Joku päivä Idioottiveli ja Tommi lähtivät hakemaan pikku H:ta hoidosta ravintolalta ja huomasivat, että siellä oli lievästi ilmaisten tilanne päällä. Olen aiemminkin ihmetellyt paikallista aika huoletonta tapaa polttaa roskia avotulella paikoissa, joissa on ties mitä kasvillisuutta ja bambutaloja ympärillä ja maaperä on arvatenkin "melko" kuivaa. Tuurilla ne suuretkin laivat seilaavat ja niin edelleen. Bao oli omien sanojensa mukaan useammankinn kerran varoittanut vaimoaan polttamasta roskia tuulisella säällä, mutta ilmeisesti Da ei joko uskonut tai muuten vaan luotti satumaiseen tuuriinsa, joka tällä kertaa petti hänet. Siinä vaiheessa kun Tommi ja Idioottiveli tulivat paikalle, ravintolalla velloi jo valtava liekkimeri, joka lähestyi uhkaavasti ravintolan bambukattoa. Da ja hänen siskonsa Kii olivat yrittäneet sammuttaa paloa heittämällä ämpäreillä vettä liekkeihin ja se arvatenkaan ei oikein ollut tuottanut tulosta. Ravintolan omat vesivarannot olivat jo loppuneet ja Da pyysi Tommia menemään naapurin Police Boxille hakemaan vettä. Oli kuulemma aika jännät paikat hiipparoida poliisirakennuksessa, jossa haulikkokin oli sopivasti seinän vieressä pystyssä odottamassa mahdollisesti kutsumattomia vieraita (tai vesivarkaita).
 |
| Astetta isompi BBQ |
Suomalaisvoittoisen pelastusoperaation jälkeen tuli saatiin talttumaan ilman suurempia aineellisia tai henkilövahinkoja. Molemmat sankarit olivat tosin aivan loppu ja tulipunaisia kotiin palatessaan. Baon ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän tuli myöhemmin paikalle. Jostain syystä meille on Baon kanssa muodostunut hassu tapa arvoida mielentiloja asteikoilla ja kun nyt kysyin häneltä, että kuinka vihainen hän on asteikolla ykkösestä kymppiin hän sanoi, että tähän ei normaalit skaalat riitä. Ja hymyili. Toistaiseksi en ole onnistunut näkemään häntä vielä kertaakaan vihaisen näköisenä.
Tommilla on ollut merkillisen huonoa tuuria merenelävien kanssa ja sama meno jatkui kuin olimme joku päivä porukalla Kritin baarissa viettämässä aikaa. Jeesus, Stickyrice, Idioottiveli ja Tommi pelailivat vesifrisbeetä ja yhden epäonnisen heiton ja siitä seuranneen heittäytymisen jälkeen Tommin käsi oli täynnä merisiilin piikkejä.
(tällainen öttiäinen:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Sea_Urchin_in_Shedd_Aquarium_%28Chicago,_IL%29_28Nov07.JPG)
Merisiilejä on useampaa lajia, toiset voivat olla hyvinkin vaarallisia, mutta Tommin tielle osui ei-niin-vaarallinen, mutta ikävä laji. Kysyimme Kritiltä apuja mikä olisi oikea hoito pistokseen ja sieltähän se taas tuli: pistoskohtaa pitää liottaa virtsassa. Pahaksi onneksi kenelläkään meistä ei juuri silloin ollut hätä joten Krit itse uhrautui sankarillisesti. Muut alkoivat urhoollisesti juoda ja kehittää lisää hoitonestettä. Lopulta Tommi liotti kättään kupperossa jossa oli Kritin, Idioottiveljen ja pikku H:n ureaa. Ai missä minä olin sillä aikaa? Haluaisin sanoa olleeni pitämässä Tommin kädestä (siitä joka ei lillunut kusipurkissa) kiinni ja paijaamassa niin kuin kunnon vaimo, mutta sen sijaan olin hyvän matkan päässä yökkäilemässä.
En tiedä oliko se virtsa vai ylipäätään liotus, mutta piikit alkoivat hetken päästä nousta ihosta ylös, eli ihan turhaan operaatiota ei sentään suoritettu.
