiinni ruokatunnin ajaksi. Siis oikeasti. Tarkemmin, viimeinen jonotusnumero annetaan asiakkaille klo 11:20 ja sen jälkeen olet tervetullut virastoon jälleen klo 13 alkaen. Ymmärtäisin tämän hyvin, jos kiskassa olisi yksi tai ehkä kaksi virkailijaa, mutta siellä näyttää pörräävän keskimäärin 3 ihmistä pyörittämässä yhtä paperia, yksi leimaa, yksi nitoo, yksi rahastaa ja sitä rataa.
Yksi asia mitä EI kannata immigrationissa tehdä, on menettää malttiaan, korottaa ääntään tai olla muuten vaan epäkohtelias. Voin sanoa, ettei se ole helppoa, kun huomaat istuvasi jonotusaulassa ilman passia.
Paikalle pöllähti pariskunta, ilmeisesti samalla asialla kuin me. Viisumin jatkoleimaa varten tarvitaan passi (niin, ehkä ensi kerralla tämä muistuu taas mieleen jo kotona), kopio passin henkilösivusta ja viisumista sekä irrallinen passikuva. Pariskunnalla ei ollut mukanaan tarvittavia kopioita ja kuvia ja he kyselivät todella närkästyneinä ja melko kovaan ääneen, että eiks niitä kuvia voi ottaa täällä ja jos ei niin missä ne voi sit ottaa.
Henkilökunta ei juurikaan vastaillut näille jonon ohi menneille tyypeille, mutta ilmoitti ettei täällä oteta kuvia eivätkä he tiedä missä kuvat saa otettua.
Paitsi että Scotilla, joka oli meidän mukana samalla reissulla, ei myöskään ollut yhtäkään kopiota saati kuvaa mukanaan ja silti kaikki onnistui hienosti. Mahdollisesti siksi, että hän oli koko ajan ystävällinen ja hymyili. Palvelua pärstäkertoimen ja käytöksen mukaan, olkaat niin hyvät!
Tässä joku päivä kävimme paikallisessa 7/11 kiskassa ostoksilla. Halusin ostaa pienen pullon punaviiniä, joka on täällä melko arvokasta. Erityisesti siksi, kun halusin ostaa viiniä, joka on valmistettu rypäleistä, paikallisen ”red blend” -viinin sijaan. Sen ensimmäinen valmistusaine on ananasmehu. Kai siinä on rypäleitäkin, ihan vaan väristä päätellen…
Tässä kiskassa viinit olivat harmillisesti kassojen takana ja melko harva paikallinen osaa lukea näitä meidän latinalaisperäisiä aakkosiamme. Koitin siis kuikuilla tiskin taakse ja viittilöidä myyjää oikeaan suuntaan. Lopulta hän otti käteensä haluamani pullon, skannasi sen ja siinä vaiheessa huomasin, että pullossa olikin valkoviiniä. Pahoittelin asiaa kovasti myyjälle ja sanoin, että tuote ei olekaan haluamani, että en haluakaan sitä. Kassa hymyili ja ilmoitti, ettei sitä enää voi poistaa, kun se on kerran skannattu.
Niin. Itsehän olen ollut erilaisissa kaupanalan töissä nuoruudessani useamman vuoden ja tasan tiedän, että skannatun tuotteen poistaminen kuitilta (erityisesti, kun mitään ei ole vielä maksettu) on muutaman sekunnin ja ehkä yhden napinpainalluksen mittaisen työn takana. En mitenkään voi uskoa, että kassakoneisto olisi muuttunut tässä välissä - edes Thaimaassa - niin paljon antiikkisempaan suuntaan, etteikö tämä olisi mahdollista. Tiesin myös, että jos olisin ollut paikallinen, joka olisi epähuomiossa valinnut väärän 9 euron arvoisen tuotteen, niin se olisi aivan takuulla pystytty poistamaan laskulta. Sisälläni kiehui kun sanoin ”mai pen rai” (ei mitään hätää / nevermind) hymyillen ja mietin, että onneksi mimmi ei vahingossa skannannut vaikka ylähyllyn 50 euron arvoista shampanjaa. Ja olihan se valkkarikin ihan hyvää. Enemmän otsasuoni tykytti periaatteesta kuin varsinaisesta menetyksestä.