Vähemmästäkin kuin tämän porukan kanssa reuhaamisesta väsyy ja niinpä päätimme yhtenä iltana, että sen sijaan että lähtisimme kylille syömään, testaamme mitä resortin ravintola tarjoaa. Omien kokemuksieni mukaan hotelliruoka on yleensä aika kuraa ja täällä mitä kalliimpaa ruoka on, sitä pahemmalta se maistuu. Sitä virhettä ei kannata mennä tekemään, että ottaa tällaisissa paikoissa thairuokaa. Se on yleensä täysin mautonta mössöä, joka ei maistu oikein thairuoalle sen paremmin kuin länkkäriruoallekaan. Kaikki me otimme varman päälle ja tilasimme siis nk. farang-ruokaa. Se ei sinällään ollut virhe, vaan se, että emme ylipäätään lähteneet muualle syömään.
Erikoisjalka tilasi spagetti bolognesen, joka oli spagettia ja jauhelihaa. Ei kastiketta. Jeesus tilasi "home made" -pizzan, josta sokea näki otsallaankin, että tohtori Oetker oli tehnyt pizzan ja pakastanut sen ennen kuin siitä tuli kotitekoinen. Pikku H:n hampurilainen oli lähinnä säälittävän näköinen käkkänä sentin paksuisen sipuliviipaleensa kanssa, mutta minun leivästäni onnistui kehittymään aikamoinen hässäkkä. Tilasin siis paahdetun toastin juustolla, kananmunalla ja tomaatilla. Sanoin vielä varuiksi sekä thaiksi että englanniksi etten halua lihaa leipääni. Ensimmäinen leipä tuli, avasin sen ja se oli muuten nappiin, paitsi että siellä oli kinkkua välissä. Selitin tarjoilijalle mikä leivässä meni pieleen ja jäin odottamaan uutta versiota. Tällä kertaa leipäsessä ei ollut kinkkua vaan paistettua kanaa. Koitin olla ulvomatta ääneen, sillä tilanne alkoi olla jo aika koominen, kuinka vaikeaa on oikeasti kasata kolmen aineksen leipä? :D
Siinä vaiheessa, kun kolmas leipä viimein tuli pöytään, muut olivat toki jo syöneet ja tarkastin tarjoilijan tuoman annoksen epäluuloisena. Tässä vaiheessa keittiöstä oli loppunut jo paahtoleipä, joten tilalle oli raavittu jotain muuta kuivaa leipää. Kokki päätti ottaa varman päälle ja tässä viimeissä versiossa ei ollut lihaa, mutta ei myöskään mitään kastiketta tai maustetta. Onneksi lasku oli kuitenkin täysimittainen, eikä siitä puuttunut mitään. Paitsi hyvitykset.
 |
| Rasvaranteet Stickyrice ja Idioottiveli rassaamassa Baon mopoa |
Mikään loma ei kestä ikuisesti ja niinpä Tärylätkä ja Jeesus suuntasivat ensimmäisenä kotiin Krabin ja Bangkokin kautta. Meidän piti sopivasti samaan aikaan aika hakea hakea viisumiin jatkoleima Krabilta, joten päätimme yhdistää reissut. Baolla oli itselläänkin asiaa sisämaan puolelle, joten hän lähti kuskiksi. Päivästä muodostui taas varsin baomainen reissu. Ensinnäkin hän ilmoitti vuokranneensa meille minibussin henkilöauton sijaan, jotta kaikki mahtuvat tavaroineen kyytiin. Paitsi, että minibussi oli joku ihmeellinen Honda, jossa oli yhteensä 6 paikkaa kolmessa rivissä ja tavarat (koska meillä ei ollut juuri mitään mukana) saatiin juuri ja juuri survottua taakse, kun yksi penkki käännettiin nurin. Tärylätkä ja Jeesus ennättivät kuitenkin lennolleen hyvissä ajoin ja me saimme leimat viisumeihin, joten sikäli reissu onnistui niin kuin pitikin.