Samaisessa kiskassa sain muutama päivä aiemmin liian vähän rahaa takaisin ostoksistani. Summa ei ollut suuri, mutta näytin kuitenkin saamaani setelinippua ja sanoin ihan ystävällisesti, että tästä puuttuu osa. Kassa katsoi minua, ei hymyillyt, eikä varsinaisesti sanonutkaan mitään ja teki jotain muuta välissä. Sitten hän puhui vieressään olleelle myyjälle jotain ja otti puuttuvan setelin hänen kassastaan. Tämän toimenpiteen ansiosta toki molemmat kassat heittivät. Enpä haluaisi olla laskemassa kassoja siinä firmassa illalla…
Tällaisen hyssyttelykulttuurin lisäksi huomaan aina, että thaimaalaiset ovat usein todella optimistisia. Tämä siis lievästi laittaen ja erityisesti kun puhutaan rahasta.
Ei ole kerran tai kaksi, kun joku paikallisista ystävistämme on saanut jostain hiukan rahaa ja ehdottomasti haluavaa mennä välittömästi baariin koko ystäväköörin kanssa ja tarjota koko illan. Tämä siis siitäkin huolimatta, että siinä illan aikana menee se koko potti ja vaikka kuinka yritämme maksaa oman osuutemme, meidän rahojamme ei koskaan huolita.
Seuraavana päivänä taskut ovat jälleen tyhjät, mutta olipa meillä hauskaa! Tällaisia reissuja ollaan tehty mm. kun yhden ystävän auton lyhennykset alkoivat erääntyä pahimman kerran ja auto oltiin jo viemässä pois. Ystävämme sai sitten jostain kuin ihmeen kaupalla taiottua sen verran rahaa, että auto sai jäädä pihaan. Bileet!
 |
| Tommi, Neng ja Odi juhlistamassa Odin irtisanoutumista :D |
Neng taas on mahtava kokki, mutta melko surkea busineksessa. Hänellä on nyt parhaillaan 5. ravintola menossa Lantalla. Kaikkien näiden toiminta on loppunut erinäisistä syistä. Useimmiten maanomistaja on päättänyt yhtäkkiä nostaa vuokraa esim. 500% tai muuten vaan myynyt/joutunut myymään maan ravintolan alta. Muutama ravintola taas oli niin huonolla paikalla, että siellä ei vaan kertakaikkiaan riittänyt asiakkaita. Siinä vaiheessa, kun kaikki omat ja lainatut rahat on imetty kuiviin hän pakkaa tavaransa ja menee johonkin luksusresorttiin manageriksi. Hän on siis todella hyvä ja arvostettu johtaja ja työ on hyväpalkkaista, mutta hän ei enää jaksa niitä töitä ja sydän vetää kokkaamaan. Puolen vuoden hyväpalkkaisten töiden jälkeen hän on taas kerännyt tarpeeksi pesämunaa, että voi aloittaa jossainpäin saarta uuden ravintolan.
Tällä kaudella ensimmäinen ravintola meni alta Nengistä riippumattomista syistä, mutta hän löysi pian uuden paikan. Uudessa paikassa on tosin aika paljon kalliimpi vuokra ja sesonkia on vähän jäljellä, mutta hän sitkeästi uskoo selviävänsä. Tällä kertaa maanomistaja tarjoutui myymään paikan Nengille vuoden maksuajalla. Ideana tämä on ihan mahtava, koska silloin kukaan ei voisi nostaa vuokraa tai myydä maata alta pois.
Toisaalta hinta oli kuitenkin sen verran kova, että vaikka minun vahvuuksiini ei kuulu sen paremmin säästäminen kuin matematiikkakaan, niin pikaisella kalkuloinnilla pystyy toteamaan, että jos lotto ja jokeri ei osu kohdalleen, niin hänellä ei ole pienintäkään mahdollisuutta pystyä maksamaan paikkaa. Ei vaikka hän laittaisi joka kuukausi koko palkkansa sivuun eikä ostaisi ikinä mitään.
Neng on meille niin läheinen ystävä, että pystymme puhumaan hänen kanssaan todella suoraan. Suorempaan kuin kenenkään muun thain. Kysyimme, että uskooko hän pystyvänsä maksamaan lainan ajoissa. Hän oli niin riemuissaan tästä uudesta mahdollisuudesta ja vankkumattoman varma, että tulisi onnistumaan, että en kertakaikkiaan halunnut alkaa realistiksi. Tavallaan jopa ihailen tätä mahtavaa yltiöpositiivista asennetta, jossa oikeasti eletään yhtä päivää kerrallaan, koska huomista ei ole. Sanonta ”parempi 100 bathia taskussa nyt kuin huomenna 200” kuvaa jotenkin ihan mielettömän hyvin tätä kulttuuria.
Ei kommentteja