Kotimatkalle käännyttäessä aloimme olla aika nälkäisiä, paitsi Bao joka voi omien sanojensa mukaan lopettaa mm. nälän, väsymyksen ja pelon tunteet ihan vaan ajatuksen voimalla. Pysähdyimme Tesco Lotukseen ja päätimme hakea sieltä ruokakorttelista ruokaa. Systeemi siellä on vähintäänkin erikoinen; ensin jonotetaan kassalle, ladataan kortille rahaa ja sitten voit haluamistasi kojuista jonottaa, tilata ruokia ja maksaa ladatulla kortilla. Syömisen jälkeen voit jonottaa takaisin kassalle ja nostaa käyttämättömät rahat takaisin. Siis ainakin kolme jonotusta yhden sijaan, kuinka näppärää. Kiertelimme kojuissa aikamme ja Bao ilmoitti, ettei hänellä ollutkaan nälkä, joka siis ihmiskielellä tarkoittaa, että hän ei halunnut syödä siellä joko siksi, että tarjolla oli possua, eikä hän voinut olla varma muidenkaan ruokien puhtaudesta tai sitten valikoima ei vaan napostellut. Vegeille siellä sen sijaan ollut juuri mitään syötävää, joten hetken ympyrää pyörittyämme jonotimme kassalle ja nostimme kaikki kortille ladatut rahat takaisin.
Tässä vaiheessa nälkä alkoi olla luokkaa Jos-en-saa-kohta-ruokaa-niin-täällä-tulee-ruumiita, joten ehdotimme, että menemme hakemaan ruokakaupasta jotain syötävää. Vaikka kauppa oli kooltaan normaalin Citymarketin luokkaa, ruokavalikoima ei oikein innostanut. Riemastuin kuitenkin yli kaiken, kun huomasin, että siellä oli salaattibaari. Rasian sijaan ainekset lapioitiin pussiin ja vietiin henkilökunnalle punnittavaksi. Pyysin Baoa kysymään henkilökunnalta, löytyisikö heiltä mitään syömävälinettä ja myyjä hetken etsittyään toi muovisen lusikan, jonka oletin Baon ottavan talteen.
Löysin juustohyllyltä vielä paria sorttia juustoa, pyysin Tommia hakemaan colaa ja laskin minuutteja siihen, että pääsen kassalta ostosten kanssa autoon syömään. Siinä vaiheessa Bao hiihteli kassalle myyntipakkauksessa olevan metallisen haarukan kanssa. Hän ilmoitti ylpeänä, että oli onnistunut löytämään sellaisen jostain hyllystä. En jaksanut kysyä mitä sille ihan kelvolle muovilusikalle tapahtui tai miten syöminen metallihaarukalla muovipussista rei'ittämättä sitä ihan seulaksi onnistuu, koska olin edelleen niin NÄLKÄINEN, että koitin vaan selvitä autolle sortumatta ihan totaaliseen malttini menettämiseen.
Matkalla parkkihalliin Bao huomasi donitsikojun ja halusi sinne ostoksille. Vaikka olenkin perso kaikelle makealle, en ole koskaan oikein innostunut kuorrutetuista donitseista. Siinä mielen- ja näläntilassa se tuntui kuitenkin erinomaiselta idealta, joten valkkasin itselleni hymynaamaisen donitsin ja pyysin Baoa valitsemaan omavalintaisesesti minulle jonkun thaiteen.
Siellä auton takapenkillä salaattia ja juustoa syödessäni aloin pikkuhiljaa hymyillä onnesta ja täydestä mahasta. Söin jopa sen kummallisen hymydonitsin ja hörpin Baon valitseman bubble teen, joka paljastui thai-maitoteeksi limapalleroilla ryyditettyinä. Täällä jostain syystä jogurteissa ja juomissa on usein jotain limaisia palleroita, jotka eivät oikein maistu miltään, mutta muljuvat hassusti suussa.
Bao sen sijaan, joka voi siis ajatuksen voimalla siirtää nälkäänsä, söi 4 donitsia ja hörppi makean mangojääteen ennätysajassa, mutta ei kuulemma ollut ollenkaan nälkäinen. Niin joo, ja ne asiat, jotka piti Krabilla hoitaa, toki unohuivat yhtä lukuunottamatta kaikki. Lähinnä siksi, että kysyimme häneltä nähdessämme ananasmyyjiä tien varrella, että olisikohan vaimosi taas pyytänyt tuomaan hedelmiä ja siksi hän muisti edes sen yhden hoidettavan asian. Parempi sekin kuin ei mitään.
Ei kommentteja